Ensimmäinen lukemani kirja

Kävin vanhemman lapsenlapseni syntymäpäiväkekkereillä tänään helatorstaina. Nuori neito täytti 4 vuotta. Pikkuveli oli täyttänyt paria viikkoa aikaisemmin 1 vuoden. Varsinainen synttäri oli pari päivää aikaisemmin mutta kekkerit oli helpompi pitää pyhäpäivänä.

Perheessäni toukokuu on täynnä synttäreitä. Pojistani nuorempi täytti toukokuun alussa vuosia. Sitten pojanpoika täytti vuoden. Sitten minua vanhempi sisareni täytti vuosia ja minä tietenkin tapojeni mukaan taas tänäkin vuonna unohdin hänen syntymäpäivänsä. Hävettää. Sitten vanhempi poikani täytti vuosia. Muutama päivä myöhemmin hänen isosiskonsa eli vanhin tyttäreni täytti vuosia. Olipa niin mukavasti että hän ulkomailla Yhdysvalloissa asuvana oli nyt vierailulla Suomessa ja asui luonani miehensä kanssa. Ja nyt sitten pojantytär täytti vuosia.

Minulla oli eräässä vanhassa kännykässä aikoinaan kaikki tärkeät synttärit koodattuna mutta ne tiedot menivät kun luovuin siitä kännykästä. Uudempiin en ole saanut niitä syötettyä. Pitäisi saada. On nimittäin aika hävytöntä että vuosikaudet unohdan esimerkiksi siskoni syntymäpäivät. Lapset ja lapsenlapset sentään muistan.

Pojanpojalle ostin 1 v lahjaksi puiset rakennuspalikat. Aika kivat Brion valmistamat ja myrkyttömillä maaleilla maalatut klassikot. Pojantytölle ostin 4 v lahjaksi aika jännän ja erikoisen kirjakaupasta löytämäni yhdistetyn väritys- ja askartelukirjan jonka eräs minun ikätoverini japanilainen sarjakuvapiirtäjä oli kehittänyt - paksu ja aika erikoinen. Kiva löytö. Toinen lahjalöytö oli CD levylle luettuja klassikkosatuja. Halusin nimenomaan saada levylle luettuja satuja enkä mitään valmiiksi kuvitettua satuelokuvaa DVD:llä, joita hänellä oli jo entuudestaan. Miniäni olikin tyytyväinen kun sitä saattoi paremmin käyttää nukutustarkoituksiin kuin elokuvaa. Satulevyjen äänitevalikoima näytti aika pieneltä. Aikuisten kirjojahan on äänitteinä nykyään vaikka kuinka paljon.

On minulla ollut itselläni jo pitkään listalla projekti jossa lukisin lapsenlapsille jotain satuja tai loruja videokameran edessä ja polttaisin niistä lapsille CD:n tai DVD:n. Olisi siinä mistä katsella ja kuunnella ukkia vielä vuosikymmenien kuluttua. Mahdollisimman pitkän säilyvyyden turvaamiseksi on varminta tallettaa nauhoitus jollekin arkistointikelpoiselle tietovälineelle. Tänä päivänä tosin kymmenien tai satojen vuosien säilytysaikoja ei taida olla tiedossa luin papereille ja musteille. Itsekin mietin paraikaa siirtäväni vanhoja itse kuvaamiani kaitafilmejä 1960-luvulta ja tuoreempia lapsista nauhoittamiani C-kasetteja 1970-90 luvulta digimuotoon. Isäni SKS:n arkistoon eläessään antamat 1930-40 luvun venäläisten emigranttien elämästä Suomessa kertomat nauhoitukset (venäjäksi) on minulla itselläni C-kasetilla ja niitä olen siirtämässä CD-levylle.

Olisin halunnut kirjakaupasta syntymäpäivälahjaksi Pekka Töpöhäntä satuja luettuina tai sitten Peppi Pitkätossua mutta kumpiakaan en löytänyt vaki-kirjakaupoistani.

Päivänsankatitytön mummi eli ex-vaimoni nro 1 oli myös juhlilla. Siinä yhteydessä muistelimme mitä kirjoja olimme yhteisille lapsillemme aikoinaan ostaneet ja lukeneet, osa oli hänellä vielä tallella. Minullakin on jäänyt mieleen niistä muutama lastenloru kun niitä iltakaudet lapsille nukutustarkoituksessa luettiin. Osaan vieläkin ulkoa.

Siinä yhteydessä muistelin ensimmäistä lapsena itse lukemaani kirjaa. Se oli "Hipsuvarvas autiolla saarella" ja se liikutti minua suuresti. Muistelen että taisin hiukan itkeskelläkin sitä lukiessani kun se liikutti minua niin suuresti. Ja taisin silloin olla 7 vuotias, koska opin lukemaan muistikuvani mukaan vasta koulussa. Onneksi käymässäni saksalaisessa koulussa ei 7 v lapsia opetettu lukemaan tavaamalla vaan minun mielestäni järkevällä tavalla ymmärtämään irrallisten kirjaimien äännearvo ja siitä hahmottamaan kokonaisia sanoja. Itse käytin samaa keinoa opettaessani omia lapsiani lukemaan. Lukemisen opettelu tavaamalla sotkee mielestäni vain lapsen mielen.

Hipsuvarpaan jälkeen minusta tulikin himolukija vaika taisi toinenkin kirja oli Hipsuvarvas sarjaa - "Hipsuvarvas ja Nököhammas". Kun oivalsin että en tarvitse enää vanhempien apua lukemiseen taisin juosta lähellä sijaitsevassa kirjastossa varmaan kerran viikossa hakemassa luettavaa. Aluksi Hipsuvarpaan kanssa saman tyyliset kirjat jossa oli isoa tekstiä ja vain vähän lauseita sivulla mutta nopeasti totuin ja teksti sai pienentyä. Taisi Pekka Töpöhännät kuulua aivan noihin alkuvaiheen kirjoihini.

Vannoutuneena kirjastolaitoksen kannattajana olen nykyään joka kerta kovin pahoillani kun kirjastojen toimintaa tai määrärahoja suunnitellaan Suomessa supistettavaksi.

Murrosikään asti luin todella paljon. Siinä vaiheessa tuli kuvioihin mukaan vastakkainen sukupuoli eli tytöt ja kaikenlainen muukin "syntinen meno" tupakan ja alkoholinkin muodossa. Ja töitäkin aloin tehdä jo 14 vuotiaana koulunkäynnin ohessa. En minä tosin lukemista lopettanut mutta aivan yhtä suuressa määrin ei aika enää riittänyt lukemiseen. Siinä vaiheessa minusta tuli elokuvafriikki. Ja teiniaikaan liityinkin jo elokuvakerhoon.

Mutta urheaa Hipsuvarvasta en ole koskaan unohtanut. Hiukan kuin se ensimmäinen nuoruuden rakkaus jota ihmiset eivät yleensä unohda koskaan.