10.9.2008

Tulevat kunnallisvaalit äänestyskoneilla

En viitsi toistaa mitä olen vähän aikaa sitten kirjoittanut koneellisesta äänestämisestä.

Anonyymi lähetti mielenkiintoisen linkin Tietoviikko lehden kirjoitukseen ja se johdatti minut oikeusministeriön vaalit-sivulle.

Siellä oli linkki vuorostaan mielenkiintoiseen asiakirjaan sähköisestä äänestämisestä jota en ollut aikaisemmin lukenut: Auditointiraportti kunnallisvaalien sähköisen äänestyksen pilotista. Omalla tavallaan se oli mielenkiintoista mutta myös aika järkyttävää luettavaa. Melkoiset osat koko äänestysjärjestelmästä ovat espanjalaisten tai Tietoenator nimisen yrityksen liikesalaisuuksia. Ja meidän kansalaisten on vain luotettava noihin meille "mustiin laatikoihin" ja siihen että siellä kaikki ihmiset ovat tuiki rehellisiä.

Nuo auditoijathan valjastettiin tai oltiin valjastavinaan varmistamaan että koko äänestysjärjestelmä on moitteeton. Mutta kun lukee tuota auditointiraporttia niin pitää ihmetellä miten monia reunaehtoja tuolla kuitenkin edelleen on. On tutkittu se mikä on eteen saatu niillä aikarajoituksilla ja resursseilla mitä on ollut käytettävissä. Ja se mihin ei ollut aikaa tai jota ei saatu tutkittavaksi on jätetty tutkimatta. Ihan järkevää ja loogista ja ymmärrettävää.

Ja oikeusministeri Brax kuittaa Tietoviikon mukaan: Ainakin kokeilua puolustanut oikeusministeri Tuija Brax on todennut, että uhkakuvat menevät science fictionin puolelle.

Minulla on eräs amerikkalaisen yritysjohtajan mietelause: "People don't do what you expect they do what you inspect". Englanniksi asia on samalla hiukan sanaleikki expect (odottaa) ja inspect (tarkastaa) sanojen kanssa. Vapaasti suomentaen: Ihmiset eivät tee mitä sinä odotat vaan sitä mitä sinä tarkastat.

Vastaavia suomalaisia sanontoja on:
- Luottamus hyvä, epäily parempi
- Luottamus hyvä, valvonta paras.

Voi voi ministeriä ja hänen hyväuskoisuuttaan. Hänen maailmansa on varmaan täynnä hyviä, kilttejä ja rehellisiä ihmisiä ja tottakai meillä siksi vähän hutarammatkin äänestysjärjestelmät voidaan hyväksyä ainakin kun kokeillaan. Pitäähän luottamusta olla.

Pitää melkein toivoa että vaalien aikaan tapahtuisi jotain noista "epätodennköisistä" asioista, ehkä vielä kaikkia tilastollisia todennäköisyyksiä uhmaten Murphyn lain mukaan monta epätodennäköistä "mahdottomuutta" yhtäaikaa. Ehkä sitten tapahtuisi jonkinlainen realiteettitestaus eikä ministeri puhuisi science fictionista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti