23.9.2008

Päivän shokit

Kauhajoen oppilaitosssurmat järkyttivät kovasti. En halua tässä vaiheessa spekuloida enempää. Jään seuraamaan uutisointia.

Koko ilmiö on huolestuttava. Mutta se mitä en ihan ymmärrä miksi toimittajillakin on heti mielessä internet ja Irc-galleria. Miksei yhtä hyvin Ilta-Sanomat ja Iltalehti tai vaikkapa Big Brother?

Toinen kohujuttu oli tietenkin Transparency Internationalin vuoden 2008 korruptioindeksi. Suomi olikin tippunut edellisen vuoden ykkössijalta viidenneksi. Minulle tuo ei ollut mikään yllätys. Yritin jo lähes 20 vuotta sitten selvittää tutkimuksen silloiselle avainhenkilölle, Göttingenin yliopiston kreivi Lambsdorffille ettei tuon kaltainen tutkimus aidosti selvitä Suomen kaltaisen maan korruptiota. Näyttää samainen Lambsdorf edelleen olevan tutkimuksen avainhenkilöitä. Nyt vain toisessa yliopistossa. Sehän on meillä aivan toisenlaista kuin jossain kehitysmaissa jossa suoraan laitetaan seteli vaikkapa paikallisen poliisin kouraan tms. Meillä on enemmänkin sitä kaikkien hyvin tuntemaa hyvä-veli verkostoa, jossa kaikki keskenään tekevät toisilleen hyviä palveluksia.

Muutenkin koko Transparencyn tutkimus ei olekaan mikään oma erillinen tutkimus. Se on eräänlainen 14 eri tutkimuksen pohjalta tehty yhteenveto. Arvio Suomesta on eräänlainen synteesi 6 eri tutkimuksesta.

Kauppalehden Presso-liitteessä oli noin pari vuotta sitten kriittinen kirjoitus tästä Transparencyn tutkimuksesta. Jonkin aikaa kirjoitus löytyi internetistäkin mutta sitten se hävisi sieltä. Jos olen oikein ymmärtänyt siellä kritisoitiin samoja asioita joita minä olin jo aikoinaan kritisoinut.

Hyvä kuitenkin ettei Suomi keiku enää siellä kärkipaikalla perusteettomasti. Vaikutti nimittäin siltä että koko julkishallinto mukaan luettuna laillisuusvalvonta, tuomioistuinlaitos ja poliisi kaiken kärjessä ulkoministeriö röyhistelivät rintojaan miten korruptiovapaata meillä on. Osaaavatkohan edes nyt jälkikäteen hävetä virhearviointiaan. Tuskinpa.

22.9.2008

Tein ruotsinlaivalla kokous-risteilymatkan

Kuten keväällä kirjoitin minut valittiin keväällä työpaikallani oman ammattiryhmäni luottamusmieheksi. Nykyäänhän tätä tehtävää kutsutaan modernisti edunvalvonnaksi ja nimitys on minusta aika kiva. Kirjoitan luottamusmiestehtävästä laajemmin myöhemmin. Mutta vähän nyt tässäkin.

Joka tapauksessa muutaman kuukauden aikana on pitänyt opetella paljon uusia asioita. On kivaa että vielä tässä iässä pitää vai sanoisinko saa opetella uusia asioita. Pitää pirteänä. Toisaalta tässä joutuu myös luopumaan. Teen entistä vähemmän oman ammattialani työtä. Ja siitä on aika ikävä luopua kun olen suhtautunut työhöni melko intohimoisesti ja olen siitä pitänyt. Toisaalta näin iäkkäänä asemani on helpompi kuin jonkun kymmeniä vuosia nuoremman luottamusmiehen jonka pitää huolehtia ammattitaitonsa ajan tasalla pysymisestä ajatellen luottamusmiesajan jälkeistäkin aikaa. Minä jään luottamusmieshommien jälkeen aika suurella todennäköisyydellä suoraan eläkkeelle. Toisaalta en ole ihan täysipäiväinen luottamusmies joten ammattityötänikin teen vielä jonkin verran.

No itse asiaan. Oman asiantuntijoista koostuvan ammattiosastomme hallitus nimeltä toimikunta kokoontuu kerran vuodessa intensiivikokoukseksi nimettyyn kokoukseen jossa päästään laajemmin ja syvemmin ja kiireettömämmin pureutumaan asioihin. Ja kokousmatka laivalla on erinomainen vaihtoehto jollekin kokoushotellille. Ja aika tärkeää on yhteistyökuvioissa, että joskus ollaan kokousten väliajoillakin yhdessä. Kaupungissahan osallistutaan lähinnä vain kokouksiin ja muu tutustuminen jää vähemmälle. Laivalla on toki omat vaaransa mutta ei ne sen suuremmat ole kuin jossain ravintolalla varustetussa kokoushotellissa.

No meillä porukka oli asiallista. Noin yhden työpäivän pituinen kokous vietiin läpi mallikkaasti ja muu aikakin vietettiin siivosti.

Aika siistiä oli laivalla meno noin muutenkin. Kohtuujuojana minäkin pysyin (juuri ja juuri ;) sillä kohtuupuolella. Ehkä siitä ansio lankesi suositellulle tshekkiläiselle tummalle Kozel oluelle. Ja jota jostain syystä valmistetaan Venäjän puolella rajaa. Ehkä se kohtuus tuli kun siinä on prosenttejä vähemmän kuin meidän keskioluessa. Näin minulle kerrottiin.

Joitain pieniä yksittäisiä tapahtumia laivalla oli joista mieleeni tuli raamatullinen vertaus Sodomaan ja Gomorraan. Mutta aika siistiä oli silti ollaksemme täällä humalahakuisessa Pohjolassa. Mutta myönnän että tuskin vastaavia juopottelunäkymiä jossain välimerellisillä lauttareiteilla näkyisi. Ihmiset istuvat jossain tuulisella kannella tupakalla ja juovat pullonsuusta taskulämpimiä viinaksia suusta suuhun kiertävästä pullosta. Ehkä se on taloudellisuuskysymys. Pitää saada humala halvemmalla kuin sen saisi laivan viihtyisässä baarissa istuen.

Vaikka Tukholman laiva poikkeaakin Ahvenanmaalla verovapaiden ostosten mahdollistamiseksi en häikäistynyt tämän päivän taxfree hinnoista laivalla. Aika pieneksi olivat hintaedut menneet. Taitaa siitä taxfree-verohyödystä suurin osa mennä laivayhtiölle mahdollistamaan edelleenkin aika edulliset laivaliput.

En ole muutamaan vuoteen ollut Tallinnan laivoilla niin en pysty vertamaan menoa laivalla. Hurjimpaan viinaralliaikaan halvan viinan perässä juosseiden painopiste siirtyi käsittääkseni Tallinnan reitille ja se ilmeisesti hiukan siivosi pidemmän ja kallimman Helsinki-Tukholma reitin.

Pitää katsoa jos tässä vielä syksymmällä tekisin laivamatkan Tallinnaan. Toisaalta saattaa olla että pitäisi testata noita pika-aluksia. Ihan uteliaisuudesta. Viimeisin käyttämäni pika-alus Tallinnaan oli ilmeisesti nyt jo liikenteestä poistunut kantosiipialus. Minä pidin kantosiipialuksista. Näitä uusia pika-aluksia en ole koskaan käyttänyt. Olen nähnyt samanlaisia Espanjassa mutta en ole koskaan niillä matkustanut.

Mutta saas nähdä. Tallinna on kiva paikka mutta en pidä siellä yleisistä taskuvarkaista. Ja ne ovat niin taitavia ettei edes huolellinen selvin päin oleva ihminenkään kykene heidän luovilta kikoiltaan suojautumaan.

18.9.2008

EU:n Lissabonin sopimus ja Ahvenanmaa

Nyt vasta tajusinkin veikeän jutun. Vaikka Suomen eduskunta on hyväksynyt Lissabonin sopimuksen se ei tule voimaan Ahvenanmaalla ilman ahvenanmaalaisten erillistä hyväksyntää.

Se mitä en saanut selville tuleeko Lissabonin sopimus voimaan jos kaikki EU jäsenmaat sen hyväksyvät mutta Ahvenanmaa ei hyväksy.

Olenkin lähdössä viikonloppuristeilylle Tukholmaan. Eikös nämä Ruotsin laivat poikkeakin kaikki Ahvenmaalla että saadaan nuo verovapaat ostokset laivalta?

Raha-automaattiyhdistyksen ahvenanmaalaisella kilpailijalla taisi olla ongelmia RAY:n monopolin murtamisessa.

Mutta kuitenkin. On tuo Ahvenanmaan itsehallinto aika jännä juttu.

Iittalan ja Arabian alkuperämaat

Käyskentelin Sello ostoskeskuksessa Prismassa. Siellä oli jotkut Sembalot jossa ihmisille tyrkytettiin tavaraa hiukan siihen tyyliin kuin olisi kyse alennusmyynnistä.

Sinänsä en ollut hämmästynyt mutta silti minua hämmästytti että lukuisista alennusmyyntipaljuista puuttuivat hinnat kokonaan. Ne oli asetettu kuin jossain alennusmyynnissä, erikoismerkinnöin ja keskelle käytävää ja joidenkin tuotteiden osalta vielä hiukan sikinsokin. Näyttää halvemmalta. Mutta yllätys: kaikki olivat ilman hintamerkintöjä.

Samalla tavoin esillä oli Iittalan juomalaseja ja Arabian muumi-mukeja. Ajattelin katsoa noiden kotimaisilta kalskahtavien tuotteiden alkuperämaata. Pakkauksissa ei ollut minkäänlaista merkintää alkuperämaasta. Nyt ei pakkauksissa ollut edes sekavaa ilmaisua 'Designed in Finland' jonka moni mieltää nopeasti katsoen samaksi kuin 'Made in Finland'. Minä olen jotenkin vielä kuvitellut että joku alkuperämaa pitäisi olla merkittynä mutta ei kai se enää ole pakollinen,. Joskus olen nähnyt merkinnän 'Made in E.U' kun jos tuote on valmistettu jossain EU:n halpatyövoimamaassa.

Sitä en edelleenkään ymmärrä miksi tällaisesta alkuperämaa merkinnästä on kokonaan luovuttu. Ymmärrän kyllä että myyjä vasta tuotteista mutta miksi kuluttajien hyväksi havaitsemasta järjestelmästä on luovuttu. En usko että alkuperämaan merkintä pakkauksessa mitään kustannuksia lisäsi.

Mutta jättämällä alkuperämaa merkitsemättä pakkaukseen voidaan paljon helpommin luoda vääriä alkuperämielikuvia kuluttajille. Eli nämä helpotukset palvelevatkin teollisuutta eikä kuluttajia. No ei sekään minulle mikään yllätys ollut.

Big Brotherista vieläkin

Lueskelin lounaalla Iltalehteä ja uutta kohua BB talon Mariannan katoamisesta. Olinhan minä jossain netissä nähnyt tämän uuden kohun. Mutta nyt vasta lounaspöydässä älysin että nämä erilaiset katoamiset ovat varmasti käsikirjoitettuja.

Muistaakseni jo Dallas TV-sarjassa oli säännöllisesti erilaisia katoamisia ja niin kai on ollut Kauniissa ja rohkeissakin. Katoamisesta eri muodoissa on tullut näiden lajityyppien standardi juonen käänne.

Nyt sama toistuu tällaisessa tositv-näytelmässä. Käsikirjoitus on ehkä perinteisiä saippuaoopperoita dynaamisempi. Saattaa olla ettei katoamisen ajankohtaa tai henkilöä ole ihan tarkkaan käsikirjoitettu etukäteen vaan se ohjataan reaaliajassa - tyyliin: nyt huomenna tehdään katoamistemppu kikka-vitonen ja laitetaan se tapahtumaan tuolle talon asukille josta saadaan dramaattisesti eniten irti.

Tulee mieleen ihan retorinen kysymys: kuinkahan moni katsoja ymmärtää että Big Brother taloseikkailu on amatöörinäyttelijöillä roolitettu, etukäteen käsikirjoitettu ja lavastettu näytelmä. Ja siinä hyväksikäytetään nuorten ihmisten julkisuuden kipeytta, heikkouksia, viettejä ja vaistoja ja koko touhua manipuloivat kohtuullisen hyvin ryhmädynamiikkaa ymmärtävät ihmiset.

Ja koko kaupallinen media on laajalla rintamalla valjastettu mukaan. Jopa Big Brother talon peseytymis- ja suihkutiloja pääsee maksua vastaan töllöttämään. Taitaa kanava löytyä sekä digitv:ssä että netissä. Big Brother talossa harjoitettujen sukupuoliaktien töllöttäminenhän on jo arkipäivää. Ehkä ensi vuonna saamme jo aktissa elimetkin näkyviin parhaiden seksifilmien tavoin.

Joku taisi jossain lehdessä jo kirjoittaakin, että tämänhän piti olla ihan jonkinlainen koko perheen ohjelma. Ei minulla mitään illuusiota ole alle suojaikäisten nuorten seksistä mutta pitääkö ihan töllöstä tarjota roolimalleja.

Toivottavasti kodeissa aikuiset keskustelevat näistä asioista nuorten kanssa.

14.9.2008

Mustalaismusiikista ja vähän muustakin

En tiedä johtuuko puolivenäläisestä sielustani (toinen puolihan on hämäläinen!) mutta mustalaismusiikki melkein kaikissa muodoissaan on viehättänyt minua aivan lapsesta pitäen. Siitähän on vaikka minkälaisia tarunhohtoisia tarinoita miten entisen ajan Venäjällä aristokratia viihdytti itseään mustalaisten laululla, soitolla ja tanssilla.

Vaikka kuinka olisi epäsopivaa nykyään käyttää nimitystä mustalainen ja pitäisi käyttää pikkusievästi sanaa "romaani" lipsahti vain tuo ilmaisu tähän. Ja tiedän romaanien itsensäkin ihan luontevasti käyttävän mustalainen ilmaisua.

No mustalaisten suosimat suomalaistangot ehkä eivät ole omintani vaikka omalla sarallaan joku Rainer Friman ihan huippuja on edustanutkin.

Youtube on netissä kaikesta mahdollisesta puolilaittomuudesta huolimatta sellainen aarreaitta että saattaa mennä koko ilta kun vain sieltä kuuntelee kaikenlaisia herkkupaloja. Ja mitä löytöjä sieltä tekeekään. En oikein enää osaa kuvitella minkälaiseksi maailma muuttuisi jos Youtube jollain tekijänoikeusargumenteillä saataisiin loppumaan. Vähän samaa kuin jos kirjastot suljettaisiin.

Espanjalainen flamenco ja cante jondo, soitettuna, laulettuna ja tanssittuna kuuluvat suosikkeihini. Tätä kirjoittaessani on minulla soinut pidemmän aikaa mestarien Sabicas'in ja Manitas de Platan taiturimaiset kitaraesitykset. Vaikka jalkojeni motoriikka ei ehkä enää parhaita olekaan niin kyllä nuo tuliset rytmit saavat vielä ainakin sieluni motoriikan toimimaan ;) Väliin sitten muutama 'popahtavampi' Gypsy Kingsien esitys keventämään kotikutoista 'juerga flamenca'ani.

Ranskalainen filmitähti Brigitte Bardot oli muuten hänkin suuri flamencon ystävä. Ja nuoruuden ystäviini kuuului ehkä Suomen ensimmäinen flamencotanssija Reima Nikkinen ja on lahjakas suomalainen flamencokitaristi Ari Salin joskus noin 40 v sitten pitänyt ikimuistettavan konsertin keittiössäni. Ei ihme että Taljanka yhtyeen historiikissa sanotaankin "Ari Salin oli tuolloin suomalaisen flamencokitaran kruunaamaton kuningas, meidän silmissämme aivan uskomaton virtuoosi." Ehkä ne geenit. Olihan Arin isä tunnettu suomalainen tanssitaiteilija Klaus Salin ja äiti myös tunnettu balettitanssija ja pedagogi Irja Koskinen.

Sitten kun flamencoon haluaa vaihtelua niin vaihdan Bessarabian lautaarien, Moldovan tai Romanian tai ylipäänsä Balkanin musiikkiin. Sielläkin mustalaisten merkitys musiikille on ollut huomattava. Moni saattaa muistaa Emil Lotjanun elokuvan 'Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen' vuodelta 1975. Musikiin siihen oli säveltänyt Jevgenij Doga. Muistan elokuvaesityksen. Kun tulin ulos elokuvateatterista hytkyivät jalkani varmaan vielä useita tunteja sen jälkeen elokuvan musiikin mukaan.

Laita vaan Youtube'issa hakusanaksi 'Hora lautareasca', 'Batuta moldoveneasca' tai 'Hora romanesca' niin kuultavaksi tulee mitä sykähdyttävämpiä rytmejä.

Mutta on tuossa muutama muukin korvaani miellyttävä kappale käynyt soittolistalla: Dance Me To The End of Love by Leonard Cohen tai The Road to Hell by Chris Rea. Sekoitan usein Cohenin ja Rean äänet, jotenkin käheitä molemmat.

Heavy rockin puolella pidän erityisesti Nightwishistä. Kuulin joskus ihan bändin alkuaikoina tyttäreni soittavan sitä ja se iski heti sydämeeni. Samantyylinen Sonata Arctica ei iskenyt ollenkaan niin syvälle sieluuni.

Ja uusi sympaattinen tuttavuus musiikkimaailmassani on Jippu. En oikein edes osaa sanoa mikä hänessä vetoaa. Ei ne Jipun kappaleet niin ihmeellisiä musiikillisesti ole enkä osaa ihan sanoa onko sanoituksetkaan suurta runoutta. Mutta Jipun itsensä tulkitsemana kokonaisuus on ainakin minuun tehnyt vaikutuksen. Jotenkin hiukan taustoja selviteltyäni minulla tuli mieleen Ranskan harmaavarpunen Edith Piaf. Mutta selvä luonnonlahjakkuus Jippu on. Ehkä ne geenit sielläkin taustalla avittavat ;)

Tässähän tämä sunnuntai-iltapäivä mukavasti kului kun kuunteli musiikkia ja aina välillä naputteli mietteitään.

Asuinkuntani Kauniainen

Olen asunut Kauniaisissa n 2,5 vuotta. Hyvä paikka asua kaikin puolin.

Tuore Suomen Kuvalehti nro 37 12.9.2008 julkaisi muutaman tilastonumeron otsikon 'Jakautunut maa' alla.

Kauniaisissa asuvista 15 v täyttäneistä on tutkinnon suorittaneita eniten Suomen kunnista 78,7%. Toisessa ääripäässä Luhanka ja prosenttiluku 42,6%.

Työttömyysprosentti ei ollut ihan maan paras (oli maan 7. paras) mutta alhainen silti eli 3,2%. Huonoin työttömyysprosentti oli Sallassa 21,9%.

Verotulot asukasta kohti olivat Kauniaisissa 5526 €/asukas. Köyhimmässä Merijärvellä 1787 €/asukas.

Velkaa Kauniaisilla oli 0 €/asukas. Köyhällä Rantsilan kunnalla 7846 €/asukas.

Kunnallisveroäyri on Kauniaisissa ollut tunnetusti Suomen alhaisin. Taitaa köyhimpiin kuntiin verrattuna kunnallisvero olla 4-5 prosenttiyksikköä alhaisempi. Suomalaisen keskitulolla (muistaakseni) 36000 €/v ero on PUHTAANA käteen 100-150 euroa kuukaudessa.

Asuntojen hinnat ovat Suomen toiseksi kalleimmat. Helsingin keskihinnaksi ilmoitetaan 3294 €/m2 ja Kauniaisissa 2963 €/m2. Suomen halvimmat asunnot ovat sitten Uudessakaupungissa 783 €/m2 ja Pieksämäelläkin vain 813 €/m2. Ai niin, asuin Pieksämäen maalaiskunnassa 1980-90 luvulla yli 10 vuotta. Luonnonkaunista ja laadukasta mutta henkisesti sisäänlämpiävää tuppukylää. Enkä vieläkään ymmärrä syytä, miksi.

Noita vertailutaulukoita seurasi lehdessä artikkeli joka oli osuvasti otsikoitu: 'Köyhät köyhtyvät, rikkaat rikastuvat' ja ingressissä: Kuntatalouden ongelmat kärjistyvät, kun väestö vanhenee ja verotulot jakautuvat yhä epätasaisemmin kuntien kesken.

Mutta sitten artikkelin seassa olevissa tiivistelmissä onkin jo mielenkiintoisia johtopäätöksiä: 'Pienen kunnan rahkeet eivät yksinkertaisesti riitä kantamaan hyvinvointiyhteiskunnan taakkaa.' Minä muuttaisi heti sanamuodon 'pienen kunnan' muotoon 'köyhän kunnan' joka on minusta loogisesti paljon osuvampi riippuvuussuhde.

Hyvä esimerkki on Vanhasen hallituksen lainsäädäntö kunnallisista terveyspalveluista. Kauniainen on lainsäädännön mukaan liian pieni kunta hoitamaan "kunnolla" omia terveyspalveluja. Ja nyt sen on käsittääkseni pakko ryhtyä yhteistyöhän huonommin terveydenhuoltopalvelunsa hoitaneiden kuntien kanssa. Näiden palvelujen kuluttajana pelkään palvelun vain huononevan. Ja kun asuin aikaisemmin Espoossa on vertailukokemusta. Ja palvelujen laadussa on eroa. Kyllä Kauniainen aivan hyvin selviytyy velvoitteistaan ilman mitään pakkoliitoksia isompaan Espoon terveydenhuoltoon.

Usein tarjotaan avuksi naapurikuntien kuntaliitoksia ja kuvitellaan että suuruuden ekonomia pelaa tehokkuutta lisäten kustannuksia alentavasti ja ehkä tasoittaisi veroäyriäkin. Voisihan se sitä jotenkin tehdäkin jos kuntaliitoksessa olisi osapuolina esim em esimerkkien Kauniainen ja Salla. Saisi Salla aikamoisen talousruiskeen Kauniaisten verotuloista jos ne tasan jaettaisiin.

Mutta kun köyhillä alueilla naapurikunta on melkein aina lähes yhtä köyhä ellei köyhempi. Eli jos kaksi köyhää menee keskenään naimisiin ei heistä rikkaita sillä tule. Kai sen jo sanoo maalaisjärki.

Kuntaliitoksen perusteluna suuruuden ekonomia on yllättävän usein pelkkää harhaa. Hyvinhoidettu pieni voi olla hinta-suorituskykysuhteessa parempi kuin iso, jäykkä ja byrokraattinen. kas jos suuruuden ekonomia toimisikin kyse on silti muutamista prosenttiyksiköistä.

Mutta kun katsot esimerkiksi noita vertailulukuja verotuloista sukasta kohti niin erot keskiarvoissa oli 1:3 eli melkein kuin jos Suomea vertaisi johonkin kehitysmaahan.

Suomen ja Botswanan bruttokansantuotteiden suhde on kuta kuinkin sama 1:3.

Yksi huomautus tähän pitää laittaa: kun en ole kuntatalouden asiantuntija en tiedä miten hyvin kuntien tulojen ja menojen keskinäisiä eroja tasoitetaan valtionavuilla. Mutta sitä en usko että alkuunkaan täysimääräisesti.

Lisäys seuraavana päivänä (14.09.2008): Kun lukaisin vielä läpi kirjoittamani tuosta ei ehkä selvinnyt mitä tarkoitin. Tarkoitus ei ollut suinkaan rehvastella asuinpaikallani vaan tarkoitus oli osoittaa miten aikaansa elännyt on tuollainen erillinen kuntatalous. Siinä vasta kansalaisten eriarvoisuus pääsee kukoistamaan. Minusta tuo kunnallisveron ero noissa esimerkeissä osoittaa miten pielessä tällainen hallintomalli on.

Hyvä esimerkki onkin miten kahden tulonsaajan perheessä jo valtakunnan keskituloilla ansaitsee verojen jälkeen puhtaana käteen 200-300 euroa enemmän kuukaudessa. Jos samaan lopputulokseen pitäisi päästä pelkillä palkankorotuksilla pitäisi saadan yhteensä noin 400-600 euron palkankorotukset kuukausituloihin. Oletuksena laskelmassa 50% marginaalivero kun lasken veroon mukaan erilaiset palkasta veron tavoin pidätettävät muut maksut. Ja jos perhe vielä eroaa kirkosta saa siitäkin muutaman prosentin lisän nettopalkkaansa.

Työpaikkani luottamusmiehenä minun ei kai pitäisi sanoa tätä ääneen mutta liittymällä ammattiyhdistyksen sijasta pelkkään työttömyyskassaan säästäisi siinäkin kirkollisverron verran. Tosin sekä kirkosta että ammattiliitosta eroessaan menettää myös erilaisia asioita ja sen punninnan jokainen joutuu tekemään itse. Enkä minä ainakaan tällaisena epävarmana aikana ja tämän ikäisenä pitäisi järkevänä olla kuulumatta oman alani ammattiliittoon. Vaikka moni kokee ehkä pelkän työttömyysturvan tärkeimmäksi edukseen on ainakin minusta liittojen tarjoama työsuhdelakimiesten neuvonta kullanarvoista. Enkä minä mitenkään kirkosta eroamistakaan suosittele vaikka itse kirkosta eronnut olenkin.

Minua on usein erilaisissa vero-, kannusteloukku- yms keskusteluissa harmittanut että moni keskustelija ei tunne marginaaliverokäsitettä. Olen usein joutunut melkein rautalangasta vääntämään mallin enkä sittenkään ole aina ollut varma onko keskustelukumppanini ymmärtänyt vaikka miten on viisaan näköisenä nyökytellyt.

Marginaaliverokäsite avaa monessa tarkastelussa tärkeitä näkökohtia.

Tuollaiset lisäykset tuli mieleeni kun tarkastin päiväsaikaan mitä edellisen yön hiljaisina tunteina olin kirjoittanut.

13.9.2008

Muisteluja vanhasta Neuvostoliitosta 2

Kirjoitin edellisessä muistelossa neuvostoliittolaisesta Tekniikkaa nuorisolle 'Tekniikan maailmasta' jota joskus 1960-luvulla luin ylläpitääkseni jonkinlaista venäjänkielentaitoa. Pääsi kuitenkin aika tavalla ruostumaan ja osaamiseni on enää vain auttavaa.

Luin samaan aikaan tietenkin muiden poikien tavoin Tekniikan maailmaa eikä nämä lehdet mitenkään samanlaisia edes olleet. Tuli meille kotiin neukkulainen autolehtikin mutta ei se minua hirveästi kiinnostanut. Mutta paljon enemmän siellä oli autotekniikkaa josta insinööri-isäni oli kiinnostunut ja oli kuitenkin hänen äidinkieltään. Minä luin autojuttuja mieluummin Tekniikan maailmasta. Mutta kyllä tuossa autolehdessä länsiautoistakin ihan asiallisia kirjoitettiin.

Mutta ne varsinaiset asiat. Kun nykyään näistä ilmastonmuutosasioista kannetaan huolta joka puolella pitäisi kaivella rinnalle neuvostoinsinöörien noin 50 v sitten tekemät suunnitelmat ympäristön muokkaamiseksi. Tuossa TM:ssä (=Tehnika Molodezhi!) oli mieleenpainuva artikkeli jossa esitettiin suunnitelmat miten Siperian ikuisen roudan alueet muutetaan suurin piirtein paratiiseiksi ja koko Neuvostoliiton uusiksi vilja-aitoiksi. Tarkoitus oli kääntää jokien kulkusuunnat kokonaan ja muuta ihan megalomaanista science fictionia. Mutta hyvin tarkkaan oli suunnitelmat tehty ja kerrottiin tekniikankin olevan jo olemassa ja hallinnassa. Mutta ei siihen aikaan kukaan varmaan miettinyt mitä tapahtuisi ekologiselle tasapainolle yms. Enkä minäkään osannut siihen aikaan mitenkään ihmetellä suunnitelmia vaikka tiesin monen asian olevankin retuperällä.

Muistan joskus jo työskennellessäni matkailualalla tykästyneeni vitsiin kahdesta suomalaisesta liikemiehestä. Kaverukset matkustivat Neuvostoliitossa ja käyskentelivät jossain kaupungin laitamilla ja toinen sanoi toiselle että katsopa nyt kuinka kurjaa ja köyhää täällä on. No eihän toinen voinut vastaankaan väittää, köyhää oli toden totta. Sitten samaiset kaverit vierailivat Italiassa ja käyskentelivät jossain Napolin laitamilla niin toinen vuorostaan sanoi, että katsopa nyt täällähän näyttää ihan yhtä kurjalta ja köyhältä kuin siellä Neuvostoliitossa. No siihen toinen tokaisi, että nyt sinä et ollenkaan taida ymmärtää. Tämähän on pittoreskia täällä Napolissa. Eli kyllä noilla silmälasien väreillakin on merkitystä.

Eräs toinen kohtaamiseni neuvostoinsinöörien suuriin saavutuksiin oli Moskovassa kun kävin vierailulla Moskova kuuluisassa Ostankinon televisiotornissa. En muista enää vuosilukua mutta kävin ylhäällä olevassa ravintolassa syömässä. Ravintolan nimi oli 'Seitsemäs taivas'.

Ennen ravintolaan ylös vievään hissiin astumista osallistuin johonkin tornin juurella tapahtuvaan tornin esittelyyn. Siinä viehättävä naisopas hehkutti neuvostoinsinöörien suurta saavutusta ja kertoi miten ainutlaatuinen tuo rakennelma oli ja pienen läpimitan omaavan laatan päällä tuo torni lepäsi. Sitten hän alkoi kertoa miten tuo torni on joustava ja pystyy huojumaan tuulessa. Tietenkin tarkoituksella ettei hajoaisi. Ne molempiin suuntiin huojumisen metrimäärät olivat ihan järkyttävän isoja ainakin minun mielestäni silloin. En tosin muista tarkkoja lukuja enää. On siitä kuitenkin noin 40 vuotta.

Ja sitten kaiken päälle hissiin ja ylös torniin. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni tuollaisessa pilvenpiirtäjäkorkeudessa maan päällä, korvat menivät lukkoon ja hississä olin ylös mennessä melkein shokissa että jos nyt neuvostoinsinöörien laskelmat pitäisi paikkansa edes tämän minun vierailun ajan niin olisin ikionnellinen. No se Seitsemäs taivas oli ihan kelpo ravintola ja pääsin elossa takaisin hotelliini.

Ja siellä se Ostankinon torni seisoo edelleenkin ja aina sitä välillä näkyy eri yhteyksissä uutisissakin täällä Suomessa.

Samanlainen idealtaan se pyörivä ravintola oli kuin meillä Puijon tornissa tai Näsineulassa vaikka matalampia rakennuksia ovatkin. En tiedä sitten miten isoja tai pieniä laattoja suomalaiset insinöörit ovat tornien alle täällä laittaneet ;)

Muisteluja vanhasta Neuvostoliitosta

Muistelen joskus 1950-1960 luvulla lapsuudenkodissani, että meille oli tilattuna muutamia neuvostoliittolaisia aikakausilehtiä. Minullekin sikäläinen 'Tekniikan maailma' muuta siitä kirjoitan toisen jutun. Yksi näistä lehdistä oli pilalehti Krokodil.

Meillä Suomessa eli silloin ja elää ehkä vieläkin sellainen kuva että neuvostoliittolaiset elivät ihan umpiossa. Tai ettei minkäänlaista vapaata sanaa löytynyt mediasta.

En ole mediatutkija. En siten pysty arvioimaan mitenkä pitäisi suhtautua pilalehti Krokotiilissä esitettyyn aika purevaankin yhteiskuntakritiikkiin. Oliko se osoitus jostain edes osittaisestakaan kritiikin tai lehdistön vapaudesta vai pitäisikö sitä pitää vain jonkinlaisen Radio Jerevan (Erevan) tyylisenä sorretun kansan varaventtiilinä.

Krokotiili oli kyllä pilalehti mutta hyvin erilainen kuin esimerkiksi amerikkalainen Mad jota siihen aikaan joskus silmäilin. Krokotiili ole enemmän aika älyllistä satiiria kun taas Mad oli (minun mielestä) aika kevyttä slapstick huumoria.

Mutta Kroktiilissä oli jos jonkinlaista ivaa yhteiskunnallisista epäkohdista. Muista jutun isosta ja kalliista nosturista joka oli jäänyt johonkin seisomaan eikä sille löytynyt vastuullista omistajaa sitä siirtämään pois tai korjaaman ja huoltamaan. Se seisoi paikallaan vuosikausia ja ruostui käyttökelvottomaksi pystyyn.

Toinen vastaava yhteiskuntakriittinen juttu oli, missä kerrottiin kosmetiikkatehtaasta. Sillä tehtaalla oli kaksi tuotantolinjaa: virallinen ja epävirallinen. Virallisella linjalla valmistettiin viralliset tuotteet. Mutta sitten oli epävirallinen tuotanto ja se oli kirjoituksen mukaan moninkertainen ja myynti toimi sittemmin meilläkin Holiday Magicista ja Goldenista tutulla verkostomarkkinointiperiaatteella. En viitsi sanoa esimerkkinä Wincapitaa kun sieltä puuttui kokonaan se varsinainen kaupanteon kohdesubstanssi. Taisi muuten tuo kosmetiikkatehdas sijaita yritteliäässä Gruusiassa tai Armeniassa.

Ja laskettiin Krokotiilissa usein pilaa suunnitelmatalouden Key Performance Indicator (laitan tuon nimityksen ihan piruuttaan kun meillä nuo yleistyy räjähdysmäistä vauhtia mittausidiotiaa lisäten) tyylisistä mittareista. Kun tuotantotavoite on esim 100 miljoonaa tonnia rautanauloja niin tuotantotavoitteeseen päästään helposti kun tehdään 200 g/kpl painavia ratapölkyn nauloja joita ei kovin paljoa tarvita.

Toinen esimerkki oli kun sähkölamppujen vuotuinen tuotantotavoite määriteltiin watteina niin seuraavana vuonan ei kaupassa ollut kuin 100 W hehkulamppuja.

Ei nämä olleet mitään salaisuuksia Neuvostoliitossakaan tai niin tabuja ettei niistä missään voinut kirjoittaa. Eri asia on ettei niistä kirjoitettu Pravdan tai Izvestijan etusivulla mutta ei se meidän kotimainen Pravda Helsingin Sanomakaan kaikkea kansalaisten tärkeäksi kokemaa sivuillaan julkaise. Mutta viranomaisten tai puoluetoimistojen propagandaa sitäkin kritiikittömämmin.

Erikoisen ilmiön Neuvostoliitossa muodosti torikauppa. Moskovan torit olivat mielenkiintoisia paikkoja. Sieltä sai tuoreita kukkasia ja etelän hedelmiä ja vihanneksia markkinahintaan. Ja logistinen ketju oli mielenkiintoinen. Jos oli lentokentällä aamulla aikaisin niin esimerkiksi Armeniasta tai Gruusiasta tulevat aamukoneet olivat ihan täynnä torikauppiaita mukana valtavat määrät myyntituotteita. Lentoliput oli hinnoiteltu niin halvoiksi (=aivan järjettömän alihintaisiksi!) että jos meillä ajetaan muutama kymmenen kilometriä lähimmän kaupungin torille niin neukkulassa mentiin lentsikalla vähän kauemmaksi ;)

Olin 1960-luvulla töissä vastaanottovirkailijana sellaisessa hotellissa jossa oli paljon neuvostoliittolaisia turisteja. Jo siihen aikaan neukku-turisteilla oli tapana tuoda mukanaan vodkaa matkajuomisina, ikään kuin matkarahana kun eivät virallisesti saaneet kovin paljoa vaihtaa ulkomaan valuuttaa. Ja sitä sitten kaupattiin mm hotellienkin henkilökunnalle. Näillä markkinoillakin oli siihen aikaan ostokartelli jossa hinnat useimmiten pysyivätkin.

Mutta sitten kerran tuli joko gruusialainen tai armenialainen ryhmä, en muista tarkemmin kumpi. Siinä ei odotettu häveliäästi iltaa kuten yleisesti omia politrukkeja pelätessä vaan tottuneina kauppamiehinä he alkoivat keskellä kirkasta päivää hieroa avoimesti ja julkisesti kauppoja. Kun ostokartellin sopimat hinnat eivät miellyttäneet. Kaverit pakkasivat vodkansa ja konjakkinsa takaisin laukkuun ja menivät aktiivisina myyntimiehinä keskelle neljän ruuhkaa vilkkaalle pääkadulle pysäyttelemään vastaantulijoita ja myymään neljän ja viiden tähden "konjakkejaan". Kyllä juomat oli ihan aitoja siihen aikaan eikä mitään myrkkyliemiä ja hyvin kauppa kävi ostokartelliin hintoja korkeammin tariffein.

Kun tulivat takaisin kehuskelemaan rahatukoillaan minullekin hotellin vastaanotossa muistutin kuitenkin että Suomessa viinanmyynti kadulla on rikollista.

Eräs pariskunta jäi mieleeni. Vauraan näköisiä ja luksumaisesti pukeutuneita suomalaisienkin mittapuiden mukaan. Kun olivat huomanneet että puhun välttävää venäjää alkoi herra kysellä onko tämä hotelli yksityisessä vai yhteiskunnan omistuksessa kun on niin hyvin hoidetun oloinen. Ja minä yritin selittää että kyse on yleishyödyllisen yhdistyksen omistamasta liikeyrityksestä. Eivät ymmärtäneet mutta vasta kun selitin että kyllä tätä pyöritetään aivan kuin kapitalistista yksityisyritystä niin ymmärsivät heti.

Siitäkös riemu syntyi. Ja asetelma alkoi minua hymyilyttää. Rouva alkoi hyvin vihaisena selittää miehelleen jotain tyyliin: 'Katso nyt mitä minä olen sanonut, että heti kun on kapitalistinen yritys niin kaikki toimii ja on hyvin hoidettua'. Sen verran keskustelua kävivät venäjäksi mutta sitten siirtyivät omalle kielelleen. Mutta keskustelun sävystä kävi selväksi kuka läksytti ketä kapitalismin ylivoimaisuudesta. Ehkä mies vielä epäröi ;) Ou est la femme?

11.9.2008

Syyskuun 11. päivä

Muistan aika elävästi syyskuun 11. päivän 2001.

Se oli normaali työpäivä. Eräs nuori työtoverini oli katsomassa tietokoneeltaan CNN:n uutisia. Satuin kävelemään ohi ja näin tietokoneen näyttöruudulla lentokoneen törmäävän johonkin pilvenpiirtäjään. Kysyinkin häneltä että "Onkos tuo joku uusi tietokonepeli" kun tiesin kollegani olevan kovin innostuneen tietokone- ja sotapeleistä kuten monet muutkin samanikäiset nuoret miehet.

Jäin vierestä seuraamaan kuvaruudun tapahtumia ja tietokoneeseen liitetyistä kovaäänisistä kuului kiihtyneellä äänellä englanninkielistä selostusta. Kolleganikin sanoi, että tuo on CNN:n reaaliaikainen uutislähetys.

Aikamoinen shokki. Kun tajusin että nyt on tosi kysymyksessä aivoni alkoivat kuumeisesti työskennellä miettien että onko tässä syntymässä kolmas maailmansota ja onko Neuvostoliitto tai Kiina tms maa hyökkäjänä ja onko siellä jonkun maan johto seonnut ihan totaalisesti. Seuraava kauhun ajatus oli, että perheeni asui melkein 400 kilometrin päässä ja minä olin töissä Espoossa. Jäin oikeasti miettimään että näenkö enää koskaan perhettäni, vaimoa ja lapsia ja selviämmekö tästä sodasta ollenkaan ja onko ehkä kyseeessä monien uskovaisten ystävieni uskoma, heidän Raamatun ilmestyskirjasta löytämä ja tulkitsema ennuste maailmanlopusta. Ja jos selviämme sodasta onko maapallo joidenkin kauhuelokuvien mukaisesti niin kaaoksessa ja sekaisin että omien lähimmäisten löytäminen on hyvin vaikeaa.

No aika nopeasti selvisi että ihan tuollaisesta ei ehkä kuitenkaan ollut kysymys ja palasin omaan työhuoneeseeni. Soitin kotiin eikä vaimoni ollut kuullut ollenkaan asiasta ja luonnollisesti heti avasi television josta sitten tulikin muistukuvani mukaan ylimääräinen uutislähetys.

Kyllä siinä ehdin miettiä omaa sivari-asemaanikin mutta muistelin että ikämiehenä en ehkä joutuisi enää miinojen tallaajaksikaan. Ja kahden aikuisen ei-sivari-pojan isänä mietin kauhulla joutuisivatko poikani yhtäkkiä sotimaan jonkun ulkomaisen hullun vuoksi.

Kyllä siinä muutamissa kymmenissä minuuteissa aikamoinen myllerrys kävi pääkopassa.

Eikä se koko juttu sitten mitään ihan kevyttä ollutkaan. Vaikka kuolleiden lukumäärä ei ollut lähelläkään myöhempää vuoden 2004 Tsunamin 200000 kuollutta tai vielä hurjempaa Darfurin kansamnmurhaa jossa yli 3 vuoden aikaan on kuollut yli 400000 ihmistä.

Intian valtameren v 2004 tsunamissahan oli kyse luonnonkatastrofista. Darfurissa sen sijaan on siinäkin kyseessä ihmisen silmitön hulluus. Kauheasta järjettömyydestään huolimatta täältä Suomen lintukodosta katsoen Darfur näyttää vähemmän pelottavalta kuin syyskuun 11. tapahtumat joiden takaa paljastuneet voimat operoivat täysin globaalisti ja ihan viime viikon uutisten pohjalta jopa täältä koto-Suomestakin käsin.

En halunnut edellä kirjoittaa että syyskuun 11. takana olivat fundamentalisti muslimit enkä haluaisi sellaista islamin uskoisista uskoakaan. Ja tunnen fiksuja, sivistyneitä ja nykyaikaisia muslimeja jotka varmasti sanoutuvat irti tuollaisesta järjettömyydestä. Mutta luen hyvin monenlaisia kirjoituksia ja joudun aika tavalla miettimään mikä on totta vai tarua ja mikä monikulttuurisuutta jostain syystä Suomeen vimmalla ajavien sinisilmäisyttä ja hyväuskoisuutta.

Muutaman kerran olen jossain poliittisissa vaalitilaisuuksissa kysynytkin että milloin me kansalaiset olemme äänestäneet monikultturisuuden puolesta. Vai onko asia niin arka ettei siitä saa puhua ja pelkät kysymyksetkin aiheuttavat heti leimaamisen rasistiksi tai xenofoobikoksi. Minua kiinnostaa edelleen mistä tämä monikulttuurisuuden vimma on tullut meidän yhteiskuntamme agendalle. Kun nuo vaalitilaisuudet eivät olleet mitään äärioikeistolaisten rasistien tai xenofoobikkojen tilaisuuksia havaitsin välittömästi että olin esittänyt poliittisesti epäkorrektin kysymyksen. Mutta kun taas rasisti-xenofoobikko henkisten fundamentalisti-fanaatikkojen kokouksiinkaan minua ei kiinnosta osallistua niin pitää märehtiä asiaa ihan itsekseen. Tai sitten rohjeta kirjoittamaan arvostelun pelosta huolimatta tänne blogiin.

Hyviä argumentteja puolesta ja vastaan olen kiinnostunut kuulemaan mutta en mitään asiattomia nimittelyjä. Ne tulen korrektiussyistä surutta sensuroimaan.

10.9.2008

Tulevat kunnallisvaalit äänestyskoneilla

En viitsi toistaa mitä olen vähän aikaa sitten kirjoittanut koneellisesta äänestämisestä.

Anonyymi lähetti mielenkiintoisen linkin Tietoviikko lehden kirjoitukseen ja se johdatti minut oikeusministeriön vaalit-sivulle.

Siellä oli linkki vuorostaan mielenkiintoiseen asiakirjaan sähköisestä äänestämisestä jota en ollut aikaisemmin lukenut: Auditointiraportti kunnallisvaalien sähköisen äänestyksen pilotista. Omalla tavallaan se oli mielenkiintoista mutta myös aika järkyttävää luettavaa. Melkoiset osat koko äänestysjärjestelmästä ovat espanjalaisten tai Tietoenator nimisen yrityksen liikesalaisuuksia. Ja meidän kansalaisten on vain luotettava noihin meille "mustiin laatikoihin" ja siihen että siellä kaikki ihmiset ovat tuiki rehellisiä.

Nuo auditoijathan valjastettiin tai oltiin valjastavinaan varmistamaan että koko äänestysjärjestelmä on moitteeton. Mutta kun lukee tuota auditointiraporttia niin pitää ihmetellä miten monia reunaehtoja tuolla kuitenkin edelleen on. On tutkittu se mikä on eteen saatu niillä aikarajoituksilla ja resursseilla mitä on ollut käytettävissä. Ja se mihin ei ollut aikaa tai jota ei saatu tutkittavaksi on jätetty tutkimatta. Ihan järkevää ja loogista ja ymmärrettävää.

Ja oikeusministeri Brax kuittaa Tietoviikon mukaan: Ainakin kokeilua puolustanut oikeusministeri Tuija Brax on todennut, että uhkakuvat menevät science fictionin puolelle.

Minulla on eräs amerikkalaisen yritysjohtajan mietelause: "People don't do what you expect they do what you inspect". Englanniksi asia on samalla hiukan sanaleikki expect (odottaa) ja inspect (tarkastaa) sanojen kanssa. Vapaasti suomentaen: Ihmiset eivät tee mitä sinä odotat vaan sitä mitä sinä tarkastat.

Vastaavia suomalaisia sanontoja on:
- Luottamus hyvä, epäily parempi
- Luottamus hyvä, valvonta paras.

Voi voi ministeriä ja hänen hyväuskoisuuttaan. Hänen maailmansa on varmaan täynnä hyviä, kilttejä ja rehellisiä ihmisiä ja tottakai meillä siksi vähän hutarammatkin äänestysjärjestelmät voidaan hyväksyä ainakin kun kokeillaan. Pitäähän luottamusta olla.

Pitää melkein toivoa että vaalien aikaan tapahtuisi jotain noista "epätodennköisistä" asioista, ehkä vielä kaikkia tilastollisia todennäköisyyksiä uhmaten Murphyn lain mukaan monta epätodennäköistä "mahdottomuutta" yhtäaikaa. Ehkä sitten tapahtuisi jonkinlainen realiteettitestaus eikä ministeri puhuisi science fictionista.

6.9.2008

Mitä maksaa?

Minulla on eräs nuorempi kollega. Onpas idioottimaista kun melkein kaikki kollegani ovat minua nuorempia.

OK. Oli kesä ja hän oli firman pihalla tupakoimassa. Pysähdyin turinoimaan niitä näitä ja silmäni osuivat hänen hienoon kesäpaitaansa. Harvoin teen tällaista mutta nyt oli niin hyvän näköinen paita että teki mieleni samanlaista.

Minäpä kysyinkin että "On hyvän näköinen paita, mistä ostit?" Ja sain vastauksen mistä liikkeestä oli löytänyt. Seuraava kysymykseni oli luontevasti "Paljonko maksoi?". Vaikka paitaostos oli ihan tuore tämä nuori kollegani vastasi ettei hän tiedä. Ei hän koskaan kysy hintoja. Ei hänen ole koskaan tarvinnut.

Minä olin aika järkyttynyt. Olen itse sentään käynyt kovat koulut ja joutunut kokemaan laman, työttömyyden ja sosiaalitoimiston nöyryytykset yms ja nyt tuossa on nuori kollega jota pidän erittäin lämminhenkisenä ja fiksuna kaverina (ei kuulu mihinkään öykkäriporukkaan!) niin hän ei koskaan ole joutunut elämässään kysymään minkään perään mitä maksaa. Jotenkin tämä oli uskomatonta. Toisaalta oli ihan ymmärrettävää. Hän sattui olemaan sen verran nuori ettei lama ollut häntä koetellut eikä hänen onnekseen hänen vauraita vanhempiaankaan.

Mietin itsekseni että miten erilaisten kokemuksien kautta me ihmiset kehitymme, kasvamme ja muutumme. Mietin sitäkin että onko joku vanhanaikainen näkemys että vastoinkäymiset jotenkin jalostavat ihmistä ollenkaan paikkansapitävä. Tämäkin kaveri oli niin lämmin ja empaattinen että en usko että hän sen "parempi" ihminen olisi vaikka minkä vaikeusmyllytyksen olisi läpikäynyt.

Kun olenmme tehneet pitkään yhdessä töitä niin tiedän toki ettei tämäkään kaveri ole aivan ilman vastoinkäymisiä yksityiselämässään selvinnyt. Aina niitä jokaiselle eteen tulee. Joillekin enemmän joillekin vähemmän.

Ja joillekin tulee vastoinkäymisiä liikaa. Se joskus kristinuskon nimissä esitetty näkemys ettei kenellekään anneta enempää vastoinkäymisiä kuin jaksaa kantaa niin minä en ainakaan usko että se paikkansa pitää. Kyllä toiset saavat vastoinkäymisiä kohdalleen aivan liikaa.

Joku kyynikko sanookin että missä meille on luvattu että elämä olisi oikeudenmukaista? Ja kun tarkkaan mietin niin ei missään.

Kielellisiä mokia

Joskus nuorena jo johtotehtäviin kiivenneenä käyskentelin lauantaipäivänä kaupungilla farkuissa aika rennon näköisenä pienen lapsen kanssa ja astuin sisään konttorikalusteita myyvän liikkeen esittelytiloihin. Työpaikkani toimistoa oltiin suunnittelemassa uuteen uskoon ja ajattelin piipahtaa hiukan katsomassa mitä oli tarjolla. Olin tanskalaisessa sisaryhtiössä käydessäni nähnyt fiksuja toimistokalusteratkaisuja ja ajattelin vilkuilla löytyisikö jotain samanlaisia.

Myymälän nurkassa oli hyvän näköinen johtajanpöytä ja ajattelin kysäistä sellaista kun oli kovin mieleeni. Ja kun en yleensä osta mitään kysymättä hintaa kysyin nytkin että "Mitähän tuo maksaa" ja osoitin johtajanpöytää kädelläni. Vastaus olikin tyrmistyttävä "Se on erittäin kallis johtajanpöytä". Heheh, kyllä minua huvitti. En ehkä ollut todella minkään johtajan näköinen mutta minä olin oppinut työelämässä ja myyntitehtävissä että asiakasta ei koskaan pitänyt aliarvioida. Onneksi älysin vastata kaverille aika napakasti että en minä hänen oma subjektiivista näkemystään kysynyt vaan sen hintaa. Olisin jopa sellaisen pöydän saattanut ostaakin mutta jos minulle ei kerrota hintaa niin enhän minä väkisin kauppaa tee ja käännyin kannoillani ulos. Pitää toivoa että kaveri oppi uralleen jotain.

Aivan toisen lainen tapahtuma oli eräällä sukulaisella. Hirveiden selkäkipujen vuoksi joutui konttaamaan lattialla vain nelinkontin. Hänet vietiin perjantaina ambulanssilla sairaalaan kun puoliso ei uskaltanut ottaa mitään riskiä mahdollisesta halvaantumisesta. No kun viikonloppu oli annettiin vain kovia kipulääkkeitä ja odotettiin maanantaina.

Maanantaina sitten tulee lääkäri kierrollaan, tekee kai jotain tutkimuksia yms ja sitten tokaisee: "Ei teitä mikään vaivaa." Voiko enää pahemmin tai loukkaavammin sanoa aivan hirveitä kipuja kärsineelle ihmiselle. Nyt olikin kysymys sanavalmiista ihmisestä joka näpäyttikin lääkäriä ja sanoi: Mistä te tiedätte minkälaisia hirveitä kipuja minun selässäni on ollut? Tottakai minua jokin vaivaa, en minä sentään luulosairas ole. Teidän olisi vain pitänyt tunnustaa ettette vain tiedä mikä minua vaivaa.

On minulla vastaavia esimerkkejä muitakin enkä voi hurskastella että itse olisin ollut syytön. Mutta aina noista voi yrittää oppia.

Kun joku asia jää vaivaamaan

Kävin sisareni luona kylässä eilen. Melkein heti kun tulin ovesta sisään kääntyi lankomies puoleeni ja sanoi että hän on miettinut päänsä puhki kun ei saa palautettua mieleensä kuka kirjoitti Robinson Crusoe kirjan ja minä varmaan muistan. No muistinhan minä Daniel Defoen. Joskus tuollaiset asiat jäävät minuakin vaivaamaan pitkäksi aikaa kun ei saa palautettua mieleen. Taas oli minulla tilaisuus tarjota sisarelleni, että kannanko sisään joululahjaksi minulta vanhaksi ja pieneksi käyneen tietokoneen. Kun ei kovin vanhoilla koneilla oikein ole mitään kunnon jälkimarkkinoitakaan. Yritin vielä maalailla hienoja kuvia miten kiva olisi kirjoittaa "Robinson Crusoe" johonkin selaimen hakukoneruutuun ja internetistä tieto löytyisi heti. Nyt lankomies selailee tietosanakirjaa vähän väliä joka päivä milloin mitäkin etsiessä. Ja niin meilläkin tehtiin vielä muutamia vuosia sitten kun ei vielä hakukoneet olleet mitään jokapäiväisiä päivänselvyyksiä.

No siskoni ja hänen miehenä ovat eläkkeellä eikä tarjoukseni ainakaan vielä tärpännyt. No sitkeänä tarjoan sitä tietokonetta aina silloin tällöin yhä uudestaan.

No tänään minulle tuli samanlainen ongelma eikä siinä ole nyt auttaneet hakukoneetkaan. Ja ai kuinka kysymys pyörii päässä mielenrauhaani häiriten.

Nyt pitää jakaa tämä ongelma viisaiden lukijoitteni kanssa. Saatte tekin menettää rauhanne tätä miettiessänne.

Isäni kertoi joskus erään mietelauseen jossa kerrottiin jotenkin tähän tyyliin: kieli x oli rakkauden kieli, kieli y oli maailman kaunein kieli ja kielellä y puhuttiin Jumalan kansssa. Ja nämä kielet taisivat olla ranska, espanja ja venäjä. Siitäkään en enää ole ihan varma - espanja ja venäjä vertailussa kuitenkin oli.

Auttakaa minua löytämään tämä mietelause.

Tämä kysymys tuli mieleeni kun kielellisesti erittäin lahjakas nuorempi poikani kertoi ryhtyneensä opiskelemaan kaikkien jo osaamiensa kielten päälle venäjää. Ja josta valinnasta häntä onnittelin.

Ai niin tuli tuosta kielellisestä lahjakkuudesta mieleen vanhimman tyttäreni päähän joskus nuorena iskostettu näkemys että jos on kielellisesti lahjakas niin se poissulkee matemaattis-loogisen lahjakkuuden. Ikään kuin kokonaisuudessaan lahjakkaita ei voisi olla olemassa.

Ja aivan kuin vastaväitteeksi ja todistaakseen toista hän valmistui jo toiseen kertaan maisteriksi Norjassa aiheenaan tällä kertaa peliteoria - ensimmäinen oli moraalifilosofia. Ja on peliteorian tiimoilla jo esiintynyt kansainvälisissä tieteellisissä konferensseissa. Isänähän minä olen ylpeä kuin mikäkin.

Ja onpa minulle aina välillä jotkut ihmiset paljastaneet kadehtivansa minua monista lapsistani (5 lasta ja 2 lapsenlasta). Eikä syyttä. Kyllä minä olenkin ylpeä kaikista lapsistani. Hienoja lapsia kaikki. Itse asiassa välillä mietin että olenko ollut isänä ihan tuon kaiken arvoinen edes. Mutta onnellinen olen lapsistani. Ja vaikka heitä on kahdesta avioliitosta toivon että he kokisivat ainakin minun silmissä olevansa ihan tasaveroisia keskenään. Joskus "isossa parvessa" tuntuu että aina joskus joku epäilee jonkun toisen saavan enemmän suosiota kuin itse saa. Aina silloin kun tuollaista tunnen koen epäonnistumista isänä. Pitää vain skarpata tarkemmin ettei annaa tuollaiseen aihetta.