24.12.2011

Hyvää Joulua kaikille lukijoilleni!

Olen ollut vähän laiska viime aikoina kirjoittamaan blogiin. Kyllä periaatteessa jutun aiheita olisi ollut mutta otetaan rauhallisesti kun on Jouluaika.

Kiitoksia joulutoivotuksista ja hyvää Joulua kaikille lukijoilleni!

23.12.2011

Uusi matkapuhelin

Alkoi Nokian E90 Communicator osoittaa anteeksiantamattomia vikoja. Olen 2-3 päivän aikana saanut useita kertoja kuulla tutuiltani ettei numerooni saa yhteyttä. Jotkut jo epäilivät onko minulle tapahtunut jotain. Kun olen irroittanut akun ja käynnistänyt puhelimen uudestaan on puhelin jonkin aikaa toiminut. Mutta en minä voi joka päivä käynnistellä puhelinta jos se ei toimi kunnolla.

Kaikenlaista on tarjolla. Pitkälti toistakymmentä vuotta nokialaisille uskollisena on aika surullista mutta siirryin Samsungin Android puhelimeen. Olen vuoden päivät leikkinyt Android tablettitietokoneella joten se alkaa olla jotenkin tuttu. Katsotaan nyt miten opin sitä Androidia käyttämään puhelimena.

En ollut ajatellut vielä uusia puhelintani mutta viat kävivät liian häiritseviksi. Katsotaan nyt.

4.12.2011

Sain tarpeekseni nimimerkki Miltton Friidmanista

Sain tarpeekseni nimimerkki Miltton Friidmanin häiriköinnistä ja poistin saman tien kaikki nimimerkin kommentit. Vaikka ei useimmissa edes ollut mitään kyseiseen aiheeseen liittyvää. Ainoastaan hänen oman bloginsa mainoksia. Opetelkoon sivistyneempiä kommunikointitapoja jossain vapaammassa yhteiskunnassa. Tässä blogissa määrään minä.

2.12.2011

Ensimmäinen vuosi täyseläkkeellä - ajatuksia siitä

Eilen 01.12.2011 täyttyi ensimmäinen vuosi täyseläkkeellä. Ei tämä hassumpaa ole.

Vaikeinta on ollut tottua tulojen alenemaan. Vaikka saankin keskimääräistä työeläkettä parempaa työeläkettä havaitsin nelisen kuukautta sitten että kulutan enemmän kuin tienaan. Eli silloin vasta havaitsin, että minun on muutettava kulutustottumuksianikin.

Työeläkkeeni on käytännössä vain puolet siitä mitä ansaitsin puolipäivätyössä kun olin osa-aikaeläkkeellä kun mukaan laskettiin silloin saamani osa-aikaeläke. Noin 10 vuoden osa-aikaeläke alensi vanhuuseläkettäni ehkä vajaa satasella.

No nyt olen tehnyt budjetin ja yritän sen puitteissa elää. Kun pystyisin vähentämään autolla ajoa niin saattaisin selvitä yhdellä tankkauksella kuukaudessa. Kas kun täystankillinen bensiiniä maksaa noin 90 euroa. Kaikki muut kulut olen jotenkin osannut sopeuttaa budjettiin eli aika minimaalisiksi.

Vanhin tyttäreni havaitsi jo vuosia sitten miten iso ero kulutustasossa oli ihmisillä joilla oli maksettu omistusasunto ja toisaalta vuokra-asunnossa asuvilla. Minä asun vuokra-asunnossa mikä on pääkaupunkiseudun järjettömin erityispiirre.

Jos olisin 40-vuotias voisin kävellä pankkiin ja nykyisellä vuokrallani maksaisin esimerkiksi 25 vuodessa yhtiövastikkeet, lainan lyhennykset ja -korot.

Mietin minä joku vuosi sitten että pitäisikö minun toistamiseen ryhtyä ostamaan omaa asuntoa mutta hiukan pidin irvokkaana, että 65-vuotias menisi pankkiin ja hakisi asuntolainaa 25 vuodeksi. Heheh, laina olisi maksettu kun täytät 90 vuotta!

Nyt joku neropatti kysyy, että missä se ensimmäinen omistusasunto.
Edellinen omistusasunto meni ensimmäisessä avioerossa. Sen jälkeen uusperheessä oli vuosikausia aika tiukkaa kun piti maksaa elatusmaksuja kolmesta lapsesta ja uudessa avioliitossa syntyi kaksi lasta. Nuorin täysi-ikäistyi v 2000. Olisi pitänyt silloin 55 vuoden iässä vaan tehdä asuntokaupat, mutta silloin taas olin kahden vuokra-asunnon loukussa kun perhe asui Savossa ja minä olin töissä pääkaupunkiseudulla.

Toisilla on pääkaupunkiseudullakin tuuria ja asuvat edullisissa vuokra-asunnoissa. Kuntien vuokra-asunnot olivat kohtuuhintaisia mutta niissä oli vuorostaan alhaiset tulorajat. Ja sama koski vakuutusyhtiöiden omistamia vuokrataloja. Korkean inflaation aikaan nuo omistajat tyytyivät siihen, että vuokratalot reaaliomaisuutena säilyttivät hyvin arvonsa. Nyt kun inflaatio on pieni on vuokra-asunnoista saatava paljon suurempi tuotto. Eli tuollaisten institutionaalisten sijoittajienkin vuokra-asuntojen vuokrat ovat pääkaupunkiseudulla nousseet pilviin.

Mutta ettei ala tuntua joltain itkuvirreltä. On hienoa ja kunnia olla viiden lapsen isä. En vaihtaisi yhtään lapsistani omistusasuntoon ;)

Vanhana helsinkiläisenä en oikein haluaisi muuttaa jonnekin syrjäseuduille vaikka siellä paljon halvemmalla voisi asua. Mitä minä jossain vieraalla paikkakunnalla tekisin vaikka asuisin leveästi puolet halvemmalla? Ulkomaitakin on tullut mietittyä mutta siellä on taas omat ongelmansa ja lapsenlapset olisivat paljon kauempana.

Tuollaisia ajatuksia tässä tuli mietittyä. Ja on tästä yksi hyötykin jo tullut. Kaasujalkani on kovasti keventynyt ja käytän pintakaasua entistä useammin. Saatan säästää muutaman litran. Kadehdin kun poikani kehuu dieseliään alle 5 l/100 km kulutuksesta. No, pääsin minäkin 5,5 l kulutukseen vuosia sitten kun ajoin itsekin dieselillä. Nyt menee melkein 9 l/100 km, kylmällä enemmänkin. Uudella ajotavalla saatan saada kulutuksen lähemmäs 8 l/100 km.

Pitää vielä miettiä siirtyisinkö taksi-bussi-juna yhdistelmiin. Kun asuin aivan bussipysäkin vieressä Helsingissä aikoinaan pärjäsin julkisilla liikennevälineillä aivan hyvin. Ehkä tein virheen kun muutin metsikön keskelle 1,5 vuotta sitten ja bussipysäkki on minun krempoillani kovin kaukana. Mutta kun ei jaksaisi muuttaakaan koko ajan. Se maksaa ja on aika rankkaa hommaa muutenkin.

Mikä on lopputulema? Itse asiassa olen sittenkin aika tyytyväinen. Pidän itseäni kuitenkin onnellisena miehenä. Monella eläkeläisellä menee paljon, paljon minua huonommin. Miksi sitä silloin hirveästi miettisi jos jollain menee paremmin? Korvien välistähän tämä on kuitenkin kaikkein eniten kiinni.

1.12.2011

Jälleen "Vertailu: Suomessa toiseksi vähiten korruptiota"

Ihan järkyttävää miten media kirjoittaa kritiikittä ihan roskaa. Uusimmissa Transparency Internationalin "tutkimuksissa" Suomi on parantanut sijoitustaan ja on nyt maapallon maa, jossa on toiseksi vähiten korruptiota. Tässä esimerkiksi Iltalehden uutinen aiheesta.

Olen kirjoittanut tästä aiheesta useita kertoja aloittaen jo yli 20 vuotta sitten ensimmäisiä kertoja, mutta viimeksi omassa blogissani 3 vuotta sitten.

Tuossa 3 v vanhassa blogikirjoituksessani kuvaan mikä Transparency Internationalin korruptioindeksissä on vikana. Sehän ei ole heidän oma tutkimuksensa vaan eräänlainen kokoelma/yhteenveto erilaisista aiheita käsittelevistä tutkimuksista. Mutta siinä on Suomen kaltaisia maita ajatellen järjestelmällinen virhe.

Seuraa yksinkertaistettu esimerkki kuvaamaan mistä tuo virhe johtuu, että Suomi pääsee joka vuosi niin kovin korkealle tuossa korruptioindeksissä.

Meillä on paraikaa käynnissä oikeusjuttu, jossa syytettyinä korruptiosta ovat liikemiehet Arto Merisalo, Tapani Yli-Saunamäki, Toivo Sukari ja Kyösti Kakkonen ja kansanedustaja ex-ministeri Ilkka Kanerva. Kaikki muistavat vaalirahoitussotkut. Samoin miten poliisit olivat saaneet S-ryhmän ABC-asemilla ruokaa jopa puoleen hintaan. Tai miten S-ryhmän osuuskauppojen hallintoneuvostojen jäsenet saivat kaikista ostoksistaan S-ryhmässä henkilökunta-alennuksen, todellisen superbonuksen. Yleensä muuten kyse ammattipoliitikoista. Jne Jne. Kyllä noita jokainen muistaa viime vuosina kuulleensa.

No nyt siihen villakoiran ytimeen. Jos nyt kysyttäisiin tutkimuksella henkilöiltä, jotka kuuluvat samanlaisiin piireihin kuin liikemiehet Arto Merisalo, Tapani Yli-Saunamäki, Toivo Sukari ja Kyösti Kakkonen tai julkisen vallan puolella kansanedustaja ex-ministeri Ilkka Kanerva, onko Suomessa korruptiota, oletko havainnut sellaista. Vastaisi jokainen taatusti ettei täällä mitään korruptiota ole kuten he nyt oikeudenkäynnissä silmät kirkkaina kertovatkin.

Sen sijaan jossain kehitysmaassa, jossa kaikki virkamiehet pyytävät lahjuksia ihan suoraan asiakkailtaan niin kyllä sellaiset uhrit jotka eivät lahjonnasta mitään hyödy näkevät korruption ihan todellisena. Ne jotka hyötyvät eivät tietenkään näe sitä lahjontana vaan jonkinlaisena välttämättömänä 'rattaiden voiteluna'.

Jokainen voi sitten itsekseen miettiä minkälaista porukkaa on Suomessa järjestäytynyt TI:n Suomen osastoon kun katsoo minkälaisen hallituksen se on itselleen valinnut. Muodollisestihan kaikki näyttää hienolta kun hallituksen jäsenten sidonnaisuudetkin on oikein julkisesti dokumentoitu.

Mutta media syö Transparencyn kädestä ja hehkutta laajasti STT:n välittämää uutista. Mutta en minä ole enää aikoihin uskonutkaan toimittajien ammattitaitoon selvittää aidosti asioiden taustoja. Tai jos selvittävätkin niin siellä on joku 'moderaattori', usein päätoimittaja tai toimituspäällikkö, joka seuloo aineistoista poliittisesti epäkorrektit jutut kyseenalaisina.

28.11.2011

Hyvää palvelua

Vaikka laitoin otsikoksi hyvää palvelua niin kimmokkeen kirjoittamiseen sain epämiellyttävästä puhelusta.

Kauniaisissa sammui tänään sähköt noin klo 18:30 aikoihin. Ja se koski kaikkia naapuritalojakin ja katuvalotkin olivat pimeinä. Kun katkos oli kestänyt tunnin aloin mietiskellä minne pitäisi soittaa. Vaikkei välttämättä kyse ollut ihmishengistä niin pakasteiden sulaminenkin on valtava tappio vaikka ne useista kotivakuutuksista korvataan. Netistähän tuollaiset usein selviävät mutta kun ei ole sähköjä niin ei ole oikein mitään muita kunnon kommunikointivälineitä kuin kännykkä.

Autollakaan en voinut lähteä ajamaan kun olin nauttinut pari punaviinilasia.

En keksinyt muuta kuin soittaa yleiseen hätänumeroon 112. En minä olettanutkaan että sähkökatkokset kuuluisivat hätäkeskukselle vaikka sen näkisin mahdollisena jossain katastrofitapauksessa.

Hyi hitto minkälainen henkilö oli puhelimessa. Erittäin epämiellyttävällä sävyllä murtaen suomea puhuva ilmeisesti äidinkieleltään ruotsinkielinen mieshenkilö vain jankkasi ettei asia heille kuulu. Kaverin sävystä melkein pystyi päättelemään johtopäätöksen että jostain tuollaisesta ylimielisestä ja öykkärimäisestä asenteesta ovat johtuneet myös hätäkeskusten viime aikoina muutamat esillä olleet epäonnistumiset.

Tuli elävästi mieleeni edellinen yhtä epämiellyttävä puhelinkeskustelu. Siitä on jo 40 vuotta. Silloin puhelimen toisessa päässä oli SAK:n silloinen lakimies Tarja Halonen, nykyinen tasavallan presidenttimme. Olin saanut neuvon soittaa hänelle eräältä hänen Varusmiesliitossa toimineelta demari puoluetoveriltaan. Olin siihen aikaan asevelvollisena suorittamassa sivaripalvelua ja olin törmännyt eräisiin varusmiesten perheitä koskevien sotilasavustusmääräyksien idioottimaisuuksiin. Olin käynnistämässä lobbausta asian korjaamiseksi ja annoin Varusmiesliitolle kaiken keräämäni tiedon. Sivarina pidin varusmiesliitossa matalaa profiilia mutta annoin liitolle kaiken keräämäni asiantuntemuksen.

Kun tasavallan presidentti Tarja Halosen kiukuttelusta henkilöstölleen alettiin julkisuudessa kuiskutella minulla oli syytä uskoa kun omakohtaiset kokemuksetkin olivat samansuuntaiset.

Samoihin aikoihin oli toisen kerran yhteydessä SAK:n toiseen lakimieheen. Olin yhteydessä kommunisteja edustavaan lakimieheen Arjo Suonperään ja asiointi sujui aivan toisella tavoin miellyttävissä merkeissä. Mutta Arjo Suonperän olen kuullut auttaneen muitakin kansalaisia pelkästä ystävällisyydestä.

Ai niin. Kävin asian tiimoilla sosiaaliministerinkin luona ja annoin yhden radiohaastattelun. Ja muutos tulikin juuri niihin sotilasavustuksen soveltamisohjeisiin joiden uhrina oli perheeni. Vaikka minä ehdin sitä ennen jo päästä siviiliinkin.

Pienenä muisteluna kerron tässä että perheeni sai loppujen lopuksi huomattavasti enemmän sotilasavustusta kuin itse olimme alun perin edes anoneet. Olisi sosiaalitoimisto päässyt paljon halvemmalla kun olisi myöntänyt perheeni alun perin anoman avustuksen mukisematta.

Siinä sosiaalitoimistossa jossa asioimme yksi ainoa tervejärkiseltä tuntuva toimistopäällikkö nainen. Hän sentään kuunteli mitä hänelle kirjoitin ja sanoin. Sen jälkeen en enää muiden kanssa suostunut asioimaankaan.

Kun palasin takaisin työhön ostin ensimmäisistä palkkarahoistani ison konvehtirasian ja hienon kukkakimpun ja menin tapaamaan tätä minuun asiallisesti suhtautunutta naistoimistopäällikköä. Halusin erityisesti kiittää häntä siitä, että hän oli koko virastossa ainoa joka suhtautui minuun kuten täysijärkiseen ihmiseen. Puheeni jälkeen ja luovutettuani konvehdit ja kukat tämä rouva purskahti itkuun. Hetken kuluttua hän sitten kiitti ja kertoi, että nämä olivat ensimmäiset konvehdit ja kukat jotka hän oli saanut sen parinkymmenen vuoden aikana mitä hän oli ollut sosiaalitoimessa. Samoin hän kiitti minua parannuksista jotka olin saanut lobbaamisellani aikaan ja totesi etteivät he järjestelmän sisältä pysty sellaisia uudistuksia kerta kaikkiaan saamaan aikaan eli siihen tarvitaan ulkopuolisia voimia.

Ennen siirtymistä IT-alalle 33-vuotiaana olin ollut mm matkailualalla erilaisissa myynti- ja markkinointitehtävissä vajaa 18 vuotta. Olin siellä aina innostunut korkealuokkaisesta asiakaspalvelusta ja niistä kokemuksista oli myös hyötyä myöhemmällä yli 30 vuotta jatkuneella IT uralla.

Että sellaisia tarinoita tänään :) Ei pitäisi loukata lukijaani Kumitonttuakaan.

25.11.2011

MEP Mitro Repo vs isä Mitro

Toimiessaan papin tehtävissä oli isä Mitro minusta hyvä ortodoksisen kirkon mainos julkisuudessa. Vaikka en minäkään kaikesta hänen esiintymisessään pitänyt. Minua on aina vaivannut kovin pirteänä esiintyvät ihmiset ja minusta isä Mitro esiintyi sellaisena. Tekopirteänä kuten minulla on tapana sanoa.

Ortodoksisen kirkon pääsääntöhän on Suomessa edelleen, että päästäkseen papiksi on pappiskoulutuksen saaneen miehen oltava miehen oltava naimisissa. Piispaksi taas ei naimisissa oleva valita vaan hänen on oltava joko munkki tai sitten leskeksi jäänyt. Nykyinen arkkipiispa Leohan oli jäänyt jo aika nuorena leskeksi.

Tuo naimisissaolo yleisenä edellytyksenä seurakuntapapin viralle on järkevä. Pappi on niin läheisessä suhteessa naispuolisiinkin seurakuntalaisiinsa, että normaalille heteroseksuaaliselle miehelle voi houkutus "syödä kuormasta" käydä kovin suureksi.

En tunne ortodoksisen kirkon kanonista oikeutta, joten en osaa tarkkaan kertoa mikä on ollut naimattoman Mitro Revon kirkon sääntöjen mukainen tie seurakuntapastoriksi. Luostarien munkit on asia erikseen, mutta ei Mitro Repo ole käsittääkseni koskaan ollut luostarissa.

On ilahduttava lukea että häntä ollaan myös tukemassa MEP Korholan suunnalta. Vilkkaalle ja puheliaalle karjalaiselle on monen muun tavoin luontevaa lähestyä kanssaihmisiä myös fyysisesti. Valitettavasti sellaista pidetään meillä suomalaisessa kulttuurissa ahdistavana. Jos toinen osapuoli on nainen se tulkitaan liian helposti sukupuoliseksi häirinnäksi ja jos toinen osapuoli on mies saatetaan epäillä homoksi.

Isä Mitrona Mitro Repo näyttäytyi usein iloisena ja huumoria viljelevänä. Ja hän ymmärsi myös elämän nautintoja kuten hyvää ruokaa ja viinejä ja hienoja autoja. Vaikka hänen puheittensa aiheet olivat usein hyvinkin syväluotaavia paljastui niistä myös myhäilevä ymmärtämys myös inhimillisille heikkouksille. Myös seksille. Ehkä leikinlasku aroista asioista on joskus läsnäolleiden toimesta koettu liian seksistiseksi. Kenties?

Isä Mitron muhkeat ansiotulot kaikenlaisesta oheisbisneksestä on varmasti vaivannut montaa kadehtijaa. Erikoista sen sijaan on, että kun Isä Mitro yritti puolustautua, että ei hän sen ihmeempää ole tehnyt kuin Helsingin piispa, metropoliitta Ambrosius niin toisen toimet on hyväksytty Isä Mitron ei.

Suomen ortodoksisessa kirkossakin juonitellaan kovasti. Esimerkkinä totean tässä Valamon luostarin pitkäaikaisen johtajan, arkkimandriitta Sergein erottamisen tehtävästään.

Isä Mitronakin Mitro Repo joutui eräiden juonittelujen kohteeksi kun oli suhtautunut epäilevästi arkkipiispa Johanneksen rooliin rakentaa Eestiin Venäjän patriarkaattiin kuuluvan ortodoksikirkon rinnalle länsimielisempi Konstantinopolin patriarkaatin alainen ortodoksikirkko. Suomenkin ortodoksikirkko kuuluu nykyään Konstantinopolin patriarkaattiin. Muistikuvani mukaan Suomen arkkipiispa Johannes asettui jopa tuon kilpailevan eestiläisen ortodoksikirkon vt arkkipiispaksi. Arkkipiispa Johannes asetti Revon joksikin aikaa toimituskieltoon, eli häneltä kiellettiin papin tehtävien hoitaminen. Kummallinen kausaaliyhteys.

Mutta kimmokkeen kirjoittaa aiheesta sain kun Mitro Repo on nyt julkisesti pyytänyt anteeksi jos hän on tietämättään loukannut jotakuta. Kyllä siinä on minusta miehen teko. Eipä ole aikoihin kuultu, että suomalainen poliitikko pyytäisi anteeksi tekemisistään. Hieno teko.

Ettei kukaan ymmärrä väärin. En kuulu ortodoksikirkkoon.

Suomi natsi-Saksan rinnalla?

Menneellä viikolla näytettiin Ylen Teema-kanavalla englantilaisen historiadokumentin osa, jossa kuvattiin Suomea natsi-Saksan liittolaisena.

Vuosien mittaan olen lukenut jos jonkinlaisia selityksiä ja tulkintoja, joissa pyritään ikään kuin pyyhkimään pois tuollainen kohta Suomen menneisyydestä. Seurasin hetken aikaa netissä tuon dokumentin nostattamia keskusteluja. Aihe on kipeä ja minusta on ihan luonnollistakin että aihe nostattaa suuria tunteita. Ja musta halutaan pestä valkoiseksi tulkitsemalla historiaa sopivan väritettyjen lasien läpi.

Saksassa on mielestäni suhtauduttu realistisemmin menneisyyden haamuihin. Kun kävin saksalaista koulua 1950-luvulla saatoin siellä havaita vaikenemista arasta menneisyydestä. Goethestä ja Schillerista oli sopivaa puhua mutta Hitleristä piti vaieta. No, en minä sitä silloin alakoululaisena tietenkään ymmärtänyt. Jälkeenpäin vasta ymmärsin kun alkoi natsi-Saksan historia kiinnostaa.

Enkä minä edellä kirjoittamallani suinkaan tarkoita etteikö Suomi itsenäisyyden säilyttämisen näkökulmasta tehnyt parhaat ratkaisut. Mutta minusta se ei silti poista sitä minun mielestäni tosiasiaa, että Suomi oli natsi-Saksan kumppani tai liittolainen. Mikä siinä nyt sitten oikea sana olisi. Siitä on minusta turha saivarrella. Olen sellaisiakin keskusteluja seuraillut netissä.

Huvittavimpia noissa nettikeskusteluissa näkemiäni selityksiä oli kun yritettiin osoittaa että Suomi ja Saksahan olivat vastakkaisilla puolilla kun suomalaiset ajoivat saksalaiset pois Suomen Lapista. Selitys on juuri tuollaista kaunistelua josta edellä kirjoitan. Ei Suomi vapaaehtoisesti nostanut aseitaan saksalaisia vastaan vaan se sisältyi jatkosodan 4. syyskuuta 1944 sovittuihin aselepoehtoihin.

Lainakorot jo nousussa AAA-maillekin?

Eipä tuosta vielä montaa viikkoa ollut kun valtionvarainministeri Urpilainen säestäjänään pääministeri Katainen hehkuttivat ettei ole mitään hätää lainata velkarahojamme eteenpäin kun me luottoluokitukseltamme AAA-luokan valtiona saamme edelleen lainaa edullisesti entisin ehdoin.

Ja mitä nyt alkoi tapahtua. Jopa korkeimman AAA-luokituksen maana alkaa Saksankin lainakorot nousta.

Mietin kauhulla jos Suomenkin lainakorot alkavat kovasti nousta samasta syystä kuin Saksankin. Verovaroistamme menisi silloin entistä suurempi osa kansainvälisille pankkiireille. Ja koko hyvinvointivaltion ylläpitoon olisi samoilla veroillakin paljon entistä entistä vähemmän varoja käytettävissä.

Nuo Urpilaisen lupaukset etteivät lainakorkomme nouse oli niin kovin vakuuttavasti lausuttu, että olihan niitä yritettävä lupaushetkellä uskoa. Epäilin jo silloin pelkällä päättelyllä, että tyhmähän se ahne lainanantaja on jos ei pyri hyötymään velallisen lisääntyvästä velkaantumisesta.

23.11.2011

Tuoko EU meille järjettömyyksiä?

Esimerkkejä meillä on ollut. Säädelty kurkkujen käyryys oli kai yksi tunnetuimpia vaikka sen määräyksen EU on sittemmin purkanut. Nykyään saa kaupasta jo käyriä kurkkuja. Eipä ole makua haitannut.

Mutta nyt valelääkärikohun myötä on alettu muutenkin puhua ulkomailla opiskelleista lääkäreistä. Jos suomalainen on opiskellut ulkomailla lääkäriksi ja palaa kotimaahansa harjoittamaan ammattia kielitaito tuskin on ongelma. Nykyään EU tai ETA maassa suoritettu laillistetun lääkärin tutkinto oikeuttaa suoraan Suomessakin lääkärin ammatin harjoittamiseen.

Minä luotan ulkomaillakin saatuun lääkärikoulutukseen. On sen verran monta koulutoveria opiskellut ulkomailla lääkäreiksi Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Espanjassa jne. Ja on minun omista lapsistanikin 3/5 opiskellut ulkomaisissa korkeakouluissa.

Mutta nyt luin säännöstä, jossa byrokratia ja EU-aate voittaa terveen järjen. EU-säädösten mukaan EU-kansalaiselta lääkäriltä ei voida vaatia kielitodistusta. Erilaisten liikkuvuuden esteiden poistamisen näkökannalta tuo on tietenkin ihan hyvä juttu, mutta ihan järjetön jos ajatellaan lääkärin ammatin harjoittamista esimerkiksi Suomen kaltaisessa erikoista kieltä puhuvassa maassa. Kyllä lääkärin pitää osata puhua asiakkaan eli potilaansa kanssa samaa kieltä. Kyllä meidän pitää härkäpäisesti pitää kiinni tuosta kielitaitomääräyksestä ja tehdä töitä sen eteen että tuo toimisi EU:ssa.

Onko sitten ollenkaan laillista vaatia Suomessa Suomen kansalaiselta virkamieheltä kielitodistusta ruotsinkielen hallinnasta? Eihän tuollainen voi olla laillista jos ei tuollaista kielitaitoedellytystä voida esittää toisillekaan EU-kansalaisille.

Tämä on älytöntä. Taitaa siellä Valvirassa ihan oikeasti olla johdossa jotain älykääpiöitä.

11.11.2011

Suomalainen somalikansanedustaja?

Olen joskus aikaisemmin ihmetellyt yhdistelmää Suomen kansalainen ja presidenttiehdokas Somaliassa. Nyt on ammuttu suomalainen somalikansanedustaja.
Tietoja tässä ja tässä.

Onhan se hirveää että ihmisiä murhataan tuolla tavoin mutta ei kai se mikään ihme ole jos tuollaisten syiden perusteella Suomesta haetaan humanitaarista turvapaikkaa.

Mutta että sitten ryhdytään TAKAISIN tuonne sotaisaan Somaliaan presidenttiehdokkaaksi tai peräti kansanedustajaksi tuntuu ihmeelliseltä erityisesti kun kyse on Suomen kansalaisesta eikä Somalian kansalaisesta. Tällä Somalian kansanedustajalla asui kuitenkin Suomessa vaimo ja kahdeksan lasta.

Mielenkiintoinen lisätieto oli, että nyt murhattu mies oli ilmeisesti ollut vihatun sosialistisen sotilasdiktaattori Siad Barren armeijassa eversti. Salaisen poliisin ja armeijan jäsenillä oli yleensä suuri hätä paeta maasta 1990-luvun alussa Siad Barren hallinnon tultua kaadetuksi. Kun Siad Barren aikaan Moskovaan oli solmittu läheisiä suhteita oli siellä iso määrä somalaisia mm opiskelemassa. Ja siellä keksittiinkin tuollainen sopiva ihmiskuljetus Somaliasta Moskovan kautta Suomeen. Kun hakija tuli Moskovasta ei Suomi voinut palauttaa heitä takaisin Moskovaan ja turvapaikkahakemus oli pakko käsitellä Suomessa. Jos hakija olisi tullut esimerkiksi Lontoon tai Frankfurtin kautta olisi tulijat voitu palauttaa niihin paikkoihin. Joku vetovoimatekijä tuntui Suomella silloin olleen.

Silloin Suomeen tuli pakolaisina Somaliasta sikäläistä vaurasta yläluokkaa, joilla oli varaa maksaa kaikkien väliportaiden vaatimat maksut. Jo silloin 1990-luvun alussa tiedettiin että salaisen poliisin ja armeijan henkilöstö oli kovasti edustettuna näiden Suomeen paenneiden joukossa. Jollain tavoin ymmärrettävää, sillä Siad Barren hallinnon kaaduttua olisivat aikaisemman hallinnon pakkovaltaa käyttäneet joutuneet teoistaan vastuuseen.

Myöhemmin on käsitykseni mukaan Somaliasta tullut Suomen paljon köyhempiä ja vähemmän koulutettuja vaikka hekin ehkä ovat olleet jonkinlaisen pakolais-salakuljetusliiketoiminnan maksajia. Ainakin tarinat kertovat että on myyty kokonaisia taloja, että on saatu kuljetus Suomeen järjestettyä. Ei tavalliset yhdensuuntaiset lailliset lentoliput sentään niin paljoa maksa.

Vastavuoroisesti olisi minusta aika erikoista jos Suomessa voisi hakeutua ja päästä kansanedustajaksi tai presidentiksi jos olisi esimerkiksi Somalian kansalainen?

Hiukan vastaavanlaista olen joskus ihmetellyt kun olen ymmärtänyt jonkun suomenjuutalaisen nuoren lähteneen Israelin armeijaan suorittamaan asevelvollisuutta. Ihan analoginen se tilanne ei välttämättä ole mutta voi sitäkin ihmetellä.

10.11.2011

Ulkomailla opiskellut valelääkäri

EU:n alueella on käsitykseni mukaan lääkärikoulutus yhtenäistetty ja lääkärintutkinto oikeuttaa jollain pikku päivityksellä harjoittamaan lääkärinammattia Suomessakin.

Mutta sitä en ymmärrä, että Ex-Neuvostoliitossa tai Venäjällä lääkäriksi opiskellut pääsisi kuin koira veräjästä. Eroa ei koulutuksessa pitäisi olla oli sitten kyse kansallisuudeltaan suomalaisesta, kun tässä aktuellissa tapauksessa, tai jonkun muun maalaisesta. Eikä kukaan ole varsinaisesto väittänyt edes sikäläistä lääkärikoulusta huonoksikaan vaikka se on ehkä eronnut meidän suomalaisesta. Tiedän muutaman tapauksen ja aika paljon ovat joutuneet täällä suorittamaan lisäopintoja ja tenttejä ennen kuin suomalaiset lääkärin oikeudet on annettu.

Kyllä Valviran tekemän rikosilmoituksen pitäisi kattaa myös Valviran oma toiminta. Valviran sivuila annetaan jotenkin ymmärtää, että suomalaiset lääkärinoikeudet on niin vain saanut kun on näyttänyt Venäjältä saadut
väärennetyt todistukset. No, eihän se nyt noin käy. Jos lääkärinkoulutus on saatu EU:n ulkopuolella tarvitaan lisäopintoja ja -tenttejä ennen lääkärinoikeuksien myöntämistä. Ja ulkomaisilta vaaditaan kohtuullinen kielitaito.

Olen itse käynyt kiinalaisella akupunkturistilla, jolla oli akupunktuurikoulutuksen lisäksi lääkärintutkinto Kiinasta ja lisäksi suomalaisista jatko-opinnoista lääketieteen väitöskirja Suomesta mutta ei ollut silti saanut suomalaisia lääkärinoikeuksia kun suomenkielen taito ei ollut riittävä.

Valvira on kai aina ollut vähän löperö virasto. Sen nimeä onkin muutettu moneen kertaan mutta lopputulos tuskin on paremmaksi muuttunut. Sillä oli muistikuvani mukaan ennen 'Terveydenhuollon oikeusturvakeskus' nimeä joku toinen yhtä juhlava mutta katteeton nimi - en vain saa palautettua mieleeni tuota nimeä.

Peppi Pitkätossu kirjat ovat rasistisia!

Huhuh. Jotenkin tuntuu että meillä menee länsimaissa jo kaikki överiksi. Viimeisin älyttömyys on kun saksalainen rasismi tutkija havaitsee Peppi Pitkätossun rasistiseksi. Minusta voisi saman tien tuomita Tom Sawyerin ja Huckleberry Finnin ja kymmenet muut kirjat. Eikä tämä koske vain afroamerikkalaisia. Samanlaista herjaa on heitetty meksikolaisista, filippiiniläisistä ja miksei ihan kenestä tahansa. Varmaan kirjallisuudesta on tehtävä väritöntä ja hajutonta. Aluksi aletaan sensuuri lasten ja nuorten kirjoista mutta sitten laajennetaan koko alueelle. Muistelen Bradburyn Fahrenheit 451 kauhuskenaarioita.

Iltalehti avaa vielä kyselyn:
'Pitäisikö vanhoista satukirjoista poistaa rasistiset ilmaukset?'

Onneksi meidän kansa on vielä tervettä ja vastaa 97% "Ei pidä."

No, rasismihysteria tuntuu myyvän noita iltapäivälehtiä.

Keskiviikkoiltana tuli dokumenttielokuva Kanadan maahanmuuttomyönteisestä yhteiskuntapolitiikasta TV2:lta Silminnäkijä-sarjassa '
Silminnäkijä: Mamut tervetuloa!'. Elokuva löytyy noin kuukauden ajan Ylen Areenalta täältä. Kaikin puolin erittäin mielenkiintoinen dokumentti mutta sitä esitettäessä on kokonaan unohdettu kertoa, että Kanadan maahanmuutto on tarkkaan valikoivaa osaamisen, ammattitaidon ja kielitaidon suhteen. Eikä kuten meillä niin että tänne tulee ketä sattuu ja sitten heitä yritetään jättää palauttamatta takaisin ja yritetään sitten lähes toivottomia tapauksiakin elättää ja kotouttaa.

Kanadan maahanmuutosta oli Hesarissakin maaliskuussa lyhyt artikkeli. Jo otsikko kertoo olennaisen eron meidän maahanmuuttoon: 'Kanada kahmii koulutettuja maahanmuuttajia' eli siellä on nimityskin halutuille mamuille eli "taitotyöläiset".

7.11.2011

Hälytyssireenien testaus

Hetki sitten oli taas kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 12 hälytyssireenien testaus.

Ennen testausta annettiin joku puhuttu tiedote ja sireenin hälytyksen loputtua annettiin joku toinen puhuttu viesti. Molemmat puheviestit kuulostivat pelkältä puurolta eikä niistä saanut mitään selvää. Jos tarkoitus todella on, että kansalaiset saisivat hätätilanteessa kuulutuksesta jotain selvää niin pitäisi kyllä pikaisesti korvata vahvistin- ja kaiutinlaitteet sellaisilla, jotka toistaisivat äänet siten että niiden viestin voisi selvästi erottaa. Katastrofin sattuessa on myöhäistä uusia laitteita.

Ei ongelma uusi ole. Olen vuosikausia havainnut saman ongelman eri puolilla Suomea. Muutaman kerran on käväissyt mielessä jopa, että sireenit ja kuulutuslaitteet on hankittu viranomaisille parhaimmat lahjukset maksaneelta yritykseltä eikä silloin laadulla ole ollut niin kovin väliä.

Tuli mieleen joskus 1980-luvulla sattunut tapaus kun Pieksämäen maalaiskunnassa hälytyssireenit laukesivat vahingossa aivan muuhun kuin viralliseen testausaikaan. Kuukauden ja viikon päivä ja kellonaikakin olivat väärät. Tein siihen aikaan projektitöitä kotona ja ryntäsin huolestuneena työhuoneestani vaimon luo keittiöön. Keittiön ikkunasta näkyi noin 50-100 metrin päässä oleva pelto, jossa oli paraikaa 5-6 henkilöä tekemässä töitä. Avasin radion ja sieltä Yleisradion aseman kuullakseni mahdollisia hätätiedotteita.

Katsoimme pellolla edelleen rauhallisesti ja kiireettä työskenteleviä ihmisiä ja sama välinpitämättömyys tarttui meihinkin. Varmaan oli kyse vikahälytyksestä.

Kun radiostakaan ei kuulunut ei mitään hätätiedotetta eikä mitään kuulutusta tapahtuneesta väärästä hälytyksestä päätin soittaa meiltä muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle paloasemalle - siihen aikaan oli käytössä lankapuhelimet käytössä. Tositilanteessahan nimenomaan kehotetaan avaamaan radio ja jättämään puhelimet rauhaan jotta linjat pysyvät vapaina mahdollisia tärkeitä viranomaispuheluja varten.

Paloasemalta myönnettiin aiheettoman hälytyksen lauenneen vahingossa ja että olin ylipäänsä ensimmäinen kyselijä. Ihmettelin palopäällikölle miksei Yleisradiolle oltu ilmoitettu vahingosta, jotta sieltä olisi voitu julkaista tiedote viallisesti lauenneesta hälytyksestä. Palopäällikköä myönsi ettei sellaista oltu älytty vaan oli oletettu että kansalaiset ymmärtävät kyseessä olleen vahingon.

Sinä iltana mietimme vaimon kanssa moneen kertaan, olemmeko me ihmiset näin turtuneita että emme reagoi aitoon hälytykseen. Turvallisuudesta puhuttaessa olen usein pitänyt tätä hyvänä esimerkkinä miten turhanpäiväisillä vahinkohälytyksillä ihmiset opetetaan olemaan reagoimatta hälytyksiin kun ei ne ennenkään olleet oikeita.

Oopperan räppi kulttuuriministerille

Kun paljastui ettei ministeri Paavo Arhinmäki ollut käynyt koskaan oopperassa vaikka sekin hänen hallinnonhaaraansa kuuluu tekivät oopperalaiset mainion räpin musiikkivideona ministerille aiheesta. Onneksi ministeri Arhinmäki on tunnetusti huumoria ymmärtävä kaveri ja varmasti tarttuu vinkkiin.

4.11.2011

Nova ryhmän johtajat viattomina syytteessä

Muistelen muutama vuosi sitten lukeneeni noiden Nova yhtiöiden johtajien hulvattomasta rahan käytöstä. Elettiin kuin Saudi-Arabian öljymiljonäärit. Yhtiöillähän oli paljon rahaa ja kassavirtaa mutta ei ne olleet omia rahoja kun samaan aikaan oltiin korvia myöten veloissa.

Olen nähnyt tuollaisia yrittäjiä ennenkin. Kun kassassa on rahaa kuvitellaan että menee hyvin ja sitä sitten käytetään hulvattomasti turhuuksiin ja luksukseen. Kun sitten tulee maksuun veroja, ennakonpidätyksiä, eläkevakuutusmaksuja yms silloin valitetaan kuinka ankeaa on yrittäjän elämä. Ja miten verot vie kaiken.

Eivät nämä Nova-johtajat laskutaidottomia olleet. He olivat vain häikäilemättömiä ja taitavia uhkapelureita. Olen minä nähnyt ennenkin mitenkin kaverit, jotka eivät maksa laskujaan ollenkaan tai ei ainakaan ajallaan ajelevat muhkeilla öky-mersuilla ja -bemareilla. Nykyään myös audeilla tai vastaavilla. Sitten kun oikein snobbaillaan hankitaan omilla nimikirjaimilla varustettu rekisterikilpi. Tosin hankkii niitä oikeasti rahakkaatkin omaksi ilokseen.

Kun näitä uutisia lukee voi vain pyöritellä silmiään.
Nova-kolmikolle vaaditaan ehdotonta vankeutta
Yli-Saunamäki turvautui ammattiapuun: Aloitan uuden elämän
Nova-tuhlailun huippu: Tapani Kansan keikkoihin yli 160 000 euroa!
Syyttäjä: Nova Groupissa posketonta tuhlausta

Ja sitten nämä vakioselitykset ankeista ajoista:

Merisalon avustaja: Novan rahat hukkuivat taantumaan


Minulla on näkemys, että kyse on vain puhtaaksi viljellystä narsismista.

3.11.2011

Homeongelma asunnossa

Olen minäkin törmännyt muutaman kerran homeongelmaan. Ja saattaa olla että olen saanut keuhkoahtaumataudin juuri homeesta. Sen tutkiminen ja osoittaminen on vain mahdottoman vaikeaa.

Ensimmäisen kerran törmäsin homeongelmaan asuessani Pieksämäen maalaiskunnassa. Asuimme kolmikerroksisen kerrostalon keskimmäisessä kerroksessa.

Minun perheessäni ei ollut vaivoja joita olisimme mitenkään voineet tunnistaa homeongelmasta johtuviksi. Mutta yläkerrassa asui kaksilapsinen perhe ja heillä oli jatkuvasti kaikenlaisia vaivoja. En koskaan perehtynyt tarkkaan asiaan koska jotenkin sairauksia aiheuttava homeongelma 1980-luvulla tuntui silloin hiukan huuhaalta. Seudun nimi jolla asuimme oli muuten Huuha.

Perheen äiti oli terveydenhoitaja ja hyvin sitkeä homeongelmaan viittaavissa epäilyissään. En tiedä saiko hän jostain tukea epäilyilleen mutta hän oli periksi antamaton. Talo oli 1970-luvun alussa rakennettu kerrostalo ja siellä oli koneellinen ilmastointi. Muistaakseni hän epäilikin puhdistamattomia ilmastointihormeja homepesäkkeiksi. Hän sai kunnallisen terveystarkastajan suorituttamaan hometutkimuksia ja -mittauksia.

Nyt tulikin mielenkiintoinen yksityiskohta. Kunnallinen terveystarkastaja antoi lausuntonsa ja siinä todettiin sisäilman mitattujen arvojen olevan sallituissa rajoissa. Mutta naapurimme rouva olikin sekä sitkeää että asiantuntevaa sorttia ja hän vaati saada tietoonsa suoritettujen mittausten numeeriset lukemat. Pitkän taistelun jälkeen hän sai myös nuo tutkimustulokset. Tulos olikin shokki. Eivät homeitiö-arvot olleet minkään sallittujen raja-arvojen sisällä vaan ylittivät ne roimasti. Siis kunnallinen terveystarkastaja yritti pimittää uhreilta totuuden olihan. En tiedä oliko selityksenä, että kiinteistö oli kunnan omistama.

Olen myöhemmin törmännyt samanlaiseen koneellisen ilmastointikanavan home-epäilyyn samoihin aikoihin 1970-luvun alussa rakennetussa kerrostalossa.

Mutta olen törmännyt toiseenkin home-epäilyyn. Nyt omassa asunnossani. Muutimme hyvin pian tuon homejutun jälkeen Pieksämäeltä Kuopioon. Emme muuttaneet tuon homeongelman vuoksi, koska emme kokeneet olleemme sen uhreja. Muutimme opettajan harrastaman koulukiusaamisen vuoksi. Saatan joskus kirjoittaa aiheesta.

Muutimme Kuopiossa vastavalmistuneeseen rivitalon tyyliseen pienkerrostaloon. Olimme siis ensimmäiset asukkaat kyseisessä asunnossa, joka valmistui vain muutamia päiviä ennen muuttoamme. Kun asunto oli ihan uusimme uskoimme toki muuttaneemme homeesta vapaaseen asuntoon.

En muista kauanko olimme asuneet asunnossa, ehkä muutaman vuoden, kun kylässä kävi ensimmäistä kertaa eräs rakennusmestari-tuttavani. Välittömästi eteiseen astuttuaan hän nuuhkaisi sisäilmaa ja sanoi välittömästi, että täällä on hometta. Olin kovin yllättynyt sillä talossa ei ollut tiedossa mitään yllättäviä kosteusvaurioitakaan joka on yleinen homevaurioiden syy.

Homeselitys olikin erikoinen. Rakennusmestari oli ammattimies ja kertoi minulle todennäköisen selityksenkin. Betonipinnoilla käytetään muovimattojen alla tasoitteita. Ne sekoitetaan veden kanssa ennen käyttöä. Villakoiran ydin onkin juuri tuossa. Koko sekoitettu tasoitemassa on käytettävä nopeasti kerralla. Sitä ei pidä sekoittaa liikaa kerrallaan koska sitä ei saa mennä uudestaan jatkamaan vedellä. Jos sitä jää yli se on käyttökelvotonta.

Rakennusmestarituttavani kertoikin, että hyvin usein rakennusmiehet pyrkivät olemaan säästäväisiä ja jatkavat vedellä tuollaista edellisenä päivänä yli jäänyttä tasoitetta. Hänen kertomansa mukaan siinä muhi piilevä hometta aiheuttava kosteusongelma. Uudelleen sekoitettu tasoite ei kuulema enää kokonaan kuivunut siihen sisältyvien orgaanisten aineiden vuoksi.

Ymmärrän rakennusmiesten säästäväisyyden. Totta kai mitään rakennusaineita ei saa mennä hukkaan. Ja jos ei ymmärrä tuollaista orgaanista ainetta sisältävää tasoitetta niin kosteusongelma on valmiiksi sisäänrakennettu.

Sain tyttäreni terveystarkastajakaverilta hyviä neuvoja kun aloin ihmetellä miten sain keuhkoahtaumataudin melkein kymmenen vuotta myöhemmin kun olin lopettanut tupakoinnin. Eikä terveyskeskuslääkäri oikein suostunut ymmärtämään muuta kuin tuon kaikkien sairauksien perusaiheuttajan eli tupakan. Terveyskeskuksissa tuntuu tupakka ja alkoholi olevan syy kaikkiin vaivoihin. Olenko itse altistunut homeelle selviää verikokeella, mutta se ei kerro milloin elämänsä aikana tuolle homealtistukselle on joutunut. Homeen läsnäolon asunnossa havaitsee selvimmin ummehtuneen multaisesta hajusta. Mutta eihän se todistukseksi kelpaa.

Terveyskeskuslääkäreille tuntuu homeongelmasta keskusteleminen olevan piinallista. Siihen voi olla kaksikin syytä. Yksi on, että lääkäri ei halua joutua mihinkään kiistaan erotuomariksi. Hyvin ymmärrettävää. Sitten on mahdollisuus, että lääkäri ei kerta kaikkiaan ymmärrä koko homeongelmaa ja arvelee potilaan sairastavan hypokondriaa.

Mielenkiintoinen homeaihetta käsittelevä sivusto on tässä.

Itse olen homeasioissa maallikko joten en vastaa ylle kirjoittamastani. Toistan vain mitä minulle on kerrottu ja kerron joitain niistä tekemiäni loogisia johtopäätöksiä. Itse pidän kuulemiani asioita kuitenkin tosina.

29.10.2011

Vielä kerrostalon elinkaaresta

Kirjoitin tämän vuoden helmikuussa kerrostalojen elinkaaresta jonka olin jossain asiantuntijoiden vetämässä televisio-ohjelmassa kuullut noin 40 vuodeksi niiden talojen osalta jotka rakennettiin 1950-60 luvulla.

Nyt luen Taloussanomista tuoreen jutun että niitä seuraavina vuosikymmeninä eli 1960-1970 luvulla talojen elinkaari oli vielä lyhyempi 30 vuotta:

'1960–70-luvulla talot rakennettiin kestämään 30 vuotta. Nyt se 30 vuotta on mennyt, sanoo, Rakennustarkastusyhdistys RTY:n puheenjohtaja Pekka Virkamäki. '
Perkele. Pitäisikö nuo rakennuttajat ja rakennustarkastajat laittaa syytteeseen viattomien kansalaisten petkuttamisesta? Missä kerrottiin 1950-1970 luvulla uusien ja kalliiden asuntojen elinkaaren muodostuvan 40-30 vuodeksi?

Irvokkaaksi tuollainen kerrostalon 30 vuoden elinkaari muodostuu nykyään kun asuntolaina otetaan 25-30 vuodeksi. Eli juuri kun olet saanut asuntosi maksetuksi se onkin saavuttanut elinkaarensa pään. Ja ellei sitä pureta sen korjauskustannukset muodostuvat melkein uutta vastaavan hintaiseksi.

Hitto. Usein on puhuttu että auto on huono sijoitus. No niinhän se varmaan on mutta jokainen ostaja tietää ostaneensa hyödykkeen joka kuluu, vanhenee ja menettää arvonsa. Mutta kun ostat auton vaikkapa 3-4 vuoden maksuajalla saat sentään sen jälkeen ajaa vielä aika monta vuotta täysin maksetulla autolla. No, ero on sitten työsuhde-leasing autoja ajavien tilanne. Hehän saavat yleensä taas alleen uuden auton 3 vuoden kuluttua mutta useimmat myös tietävät maksavansakin siitä ihanuudesta.

Tämä asuintalon 30 vuoden elinkaari korostuu mielessäni kun vertaan sitä isoisoisäni Pietariin v 1901 perheelleen rakennuttamaan 'omakotitaloon', josta kirjoitin blogissa otsikolla Taiteesta vain viikko sitten. Talon 100-vuotisjuhlaa vietettiin v 2001 eli se on nyt jo 110 vuotta vanha. No rakennusaineena olikin käytetty mm graniittia. Ja tuossa 4 vuotta sitten kerrostalon elinkaaresta kirjoittamassani jutussa mainitsin sukulaisteni 1700-luvulla rakennetusta kerrostalokiinteistöstä Pariisin keskustassa.

Isäni laskikin usein leikkiä miten hänen isoisällään oli tapana tehdä hyvin perusteellista ja huolellista työtä. Ja samanlainen oli isäni perusarvo ja sitä elämänviisautta hän istutti minuunkin. Kirjoitin neljä vuotta sitten aiheesta otsikolla 'Mitä opin vanhemmiltani'. En tiedä olenko saanut sitä arvoa "jos teet jotain niin tee se saman tien kunnolla ja huolellisesti" siirrettyä lapsilleni eksplisiittisesti mutta toivon niin.

Tarkkaan investointiensa takaisinmaksuajoista huolehtivat kiinteistösijoittajat ja Novo Groupin kaltaiset "kiinteistökehittäjät" purkavatkin surutta keskustan vanhojakin kiinteistöjä "kehittääkseen" niitä tuottavampaan suuntaan. Siinähän käytetään usein hyväksi poliittisia suhteita kaavoituksesta päättäviin, sillä he voivat yhdellä rakennusoikeutta lisäävällä kynänvedolla luoda uutta omaisuutta lähes tyhjästä.

Ehkä me Suomessa olemmekin metsäläisiä, joille tuollainen jatkuva alas repiminen hyvin sopii. En ole mikään kovin suuri Alvar Aalto fani mutta mieleeni tulee silti suojelukohteeksi Helsingin Katajanokalla paraatipaikalla sijaitseva Aallon suunnittelema entinen Enso Gutzeitin marmorinen pääkonttori. Sitähän kilvan erilaiset kiinteistökehittäjät himoitsevat ja yrittävät vähätellä sen arkkitehtonisia arvoja vain saadakseen luvan rakentaa tilalle jotain älyttömämpää mutta sijoittajilleen hyvin tuottavaa. Aina välillä hävettää. Ihme ettei suunnitella Katajanokan Uspenskin katedraalin purkamista tai jos vaikka pantaisiin uusiksi koko Senaatintorin alue - mitä niitä vanhoja elinkaarensa pään jo ohittaneita röttelöitä suojelemaan. Tulisi hyvä paikka uudelle jättiläis-Prismalle ja Citymarketille ;)

26.10.2011

Ministeri paljastaa - maahanmuuttokriittisyys onkin verhottua rasismia

No nyt kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki paljasti sen.

Lainaus tuosta puheesta:

'Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen mielestä maahanmuuttokriittisyyteen verhoiltua rasismia ei ole syytä tukea julkisilla varoilla. Tasa-arvo- ja nuorisoasioista hallituksessa vastaava Arhinmäki puhui tänään valtakunnallisessa nuorisotyön järjestöpäivässä.

Arhinmäki muistuttaa, että nuorisolain lähtökohtina ovat muun muassa yhdenvertaisuus, tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys.
'

Kuin parhainkin ennustaja tai parapsykologi ministeri näkee maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien verhotun rasismin. Tuo tarkoittaa käytännössä ettei maahanmuuton epäkohtia saa huomata eikä ainakaan sovi niistä puhua tulematta leimatuksi rasistiksi. Huhuh. On siinä suukapula avoimelle ja vapaalle keskustelulle.

Olikos muuten sananvapaus enää jäljellä viime perjantaina hyväksytyssä muutetussa Suomen perustuslaissa: Vai onkohan sekin jo luovutettu Brysselin komissaareille. Niin luitte Wikipediasra ihan oikein:

'Komissaari oli Neuvostoliiton kommunistipuolueen erityinen edustaja Puna-armeijassa.
Politrukki on poliittinen komissaari armeijassa; käytössä Neuvostoliitossa ja Kiinassa.
Kansankomissaari oli vuosina 1917–1946 ministeriä vastaava asema
'

Taitaa ikä tehdä minut vain koko ajan kärttyisämmäksi. Että sellaista.

23.10.2011

Päivän musiikkianti

Innostuin taas vaihteeksi musiikin kuunteluun kun löysin tekemäni kokoomalevyn (DVD jossa musiikki mp3 muodossa) mieleisestäni etnomusiikista. Kirjasin ihan ylös paperille eri alueet, että muistan ne tässä kirjoituksessa mainita.

Alku tuli kreikkalaisesta musiikista. Osa on aitoa kansanmusiikkia mutta suurin osa Theodorakiksen tai Hatzidakiksen säveltämiä.

Sitten seuraasi Bessarabian rytmejä ja seassa muuta yhtä kiihkeää Balkanin musiikkia. Lähinnä mustalaismusiikkia Romaniasta ja Bulgariasta.

Sitten ranskalais-espanjalais-arabialainen löytöni Alabina ja israelilainen laulajatar Ishtar.

Sitten etnomusiikkia Afrikasta. Etunenässä kuuluisa Youssou N'Dour ja toisena suosikkina yhtye nimeltä Toure Kunda.

Flamencoa minulla on paljon. Aikaisemmin kuuntelin sitä enemmän mutta kyllä se vieläkin saa jalat hytkymään musiikin sykkeessä.

Samaisen niemimaan Portugalin fadot kuuluvat myös musiikilliseen matkaani. Portugalin kieli kuulostaa niin kovin pehmeältä kun vertaa sitä espanjaan. Amalia Rodrigues on klassikko mutta kivoja tulkintoja on nuorehkolla Marizallakin.

Sitten kuuntelin yhtä kestosuosikkiani, suomalaista etnomusiikkiyhtyettä, Piirpauketta. En voi ymmärtää, miksei Piirpauke nauti suurempaa suosiota Suomessa. Keski-Euroopassahan he ovat kestosuosikkeja.

Muutaman intialaisen ragan kautta tullaan seuraavaan genreen nimittäin juutalaiseen klezmer musiikkiin. Intialaisia ragoja minulla ei ole kovin montaa ja ne ovat aika raskaita kuunneltaviakin. Mutta klezmer musiikkia sitten minulla riittääkin.

Erikoinen löytöni on myös Amr Diab ja Shakira yhdessä. Erikoisen eksoottista ja luen nekin etnomuusiikin genreen.

On minulla muutakin mielimusiikkia tottakai. Kolme kova BBB:eetä eli Bach, Beethoven ja Brahms ehkä Mozartilla ja Tshaikovskilla ryyditettynä. No. ei mennä nyt enää tuolle puolelle kun en ole niitä tänään kuunnellut. Olenpahan kirjoittanut niistäkin otsikolla 'Miten musiikkimaku muuttuu'.

22.10.2011

Taiteesta

Katselin muutama päivä sitten matkailuelokuvaa Barcelonasta. Itse kävin siellä juhlistamassa 60 v rajapyykkiäni.

Vaikka nuorempana matkailualalla työskennellessä tulikin matkustettua ei Barcelonassa tullut käytyä. Sekä minä että vaimoni ihastuimme Katalonian suuren pojan Antoni Gaudin arkkitehtuuriin, jossa oli paljon Art Nouveau'ta. Meillä usein myös jugend-tyyliksi nimitetty.

Gaudi tuli mieleen myös kun nuorin tyttäreni kävi syyskuun alkupuolella Pietarissa ja kävi katsomassa isoäitini isän aivan 1900-luvun alussa rakennuttamaa taloa. Talon suunnitellut arkkitehti rakensi samoihin aikoihin myös kuuluisan Fabergen kultasepänliikkeen toimitalon.

Pietarissa oli siihen aikaan tiukat rakennusmääräykset ja talo oli ensimmäisiä ellei peräti ensimmäinen tuollaista modernia rakennustyyliä edustava rakennus Pietarissa. Noista kuvista näkyy myös erilaiset koristekuviot ja ikkunapielet ja koristeellisiksi taotut aidat ja portit.

Kaksikerroksisen rakennuksen alakerrassa oli isoisoisän huolintaliike ja 2. kerroksessa oli suurperheen ja palveluskunnan asuintilat. Isäni syntyi tuossa talossa ja asui siinä ensimmäiset elinvuotensa. Talo on ollut sen verran jykevärakenteinen että se on säilynyt ilman suurempia vaurioita nyt jo yli 100 vuotta. Nyt kun Venäjällä jo hiukan arvostetaan juuriakin on tuosta isoisoisäni talosta muodostunut Pietarin uudemman arkkitehtuurin muistomerkki ja nähtävyys.

En tiedä onko viehtymys Art Nouveau'hon tai jugendtyyliin minulla geeneissä mutta olen pitänyt lähes vuosittaista vierailua Eliel Saarisen Hvitträskissä mukavana pikku retkenä.

Ja lähes yhtä vaikuttava on Akseli Gallen-Kallelan koti Tarvaspää Espoossa.

Mutta muutenkin aloin miettiä taidemakuani. Salvador Dali on ollut niin pitkään kuin muistan ihailuni kohde. Gaudin tavoin Katalonian suuria poikia hänkin. Niinpä muistelen kirjoittaneeni lempitaiteilijoista vajaa kaksi vuotta sitten kun olin löytänyt Maurits C. Escherin näyttelyn Helsingistä.

Kuvanveistossakin minulla on omia suosikkeja kuten esimerkiksi Alberto Giacometti. Ja meinasin ihan unohtaa kotimaisen mestarin Mauno Hartmanin. Mauno Hartmanin tunnettuja töitä ovat valtavat ja erikoiset puurakennelmat mm Helsinki Vantaan lentokentällä.

Tuli mieleeni tässä kirjoittaessani toimittaja Timo T.A. Mikkosta kohdannut aivoinfarkti, joka vei hänen näkönsä - ainakin joksikin aikaa. Paljon lievemmän aivoinfarktin läpikäyneenä on surullista älytä miten tärkeä aisti on ihmiselle näkö. Jotenkin tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta kun mies on hoikka ja urheilullinen eikä polttanut tupakkaa niin silti sai pahan aivoinfarktin. Ei näe Timo T.A. Mikkonen kauniita taideteoksia. Veistoksia pystyy ehkä käsikopelolla aistimaan mutta pahalta tuota tuntuu ajatella jos olisi omalle kohdalle sattunut.

No, olisihan noita taitelijoita lisääkin. Kovasti pidin suomalaisen mustalaistaiteilija Juhani Harrin neorealistisista, kuten hän niitä itse nimitti, teoksista. Hän oli myös tuttavan tuttavana hyvänpäiväntuttuni.

Että sellaista.

17.10.2011

Vallankumousmusiikkia

Viikonloppuna tuli Yleisradion Teema-kanavalta 1970-luvulla tehty musiikkiohjelma, jossa sen ajan vasemmistolainen laululiike lauloi mukaansatempaavia vallankumouslauluja.

Minä tunnustan pitäneeni aikoinaan kovasti noista lauluista ja kyllä ne sykähdytti nytkin sydänalaa. Laulut olivat mukaansa tempaavia eikä niiden sanoituksissakaan minusta mitään vikaa ollut. Kovin olivat ihanteellisia eikä siinäkään sinänsä mitään pahaa minusta ollut. Mutta ongelmallisena oli kokenut laululiikkeen takana olevat taistolaiset yms. Heidän poliittiseen ideologiaan en koskaan saanut oikein mitään tuntumaa. Vaikka tasa-arvo ja hyvinvointia kaikille olivat nekin ihan hyviä tavoitteita niin keinoista niiden saavuttamiseksi olin aina eri mieltä. Olin lukuisilla ulkomaanmatkoillani nähnyt ihan riittävästi sosialististen yhteiskuntien "ihanuuttaa" etten minä sellaista Suomeen olisi halunnut.

Mutta musiikki oli ihanaa ja kuuntelin sitä lumoutuneena muutaman tunnin. Ja televisio-ohjelman loputtua soitin vielä levyiltä Agit-Propin ja Kom-teatterin musiikkia.

14.10.2011

Miljardin arvoinen yritys?

Rovio niminen kännykkä- ja tietokonepelejä valmistava ohjelmistoyritys onnistui Angry Birds nimisellä ohjelmallaan tunkemaan maailmanlaajuisille pelimarkkinoille. Hienoa.

Mutta ihan älytöntä. Tuon hyvään alkuvauhtiin päässeen startup yrityksen arvoksi on arvioitu yli miljardi dollaria eli yli 700 miljoonaa euroa. C'moon. Joku tolkku sentään tuollaisessakin.

Totta kai olen iloinen kun suomalainen alan yritys menestyy kansainvälisesti. Mutta hiukan mietityttää mistä tuollaiset giganttiset arviot otetaan. Miljardi dollaria on sentään käsittämättömän suuri summa rahaa tuollaisen yrityksen arvoksi jolla ei ole mitään konkreettista - sanoisinko käsin kosketeltavaa.

Muutamia kymmeniä miljoonia ymmärtäisin vielä hyvin mutta miljardi on sittenkin miljardi. Mutta eihän ne nykyään ole valtiollekaan kuin pikkusummia niin kai sitä pitää minunkin vain oppia uusiin mittakaavoihin.

9.10.2011

Pankkien pääomittaminen

Tuo ilmaisu on viime aikoina tullut yhä useammin esiin mediassa eräänä isona kansallisena ratkaisuna pankki- ja rahajärjestelmän pystyssä pitämiseksi.

Meillä Suomessa on yhdenlaista kokemusta pankkien pääomittamisesta. Vuoden 1992 laman seurauksena haluttiin turvata työllisyyden ja yritystoiminnan jatkuminen. Esko Ahon johtama hallitus päätti että se tehdään parhaiten tukemalla pankkeja, jotka sitten vuorostaan kanavoivat tuen yritysmaailmaan. Perusteltuja soraääniä kuului valitusta pelastamistavasta ja niissä epäiltiin koko tuen valuvan pelkkään pankkien pelastamiseen kuten sitten kävikin. Kun valtio lupasi korvata pankkien luottotappioita avattiin melkoinen Pandoran lipas. Pankit ryhtyivät kilvan ns panemaan lihoiksi asiakkaitaan ja tapahtuikin melkoinen omaisuuksien uusjako.

Edellä oleva kuvaus ei ole mitenkään tarkka analyysi tapahtuneesta mutta eräänlainen tiivistelmä.

Yllättävää oli, että lainoittaessaan vaarassa olleita pankkeja valtio lahjoitti ja lainasi rahaa vaatimatta suuremmin mitään vastineeksi. Kyllä julkisuudessa oli paljonkin ja hyvin arvovaltaisiakin puheenvuoroja, että jos pankeille annetaan rahaa niiden pelastamiseksi on saatava jotain vastinetta omistuksen muodossa. Eli rahaa olisi annettu pankeille vain oman pääoman ehdoilla.

No sehän ei sopinut, että valtio tulisi pankkien osaomistajaksi. Pankit ja niiden omistajat luonnollisesti kavahtivat ajatusta. Sehän olisi haiskahtanut pankkien kansallistamiselta ainakin osittain. Esko Ahon hallitus ei moista ajatusta ottanut kuuleviin korviinsa.

Kun Saksassa oli vaikeuksia pankki- ja rahajärjestelmässä siellä tuntui aivan ehdottomana vaatimuksen valtion tuelle olevan, että pankeille annetaan rahaa vain oman pääoman ehdoilla eli osakkeita vastaan. Kun sitten ajat paranevat voidaan osakkeet myydä hyvästä hinnasta ja saada valtion rahat sillä tavoin takaisin.

Nyt euron ja eurovaltioiden kriisin jatkuessa puhutaan mediassa yhä useammin miten tärkeää olisi pelastaa pankkitoiminta. Ja ratkaisuna olisi, että kukin maa pelastaa omat pankkinsa niitä pääomittamalla mutta jos niillä mailla ei ole rahaa voitaisiin siihen käyttää yhteisiäkin rahoja.

Ja vetoomuksena on noissa, että ensisijaisesti olisivat velvollisia tuohon pääomittamiseen pankkien omistajat. Tuossa minun epäluuloni heräsivät! Mitäpä jos entisillä omistajilla ei ole pääomia tai eivät jostain muusta syystä halua sijoittaa varojaan uhkarohkeiksi kokemiinsa hankkeisiin.

Nyt herääkin kysymys että miten julkinen valta tulee avuksi ja auttaa noiden pankkien pelastamisessa ja samalla turvaa entisten omistajien omaisuuden säilymisen?

Minusta pulassa olevien pankkien kansallistaminen vaikkapa osittain siten että valtiot ryhtyisivät osakkaiksi olisi oivallinen pelote - miksi muuten pääomapiirit rahojaan huonossa jamassa olevaan pankkiin sijoittaisivat. Mutta pelko että valtio tulisi mukaan edes osaomistajaksi olisi oiva porkkana - vai olisiko se kuitenkin peräti keppi?

Nämä ovat ihan maallikon ajatuksia. En ole pankkitoiminnan asiantuntija. Yritän vain pelkällä valveutuneen rivikansalaisen maalaisjärjellä mietiskellä vaihtoehtoja ennen kuin meille tarjotaan mediassa se yksi ainoa ja oikea vaihtoehto.

Saas nähdä miten pankit aiotaan pelastaa.

8.10.2011

Vielä ns maalaisjärjen käytöstä

Kirjoitin maaliskuussa 2009 kirjoituksen Terve maalaisjärki amerikkalaisittain. Kirjoituksesta oli linkki tuohon Barry Schwartzin loistavaan esitelmään 'On Our Loss of Wisdom'.

Lokakuussa 2009 muistutin vielä asiasta kirjoituksella ja viittasin siellä vielä Barry Schwartzin toiseen videoluentoon 'On the Paradox of Choice'.

Vaikka olen jo virallisesti eläkkeellä minua edelleen kiinnostaa kaikki tavat millä yritykset pystyvät nostamaan itsensä keskinkertaisuuksien yläpuolelle ylivertaisiksi osaajiksi. Omille lapsilleni olen yrittänyt opettaa miten kilpailuyhteiskunnassa voi pärjätä 'puhtain asein' kunhan kuuluu oman alansa parhaimmistoon. Jos pysyt keskinkertaisena olet vaarassa hävitä kilpailussa. Olen nähnyt myös miten jotkut voivat pärjänneet myös machiavellimäisellä juonittelulla ja kyynärpäätaktiikalla, mutta samalla havaitsee, että he ovat saaneet sielulleen vammoja. Ainakin minun arvomaailmassa tuo ylivertainen osaaminen on ylivoimainen ja eettisesti tasokas tapa pärjätä. Ja sitten tietenkin aina tarvitaan vielä hiukkanen onnea.

Mutta minun piti kirjoittaa että nyttemmin näistä aiheista on ilmestynyt Barry Schwartzin kirjoittamat noiden videoesitelmien nimiset kirjat. Huomasin eilen Amazonista ja tilasin. Katsotaan onko yhtä herkullista luettavaa kuin oli videoesitelmien kuunteleminen.

4.10.2011

Suomen saamat "vakuudet"

Yleensä en näihin isoihin poliittisiin kiemuroihin viitsi puuttua. En tunne itseäni niissä asioissa kovin asiantuntevaksi ja moni bloginpitäjä kirjoittaa paljon terävämmin niistä aiheista.

Huhuh. Suorastaan nauratti miten meidän valtiovarainministeriä vedettiin EU:ssa talutushihnassa ja syötettiin vakuusratkaisu. Siitä ei oikein tiedä pitäisi nauraa vai itkeä vai tehdä molempia samaan aikaan.

Haluaisin nähdä minkälaisessa pankkitoiminnassa hyväksyttäisiin vakuus vain 1/5 osalle lainasummaa kuten tässä nyt tarjotaan. Ja ehdot Suomen rahan siirrolle on monin verroin kovemmat kuin muille maille. Ja vakuudet on sidottu 15-30 vuoden ajaksi. Heheheh.

Siksi yksikään muu EU maa ei halunnut noita "vakuuksia". Törkeää oli minusta se, että tuolla vakuusjutulla vielä tehtiin julkisesti ja härskisti pilaa Suomen kustannuksella. Suomalainen komissaari Olli Rehn vielä osallistui leikinlaskuun kun olisi ollut tyylikkäämpää olla ihan hiljaa. Mutta on noista Suomen komissaareista ennenkin tullut havaittua että elettyään riittävän kauan Brysselin lihapatojen ja limusiinien ääressä ja yltäkylläisyydessä ympäröivä todellisuus vääristyy.

Säälitti katsoa meidän valtionvarainministeri Jutta Urpilaista kun hän yritti totisella naamalla selittää televisiossa katsojille miten Suomi sai nyt haluamansa vakuudet. Eikä ehkä samaa aatesuuntaa kannattava toimittaja kehdannut vakuuttelua mitenkään kyseenalaistaa.

Mediatemppu on tehty.

Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan perussuomalaisten kannanottoa. Tulee mieleen taas Hans Christian Andersenin satu 'Keisarin uudet vaatteet'. Saa nähdä minkä kannanoton Soini ottaa saatuihin vakuuksiin.

3.10.2011

Demimondi

En ole vuosikymmeniin kuullut kenenkään käyttävän ilmaisua "demimondi". Suomenkielinen wikipedia ei edes tuntenut sanaa. Englanninkielinen sentään tunsi.

Minä olin kuullut sen nuoruudessani ja sillä tarkoitettiin niissä yhteyksissä paheellisia naisia. Se oli kai jotenkin sofistikoidumpaa kuin puhua huorista ja saattoi myös olla että demimondi oli hienompi kuin prostituoitu. Sanoilla leikittelyä.

Vanja vai ryssä? Sotavangeista Suomessa.

Yleisradio tekee minun mielestäni tärkeää julkisen palvelun tehtävää mm laadukkailla dokumenteillaan.

Katselin sunnuntai-iltana TV2:lta Dokumenttiprojektin osaa Jäämarssi. Se kertoo jatkosodan aikaisista sotavankileireistä.

Taas on kehuttava Ylen Areena arkistoa. Sieltä tämä ohjelma löytyy tietokoneella netissä katsottavaksi mutta valitettavasti vain 7 päivän ajan. Eli jos ette nähneet ja olette kiinnostunut niin pitäkää kiirettä.

Läheiseen tuttavapiiriini on kuulunut sodanaikana tuollaisen vankileirin päällikkönä ollut nyt jo edesmennyt upseeri. Hyvin silotellun kuvan olin häneltä saanut noista sotavankileireistä. Vaikka en häntä minään "sotahulluna sadistina" koskaan pitänytkään niin oli minun "ryssäläisyyteni" (mukaan luettuina sivariuteni ja henkinen vasemmalle kallistumiseni - ei enää mutta siihen aikaan) hänelle ongelma vielä 1960-70 luvulla.

Eräs kuriositeetti tuli ohjelmassa esiin. Jossain sotavankileirillä kutsuttiin sotavankeja yleisesti 'vanjoiksi'. Muistaakseni sotavankileirin johto ellei sitten ollut itse kenraaliluutnantti Oesch piti sitä liian lempeänä puhuttelumuotona ja antoi määräyksen käyttää 'ryssä' nimitystä ja perusteluna oli jotain siihen tyyliin, että ryssä on aina ryssä.

Yleisradion eläkkeellä oleva toimittaja Reijo Nikkilä on tehnyt ison työn dokumentoidessaan ennen kaikkea Neuvostoliittoon jääneiden suomalaisten sotavankien elämää mutta on hän tehnyt dokumentin neuvostoliittolaisista sotavangeista Suomessa nimeltä 'Ryssä perkele - sotavankina Suomessa'.

Nyt nähty dokumentti oli todennäköisesti aika totuudenmukainen. Ei suomalaiset tuon dokumentin mukaan niin pulmusia olleet kuin sodan jälkeen on yritetty esittää. Toisaalta ymmärrettävää. Kyllä tuollaiset kokemukset ovat traumaattisia ja varmaan mielellään muistoissa halutaan nähdä myönteisiä puolia ja yritetään unohtaa. Ei varmaan pahoja tehneetkään halua myöntää tehneensä pahoja. Niin se vaan on.

Toisaalta minulla on ollut käytettävissäni pienehkö arkisto isäni aikoinaan keräämiä lehtileikkeitä sota-ajan lehdistä. Aika ikävää luettavaa mutta toisaalta kai jo silloin 1940-luvulla sodankäynti oli totaalista ja kansalaisten asennemuokkaus sotapropagandalla oli tärkeää puolustustahdon ylläpitämiseksi.

Dokumentissa kerrottu marskin henkilökohtainen hanke pyytää muiden tietämättä apua kansainväliseltä Punaiselta Ristiltä sotavankiasiassa osoittaa, että hän oli vielä sellainen klassinen vanhan ajan sotilas, jolle kunnia ja vihollisenkin edustajien asiallinen kohtelu olivat tärkeitä. Ja siihen häntä tietenkin velvoitti myös aateluus - Noblesse Oblige.

Dokumentin jälkeen jäi paha maku. Sota on sotaa - kuten dokumentin mukaan kenraaliluutnantti Oesch jossain vaiheessa oli sanonutkin kun oli puhe sotavankien huonosta kohtelusta. Dokumentin jälkeen minä mietin enemmän kuinka paljon meille kansalaisille saadaan ja voidaan pimittää totuutta. Kun sodan lopputulos alkoi varmistua niin jossain annettiin ohjeet hävittää arkistoja useammalta vuodelta - eli kyllä noissa hommissa työskennelleet tiesivät toimineensa väärin. Toinen asia jota myös jäin aprikoimaan on minun vakaa käsitys miten aivan kunnolliset ja hyvät ihmiset sopivissa olosuhteissa syyllistyvät vaikka minkälaisiin hirveyksiin. Viittaan toissa päivänä täällä kirjoittamaani "Milgramin tottelevaisuuskoe". Tämä Jäämarssi dokumentti vahvisti tuota käsitystäni miten vaarallinen on johtajavaltainen käskytysympäristö kuten armeija, kun sinne pääsee johtaviin asemiin eräänlaista "pyhää sotaa" käyviä käskyttäjiä.

Minun kaltainen ikuinen purnari ja auktoriteetteja vastaan hangoittelija istuisi noissa ympyröissä todennäköisesti jatkuvasti putkassa tai vankilassa ellen sitten sopeutuisi ihan samalla tavoin kuin muutkin ihmiset noita hirveyksiä tekemässä. Ja kun vaara tulla vastaan hangoittelijana teloitetuksi on riittävän iso niin johan siinä rohkeampikin purnari pannaa sopeutumaan. Eli kyllä minä uskoisin tuollaisissa oloissa helposti kuuluvani itsekin noihin pahoja toteuttaviin sopeutujiin. Siksi en osaa näin jälkikäteen heitä oikein edes tuomita. Mutta ajatuksia tuollainen herättää.

30.9.2011

Ylen Pressiklubi ja Timo Soini

Pidän suuresti Ruben Stillerin vetämästä Pressiklubi ohjelmasta Yleisradion kanavalla. Mies on sopivan rento mutta silti pitää tilannetta hallinnassaan ja esittää ihan teräviä kysymyksiä. Jos se ohjelma ei ihan hirveän syväluotaava ole niin sitä on silti ihan mukava katsella puoliksi viihteenä.

Tänään perjantaina 30.9.2011 oli vieraana (todennäköinen!) presidentinvaaliehdokas Perussuomalainen Timo Soini. Soini antaa sympaattisen vaikutelman. Puhuu selvästi, vapautuneesti ja ymmärrettävästi ja ennen kaikkea hymyilee.

Onneksi Ylellä on tuo Areena Arkisto, josta voi jälkikäteen katsoa netistä tietokoneella katsomatta jääneen ohjelman. Kannattaa katsoa ja sen jälkeen arvioida minkälaisen vaikutuksen tuolla tavoin presidentinvaalikampanjassa käyttäytyvä mies tekee katselijoihin ja kuulijoihin. Minä uskon, että jos Soini hallitsee vielä vaalikampanjan aikana itsensä noin hyvin eikä osallistu loanheittoon muita ehdokkaita vastaan on hän varteenotettava ehdokas ainakin toiselle kierrokselle. Lipposella on uskoakseni samankaltaisia "inhopisteitä" kuin Paavo Väyrysellä.

No mitä noita spekuloimaan. Mutta jos ette nähneet televisiosta tuota Pressiklubi ohjelmaa ja presidentinvaalien lopputulos kiinnostaa niin suosittelen katsomaan oli Soinista muuten mitä tahansa mieltä.

Milgramin tottelevaisuuskoe

Torstaina 29.9.2011 tuli Yleisradion Teema kanavalta todella mielenkiintoinen ohjelma. Milgramin tottelevaisuuskoe muutettuna nykyaikaiseksi tv-showksi. Ohjelman nimi oli 'Tottelemiskoe, panoksena kuolema' ja tässä lyhyesti lainattuna sen sisältö:

'Dokumentti jäljittelee kuuluisaa Milgramin testiä: Koehenkilöt luulevat tulevansa ison rahapalkinnon tv-visaan. Kisa etenee kovenevin sähköiskuin. Kuinka pitkälle kisaajat menevät? Miksi ihminen tottelee käskyjä?'

Teema kanava on todellinen helmi Yleisradion televisiokanavien joukossa. Toinen Yleisradion helmi on Areena ja sen arkisto. Näinpä kaikkien onneksi sieltä on tietokoneella nähtävissä tämä 'Tottelemiskoe' noin kuukauden ajan. Valitettavasti ei pidempään eli pitäkää kiirettä.

Ohjelma oli aika pitkä n 1,5 tuntia mutta oli sen verran mielenkiintoinen ettei yhtään pitkästyttänyt. Ohjelman teema kuuluu lempiaiheisiini: Miten ihminen helposti alistuu hierarkian ja auktoriteetin alla. Vaatii melkoista voimaa toimia painostavaa ympäristöä vastaan omien arvojensa mukaisesti.

Tämä Milgramin tottelevaisuuskokeesta vapaasti mukailtu televisioshown muotooon paketoitu tottelemiskoe osoitti miten auktoriteetin painostus voi saa ihmisen tekemään käskystä itselleen suorastaan vastenmielisiä tehtäviä ja niillä jopa vahingoittaa toisia ihmisiä. Milgramin kokeessa muistaakseni 62% noudatti ohjeita ja antoi toiselle koehenkilölle kipua tuottavia tai suorastaan hengen vaarallisia sähköiskuja. Todellisuudessa uhri oli vain näyttelijä eikä mitään oikeita sähköiskuja annettu. Tässä ranskalaisessa tottelemiskokeessa n 80% noudatti määräyksiä loppuun asti antaen lopussa kuolettavia sähköiskuja uhrille kun ohjelman juontaja ilmeettömänä kehotti koko ajan jatkamaan uhrin vastustushuudoista riippumatta. Tässäkin kokeessa uhri oli näyttelijä, mitään sähköiskuja ei ollut oikeasti ja tuskan- ja lopettamishuudot olivat etukäteen näyttelijän nauhoittamia. Eli vain 1/5 oli rohkeutta vastustaa ohjelman juontajaa ja koko koetilannetta siinä vaiheessa kun uhrin tuskan huudot kävivät jo aika hurjiksi.

Mutta jos ohjelman juontaja ei ollut paikalla osuudet olivat päinvastoin. Suurin osa rohkeni luopua koko testistä ja sähköiskujen antamisesta heti kun se omasta mielestä oli uhrille kipua tuottavaa eikä juontajaa ollut painostamassa lakonisesti "jatkakaa koetta".

Tuo jälkimmäinen havainto vastaa minunkin käsityksiäni esimerkiksi natsi-Saksan julmuuksiin syyllistyneistä ihmisistä. Suurin osa oli ihan kunnon ihmisiä mutta siinä saksalaisen tehokkaassa ja hierarkkisessa 'johtajaperiaatteella' toimivassa käskytyskoneistossa hyvin harvalla oli kansalaisrohkeutta vastustaa auktoriteetteja ja heidän myötäjuoksijoitaan yksin. Oli helpompi mennä lauman mukana.

Tuon televisio-ohjelman loppupuolella vielä pohdittiin kokeen suhdetta erilaisiin television valloittaneisiin realityohjelmiin joissa tärkeää oli kilpailijoiden eliminointiin käytettävä toisille pahaa mieltä aiheuttava kyynärpäätaktiikka. Ihan kuin sellainen asenne olisi jotenkin ihmisiin sisäänrakennettu. Itse olen kirjoittanut blogissani kritiikkiä Hjallis Harkimon vetämästä Diili ohjelmasta.

Harkimo tuntuu ihan fiksulta kaverilta mutta minusta tuo Diili-ohjelma antaa ihan vääränlaisen kuvan nuorille johtajanaluille johtamisesta. Ikään kuin johtaminen olisi pääasiassa jatkuva potkujen antamista alaisille. Kyllä sitäkin joutuu oikeissa johtajan tehtävissä joskus tekemään mutta ainakin minusta olisi terveellistä jos siihen johtajakin suhtautuisi vastenmielisenä tehtävänä eikä minään säännöllisesti tehtävänä puhdistusoperaationa. On tullut 50 vuoden työuran aikana muutamat potkut annettua. Vastenmielistä.

Tosin olen minä urani aikana nähnyt sellaisiakin hurjimuksia jotka surutta heittelevät ihmisiä - tosin yleensä niissä yrityksissä johtajat aikaansaavat itselleen niin paljon muitakin ongelmia että jos eivät itse älyä ajoissa lähteä niin ero tulee. No, tämä ei tietenkään koske niitä johtajia jotka ovat onnistuneet pääsemään hyväveliverkoston keskinäisen kehumisen kerhoon. Sellaistakin löytyy.

29.9.2011

Saako julkisessa terveydenhuollossa palvelua?

En muista olenko täällä blogissa maininnut, mutta aloitin työurani matkailualalla matkatoimistossa. Ensimmäisenä kesänä juoksupoikana ja sen jälkeen myyntivirkailijana useita vuosia ja yleten erilaisiin päällikkötehtäviin. Kaiken kaikkiaan olin matkailualalla viitisentoista vuotta ennen ammatinvaihdosta tietokoneisiin. Siinä välillä käväisin kolmisen vuotta erään kansainvälisen palvelualan konsernin maajohtajana Suomessa. Tuo ammatin vaihto tapahtui v 1979 ensimmäisten mikrotietokoneiden ilmestyttyä. Olin silloin 34 vuotias ja kuten leikillisesti olen joskus sanonut "rakastuin tietokoneisiin". Ja siitä bisneksestä jäinkin eläkkeelle viime joulukuussa.

Matkailualalla opin paljon asiakaspalvelusta monipuolisissa myynti-, markkinointi- ja johtotehtävissä. Opituista taidoista oli paljon hyötyä myös tietotekniikassa. Suhtauduin tietotekniikan hyväksikäyttäjiin asiakkaina joiden piti saada parasta mahdollista palvelua.

Lupasin tänään viedä autottoman ystäväni autollani etäällä sijaitsevaan sairaalaan, josta hän oli saanut erikoislääkärin vastaanottoajan yllättäen eli ns peruutusajan. Varattu aika oli kerrottu tarkasti klo 16:45. Sairaala oli kaukana ja minun oli vaikea arvioida etukäteen ajoaikaa joten lähdimme liikkeelle hyvissä ajoin ja olimmekin perillä klo 16:15 eli puoli tuntia ennen varattua aikaa.

So far so good. Kävimme kahviossa kahvilla ja hyvissä ajoin etukäteen asetuimme kuuloetäisyydelle poliklinikalla odottamaan nimeltä kutsua.

Varattu aika ylittyi 15 minuutilla. Sitten puoli tuntia. Kun aika oli ylitetty lähes tunnilla sanoin jo hermostumisen merkkejä osoittavalle ystävälleni että käy kysymässä - ja samalla ohi käveli joku henkilökunnasta, joka kuuli lausumani. Hän neuvoi koputtamaan yhtä ovea ja kysymään oven takana työskentelevältä osastonsihteeriltä mikä on tilanne. Hän oli hiukan tyrmistynyt vastauksesta, että hänet oli síjoitettu listalla päivän viimeiseksi. Heräsi tietenkin tyhmä kysymys miksi hänelle oli sitten annettu tarkka kellonaika keskellä vastaanottoaikoja.

Yhtäkkiä minulle välähti yksinkertainen oivallus: miksei potilaita eli asiakkaita informoitu viivästyksistä vaikka koko vastaanotto pyöri yli tunnin jäljessä aikavarauksista?

Aloin vakavasti miettiä miten asiakkaan suhtautuminen saattaisi muuttua ärtyneestä ymmärtäväiseksi jos tiedotus palvelujen viivästyksistä tapahtuisi viivytyksettä ja riittävän usein. Tuollaisen asiakkaan palvelukokemukseen voimakkaasti vaikuttavaan tiedottamiseen olin oppinut matkailualalla, usein muiden virheistä. Muistan kuinka lentoyhtiöt joskus hoitivat oman tiedotuksensa huonosti mutta jos matkatoimisto osasi sitä sopivasti paikata pitivät he saamaansa palvelua hyvänä viivästyksestäkin huolimatta. Lentoyhtiö sai kuitenkin usein satikutia puutteellisesta tiedottamisesta.

Todella, miksei sairaalan lääkäri joka kävi huoneensa ovelta huhuilemassa seuraavaa potilasta nimeltä ja ei voinut samalla kertoa jonottaville asiakkaille, että hän on pahoillaan, että vastaanotto on esimerkiksi puoli tuntia jäljessä. Tuskailevat asiakkaat taatusti arvostaisivat tuollaista palvelua.

Tuollainen juttu on myös asennekysymys. Pidetäänkö potilaita vain jonottavana karjana joiden tunteilla ei ole mitään väliä. Tärkeintä on että lääkärin jokainen minuutti on kuormitettu ja potilaan jonotusaika on rajaton luonnonvara niin ettei siitä tarvitse välittää. Omahyväisyys omasta tärkeydestä ja kiireydestä täyttää lääkärin tai sairaanhoitajan, jotka eivät täysin tunnu ymmärtävän olevansa asiakkaittensa palvelijoita.

28.9.2011

Georgialainen mineraalivesi Borzhomi

Aikoinaan lukuisilla Neuvostoliiton matkoilla isäni havaitsi aivan sattumalta hyvin erikoisen yhteyden. Suomessa hän kärsi jatkuvasti mahahappojen aiheuttamasta närästyksestä. Erityisen kovan närästyksen aiheutti ruisleipä. Neuvostoliitossa oli 1950-luvun lopulla ja myöhemmin yleistä juoda aterioilla erilaisia sikäläisiä luonnon mineraalivesiä. Meidän perheemme tykästyi Borzhomi nimiseen aitoon luonnnon mineraaliveteen.

En muista enää miten isäni oivalsi, että hän pystyi syömään vapaasti yleensä närästystä aiheuttavia ruoka-aineita kuten herkullista venäläistä ruisleipää kunhan joi ruokailun yhteydessä Borzhomia.

Jossain vaiheessa E-liike toi maahan Borzhomia ja isäni ryhtyi juomaan sitä säännöllisesti päivittäin. Hän huomasi riittäväksi annostukseksi yhden juomalasillisen päivässä.

Muistelen itsekin suositelleeni muutamille ihmisille tätä mineraalivettä ja saaneeni jälkeenpäin kehuja toimivasta neuvostani.

E-liike lopetti kuitenkin jossain vaiheessa Borzhomin maahantuonnin. Se ei ilmeisesti käynyt kaupaksi. Liekö syynä ollut eksoottisuus vai suomalaisten epäluulo kaikkea Neuvostoliitosta kotoisin olevaa kohtaan.

Borzhomi pullon kyljessä oli siihen aikaan kerrottu tarkka koostumus. Koska isä oli huomannut tämän mineraaliveden auttavan hänen mahavaivoihinsa hän kääntyi Sinebrychoffin puoleen ja kävi keskustelemassa olisiko vastaavalla koostumuksella varustetun mineraaliveden valmistus onnistunut Suomessa.

Juomia kehittelevä laboratoriomestari oli kauhuissaan kun näki luettelon mitä aineita tuo mineraalivesi sisälsi. Erityisesti hän kiinnitti huomiota, että Borzhomi sisältää natriumia 1305-1650 mg/l. Suomessa pidetään mineraalivettä terveellisenä vain jos se on vähänatriuminen. Eli natriumin määrä on suomalaisissa keinotekoisesti valmistetuissa mineraalivesissä 5 mg/l luokkaa eli Borzhomin natriumpitoisuus on 300-kertainen! Eli Borzhomi olisi korkean natriumpitoisuuden vuoksi vakiintuneen suomalaisen näkemyksen mukaan epäterveellinen!

Tässä kiinnostuneille linkki georgialaisen valmistajan nettisivuille.

Eräällä läheiselläni, jolla on joskus ollut mahahaavakin, on ollut pidemmän aikaa epämääräisiä ja selittämättömiä vastavaivoja. Hän on yrittänyt saada helpotusta syömällä maitohappobakteereja ja Samarin hedelmäsuolaa. Usein kipu on sen verran kova, että Samarinia joutuu juomaan useamman annoksen. Vain kovat reseptilääkkeet ovat auttaneet.

Yhtäkkiä muistin tuon Borzhomin "ihmevaikutuksen". Pääkaupunkiseudulla on useita etnisiä ruokakauppoja, joissa myydään pääasiassa eestiläisiä elintarvikkeita. Minä olen käynyt näissä kaupoissa jo vuosia ostamassa erilaisia eestiläisiä herkkuja. Ja eestiläisillä on paljon herkkuja joihin he tottuivat ollessaan Neuvostoliiton valloittama osavaltio. Itse ostan sieltä usein pakastettuja pelmenejä.

Eestiläisten kauppojen hyllyiltä löytyy Borzhomia. Litran pullo maksoi 2,60 euroa eli saman verran kuin kotimaiset mineraalivedet. Suosittelin läheiselleni ostamaan Borzhomia ja kokeilemaan olisiko sillä vaikutusta hänen mahavaivoihinsa. Isäni oli aikoinaan löytänyt sopivan annostuksenkin - yksi juomalasi päivässä oli riittävä.

Jumankaude. Borzhomi-"hoito" tepsi. Ja nyt sitä on jatkettu jo useita viikkoja lasi päivässä ja mahavaivat ovat pysyneet poissa. Sinänsä Borzhomi maistuu niin hyvältä, että sitä voisi lipittää ihan janojuomanakin litrakaupalla mutta aika kalliiksi se sillä tavoin tulisi.

Tuolla Borzhomi-tehtaan nettisivuilla on kerrottu muistakin vaivoista mihin Borzhomi auttaa. Suiomessahan tuollaista ei saisi mainostaa. Yksityisihmisenä minä saan toki kertoa omista ja läheisteni kokemuksista.

24.9.2011

Mikael Jungner on rohkea

Olen muutaman kerran kehunut Mikael Jungneria blogikirjoituksissani. Ensimmäisen kerran vappuna 2010. Toisen kerran huhtikuussa 2011.

Yleisradion toimittajat ovat hyvin yleisen käsityksen mukaan olleet vuosien mittaan enemmän vasemmalle ja vihreisiin kallellaan kuin oikealle. Johtamismielessä Yleisradion henkilöstöä on yleisesti pidetty omapäisenä ja hankalana mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää. Kysehän on hyvin koulutetusta ja yhteiskunnallisesti valveutuneesta väestä, joka tuntee oikeutensa ja pitää niistä kiinni.

Mikael Jungner oli Yleisradion johtajana sekä pidetty että menestyksellinen. Tätä ja muuta edellä esittämääni olen käsitellyt noissa edellä viittaamissani blogikirjoituksissa.

Uskoisin, että nuo edellä esittämäni voidaan pitää jonkinlaisina tosiseikkoina.

Nyt siihen varsinaiseen aiheeseen. Olen ollut hyvin pettynyt Mikael Jungnerin härskiin tyyliin ja tapaan hyökätä Perussuomalaiset puoluetta ja erityisesti kansanedustaja Jussi Halla-ahoa vastaan. Ei minulla ole mitään vastaan jos arvostellaan asiasta. Mutta kun väännetään ja käännetään kierosti ja kavalasti ja sanoja asiayhteydestään irrottaen jne niin minua on alkanut suorastaan kuvottaa. Ja Jungnerin pisteet silmissäni ovat alkaneet kovasti laskea. Hyväksyn reilun taistelun puhtain asein mutta en jatkuvaa navan alle hakkaamista.

Eräs ystäväni kiinnitti aivan äsken huomiotani miten rohkean härskisti Jungner on hyökännyt. Olenhan minäkin ymmärtänyt, että Perussuomalaisten jytky voitto eduskuntavaaleissa oli erityisen kova pala sosiaalidemokraateille ja keskustapuolueelle. Vaikka keskustapuolueen tappio oli suorastaan järisyttävä niin aika moinen oli demarienkin häviö. Ja onhan puoluesihteerin tehtävä tehdä parhaansa puolueen palauttamiseksi vähintään entiseen asemaan ellei hiukan enemmänkin.

Ystäväni viittasi tuohon Jungnerin menestykseen Yleisradion ylimpänä johtajana. Ja erityisesti ystäväni viittasi miten erittäin pidettynä johtajana Jungner oli varmaan saanut rakennettua itselleen valtavan määrän luottamusvarantoa. Hän saattoi luottavaisesti uskoa, että Yleisradion toimittajakunta oli vielä pitkään hänen jouduttua eroamaan toimitusjohtajan paikalta hänen puolellaan kaikella sillä vaikutusvallalla mitä noin ison median toimittajilla on. Kun ystäväni oli hiukan viitannut keskustelussamme tuohon suuntaan niin sehän oli aivan ilmeistä. Harmittelin vain, että miksi en ollut itse älynnyt aikaisemmin tuollaista yhteyttä.

Eli kun olet voimasi tunnossa ja uskot sinulla olevan vaikutusvaltaisia tukijoita Yleisradion toimittajien keskuudessa niin sehän on ihan selvää, että silloin uskaltaa hyökätä paljon kovemmin ja härskimmin kuin jos tuollaisesta taustatuesta ei olisi varmuutta. Veikkaan että demarien presidenttiehdokas Paavo Lipposen härskiys luottaa samaan puoluesihteerinsä varmistamaan tukeen.

Lipposesta en ole koskaan suuremmin pitänyt ja olen hänet ajat sitten härskisti luokitellut mutta Mikael Jungner on tuottanut minulle pettymyksen. Olisi vaan pysynyt siellä yritysmaailman puolella. Siellä bisneksessä on moraali paremmin kohdallaan kuin politiikassa. Kauheaa sellaista on todeta mutta juuri sellaisen syyn vuoksi luovuin aikoinaan osallisuudestani vihreään politiikkaan.

22.9.2011

Mielenkiintoinen analyysi kansanedustaja Jussi Halla-ahon kirjoituksista

Ystäväni oli laittanut Facebookin linkin todella mielenkiintoiseen kirjoitukseen Jussi Halla-ahon retoriikasta. Laitan linkin tähän niin voivat lukijani tutustua.

Kirjoitus on pitkä mutta hyvin argumentoitu. Oli Halla-ahosta mitä mieltä tahansa niin kirjoitus on lukemisen arvoinen.

20.9.2011

Isäni 99 v

Isäni olisi maanantaina 19.9. täyttänyt 99 vuotta, jos olisi saanut elää. Hänen ihailemansa isoisä kuoli paljon yli 90 vuotiaana. Isäni oma isä eli isoisäni kuoli auto-onnettomuudessa 6 vuotta ennen syntymääni.

Isällä oli kunnioitettavat ja terveet elämäntavat. Vaikka hän oli hyväkuntoinen niin syöpä ja alzheimerin tauti veivät hengen 84 vuotiaana eli 15 v sitten.

Minun elämäntapani eivät ole alkuunkaan olleet yhtä terveelliset kuin isälläni. Vanhemman puolitoista vuotta sitten kuolleen sisareni kanssa mietimme joskus mistä olimme perineet ruokaan ja syömiseen kohdistuneet hillittömyydet. En analysoi sitä enempää tässä mutta tunnustan, että lopetettuani n 10 v sitten tupakoinnin lihoin ylimääräisiä kiloja. Ruoka maistui niin hyvin.

Pitää ehkä nyt tällaisen 99 v juhlapäivän jälkeen katsoa peiliin ja muistella miten hillitysti isäni söi suklaatakin jälkiruoaksi 1 tai 2 palasta. Ja loput pantiin takaisin jääkaappiin.

Huhuh. Mutta isäni esikuva velvoittaa. On taas yritettävä vain uudestaan.

Onneksi painoni on pysynyt kuitenkin vakiona jo useampia vuosia. Talvella joulun jälkeen jouduin laihduttamaan kun mittojen mukaan tehdyt housut ja paidat alkoivat ahdistaa. Kirjoitinkin siitä blogissa tämän vuoden toukokuussa.

Mutta kun kävin menneellä viikolla tapaamassa räätäliäni lähes vuoden tauon jälkeen hän totesi mittojen pysyneen ennallaan. Voi että olin onnellinen edes siitä että paino ja mitat olivat pysyneet ennallaan. Kun ei voi laihtumisesta iloita niin pitää sitä jotain myönteistä sentään löytää.

Mutta tsemppi jatkuu. Eräs naispuolinen kollega kerran kannusti ja sanoi, että jos olet onnistunut pääsemään tupakastakin eroon niin pääset sinä läskeistäkin. Pitää taas muistaa tuokin ja erityisesti isän esimerkki. Ei ollut hänellä liikoja läskejä.

14.9.2011

Itkettävät elokuvat

Tuli tässä päivänä eräänä mieleen ihmisen itkuherkkyys. Varmaan se on sukupuolesta riippuvaa ja yksilöllistä ja muuttuukin varmaan iän myötä. Olen alkanut 50+ iän jälkeen huomata että jotkut tunteisiin vetoavat asiat saavat herkemmin ainakin palan nousemaan kurkkuun vaikka ei varsinaisesti itkuun pillahtaisikaan.

Aikuisiässä on itkua aiheuttaneet pääasiassa surut: lähiomaisten kuolemantapaukset, avioero yms. Mutta mahtuu mukaan yksi onnellisuuden mukana tuoma itkuun johtanut tilanne: vanhimman tyttäreni häissä Yhdysvalloissa jo useita vuosia sitten pidin hyvin tunteikkaan itse laatimani puheen englanniksi enkä puheen lopussa enää kyennyt pidättelemään voimakkaiden tunteiden pintaan nostattamaa itkukohtausta.

Useinhan tuollaisessa tilanteessa aikuiset miehet saattavat suuresti hävetä itkuun purskahtamistaan mutta en minä sellaisella jaksanut itseäni rasittaa enkä jaksaisi vieläkään. Jos joku kykenee paremmin hallitsemaan voimakkaita tunnereaktioita niin siitä vaan olkoon onnellinen voimistaan.

Lapsena muutamat elokuvat tekivät niin suuren vaikutuksen tunteisiin että aloin itkeä. Usein kysymyksessä olivat tavalla tai toisella musiikkiin liittyvät elokuvat. Niissä musiikki meni pienen pojan selkäytimeen ja sai kyyneleet tulemaan silmiin.

Muistan muutaman noista elokuvista. Yksi muistamistani oli kuuluisan oopperalaulajan Enrico Caruson elämästä tehty elokuva 'Kuolematon Caruso' jonka pääosan huipputenori Enrico Carusona esitti amerikkalainen viihde- ja elokuvateollisuudessakin esiintynyt tenori Mario Lanza, oikealta nimeltään Alfred Arnold Cocozza. Hyvä laulaja kuoli turhan nuorena, vain 38 vuotiaana. En muista enää mikä kohtaus minut sai kyynelehtimään mutta musiikilla oli siinä osuutensa. En muista enää tarkkaan minkä ikäisenä näin tämän elokuvan. Veikkaan että olisin ollut 9-10 vuotias eli olisin nähnyt elokuvan v 1954-55 ja olin elokuvissa minua 8 vuotta vanhemman sisareni kanssa. Elokuvan ensi-ilta oli Suomessa joulukuussa 1951 eli on tuo kokemus saattanut olla nuorempanakin.

Toinen elokuva oli italialaisesta säveltäjä Giuseppe Verdistä kertova elokuva 'Sävelten kuningas'. Tämän elokuvan ensi-ilta oli Suomessa vasta 1955 joten olin silloin ainakin 10 vuotias. Ja taas olin varmaan elokuvissa isosiskoni kanssa.

Italialaiset oopperasävelet ovat puhutelleet minua niin kauan kuin muistan. Jo lapsuuden kodissa soivat usein oopperasävelet ja kävimme usein oopperassakin kun tätini mies oli oopperan balettimestari ja saimme vapaalippuja. Eli sieltä se rakkaus oopperamusiikkiin (ja miksei balettimusiikkiinkin!) on saanut alkunsa. Oopperoiden tarinat ovat usein kuin herttasarjan rakkausromaaneista vaikka ehkä vähemmän eroottisia ja enemmän dramaattisia. Mutta musiikki menee suoraan selkäytimeen.

On jotkut muutkin elokuvat saaneet kyyneleet silmiini. Eivätkä kaikki edes loistavat elokuvat saa kyynelehtimään. Minulla usein, vaikkei kai ihan aina, tilanteeseen liittyy musiikki. Tulee vielä mieleen kaksi elokuvaa. Ensimmäinen oli suuresti ihailemani Charles Chaplinin tekemä 'Chaplinin poika', jonka toisessa pääosassa oli loistava lapsinäyttelijä Jackie Coogan. Vaikka elokuva oli mykkäelokuva oli kai elokuvan taustaksi Chaplinin toimesta mietitty Pjotr Tšaikovskin sinfonia nro 6 eli hyvin tunneladattu niin sanottu 'Pateettinen sinfonia'.

Toinen muistikuvissani kyynelehtimistä minussa aiheuttanut elokuva oli myös Chaplinin elokuva 'Parrasvalot'. Se kuului Chaplinin kulkuri-elokuvien jälkeiseen tuotantoon ja oli sekin tietenkin jo äänifilmi. Filmin musiikki oli Charles Chaplinin itsensä säveltämä kuten monessa muussakin.

Ihan varma en ole olisiko vielä ollut Chaplinin sokeasta kukkamyyjästä kertova 'Kaupungin valot' että sekin olisi kirvoittanut kyyneleet silmiini. Siinäkin oli Chaplinin säveltämä musiikki. Mutta tästä minulla ei ole enää varmaa mielikuvaa.

Perinteiset naisia kyynelehtimään saavat rakkauselokuvat kuten esimerkiksi 'Tuulen viemää', 'Sumujen silta' tai 'Casablanca' ei ole minun kyyneleisiini vaikuttaneet vaikka niitä kaikkia loistavina elokuvina pidänkin.

Pelkkään hormonitoiminnan muutokseen 50+ iässäkään en oikein usko. Kyllä kyse on joku kombinaatio voimakkaasta tunne-elämyksestä minuun vaikuttavalla sopivalla musiikilla höystettynä.

Jotkut viulukappaleet vaikuttivat minuun jo nuorena ja vaikuttavat ne vielä tänä päivänäkin. Viulu on mielestäni soitinten kuningatar. Ja minähän olen palvonut kuningattaria :) Ja olen vienyt ajatteluni niinkin pitkälle, että autoillakin on minulle ollut sukupuoli. Kirjoitinkin blogissani 4 v sitten aiheesta otsikolla 'Miehisyysgeeni'. Mutta se on jo toinen juttu.

12.9.2011

Maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskeskustelu tympivät!

Minua on usean viime kuukauden aikana alkanut tympiä miten järkevä keskustelu hallitsemattoman maahanmuuton epäkohdista on lähes mahdotonta tätä nykyä. Maahanmuuton kielteisiä puolia käsittelevät ihmiset leimataan muukalaisvihamielisiksi impivaaralaisiksi ja siihen vielä sekoitetaan joku yhteiskunnallinen monikulttuurisuustavoite. Uutena hokemana julkiseen keskusteluun on tullut poliittiseen ja median sanastoon käsite viha, mitä sillä sitten tarkoitetaankin.

En minä ole sokea enkä kuuro. Perussuomalaisten vaalivoitto on synnyttänyt todella käsittämättömän idiotiaa suuressa yleisössä vaikka itse Perussuomalaiset puolue tai sen maahanmuuttokriittiset ehdokkaat ovat avanneet tärkeitä aiheita julkiseen keskusteluun. Fil.tri Jussi Halla-ahosta on median ja monikulttuuristavoitetta voimakkaasti puolustavien toimesta tehty itse pääpiru. Olen jo vuosia lukenut Halla-ahon kirjoituksia ja todennut miehen älykkääksi, hyvin asioihin paneutuvaksi, huolellisesti mielipiteensä perustelevaksi ja rohkeaksi keskustelijaksi. Puheella villitseväksi demagogiksi hänestä ei taida olla sen verran ujolta vaikuttaa mutta kirjallinen ilmaisu on laadukasta.

Sen sijaan Perussuomalaisten kansanedustaja Hakkaraisen puheenvuoroissa on ollut huonoja sanavalintoja ja osa on varmaan pantavissa ihan humalaisen tilille. Ei se tietenkään hyväksyttävää ole sekään mutta kansankieliset tai alatyyliset ilmaisut ovat joissain kansankerroksissa yleisiä. Vaikkei niillä aina niin pahaa tarkoiteta kuin mitä sanat ovat.

Breivikin tekemistä Norjan murhista villiintyi media ja Perussuomalaisten poliittiset vastustajat ja aika lähellä oli ettei Perusuomalaiset puolueesta ja kansanedustaja Jussi Halla-ahosta tehty lähes osasyyllisiä murhiin. Ihan yhtä idioottimaista olisi jos me alkaisimme syyttää Suomessa asuvia muslimeja Lähi-idässä tai Afrikassa tapahtuvista itsemurhapommituksista tms. Jos joku niistä kirjoittaisi mediaan niin huolellisistakin sanamuodoista huolimatta välittömästi käynnistyisi ajojahti vihakirjoittelusta.

Älykäs ja avoin keskustelu on käynyt mahdottomaksi. Sen vuoksi en minäkään jaksa aiheesta enää pahemmin kirjoitella. Idiootteja on molemmilla puolilla. Lukeneistolta odottaisi kykyä älylliseen keskusteluun mutta tuntuu että sekin taito on hävinnyt tai sitten alkavat ihmiset olla vain tympäytyneitä kun vain määrätyt mielipiteet ovat enää mediassa hyväksyttyjä.

Hyvä esimerkki on, että kristinuskon kovakin arvostelu on ihan hyväksyttävää mutta rohkenepa esittää jotain kritiikkiä islamiin tai sen oppeihin liittyen niin vihakirjoittamiseksi leimataan. Eli julkinen keskustelu on mennyt ihan pelleilyksi johon ei voi julkisesti osallistua kuin vain poliittisesti korrekteilla mielipiteillä jos haluaa pysyä järjellisten kirjoissa oli argumentit miten vahvoja tahansa.

10.9.2011

Paavo Väyrynen presidenttiehdokkaaksi

Taitaa tulla todella mielenkiintoiset presidentinvaalit. Nyt ilmeisesti ehdokkaana on demarien Paavo Lipponen, sillä tuskin sieltä demarien piiristä haastajaa löytyy. Kokoomus laittaa lähes messiaanisen kannatuksen aiemmissa vaaleissa saaneen Sauli Niinistön. Ja nyt sitten Kepun ehdokkaaksi tulee ilmeisesti Paavo Väyrynen. Perussuomalaiset asettavat ehkä ehdokkaakseen Timo Soinin ja Vihreät ovat jo asettaneetkin Pekka Haaviston.

Mahtava joukko puhumaan ja väittelemään ja taitaa tietojakin olla melkoisesti niin ettei missään keskustelussa tai väittelyssä pitäisi tuppisuita olla.

En ole suuremmin ollut Paavo Väyrysen ystävä tai kannattaja mutta kova kaveri tulee edustamaan Kepua. Ikään kuin kruunaa presidentinvaalikamppailun. Ilmassa on ihan suuren urheilujuhlan tuntua :)

8.9.2011

Hyvä työilmapiiri

Olin eilen puutarhakutsuilla, jossa vanha työtoverit tapasivat taas toisiaan kuten olivat tehneet vuosittain jo parikymmentä vuotta. Mutta siitä ajasta kun teimme yhdessä töitä on minullakin kulunut jo noin 35 vuotta. Vuosi sitten kun kokoonnuimme edellisen kerran oli hyvin harva eläkkeellä. Mutta eilen oli enemmistö jo eläkkeellä. Eli melkoinen joukko oli jäänyt eläkkeelle viimeisten 12 kk aikana.

Yritys on edelleen olemassa. Omistaja oli vaihtunut jo 11 vuotta sitten mutta sitä ennenkin oli johtajia vaihdettu.

Edellisen kerran kirjoitin tämän kollegajoukon kokoontumisista 4 v sitten.

Nokian yhteydessä on puhuttu dream team käsitteestä.

Tämä eilinen kollegajoukko muodosti melkoisen dream teamin. Sen aikaa kuin yrityksessä työskentelin kuuluin minäkin sen aikaa siellä johtoryhmään. Vaikka kemiamme eivät toimitusjohtajan kanssa oikein sopineetkaan yhteen ja olimme monissa asioissa jopa vastakkaista mieltä niin on myönnettävä, että kyllä hänellä oli suuri osuus yrityksen loistavan hengen luomisessa ja ylläpitämisessä.

Minulla on ollut suuri onni saada työskennellä yrityksissä joissa on ollut uskomattoman hieno henki. Muutamassa olen itsekin kuulunut yrityksen johtoon.

Eräässä toisessa yrityksessä, jonka mainitsin 4 vuoden takaisessa blogijutussani, minulla on ollut tilaisuus havainnoida omistajan ja johdon vaihdoksien merkitys yrityksen ilmapiirille. Yrityksen vaihdettua omistajaa mutta entisen johdon jatkaessa työtään ilmapiiri jopa kohentui kun oletettiin uuden vauraan omistajan käynnistävän entistä voimakkaammat kehityshankkeet. Mutta sitten uusi omistaja vaihtoi johtoon omat luottomiehensä kun entinen johto ei ollutkaan riittävän nöyrä toteuttamaan kaikenlaisia järjettömyyksiä.

Johdon vaihtuminen ison ja byrokraattisen omistajan luottomiehiin käynnistikin lähes heti melkoisen kurinpalautuksen ikään kuin koko yritys olisi ollut täynnä kurittomuutta. Vaikka kaikki olivat painaneet niska limassa töitä ja tahkoneet vuosikaupalla loistavia taloudellisia tuloksia.

Vuosittain tehdyissä henkilöstötutkimuksissa oli yritys ja sen johto saanut henkilöstöltä huippuarvosanat. Samoin kehuivat asiakkaat vuosittaisissa kyselytutkimuksissa saamaansa palvelua. Vain yrityksen veloittamiin hintoihin oltiin tyytymättömiä, mutta palveluja pidettiin korkealuokkaisina - eli sittenkin hintansa väärttejä. Joskus me keskenämme irvailimmekin, että jos asiakas on tyytyväinen hintoihin niin silloin on varmaan tapahtunut hinnoitteluvirhe.

Paras osa henkilöstöstä alkoi hakeutua muualle töihin yrityksiin jossa työilmapiiri oli kannustavampi. Aluksi tilalle saatiin palkattua ammattitaitoistakin väkeä muutama ei vienyt kuin muutaman vuoden niin yrityksen maine työnantajana oli jo niin ryvettynyt ettei alan parhaimmat enää vaivautuneet edes hakeutumaan yritykseen.

Yrityksen tulos pysyi korkeana ja muutaman vuoden asiakkaidenkin tyytyväisyys aleni vuosittain vain hiukan. Hyvä tulos oli helposti nähtävässä pitkän ja hienon kauden hedelminä joita edelleen korjattiin. Mutta kyse olikin jo ilmiöstä. jota minä kutsuisin ryöstöviljelyksi. Ei se hedelmällisyys kestä loputtomiin omalla painollaan.

Mutta kehitys sekä henkilöstössä että asiakkaissa oli ollut jo useita vuosia vertailukelpoisten vuosittaisten tutkimusten perusteella vain laskeva. Pätevin väkikin oli saatu 'savustettua' muualle töihin.

Puolessa vuosikymmenessä oli uusi omistajalle kuuliainen ja siten mieleinen johto saanut yrityksen aika surulliseen tilaan. Innostunut, lähes intohimoinen tekemisen meininki oli onnistuttu tappamaan lähes kokonaan. Huippuihmiset oli onnistuttu karkottamaan muualle kun porkkanaa useammin turvauduttiin raippaan. Jäljelle jääneet tekivät vain intohimottomasti palkkatyötään kuitenkin jatkuvan pelon ilmapiirissä.

Johto uskoi kykenevänsä korvaamaan huippuasiantuntijat vain luomalla hienoja prosesseja paljon halvemmille mutta lukutaitoisille apinoille jotka muutenkin olivat paljon helpommin korvattavissa olevia kuin asiantuntijat.

Onneksi olen itse jo eläkkeellä. Ei tarvitse enää katsoa ainakaan ihan läheltä kaikenlaista hölmöilyä.

Mutta vanhojen kollegoiden kanssa oli kiva tavata ja muistella vanhojakin. Mutta kun paikalla oli niin paljon yli 60+ ja eläkeläisiä niin kyllä siinä aika paljon erilaisista krempoistakin mielipiteitä vaihdettiin. Harvemmin niistä 30 v iässä keskusteltiin. Kai se on luonnonmukainen ikäpolvikysymys.