Tulipa käytyä sairaalassa
"veritankkauksessa". Oli aika vetämätön olo ja selvisikin, että
hemoglobiini oli laskenut jo huolestuttavan alhaalle (oli mitattaessa 81).
Parilla veripussilla punasoluja saatiin parannettua lähelle 100 ja pääsin
kotiin. Ei sekään kovin korkea ole mutta tilannetta seurataan. Syy on arvioitu
ja johtunee vuosi sitten eturauhassyövän sädehoidon aiheuttamista vaurioista.
Olihan minulle selostettu silloin, että vauriot voivat ilmetä vasta pitkien
aikojen kuluttua. Eräitä lääkityksiä muutettiin paremman hoitotasapainon
saavuttamiseksi.
Eräs asia jäi minua häiritsemään tässä julkisessa
terveydenhuollossa. Kun yritin puhelimitse selvittää kuka ja missä ottaa
vastuun tällaisen case'in hoitamisesta. Kaikki tahot tuntuivat pallottelevan
toisilleen ja selvästi oli havaittavissa, että sairaanhoitajat olivat monessa
paikassa ottaneet eräänlaisen portinvartijakerberoksen roolin, ettei potilas
vain heille olisi työntymässä. Omalla terveysasemalla, jota olen joskus kehunut
oli takaisinsoittoa hoitaneella sairaanhoitajalla niin kiire, että hän suoraan
kertoi, ettei hänellä ole aikaa kuunnella puhelimessa enempää ja tarjosi viikon
kuluttua terveyskeskuksen päivystysaikaa tyylin nyt otat tai jätät. Otin
tarjotun ajan vaikka kyllä minä akuutimpi tapaus katsoin olevani.
Osaan olla aika sitkeä asiakas, joka ei anna periksi
hylkäystä. Muistan kuinka mm omaa vanhempaa sisartani palloteltiin eikä annettu
asianmukaista diagnoosia tai hoitoa. Sisareni oli minua kiltimpi ja enemmän
auktoriteettiuskoinen kuin minä. Kunnes minä päädyin, että nyt loppu pallottelu
hänet viedään "väkisin tunkemalla" ambulanssilla sairaalaan. Tuskin
ambulanssilla tuotua potilasta sentään tutkimatta kotiin palautetaan.
Mutta tämä väkisin hoitoon työntyminen oli jo
myöhäistä. Oli talven pahat lumimyrskyt eikä ambulanssi päässyt lähellekään
rappukäytävää. Eivätkä ensihoitajat vaivautuneet ottamaan kuljetusvuodettakaan
mukaan kun oli niin "hankala lumimyrsky".
Siskoni pääsi kahden ensihoitajan tukemana hissiin
ja kadulle ja sai parin sadan metrin matkan puolessa välissä ambulanssille
kollapsin ja sydän pysähtyi. Ambulanssissa ryhdyttiin elvyttämään, sydän
käynnistyi mutta tuhoa oli jo tapahtunut.
Ruumiinavauksessa selvisi sisartani vaivanneen aikaisemmin
havaitsematta jäänyt sepelvaltimotauti ja terveyskeskus oli pitkään hoitanut
venytyskauluksella selittämätöntä niskakipua sen enempää sitäkään tutkimatta.
Samanlaista valohoitoa minäkin sain pitkään. Kaikki
vaivani johtuivat, että olin joskus tupakoinut kymmeniä vuosia. Vasta kun
omalääkärini lopetti terveyskeskuksessa sain tilalle pirteän ja osaavan
nuorehkon naislääkärin. Ja sitten alkoi tapahtua. Sydämessä oli jotain, minkä
johdosta uusi lääkärini laittoi lähetteen erikoissairaanhoitoon
sydänspesialisteille. Sydäntutkimuksiin oli hiukan jonoa. Viikkoa myöhemmin
sain häneltä puhelinsoiton ja pyynnön tulla käsikopelotutkimukseen, kun
eturauhasen ns PSA arvo oli melkoisesti koholla. Ja taas lähete
erikoissairaanhoidon urologin tutkimuksiin. Ja alkava eturauhassyöpähän sieltä
löytyi.
Kerron nämä pitkät jorinat opiksi ja ojennukseksi.
Opiksi sillä tavoin, että me osaisimme avustaa kilttejä läheisiämme saamaan
asianmukaista hoitoa. Sitä kun nykyisellään joutuu selvästi vaatimaan. Nöyrät
ja kiltit jäävät helposti jalkoihin ja hoitamatta kun joku
kerberos-portinvartija sairaanhoitaja terveyskeskuksessa tai erikoissairaanhoidossa
katsoo ettei hoitoa tarvita ilman, että hänellä olisi siihen vastuuta. Minä
olen oppinut jo sen verran härskiksi, että ”kiva kuulla mielipiteenne”, mutta haluan
silti vastuullisen hoitavan lääkärin tekemään arvion hoidon tarpeesta tai
tarpeettomuudesta.