5.8.2007

Langon hautajaiset

Kirjoitin aikaisemmin täällä blogissa lankoni siivottoman huonosta sairaalahoidosta.

Hoito onnistui. Vihdoinkin lankoni kuoli.

En ole lääketieteen asiantuntija mutta tervettä ns maalaisjärkeä väittäisin kohtuullisesti omaavani. En siten pysty kiistelemään terveydenhuollon henkilöstön kanssa minkälaiseen kuntoon lankoni olisi hyvällä hoidolla saatu.

Mutta sen osaan maalaisjärjelläni arvioidan, että hoidon taso julkisessa terveydenhuollossa näyttää olevan kovin selektiivistä. "Arvokkaita" ihmisiä hoidetaan hyvin, mutta "arvottomat" näytetään jätettävän vain minimaaliselle "perushoidolle", niin sitä olen kuullut kutsuttavan. Hän ei siis kuulunut ns tehostetun hoidon piiriin.

Kerroin havainnoistani sisareni tyttärelle, joka työskentelee Ruotsissa vanhusten hoidon piirissä. Lankonihan ei ollut edes vanhus. Lankoni kuoli 56 vuotiaana. Sisareni tytär oli järkyttynyt kuulemastaan. Ruotsissa ei hänen mukaansa ole missään vaiheessa vielä alennuttu vastaaviin "säästölinjauksiin".

"Arvottomista" tuli mieleeni, että olisi tuossa aihetta Aki Kaurismäelle pienen ihmisen puolesta kantaaottavaan elokuvaan.

Henkiin ei lankomiestäni enää saa. Ehkä hän saa sen nk ikuisen elämän vaikka ei itse uskossa tietääkseni ollutkaan.

Hautajaiset olivat kauniit. "Raavaana miehen" itkin minäkin, tietenkin miehekkäästi hillityn tukahdutetusti. Itse asiassa olin tuntenut lankoni kauemmin kuin entisen vaimoni, jonka kanssa olin sentään yli 28 vuotta. Itse asiassa lankoni oli se, joka tutustutti minut nuorempaan sisareensa.

Eli ystävyys lankoni kanssa kesti jonkin verran kauemmin kuin avioliittoni. Lankoni ei ehtinyt kuitenkaan enää ymmärtää eroamme. Ehkä kaikkien osapuolten onneksi.

Kaksinkertainen surutyöni on alkanut.

2 kommenttia:

  1. Täällä iltamyöhällä surffaillessani jouduin tilanteeseesi. En tunne enemmälti sinua, jonkin kerran olen käynyt blogissasi. Surun olen elämääni itsekin saanut. Ystävän menetys on toisenlainen kuin rakkaan menetys. Juo malja hänelle, sytytä kynttilä, tee jotain, mitä teillä oli tapana tehdä yhdessä, Anna surun tulla ja sen myötä hyvien muistojen. Saat päällekkäiset surut - niistäkin elämä kampeaa ulos.

    VastaaPoista
  2. Kiitos neuvosta. Jotain tuon kaltaista itselääkintää olin tekemässäkin.

    Sen verran 62 v ikään olen ehtinyt oppia, että "sateen jälkeen paistaa aurinko", yleensä. Ja kun positiivinen olen loppujen lopuksi luonteeltani niin Koiviston Manua (jota en silti suuremmin ihaile!) siteeratakseni "kyllä se siitä".

    Mutta sain kommentistasi aiheen kirjoittaa positiivisuudesta.

    VastaaPoista