28.5.2009

Talousrikostuomiot tiukentuneet?

Kuuntelin hämmästyneenä uutisia jossa kerrotaan talousrikostuomioiden viime aikoina koventuneen.

Olin hyvin hämmästynyt. Miten tuomiot kovenevat jos laki on entisenlainen ja täysin muuttumaton? Ainakin meille maallikoille juristit esittävät mielellään että tuomitseminen olisi vain lakiin perustuvaa ja että takana olisi tarkat oikeustieteelliset teoriat yms.

Jos nyt Helsingin hovioikeus on alkanut antaa talousrikoksista entistä kovempia tuomioita niin mielestäni pitäisi alkaa kysyä mistä Helsingin hovioikeus on tuon uuden valtuutuksensa saanut kun ei lakeja ole muutettu?

Tämä ei suinkaan tarkoita etteikö tuomiot saata olla aivan oikeutettuja. Mutta jos linjaa on kovennettu ja linja on nyt "oikea" niin silloinhan lakia on tulkittu aikaisemmin liian lievästi eli "väärin". Tai sitten tosiasiassa koko tuomitseminen perustuukin siellä tuomioistuimessa istuvien erottamattomien tuomareiden "fiiliksiin". Katsovat "soveltuvista" laeista vain tuomioiden ylä- ja alarajat ja sitten sen mukaan mitkä tunnelmat on mediassa tuomitaan ankarammin tai lievemmin. Vai mistä se kansan syvien rivien oikeudenmukaisuusmielipide sinne tuomioistuimien tuomareiden arvomaailmaan istutetaan?

Ei minulla ole mitään suurempaa lukkarinrakkautta sitä Jippii nimistä firmaa kohtaan ole ollut. Heidän johtajien pörssin sisäpiiririkostuomioistahan tässä on nyt kysymys. Olin 1990-luvulla sen firman asiakas enkä ole koskaan aikaisemmin niin huonoon asiakaspalveluun törmännyt kuin Jippiillä oli. Myöhemmin vastaavan tasoista asiakaspalvelua tuntuu saavan kaikilta muiltakin isoilta puhelin- ja internetoperaattoreilta. Miten ne kaikki kykenevätkin niin surulliseen ja asiakkaista piittaamattomaan palvelutasoon? Itse en kyllä palkkaisi noista firmoista johtajia omalle toimialalleni vaikka siellä kannuksensa ansainneet kovaa sanaa tuntuvat olevankin.

Hoitotestamentti

Muutamat ihmiset lähipiirissäni ovat tiedustelleet minunkin mielipidettä ns hoitotestamentista. Samoissa yhteyksissä käytetään myös nimitystä hoitotahto kuvaamaan miten kyseinen henkilö haluaa itseään hoidettavan.

Olen kirjoittanut aihetta sivuavasti puolisen vuotta sitten. Lainaan tähän kirjoituksestani:

Amerikanjuutalainen väitellyt tohtori-vävypoikani on muotoillut aika mielenkiintoisesti juutalais-filosofisen näkemyksen omalle kohdalleen: hänen henkensä eteen on sairastapauksessa tehtävä kaikki mahdollinen. Sillä jos noita rajoja aletaan asettamaan niin kun kerran on alettu asettamaan rajoja niin rajan siirtäminen asteittain on enää vain pikku juttu ja ollaan hyvin nopeasti tilanteessa joka muistuttaa 30-luvun Saksaa.

En tiedä oikein olenko vain ikäloppu konservatiivi joka pelkää itse jäävänsä ilman hyvää hoitoa. Kenties sellaiset asiat panevat miettimään enemmän noita asioita kuin jos olisin 30-40 v nuorempi.

Olen lukenut useita erilaisia hoitotahdon ilmaisuja ja erilaisia valmiita hoitotestamenttipohjia. Minusta niissä lähes kaikissa on ollut yksi oireellinen yhteinen piirre. Melkein kaikissa halutaan kieltää tai estää elvytykset tai erilaiset muut hengissä pysymistä edistävät hoitomuodot. Yhteistä näille kiellettäville hoitomuodoille on se että ne ovat kalliita ja lääketieteen kehittyessä keksitään koko ajan lisää yhä tehokkaampia mutta myös kalliimpia hoitoja.

Ne hoitotestamenttia miettineet ihmiset joiden kanssa minä olen keskustellut haluavat kuolla arvokkaasti eivätkä halua tulla ns vihanneksina pidettyä keinotekoisesti hengissä jne. Toive on varmasti ihan hyväksyttävä ja oikeutettu. Nuoremmilla ihmisillä voi ajatuksena taustalla olla myös tarvittaessa testamentata omia elimiä siirrännäisiksi. Vanhusten (mistä muuten alkaa vanhuus?) elimiä tuskin ollaan halukkaita siirtämään. Kaikki nuo ovat hienoja ja kunnioitettavia tavoitteita.

Sitten tullaankin siihen mutta-osioon. Viittaan myös linkkiin aiempaan kirjoitukseeni. Olen kirjoittanut vanhusten hoidosta mutta myös suoraan eutanasiasta.

Luepa ajatuksella eutanasiaa ajavan Exitus ry nimisen yhdistyksen hoitotahtolomake. Useimmat hoitotahto/testamenttilomakkeet tarjoavat juuri samoja vaihtoehtoja.

En voi väittää olevani terveydenhuoltojärjestelmän asiantuntija mutta olen lukutaitoinen ja osaan lukea myös rivien väleistäkin. Ja olen harrastanut aika pitkään tiukkaa mediakritiikkiä. Ja jonkin verran on jo kokemusta lähipiiristäkin.

Aika monesta kirjoituksesta on ainakin minulle paistanut esiin että tärkeä "hoidon intensiteettiä" määrittävä raja on se onko hoidettava henkilö työelämässä vai jo eläkkeellä. En voi ymmärtää tuollaiselle jaottelulle mitään muuta kuin taloudelliset kriteerit. Ja minusta sellaiset kriteerit ovat aika vaaralliset. Kun muistaa itsekin miten 30-40 vuotiaana tuntui 60-70 vuotiaat kovin vanhoilta niin nyt siinä ikäryhmässä en ollenkaan enää tunne samoin. Totta kai realistina ymmärtää ettei jäljellä ole todennäköisesti yhtä paljon elinaikaa kuin 30-40 vuotiaalla mutta en koe että elämäni olisi jotenkin vähempiarvoisempaa pelkästään iästä johtuen. No tosin minähän olen vielä työelämässä eli yritän toteuttaa pääministeri Vanhasen toivetta ja viivyttää eläkkeelle lähtöä.

Ai niin. Alkoi mennä jutustelu tapojeni mukaan jo rönsyilyn puolelle.

Eli siitä hoitotahdosta/testamentista. Minä koen eri paikoissa näkemäni mallilomakkeet nykymuodossaan suorastaan eutanasiaan johdatteleviksi. Yhdessäkään lomakkeessa en ole huomannut että vaihtoehtona olisi hyvin muotoiltua maksimaalisen tehokkaan hoidon vaativaa sanamuotoa. Eli nykymuodossaan näyttää siltä että näillä hoitotestamenteilla haetaan enemmänkin lääkäreille ja muulle hoitohenkilökunnalle lupaa jättää esimerkiksi elvytys tekemättä. Kas kun vain lääkärin tekemänä DNR-päätös voi aina päätyä jälkikäteen arvosteltavaksi mutta potilaan itse tekemänä sitä on omaistenkin kunnioitettava - se ikään kuin vapauttaa lääkärin vastuusta.

Vaikka en yleensä pidä Suomi24 keskustelupalstoja mitenkään autoritatiivisina oli siellä ihan asiallinen keskustelu aiheesta.

Miettikääpä itse kukin noita asioita.

27.5.2009

Salvador Dali linkitys sivullani rikki

Jouduin poistamaan linkin Salvador Dalin vaihtuviin tauluihin kun se jostain syystä rikkoutui minusta riippumattomista syistä. Ikävää mutta saihan niistä hiukan yli kuukauden nauttia.

Norjalaista maahanmuuttohurlumheita

Ruukinmatruuna kirjoitti blogissaan Takkirauta norjalaisesta villakaavusta ja tarkoitti siinä monien islamilaisten naisiltaan vaatimaa päähuivia eli hijabia.

Norjassa on ilmennyt tuore tapaus jossa kahdelle sikäläisen peruskoulun ekaluokkalaiselle kuusivuotiaalle norjalaissyntyiselle pikkutytölle on koulun puolesta tarjottu mahdollisuutta verhoutua hijabiin. Koulun vararehtorin mukaan kyse oli vain "eleestä".

Mielenkiintoista on, että norjalainen ihmisoikeusjärjestökin, Human Rights Service on ollut huolissaan tapauksesta. Haluaisin nähdä milloin joku suomalainen Ihmisoikeusliitto tai naisasialiike julkaisisi huolenaiheensa jostain vastaavasta. Meillähän huoli tuollaisesta menisi varmaan heti mediassa rasismi tai muukalaisviha nimikkeen alle ja tuomittaisiin laajasti huolestuttavana maahanmuuttajavastaisuutenakin. Pitäisihän tasa-arvon ja sallivuuden nimissä jokaisella luterilaisella tai kirkkoon kuulumattomalla pikkutytölläkin olla oikeus pukeutua sievään hijabiin ja verhota siveetön naisolemuksensa jo 6-vuotiaana. Ettei vain houkuttelisi ketään aikuista miestä pedofiliaan.

Tuossa tapauksessahan kysymys lienee ollut "vain hyvästä tarkoituksesta". Ettei koulunsa aloittavien muutamien norjalaisten pikkutyttöjen tarvitsisi kokea erilaisuutta kun ympärillä 95% oppilaista on maahanmuuttajataustaisia ja kaikki muut pikkutytöt islamia tunnustavien vanhempiensa pakottamina käyttävät hijabia.

Minusta koulun ainakin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, joihin luen Norjankin, pitäisi kasvattaa hyväksymään sekä omaa että muiden erilaisuutta eikä edesauttaa päinvastaista kehitystä.

Ainakin minun tietojeni mukaan Norjassa maahanmuuttaja-asiat tuntuvat hyvin samankaltaisilta kuin Suomessakin.

Olen kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin täällä blogissa.

Tulee mieleen aikoinaan ulkomailla lanseerattu käsite Finnlandisierung jossa kumarrettiin itään ja vaiettiin "oikeissa asioissa". Olisikohan tämä nimeltään Islamisierung - ja kumarrus Afganistaniin, Irakiin, Iraniin ja Somaliaa päin?

21.5.2009

Ensimmäinen lukemani kirja

Kävin vanhemman lapsenlapseni syntymäpäiväkekkereillä tänään helatorstaina. Nuori neito täytti 4 vuotta. Pikkuveli oli täyttänyt paria viikkoa aikaisemmin 1 vuoden. Varsinainen synttäri oli pari päivää aikaisemmin mutta kekkerit oli helpompi pitää pyhäpäivänä.

Perheessäni toukokuu on täynnä synttäreitä. Pojistani nuorempi täytti toukokuun alussa vuosia. Sitten pojanpoika täytti vuoden. Sitten minua vanhempi sisareni täytti vuosia ja minä tietenkin tapojeni mukaan taas tänäkin vuonna unohdin hänen syntymäpäivänsä. Hävettää. Sitten vanhempi poikani täytti vuosia. Muutama päivä myöhemmin hänen isosiskonsa eli vanhin tyttäreni täytti vuosia. Olipa niin mukavasti että hän ulkomailla Yhdysvalloissa asuvana oli nyt vierailulla Suomessa ja asui luonani miehensä kanssa. Ja nyt sitten pojantytär täytti vuosia.

Minulla oli eräässä vanhassa kännykässä aikoinaan kaikki tärkeät synttärit koodattuna mutta ne tiedot menivät kun luovuin siitä kännykästä. Uudempiin en ole saanut niitä syötettyä. Pitäisi saada. On nimittäin aika hävytöntä että vuosikaudet unohdan esimerkiksi siskoni syntymäpäivät. Lapset ja lapsenlapset sentään muistan.

Pojanpojalle ostin 1 v lahjaksi puiset rakennuspalikat. Aika kivat Brion valmistamat ja myrkyttömillä maaleilla maalatut klassikot. Pojantytölle ostin 4 v lahjaksi aika jännän ja erikoisen kirjakaupasta löytämäni yhdistetyn väritys- ja askartelukirjan jonka eräs minun ikätoverini japanilainen sarjakuvapiirtäjä oli kehittänyt - paksu ja aika erikoinen. Kiva löytö. Toinen lahjalöytö oli CD levylle luettuja klassikkosatuja. Halusin nimenomaan saada levylle luettuja satuja enkä mitään valmiiksi kuvitettua satuelokuvaa DVD:llä, joita hänellä oli jo entuudestaan. Miniäni olikin tyytyväinen kun sitä saattoi paremmin käyttää nukutustarkoituksiin kuin elokuvaa. Satulevyjen äänitevalikoima näytti aika pieneltä. Aikuisten kirjojahan on äänitteinä nykyään vaikka kuinka paljon.

On minulla ollut itselläni jo pitkään listalla projekti jossa lukisin lapsenlapsille jotain satuja tai loruja videokameran edessä ja polttaisin niistä lapsille CD:n tai DVD:n. Olisi siinä mistä katsella ja kuunnella ukkia vielä vuosikymmenien kuluttua. Mahdollisimman pitkän säilyvyyden turvaamiseksi on varminta tallettaa nauhoitus jollekin arkistointikelpoiselle tietovälineelle. Tänä päivänä tosin kymmenien tai satojen vuosien säilytysaikoja ei taida olla tiedossa luin papereille ja musteille. Itsekin mietin paraikaa siirtäväni vanhoja itse kuvaamiani kaitafilmejä 1960-luvulta ja tuoreempia lapsista nauhoittamiani C-kasetteja 1970-90 luvulta digimuotoon. Isäni SKS:n arkistoon eläessään antamat 1930-40 luvun venäläisten emigranttien elämästä Suomessa kertomat nauhoitukset (venäjäksi) on minulla itselläni C-kasetilla ja niitä olen siirtämässä CD-levylle.

Olisin halunnut kirjakaupasta syntymäpäivälahjaksi Pekka Töpöhäntä satuja luettuina tai sitten Peppi Pitkätossua mutta kumpiakaan en löytänyt vaki-kirjakaupoistani.

Päivänsankatitytön mummi eli ex-vaimoni nro 1 oli myös juhlilla. Siinä yhteydessä muistelimme mitä kirjoja olimme yhteisille lapsillemme aikoinaan ostaneet ja lukeneet, osa oli hänellä vielä tallella. Minullakin on jäänyt mieleen niistä muutama lastenloru kun niitä iltakaudet lapsille nukutustarkoituksessa luettiin. Osaan vieläkin ulkoa.

Siinä yhteydessä muistelin ensimmäistä lapsena itse lukemaani kirjaa. Se oli "Hipsuvarvas autiolla saarella" ja se liikutti minua suuresti. Muistelen että taisin hiukan itkeskelläkin sitä lukiessani kun se liikutti minua niin suuresti. Ja taisin silloin olla 7 vuotias, koska opin lukemaan muistikuvani mukaan vasta koulussa. Onneksi käymässäni saksalaisessa koulussa ei 7 v lapsia opetettu lukemaan tavaamalla vaan minun mielestäni järkevällä tavalla ymmärtämään irrallisten kirjaimien äännearvo ja siitä hahmottamaan kokonaisia sanoja. Itse käytin samaa keinoa opettaessani omia lapsiani lukemaan. Lukemisen opettelu tavaamalla sotkee mielestäni vain lapsen mielen.

Hipsuvarpaan jälkeen minusta tulikin himolukija vaika taisi toinenkin kirja oli Hipsuvarvas sarjaa - "Hipsuvarvas ja Nököhammas". Kun oivalsin että en tarvitse enää vanhempien apua lukemiseen taisin juosta lähellä sijaitsevassa kirjastossa varmaan kerran viikossa hakemassa luettavaa. Aluksi Hipsuvarpaan kanssa saman tyyliset kirjat jossa oli isoa tekstiä ja vain vähän lauseita sivulla mutta nopeasti totuin ja teksti sai pienentyä. Taisi Pekka Töpöhännät kuulua aivan noihin alkuvaiheen kirjoihini.

Vannoutuneena kirjastolaitoksen kannattajana olen nykyään joka kerta kovin pahoillani kun kirjastojen toimintaa tai määrärahoja suunnitellaan Suomessa supistettavaksi.

Murrosikään asti luin todella paljon. Siinä vaiheessa tuli kuvioihin mukaan vastakkainen sukupuoli eli tytöt ja kaikenlainen muukin "syntinen meno" tupakan ja alkoholinkin muodossa. Ja töitäkin aloin tehdä jo 14 vuotiaana koulunkäynnin ohessa. En minä tosin lukemista lopettanut mutta aivan yhtä suuressa määrin ei aika enää riittänyt lukemiseen. Siinä vaiheessa minusta tuli elokuvafriikki. Ja teiniaikaan liityinkin jo elokuvakerhoon.

Mutta urheaa Hipsuvarvasta en ole koskaan unohtanut. Hiukan kuin se ensimmäinen nuoruuden rakkaus jota ihmiset eivät yleensä unohda koskaan.

16.5.2009

Sosiaalinen paine

Amerikkalainen vävypoikani (aikuinen mies nimittelystäni huolimatta) on käymässä tyttäreni kanssa. Kuten aina olemme keskustelleet mielenkiintoisista aiheista. Eräs aihe johon olen työelämässä törmännyt ja empiirisesti perehtynyt hyvinkin paljon on miten miten sosiaalinen paine saa ihmisen uskomaan selvästi väärän näkemyksen oikeaksi.

Vävypoikani on bisneskoulussa professorina ja hänen tutkimusalueensa sivuavat tuonkin kaltaisia juttuja. Ja hän on saanut vaimonsa eli tyttärenikin innostumaan peliteoriaa sivuavasta tutkimuksesta. Yli 15 vuotta sitten moraalifilosofiksi valmistunut tyttäreni valmistuikin viime vuonna toisen kerran maisteriksi Oslon yliopistosta peliteoriasta ja järkevästä päätöksenteosta. Jonkinlaista synteesiä matematiikasta, logiikasta, tilastotieteestä ja kansantaloustieteestä. Erittäin mielenkiintoista.

Kun itse olen aika käytännön läheinen kerroin kokemuksiani miten erilaisissa komiteoissa ja työryhmissä päätöksenteko usein vääristyy kun 5-7 hengen ryhmässä usein 1-3 henkeä tosiasiassa tekee päätöksen ja loput ovat enemmän tai vähemmän nyökyttelijöitä. Jos menee hyvin kaikki ottavat kunnian ja kiitokset itselleen mutta jos menee huonosti syntyykin mielenkiintoinen kuvio: nyökytellyt vähemmistö laistaa ainakin moraalisen vastuun esittämällä että nehän oli nuo muutamat jotka tekivät sen päätöksen ja olimmehan me joko ihan eri mieltä, tai emme ehtineet lukea toimitettua aineistoa tai sitten emme ollenkaan edes ymmärtäneet mistä asiassa oli kysymys. Ja ne jotka päätöksen olivat tehneet usein vetosivat että olihan päätöksessä mukana myös nuo "nyökyttelijät" tai että päätös oli tehty jonkun paremmin asiaa ymmärtäneen toimesta tehdyn esittelyn ja suosituksen pohjalta.

Kirjoitin aiheesta kollektiivinen päätöksenteko pari vuotta sitten.

Nyt vävypoikani viittasikin erääseen tunnettuun amerikkalaiseen tiedemieheen joka tuollaisia asioita tutki. Tiedemiehen nimi oli Solomon Asch. Suomenkielinen Wikipedia oli aneeminen, englanninkielinen hiukan runsaampi. Mielenkiintoinen Wikipediasta löytynyt linkki oli Solomon Aschin nimeä kantava tutkimusyksikkö. Myös googlettamalla (aah, mikä hirveä verbi :) löytyi Aschista paljon aineistoa. Mukavasti tässä saa lauantaita kulumaan mielenkiinoista asia lukiessa ja pohtiessa.

Se mitä aina välillä mietin että miten tällaiset asiat voivat usein jäädä yritysjohdolta sivuun. Asetetaan ihmisistä hienoja komiteoita miettimään. Kuitenkin päätöksentekotilanteessa joutuvat he tukeutumaan paljon alempana hierarkiassa asiaa paremmin ymmärtävien ihmisten esityksiin. Joskus jopa joutuvat vielä tunnustamaan että eivät oikein ymmärrä mistä on kysymys eivätkä ihan ymmärrä esittelyäkään, jos nimittäin ovat riittävän rohkeita sellaista ylipäänsä tunnustamaan - harva nimittäin on. Joskus kuvion toistuessa olenkin heittänyt tyhmän kysymyksen miksei asiassa ryhdyttäisiin soveltamaan EU:stakin niin tuttua ns läheisyysperiaatetta.

Jos päätöksen teko delegoidaan asiaa hyvin ymmärtävälle yksilölle on sitten tärkeää että hän tarvittaessa vielä osaa ja haluaa aidosti kuunnella joko alaisiaan tai kollegoita ennen päätöksen tekoa. Korostan juuri tuota sanaa "aidosti". Kas kun firmoissa usein esimiehet eivät osaa aidosti kuunnella kollegoitaan. Tässä suhteessa sekä ruotsalaiset että japanilaiset työkulttuurit eroavat suomalaisesta. Joskus se saattaa tuntua turhalta painolastilta kun konsensukseen pääsy on hidasta mutta uskoisin että se kuitenkin useammin on hyödyllistä kun sen jälkeen ihmiset todella sitoutuvat tehtyyn päätökseen kun tuntevat sen omakseen.

Vävyni ja tyttäreni tutkimusaiheet ovat lisäksi vielä joissain tapauksissa hyvin poikkitieteellisiä ja mukana on nykyään aivotutkijoitakin kun yliopistojen bisneskouluissa tutkitaan ihmisten päätöksentekoprosessia vaikkapa ostokäyttäytymisessä. Päätöksentekoahan sekin on ihmismielessä.

Lukekaa Solomon Aschin tutkimusaiheista ja hämmästykää ihmistä ;)

6.5.2009

Kumpi ompi parempi?

Matkustin vuonna 1971 Afrikassa kohteena Uganda. Matkan varsinaisena kohteena olivat sikäläiset luonnonpuistot ja vietin pääkaupunki Kampalassa vain yhden yön.

Uganda oli minulle aika tuntematon maa. Etukäteen tiesin lähinnä että jostain syystä juuri Ugandassa on jonkin verran muualla hyvin harvinaisia ortodoksisen kirkon lähetystyöntekijöitä.

Pääkaupunki Kampalassa yövyin Hotelli Internationalissa joka ilmeisesti oli kaupungin paras hotelli. Hiukan ihmettelin kun kaikissa hotellin tavaroissa luki nimen kohdalla Apolo mutta ymmärsin että menossa oli joku matkailuelinkeinon kehityshanke joka oli aloitettu melko uuden valtionpäämiehen myötä. En ollut suuremmin ehtinyt etukäteen selvitellä matkakohdettani eikä siihen aikaan ollut internettiä ja googletusta käytettävissä.

Ymmärsin että Uganda oli ollut yksi kolmesta itä-Afrikan maasta joilla oli ollut tiiviimpää yhteistyötä. Jonkinlainen itä-Afrikan unioni johon oli kuulunut Kenia, Tansania ja Uganda. Ja ymmärsin että niissä kaikissa puhuttiin myös kielenä swahilia.

No minähän kävin hyvissä ajoin ennen matkaa ostamassa Akateemisesta kirjakaupasta "Teach Yourself Swahili" nimisen kirjan. Tiesin minä että itä-Afrikassa pärjäisi hyvin englannilla mutta minusta on aina kiva yllättää paikallisia ihmisiä muutamalla heidän äidinkielisellä fraasilla. Muutaman fraasin opinkin kuten tervehdyksen "jambo" ja "habari muzuri" joka tarkoittanee kuta kuinkin "kuinka voitte" mutta johon siihenkin vastataan kuten Englannissa "how do you do"-hun vain fraasilla jota en enää swahiliksi muista - vai oliko se sama "habari muzuri". Ainoa asia jonka olen muistanut kohta jo melkein 40 vuotta on miten Volkwagen Kleinbuss lastilliselle valokuvausafarilaisille tilataan 7 tai 8 kylmää olutta matkan varrella sijanneista peltihökkelikioskeista. Tilaus kuului swahiliksi "nane baridi pombe" mutta en enää muista koskiko se seitsemää vai kahdeksaa olutta. Kas kun kuskimme oli muslimi ja meitä kyytiläisiä oli matkassa 7 henkeä. Tosin selvisi kyllä sitten hotellissa että ahnaasti kuskimme joi tarjottuja viskejä illalla.

Mutta muistan sen hetken kun ensimmäisen kerran briljeerasin tuolla kaljatilauksella. Kun muut sönkkäsivät englanniksi tilauksiaan minä tilasin koko purkalle hienosti swahiliksi. Kyllä oli kioskinpitäjän ilme leveässä hymyssä kun valkoinen matkailijamies puhui hänelle swahilia.

No selvisihän minulle myöhemmin että paikalliset puhuivatkin swahilin sijasta sukulaiskieli bugandaa mutta hyvin samanlaista oli.

Kun ulkomailla opiskellut tyttäreni näytti saamaansa swahilin kielen alkeiden todistusta muistui mieleeni yhtäkkiä tuolta muistojen laarista tuo sanonta "habari muzuri".

No se varsinainen asia jonka vuoksi ajattelin kirjoittaa Ugandasta. Se tuli mieleeni kun näin tänään Tanskan prinsessan Ugandan matkasta tehdyn filmin televisiossa.

Tapahtui eräänä iltana kun kun istuimme pohjois-eurooppalaisella porukalla ulkona luonnonsuojelu- ja riistanhoitoalueen keskellä sijaitsevan Safari Lodge majatalon terassilla. Oli pilkkopimeää ja ulkona kuului hyeenojen ja leijonien ääniä. Hotellin ympärillä kiersi vartija joka ilta. Eräänä iltana me kutsuimme hänet istumaan seuraamme ja tarjosimme juotavaa. Ja tarina olikin mielenkiintoinen.

Hän kertoi miten heidän edellinen presidenttinsä oli ollut lempeä ja kansaa rakastava hallitsija mutta hänessä oli ollut yksi suuri vika. Hän tuhlasi valtavat määrät kansan varoja omiin henkilökohtaisiin tarpeisiinsa.

Sitten hän jatkoi. Nyt meillä on taas presidentti joka elää vaatimattomasti eikä tuhlaa kansan varoja ja se on hienoa. Mutta hänessäkin oli myös yksi suuri vika. Hän tapatti liika kansalaisia eli kaikki vastustajansa.

Minä olin aina pitänyt tapanani että en ulkomailla osallistu poliittisiin debatteihin sillä mikä minä vierailijana olen ottamaan kantaa jonkun maan sisäisiin asioihin ollessani heidän vieraanaan.

Kotimaahan palattuani selvisi että se lempeä hallitsija oli ollut nimeltään Milton Apolo Obote mikä nimi selitti tuon hotellin nimen vaihdoksenkin Apolon sijasta neutraaliksi Internationaliksi. Ja vallan kaapannut uusi hallitsija oli paljon myöhemmin aikamoiseksi hirviöksi paljastunut Idi Amin.

Mutta muistan vielä tuon riistanvartijan surullisen kertomuksen ja minkälaiset mietteet se elämän epäoikeudenmukaisuudesta mielessäni nostatti.

Eli kumpi olisi köyhässä kehitysmaassa ollut parempi vaihtoehto?

Tämä vanha vertaus tulee minulle mieleen myös nykyään kun ajattelen manner-Kiinaa ja miten siellä pidetään yllä kuria ja järjestystä syntyvyydessä ja taloudessa. Ja nyt Kiina öljysheikkien kanssa näyttää omistavan puoli maailmaa. Voi sitä ajatella että ihan hyvä saavutus käytännössä yhden ihmissukupolven aikana.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita että hyväksyisin Kiinan ihmisoikeusrikkomuksia tai sen tapaa rajoittaa kansalaistensa tiedonhankinta- tai sananvapautta.

Ja muistelen joskus miettineeni ex-neuvostoliittolaisten köyhtyneiden eläkeläisten kaihoisasti muistelevan "vanhoja hyviä Brezhnevin aikoja" kun heidän eläkkeittensä ostovoima laski huimaavaa vauhtia ja taisi olla joitain aikoja ettei niitä edes kyetty maksamaan. Joskus mietinkin että mitäpä tehdä kun ei köyhä eläkeläinen voi sivellä leivän päälle sitä uutta saavutettua vapautta.

Eli aina välillä palaan tuohon otsikon aiheeseen: Kumpi ompi parempi?

Mitä Gruusiassa oikeasti tapahtuu - totuuksia Spiegelissä?

Jostain syystä käytän mieluimmin Gruusia nimitystä kuin Georgiaa. Minusta Georgia on yksi Yhdysvaltain osavaltio. Aina välillä mietin kuka tämän uudelleen ristimisen on Suomessa tehnyt. Ehkä on suomen kielellä haluttu tehdä pesäero Neuvosto-Gruusiaan ja siksi annettu tälle nykyiselle itsenäiselle valtiolle suomeksi englannista kopioitu nimi Georgia. No se siitä.

Minulla on yksi gruusialainen esi-isä ja siksi tunnen lievää ns lukkarinrakkautta tuohon maahan ja kansaan.

Aina välillä mietityttää mikä mies on tämä Gruusian nykyinen presidentti Mikheil Saakašvili. Kun Suomessa pinnan alla kytee se iänikuinen ryssänviha, joskus enemmän ja joskus vähemmän piilossa, niin aika mielellään Venäjän ja Gruusian välisissä konflikteissa nähdään pahana poikana usein Venäjä ja erityisesti nykyään harmaa eminenssi, pääministeri Putin. Ja Gruusian presidentti Saakašvili edustaa kaikkea puhtosta ja länsimaista hyvää.

Sattui silmiini saksalaisen aikakauslehti Spiegelin mielenkiintoinen artikkeli aiheesta. Suosittelen lukemaan. Vaikka lehti on saksalainen on juttu englanniksi.

Eikä Spiegel tietääkseni ole pääministeri Putinin eikä KGB:n käskyvallassa tietääkseni. Itse pidän Spiegeliä saksalaisen kielialueen Suomen Kuvalehtenä jos nyt sellainen vertailu sallitaan. Seuraan Spiegeliä kohtuullisen "säännöllisen epäsäännöllisesti" ylläpitääkseni saksankielen taitoani. Se kun tuppaa painumaan passiiviseksi vähäisen käytön vuoksi. Kas kun viimeiset 35 vuotta olen työelämässä tarvinnut lähes pelkästään ruotsia tai englantia. Suorastaan harmittaa - on saksa sentään Goethen, Schillerin ja Kantin kieli.

Ai niin. Olen nimennyt kotitietokoneeni jo pari vuosikymmentä filosofien nimillä. Nykyinen kotipalvelimeni on nimeltään Kant saksalaisen filosofin kunniaksi.

Mutta lukekaa tuo Gruusia juttu. Kannattaa. Ainakin minä havaitsin taas miten väritettyä maailmankuvaa meidän valtalehdistömme meille kansalaisille tarjoaa.

1.5.2009

"Oikeusvaltio" Suomi?

Minulla ei ole enää yli 20 vuoteen ollut mitään harhakuvaa että Suomi olisi oikeusvaltio. Jos julkinen valta ja yksityinen pieni kansalainen joutuvat vastakkain on se pieni kansalainen predestinoitu häviämään.

Vastassa on julkisen vallan puolella ensin poliisi, sitten syyttäjä ja koko tuomioistuinlaitos ja pääsääntöisesti lehdistö vallan sylikoirana vaikenee.

Olen tarkoituksella tuossa edellä puhunut pienestä kansalaisesta. Säännöt ovat ihan erilaiset jos kyseessä on isokenkäiset tai rahakkaat, joilla on varaa palkata parhaat juristit avukseen. Rahalla saa ja hevosella pääsee sanoo vanha sanontakin.

Kari Uotista voi varmaan olla montaa mieltä mutta ainakin mies on monessa keitoksessa vahvistettu. Ja muistettakoon että hän on sentään väitellyt oikeustieteen tohtori joten jotain osaamista ja ymmärrystäkin on varmaan matkan varrella tullut.

Hänen blogikirjoituksensa ovat useimmiten havainnoissaan aika teräviä kuten tämä viimeinen Helsingin Sanomien hurskastelua kritisoiva. Lehtimiesten ja lehtikuvaajien eduista Helsingin Sanomat on huolissaan mikä tietenkin ihan oikein onkin, mutta pienten kansalaisten musertamisesta noissa samoissa koneistoissa Hesari vaikenee tehokkaasti.

Vappu ja työväenlaulut

Kyllä minä olen ns 60-lukulainen. Vaikka en ole koskaan ollut työväenliikkeen miehiä kaipaan 70-luvun vappuja ja silloin joka paikassa raikuvia työväenlauluja. Esimerkiksi KOM-teatterin ensemble tai Reijo Frank laulamassa veivät mukanaan. Ja oli Aulikki Oksanen, Sinikka Sokka, Kristiina Halkola, Kaisa Korhonen ja tietenkin Kaj Chydenius. Taisi Arja Saijonmaakin jonkin aikaa olla mukana kunnes siirtyi Mikis Theodorakiksen leipiin ja taisi omaksua laulutapansa näiltä työväenlauluilta. Diggaan edelleen Theodorakiksen musiikkia ja ihan erityisesti Arja Saijonmaan esittämänä. Theodorakiksen hienossa Pablo Nerudan runoihin säveltämässä oratoriossa Canto General lauloi myös Tapani Kansa.

Klassiseen musiikkiin tottuneeseen makuuni työväenmusiikki vetosi jostain syystä. Mutta kyllä sanoituksissakin minuun vetoavaa asiaa oli vaikka myös turhaa asenteellisuutta. Kas kun taistolaisuutta vierastin aina vaikka tutuissa älyköissä siihen höyrähtäneitä (ilmaisu on jo niiltä ajoilta!) olikin. Nuorison idealismia ja radikalismia ja sitä paljon nykyisin kaivattua yhteisöllisyyttä. Radikaalihan minäkin olin omasta mielestäni vaikka melko pikkuporvarillisessa uraputkessa siihen aikaan olinkin.

Kun televisio ja radio ovat nykyään vappuna muuttuneet aika hajuttomiksi ja mauttomiksi niin onneksi on äänilevyt, joilla voi loihtia itselleen haluamansa vapputunnelman.

Laitan nyt vapun kunniaksi soimaan KOM-teatterin levyn "Porvari nukkuu huonosti". Ja taitaa minulla jotain muutakin hyvää löytyä. Ja mitä ei löydy itseltä pitää etsiä Ylen Elävästä arkistosta tai Youtube'ista. Vaikkei siellä nauhoitukset kovin laadukkaita ole pääsee silti tunnelmaan ;)

Ja varoitan Ylen Elävästä arkistosta ja Youtube'ista. Ne ovat addiktoivia. Yhtäkkiä huomaa viettäneensä niiden ääressä tuntikaupalla yhä uusi aarrelöytöjä tehneenä kun olisi ollut muutakin tehtävää vaikka pölynimurointia tai muuta ihmisen riesaksi määrättyä. Ai niin, totta kai minulla tekniikanmiehenä on robottipölynimurikin. Tuo video ei näytä mutta robotti on aika hankala asunnossa jossa on mattoja ja kaikenlaisia lattialla irrallaan lojuvia erilaisten laitteiden kaapeleita. Ohuet ja tasaisella pinnalla varustetut matot imuri osaa ylittää. Kynnyksetkin ovat asunnossani niin matalat että niidenkin yli imuri menee vaivatta. Vain erilaiset antenni-, sähkö-, kaiutin- ja tietokonekaapelit ovat ongelmallisia. Robotti-imuri sotkeutuu niihin. On minulla (pitkään suunniteltu) projekti että laittaisin kaikki kaapelit kauniisti erilaisiin kouruihin mutta ei vaan ole tullut toteutettua. Vanhempi poikani on tehnyt sellaiset kotonaan ja näyttää hyvältä ja siistiltä ja saisin tuon robotin jo tehokäyttöön.

No meni jo asian vierestä.

Hyvää vappua kaikille!