31.8.2008

Sähköinen äänestys "kusee" jälleen!

Ja tällaista tietokoneäänestystä meille ministerit haluavat. Voi tyhmyyden määrää. Olen asiasta niin monta kertaa kirjoittanut etten enää viitsi toistaa kirjoittamaani:
Viimeisin
, 1. edellinen ja 2. edellinen. Ainakaan ei voi syyttää myöhemmin jälkiviisaudesta"

Mutta tässä uudet linkit: vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvin tuore blogikirjoitus. Ja sieltä on viitattu mm tänne. Muut sivun linkit on korjattu toimiviksi nekin. Mutta Kasvin kirjoituksessa on tiivistetty olennainen.

Minäkin kauniaislaisena pääsen jo syksyn kunnallisvaaleissa testailemaan tietokoneäänestysvimpaimia. Pitää selvittää etukäteen saako äänestyskopissa ottaa valokuvia noista vimpaimista.

Lisäystä juttuun:

Lukekaapa Wikipediasta


ja hakekaapa Youtube'ista, siellä näkyy jopa suomalainen Harri Hursti joka on onnistunut kräckäämään tuollaisen amerikkalaisen äänestyskoneen.

Ja lisää hakusanalla "hacking democracy"

Mielenkintoista. Onkohan muuten Hursti palkattu Suomen valtion konsultiksi?

Ottaa päähän

Olen aikaisemminkin kirjoittanut että kun ottaa päähän niin se kirvoittaa kirjoittamaan.

Erilaisista maksullisista puhelin-tekstiviestipalveluista olen kirjoittanut usein aikaisemminkin. Nyt on tullut uusi entistä ahneempi lisärahastus. Kun entistä enemmän perheet hankkivat puhelimia pienillekin lapsille niin kyllä puhelinoperaattoreiden pitäisi alaikäisille tarjota heti kaikki sulkupalvelut ja vanhempien pitäisi ymmärtää ne heti tilatakin. Kyllä kuluttajansuojelun pitäisi jotain tehdä vaikka kuinka vapaassa länsinmaisessa markkinatalousmaassa mielisimmekin elää. Kun nettiä sensuroidaan niin pitäisi nämä puhelinrahastajatkin saada kuriin. Yksi tapa olisi määrät ne pakollisiksi ja vasta jos tilaaja haluaa niin hän sitten vapauttaisi puhelimensa tuollaisille ylimääräisille palveluille. Näin kuluttajat ovat oppineet tietokoneiden palomuurejakin käyttämään. Avataan palveluja sitä mukaa kun niitä oikeasti tarvitaan ja halutaan.

Olen ihan varma, että miljoonia tuollaisia maksuja tulee esimerkiksi laskut maksaville vanhemmille yllätyksenä ja vasta sitten kun niitä hampaat irvessä maksetaan pitkien perheriitojen jälkeen älytään hankkia soitonestoja.

Eli uusin rahastusvillitys on että kun tilaat vaikkapa uuden puhelinäänen liitytkin pysyvään palveluun joka maksaa vaikkapa 4 euroa viikossa. Huhuh 16 euroa kuukaudessa 200 euroa vuodessa. Toinen samanlainen oli rakkaustesti. Lähetät maksulliseen tekstiviestinumeroon oman ja kultasi nimen niin siellä tietokone laskee jonkun hömppä-rakkausindeksin. Ja kun sen tilaat kerran niin alkaa kulkea jatkuva tilaus 4 euroa viikossa. Aikaisemmin tuokin oli kertamaksulla. Nyt pitää sitten rakastua ihan hirveän usein että saa rakkaustestin halvaksi per kerta :)

Toinen aivan järjettömäksi mennyt juttu ovat pikavippifirmat joita on syntynyt kuin sieniä sateella. Valvooko kukaan niitä mitenkään? Eikös ne harjoita eräältä osin pankkitoimintaa, ammattimaista rahan antolainausta? Ei voi olla niin rajoitetusti (tai voihan se olla mutta on ihan hölmöä) että pankkeja ovat vain myös rahan ottolainausta harjoittavat yritykset. Vilkaisin muutamia firmoja ja olin ihan järkyttynyt: korkoprosentithan ovat ihan järjettömiä 300-700% vuotuista korkoa. Ennen EU aikaa meillä olisi saanut tuollaisten korkojen vaatimisesta syytteen koronkiskonnasta.

Jostain olin lukevinani, että näillä rahanlainausfirmoilla olisi tavallista suuremmat luottoriskit. No ihan en suostu nielemään tuollaista väitettä sillä olen aivan varma että ne tarkistavat lainaajan luottotiedot. Voi olla että kuluja on hiukan enemmän kuin isoilla pankeilla kun vipit ovat pieniä ja lyhytkiertoisia (en oikein usko että ne olisivat oikeasti lyhytkestoisia).

Ongelmallisena näen että rahaa lainataan sellaisinakin aikoina kun köyhät ryyppäävät ja rällästävät. En haluaisi olla moralisti kukkahattusetä mutta minusta ihmisiä pitäisi suojella tuollaiselta missä rahaa voi lainata kännissä kännykällä ravintolapöydästä ja joka minusta näyttää muutenkin koronkiskonnalta. Ei tarvitse montaa kertaa joutua tuollaisten korkojen vippikierteeseen kun sitä kierrettä pitää vaan koko ajan kasvattaa. Ja olen huomannut noiden firmojen mainoksista että nehän oikein rakentavat itsellensä tällaisia koukkuun jääviä orjia. Mitä enemmään olet lainannut ja maksanut takaisin pikkusummia sitä isompia summia sinulle annetaan lainaksi. Ja kun vipit ovat 2-4 viikon kestoisia niin muutamassa kuukaudessa on jo sellaisessa kierteessä että siitä selviäminen menee vaikeaksi. Ja sitten alkaa vanhan lainan lyhentäminen uudella entistä hiukan isommalla lainalla jne jne.

Ei jumankauta. Minusta tuollaisille koronkiskojille pitäisi asettaa joku raja tavalla tai toisella. Jos me on kyetty saamaan idioottimaisia lakeja aikaan netin sensuroimiseksi niin kyllä tällaiseenkin pitäisi voida puuttua. Toisaalta olen kyllä havainnut ettei aika ole enää valmis kaikkein heikoimpien suojeluun. Jokainen huolehtikoon itsestään. Jos et selviä niin saat vapaasti tuhoutua. Darwinismia kylmimmillään.

Noista television hiljaisina aikoina lähes joka asemalta tulevista huippukalliista tietokilpailuista, peleistä, arpajaisista tai chateista en viitsi enää vaahdota. Niitäkin yhdistää tuossa edellä kritisoimani että kännykkäoperaattorit toimivat rahastajina. Onhan niillä olevinaan joku eettinen säännöstö ja kyllä siellä isot miehet ihan vakavasti väittävät että kuluttajat kaikkia tuollaisia palveluja haluavat. Ihan yhtä hyvin voisi väittää että kuluttajat haluaisivat hirmu halvalla myös 96% pirtua kaikkiin maitokauppoihin yms joilta asioilta kuitenkin meillä pyritään ihmisiä suojelemaan.

Arghhhhhh.

30.8.2008

Kaukokaipuu tarunhohtoiseen Egyptiin

Isäni onnistui istuttamaan minuun jo pienenä kaukokaipuun. Asuimme lähellä merta ja kävelimme usein meren rannalla satamassa ihailemassa laivoja. Sekä matkustaja- että rahtilaivoja. Muistan vieläkin miten ruotsalaiset rahtilaivatkin olivat puhtaanvalkoisia. Ja suolaisen meriveden haju muistuu vieläkin nenässäni.

Egypti oli yksi tällainen paikka joka jäi mieleeni tarunhohtoisena. Isä oli nuorena miehenä ollut merillä ja siinä yhteydessä vieraillut Egyptissä. Muistan vielä miten isä vanhoina päivinä mietiskeli milloin lähtisi uudestaan Egyptiin. Olisi varmaan lähtenytkin jos äiti oli elänyt vähän pidempään. Mutta vaikka leskeydyttyään matkustelikin paljon niin se oli enemmän yksinäisyyden pakenemista kuin aitoa matkustelusta iloitsemista.

Eli tämä kuva on minun koulussa 8 v piirtämäni. Ja kun kävin saksankielistä koulua niin kuvatekstikin on saksaksi. Kuvan vaakunan heraldiikasta en ole varma otinko sen mielikuvituksesta vai jostain 1930-40 luvun nuorten tietokirjan heraldiikkaosiosta.



Ehkä tuo nuorena mieleeni istutettu kaukokaipuu ajoikin minut ensimmäiseen ammattiini matkailualalle. Tein matkailualalla melkein 20 v uran ennen "höyrähtämistäni" tietokoneisiin. Ja näissä hommissa olen sitten viettänytkin viimeiset 30 v. Mutta kaukokaipuu ei ole lähtenyt.

Nostalgiaa - prinssipari

Toin mökiltä ison matkalaukullisen vanhoja äitini säästämiä aarteita joita sieltä löytyi.

Olen joskus ex-vaimoni kanssa miettinyt ettei hänellä ole mitään tuollaisia aarteita ainakaan kovin paljoa tallessa kun niitä aina siivousten yhteydessä heitettiin pois. Meillä oli onneksi kesämökki joka palveli hyvin tuollaisia tarpeita. Tosin eihän nuo suoranaisesti tilakysymys ole jos muutaman lapsen eri ikäisenä piirtämän kuvan säilyttää.



Kuvassa ei ole vuosilukua mutta erään toisen kuvan perusteella arvelen olleeni 8 vuotias tuon piirtäessäni eli vuosi oli silloin 1953.

Kuninkaan tai prinssin (en tiedä kummasta oli kysymys) rinnassa on kunniamerkkejäkin ja ns rähinäremmikin. Se nelisakarainen ei uskoakseni ollut Saksan rautaristi vaikka mistä sitä tietää, ns maltanristi kuitenkin. Minä ahmin siihen aikaan sen ajan pikkupoikien tietokirjoja joiden painokset olivat sotaa edeltäneeltä ajalta. Ne olivat Yrjö Karilaan toimittama Pikku jättiläinen ja saman henkinen Koululaisen muistikirja. Niistä otettiin vuosittain päivitetyt uusintapainokset. Yrjö Karilas toimitti myös Antero Vipunen nimisen pikkujättiläisen, josta siitäkin maininta äskeisessä Pikku jättiläinen linkissä. Taitaa noistakin joku olla vielä mökillä 60-70 vuotta vanhojen kirjojen seassa.

Jossain aarreaitta laukussa oli myös isäni keräämiä lehtileikkeitä sota-ajalta eikä ne kyllä mitään kivaa luettavaa ole sellaiselle jonka suonissa virtaa vähääkään venäläistä verta. Onneksi ymmärrän niiden sen ajan sotapropagandakontekstin niin ei pahoita mieltä.

Linnanmäellä

Työpaikalla oli järjestetty perhetapahtuma Linnanmäellä muutama päivä sitten. Kun kollegani ovat 30-40 ikähaarukassa on heillä useimmilla juuri sopivasti Linnanmäki-ikäisiä lapsia, minulla sen ikäinen lapsenlapsi.

Minulta on työurani aikana pyydetty tuollaisia koko perheen tilaisuuksia useita kertoja. Yhden kerran nuorena johtajana järjestin sellaisen. Ja huomasin ettei se ollut ollenkaan sellainen mitä ihmiset olivat odottaneet. Suurin osa puolisoista oli aika vieraita toisilleen eikä se tilaisuus ollut siten ollenkaan niin kiva kuin sitä pyytäneet työntekijät olivat kuvitelleet.

Mutta tämä oli kiva. Työantaja sponsoroi perheiden yhteistä illanviettoa eikä idea ollutkaan viettää aikaa vain kollegoiden ja kollegoiden perheiden seurassa vaan oman perheen kanssa. Olipa eräänkin rouvan lapset olleet myöhemmin sitä mieltä että onpas äidillä kiva työpaikka. Minä koiranleukana kyselinkin äidiltä että luulivatko lapsesi että olet töissä Lintsillä ;) Mutta kun oli kyse elokuun lopun illasta ja ulkona oli pientä sateen ripsutteluakin oli tilaa hyvin eikä missään tarvinnut jonottaa ja meidän muutaman sadan oma porukka valloitti jos ei koko Lintsiä niin kyllä vastaan tuli koko ajan tuttuja.

Minä olin melkein kuukauden etukäteen suunnitellut ja odottanut että pääsen vähän yli kolmevuotiaan pojantyttäreni kanssa kummitusjunaan. Ja sinnehän me sitten menimme. Voi että oli jännää. Minä pappana puristin koko ajan tiukasti kiinni ja yritin rauhallisella äänellä sanoa, että ei tarvitse pelätä kun pappakin on tässä vieressä.

No se kierroshan kestää muutaman minuutin ja kun heti kun tulimme ulos päivänvaloon ja hän näki äitinsä odottamassa siinä ulkopuolella niin purskahti aivan sydäntäsärkevään itkuun ja sai juuri ja juuri sanottua miten hirveästi hän oli pelännyt. Ja hän olikin pitänyt silmäT kiinni koko ajan. No enhän minä sitä pimeässä nähnyt vaikkA hiukan ihmettelinkin että oli niin hiljaa, Raukka, kauhusta jäykkänä tietenkin.

Äidin pusut ja halit sitten auttoivat aika nopeasti ja hetken kuluttua sitten oli vuorossa jos jonkinlaisia minuakin pelottavia laitteita. Eikä mitään pelkoja kun meni äitinsä kanssa isoon maailmapyöräänkin.

Jälkeenpäin sitten miniäni illalla kertoi kotimatkalla nähneensä siellä kummitusjunan lähellä lipun että ei suositella alle 8 vuotiaille. Ja minä hirviö olin melkein kuukauden vain odottanut että pääsen tuollaista "kidutusta" suorittamaan. Kauheaa. Tunsin itseni ihan roistoksi ja sydämettömäksi pahantekijäksi. Vielä seuraavana päivän kun käväisin kertoi nuori neiti miten ne nuket siellä huvipuiston kummitusjunassa olivat olleet ihan kauhean pelottavia. Onneksi miniäni lohdutti minua ettei lapsi ollut kuitenkaan nähnyt mitään painajaisunia vaan oli nukunut yöllä ihan hyvin. Huhuh - hiukan helpotti omaatuntoani.

Lajittelin kirjoituksiani

Olen jo pitkään katsonut kadehtien muiden blogaajien hienoja omien kirjoituksiensa luokituksia. Näyttää hirveän harkitulta ja hienolta. Tosi Cool :)

Nyt olen sitten yrittänyt luokitella kirjoituksiani. Viimeinen lisäämäni luokka oli sekalaista. Sinne laitoin kirjoitukset joille on oikein löytänyt mitään selkeää luokkaa ja olivat jääneet ilman tunnusta.

Suurin osa kirjoituksista meni vain yhteen luokkaan. Joidenkin harvojen kohdalla lisäsin kahteen eri luokkaan. Joidenkin blogaajien olen huomannut merkkaavan kirjoituksensa lähes poikkeuksetta kolmeen-neljään eri luokkaan.

No saas nähdä muutanko vielä mieltäni.

28.8.2008

Television Big Brother

Vihdoinkin tämä suuri vuotuinen Big Brother talo on käynnistynyt. Ja hyvinhän sinne on näköjään valittu asukitkin. Heti käynnistyi juopottelulla ja panemisella (=sukupuoliyhteys, nussiminen yms) tai ainakin siihen vivahtavilla sijaistoiminnoilla tai asiasta puhumisella. Suoraan asiaan. Ihanaa. Ei mitään turhaa kuningatar Viktorian aikaista häveliäisyyttä. Nyt kaikki panee kaikkia ja onneksi mukaan on osattu valikoida biseksuaalejakin ainakin yksi. Sitä kuuluisaa joka ohjelman pakollista pakko-homoa ei nyt ainakaan vielä ole paljastettu. Onko siellä sellainenkin ehkä? Sen verran minäkin olen itseäni yleissivistänyt että voin sofistikoidusti keskustella BB aiheesta työpaikan kahvipöydässä.

En minä ohjelmaa vaivautunut katsomaan mutta lueskelin noiden iltapäivälehtien juttuja. Tässä kun ei voi sanoa lukeneensa sensaatiolehteä vain parturin tuolissa. Eli kirjoitan tässä vain sellaista toisen käden tietoa eli huhuja. Taidan itse olla siis jonkinlainen huhujen levittäjä peräti ;)

Omasta mielestäni olen aika nykyaikainen ja vapaamielinen. Eikä seksikään ole minulle mikään tabu asia josta ei saisi puhua.

OK. Ynmmärrän. Jos tarkoitus on ollut tehdä erilainen ja uudenlainen porno-ohjelma niin ehkä tuo formaatti on onnistunut. Ainakin se eroaa noista perinteisistä kesto-männänvatkauspornoista. Mutta olisi kai sitten ihan reilua että myös avoimesti mainostettaisiin kyseessä olevan porno-ohjelman.

Onko meidän television nykyaikaisten katsojien arvostelukyky jo mennyt noin alas että me jotenkin suosimme tuollaista aidon örveltämisen tirkistelyä? Pitää toki myöntää, että onhan tuo parempi pelkästään katsella muiden örveltämistä kuin örveltää itse. Vaikka en minä tiedä kuinka moni haluaisi itsekin "vapauttaa" itsensä estoista ja olla tuollaisessa mukana örveltämässä.

Vai onko vain osallistujien halu päästä jotenkin taviksesta julkkikseksi niin iso ja ihana asia että sen eteen tehdään mitä tahansa vaikka pornosirkustemppujakin?

O tempora o mores.

Vai olenko vain kalkkis-fossiili? Pitää varmaan tehdä joku realiteetticheckaus ja kysellä omilta nuorimmaisilta heidän käsityksiään.

Juu, älkää ymmärtäkö väärin: sensuuria en kannata. Minun puolesta saavat panna television kuvaruudussa vaikka vuorokauden ympäri jos katsojat tai heidän suuri enemmistönsä niin haluaa.

Onneksi on halutessani sentään laadukkaita ulkomaisia taivaskanavia ihan pilvin pimein ja minulla kielitaitoa niiden katselemiseen ja kuuntelemiseen.

25.8.2008

ITILin kehittäjä Iso-Britannian julkishallinto

En suuresti ole kirjoitellut tässä blogissa oman ammattialani eli IT alan asioista.

Tässä vähän taustaa: Iso-Britannian julkishallinto kehitti alunperin ITILin hallinoidakseen julkishallinnon valtavaa IT-koneistoa. Ja siitä se sitten levisi nopeasti IT alalle laajemminkin. Olihan kyse aika mittavasta hankkeesta luoda jonkinlainen kokonainen hallinnollinen viitekehitys IT asioihin ja talouteen.

Ja aika pitkään ITILIä on hehkutettu että kyse olisi IT alan parhaista käytännöistä. Ilmeisesti häveliäisyysyistä monet fiksummat konsultit eivät enää käytäkään sitä nimitystä vaan puhuvat enää vain hyvistä käytännöistä. Kas kun minkään näköistä tieteellistä näyttöä ITILin ylivoimaisuudesta tai sen valtavista tuottavuushyödyistä ei ole tietääkseni olemassa.

Olen kyllä ollut huomaavinani että ITILiin sokean tuntuisesti hurahtaneita erään sortin uskovaisia on yllättävän paljon ja sen mukaisia ovat heidän saarnansakin. Todisteeksi kaivetaan mittava ITIL dokumentaatiokirjallisuus ja annetaan usein ymmärtää että näillä hoituvat kaikki maailman IT ongelmat. Noudatat vain näiden "parhaiden" käytäntöjen ohjeita. Ohjeissa kyllä kerrotaan ja korostetaan kun niitä tarkemmin lukee, että niistä pitää omaa yritystä varten muokata omat käytännöt. Mutta ITIL uskovaisia riittää - sen pohjalta on jo olemassa ISO standardikin.

Mutta nyt alkoi suorastaan naurattaa. Kun tuoreet MikroPC lehden uutiset kertovat:

"BRITEISSÄ TIETOVUOTOA TOISEN PERÄÄN

Iso-Britannian viranomaisten tietoturva tuntuu olevan täysin
hakoteillä."

Eli niin paljastuu ettei suutarin lapsilla ole todella kenkiä tai että keisari kävelee nakuna (á la H.C.Andersen).

24.8.2008

Kesä meni

Sinnehän se kesä taas meni. Ja taas tuntui menevän entistä nopeammin. Yhdyn ihailemani Iltalehden kolumnisti Vexi Salmen kirjoitukseen parin viikon takaa. Otsikkona oli Ohikiitävät kesät.

Olin viikolla eräässä kokouksessa jossa hiukan minua nuorempi nainen muisteli miten ennen kesät olivat lämpimämpiä. No kesä 2008 on todella ollut aika huono mutta muuten tuollainen vanhojen aikojen parempana muistelu tuntuu välillä ärsyttävältä. Yritin laskea leikkiäkin tuosta asiasta mutta en tiedä ymmärsikö rouva leikinlaskuani. Kaduinkin jälkeenpäin että miksi aukaisinkaan suuni.

Jos lapsena koimme kesän jotenkin syvemmin kuin myöhemmin aikuisena on juuri ilmiö mistä Vexi Salmi tuossa kolumnissa kirjoitti. Lisäksi vielä aika kultaa muistot.

Kesän loppumisen huomaan myös siitä, että kesätöissä Suomessa ollut nuorempi poikani palaa huomenna takaisin ulkomaille jatkamaan opintojaan.

Ja vanhin tyttärenikin muutti alkuviikosta Norjasta takaisin Yhdysvaltoihin kun hänen miehensä sai sieltä uuden työpaikan. Vierailee nyt varmaan vähän harvemmin Suomessa mutta minulla on lomia sen verran paljon varastossa että olen harkinnut syksyllä tai keväällä tavallista pidempää Amerikan matkaa. Saas nähdä. Mutta tyytyväinen on tyttäreni paluuseen. Hänen vakaa käsityksensä Norjasta on että koko puhe Norjan suunnattomasta vauraudesta on aika puppua. Löysin yhden amerikkalaisen kirjoituksen muutaman vuoden takaa joka esitti ihan samat näkökohdat.

22.8.2008

Suomen Kuvalehti: Venäjä on aina karhu

Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä nro 34 on Nokian eläkkeelle jääneen puolalaisyntyisen idänsuhteiden johtajan Stefan Widomskin haastattelu.

Eräs kuvateksti oli minun mielestäni aika osuva: "Stefan Widomskin mielestä suomalaiset elivät 1990-luvun ikään kuin Venäjä olisi hävinnyt olemattomiin." Samanlaisia ajatuksia on minunkin päässäni useamman kerran liikahtanut.

Toinen vastaava osuva vertaus oli "Tosielämässä karhu ei muutu jänikseksi, vaikka venäläisissä kansansaduissa eläinten roolit vaihtuvatkin."

Oikeastaan tuli tänään mieleen eräs vertailu kun kävin kirjakaupassa katselemassa mitä mielenkiintoisia uutuuskirjoja löytyi.

Ei löytynyt mitään uutta mielenkiintoista mitä ei löytyisi kirjastostakin eli miksi käyttää rahaa turhaan. Ulkomaisia kirjoja taas pitää tutkailla Akateemisessa tai Suomalaisessa kirjakaupassa Helsingin keskustassa ellei sitten etsi niitä netistä. Nythän netistä voi aika kätevästi tilata ulkomaisia kirjoja ihan siedettävillä hinnoilla.

Mutta minulle tuli historiallisia kirjoja selaillessani mieleen miten Suomeen etsittiin saksalaissyntyistä kuningasta viime vuosisadan alkupuolella. Tai miten 1930-40 luvuilla sympatiseerattiin Hitlerin Saksaa. Onneksi meillä oli Venäjällä upseerikoulutuksen saanut kenraali Mannerheim ja sitten sodan jälkeen vielä presidentit Paasikivi ja miksei myös Kekkonen, vaikka Kekkosen aikaan itsevaltaisia piirteitä sisältyikin. Nämä herrat tuntuivat ymmärtävän venäläistä suurvalta-ajattelua, imperialismia.

Nyt tuntuu että nämä samanhenkiset nykyihmiset mielivät nyt sinne Natoon. Ja ihan kuin kyse olisi jostain uskonnolliseen kiihkoon verrattavissa olevasta. Aivan kuin Natosta löytyisi taas uusi vapahtaja (kirjoitin tarkoituksella pienellä alkukirjaimella) joka pelastaisi meidät vihdoin Venäjän ikeeltä. Voisimme mellastaa sielumme kyllyydestä.

Jotkut fiksuimmat (minun mielestäni) ovat jo oivaltaneetkin, että Nato juna taisi jo mennä ohi.

"Puutullit ja rekkajonot ovat peanuts" Stefan Widomski pudottaa. Niin kai ne venäläisille ovatkin mutta eivät varmaan suomalaisille. Venäjän tullin omituisuuksista jo tsaarin aikana kirjoitin v 2006 tässä blogissa.

Haastattelun lopussa oli minulle uusi termi russofobia. Voi olal että olen joskus kuullut mutta ei ole jäänyt sanavarastooni. Se on hiukan korrektimpi nimitys aiemmalle ryssänvihalle. Ilmiö lienee kuitenkin sama.

Blogini ranking blogilista.fi sivustolla

On se jännää että WSOY-Sanoma konserni on hankkinut blogilista.fi sivustonkin. Mihin sekin konserni ei olisi levittäytynyt. Määrätyllä tavalla hiukan huolestuttavaa keskittymistä.

Blogilista.fi rekisteriin on kirjautunut 17007 suomalaista tai suomalaisiin aiheisiin liittyvää blogia (tilasto torstai-perjantai väliseltä yöltä). Ja varmaan blogeja on vielä enemmän. Tuskin kaikki ovat blogejaan tuonne edes ilmoittaneet.

Tuohon kokonaismäärään nähden sijoitukseni luetuimmat-listalla 2328 (laskenut sijalta 2325) on ihan siedettävä, yläkvartiilissa sentään ;)

Kiitoksia lukijoilleni!

Geenimanipuloidut ja patentoidut tehokasvit ja patentoiduista lääkkeistä

Eilen keskiviikkona oli TV1:ssä mielenkiintoinen ohjelma "Monsanto - outoa agrobisnestä". Dokumentissa oli aika iso paino sen selvittämisessä miten biotekniikkaa oli Yhdysvalloissa julkisen vallan ja Monsanto yhtymän symbioottisella yhteydellä edistetty. Eikä se ihan rehdiltä aina näyttänyt.

Minä kiinnitin huomiota ohjelmassa aika vähälle jääneeseen puoleen josta muutama vuosi sitten luin jossain ulkomaisessa lehdessä, taisi olla joku amerikkalainen arvovaltainen talouslehti.

Siinä kerrottiin amerikkalaisesta tehoviljelijästä joka oli ostanut Monsantolta geenimanipuloituja viljan siemeniä. Sato oli ollut hyvä kuten oli luvattu ja viljelijä oli tyytyväinen näihin Monsanton geenimanipuloituihin siemeniin. Seuraavaa vuotta varten hän otti sitten siemenviljan tästä sadosta kuten ennenkin viljellessään "luonnonmukaisemmin" oli tottunut.

Kaikki toimi aivan moitteetta. Sato oli seuraavanakin vuonna erinomainen ja viljelijä oli tyytyväinen näihin uusiin biotekniikkatieteen saavutuksiin.

Mutta sitten tulikin yllätys. Ei ollut isäntä lukenut ostamiensa siemenien ostosopimuksen pientä pränttiä. Hänen ostamansa siemenet oli patentoitu. Hänen olisikin pitänyt ostaa seuraavana vuonna taas uudet siemenet Monsantolta eli joka vuosi yhä uudestaan jos mieli saada näiden uusien siemenlajikkeiden tuottavuushyödyt. Eli patentoimalla tämän siemenien geenimanipulaation Monsanto oli hankkinut laillisen rahastusoikeuden luonnon kiertokulkuun. Muistikuvani mukaan asiasta jopa käräjöitiin ja isäntä hävisi. Monsanto oli oikeutettu menettämäänsä tuottoon patenttioikeutensa perusteella.

Muistelen lukeneeni samanlaisista kauhuskenaarioista tulevaisuudessa kun jotenkin ihmisten geeneihin tai DNA:han liittyviä patenttejakin on himoittu. Jostain osasta on kai tehty kansainvälinen sopimus että kyse on ihmiskunnan yhteisestä omaisuudesta mutta muistelen että ihan näin avarasydämistä ei kaikki kuitenkaan ole. Patentin mentäviä aukkoja lienee paljon.

Huippukalliit mutta myös huipputehokkaat AIDS lääkkeet ovat hyvä esimerkki. Kun kehitysmailla ei ole ollut varaa ostaa noita kalliita patentoituja lääkkeitä on niitä varten jouduttu luomaan rinnalle kokonaan rinnakkainen valmistus-, hinnoittelu- ja markkinointijärjestelmä jolla samat lääkkeet on saatu kehitysmaiden ulottuville niille mahdollisin kustannuksin.

En ole kovin tarkkaan perehtynyt miten tuo järjestelmä luotiin mutta muistelen että siinä jotain painostusta tai pakkoa käytettiin lääketehtaita kohtaan. Toisaalta on toki myönnettävä että länsimaisessa talousjärjestyksessä lääketehtaat ovat liikeyrityksiä ja on heidän saatava jälkikäteen katetta kalliille tuotekehitykselleen.

AIDS oli vain erinomainen esimerkki osoittamaan maailman epäoikeudenmukaisuuden miten se kuitenkin kosketti kaikkein eniten köyhimpien kehitysmaiden oppimattomimpia ihmisiä, joilla ei ilman näitä erikoisjärjestelyjä olisi ollut mitään mahdollisuutta saada uusia tehokkaita lääkkeitä AIDSia vastaan.

Virtuaalilapset jo todellisuutta?

Internetin hakukoneiden yleisimmät hakusanat taitavat olla seksi ja porno eri muodoissaan.

Kirjoitin v 2006 täällä blogissa virtuaalilapsista, Nyt oli Ilta-Sanomissa juttu oikein kuvan kera miten luonnolliseksi on onnistuttu tuollainen virtuaalisen ihmisen kuva luomaan.

Ainakin minusta oikein nätti ja ihan luonnollisen näköinen tyttö.

Mitenkähän meidän suomalainen pedofilia-nettisensuuri alkaa sensuroida tuollaisiin menetelmiin mahdollisesti ryhtyvää virtuaalipornoa. Kyllä jo v 2006 kun tuon jutun kirjoitin jo toistamiseen nettiin, oli nähtävissä että tuollainenkin tulee kovalla vauhdilla meidän liberaalia länsimaista sallivuutta testaamaan. Ensimmäisen kerranhan kirjoitin Netmagazine verkkolehteen asiasta jo 1990-luvun lopulla.

Huhuh näitä edessä olevia tulevaisuuden skenaarioita.

21.8.2008

Olenkohan rasisti?

Minä en ymmärrä miksi meidän pitäisi hyväksyä kaduillemme romanialaiset kerjäläiset. En nyt tässä viitsi puuttua muihin maahan eri keinoin ja syin muuttaneisiin. Jottei kukaan heti alkuun ota hernettä nenään kirjoituksestani niin kerron heti alkuun että olen itsekin pakolaisen lapsi. Eli jotain omakohtaistakin minulla on asiaan.

Olenko rasisti jos olen sitä mieltä että kadulla kerjäävät kerjäläiset pitäisi siivota sieltä pois. He näyttävät olevan pääosin romanialaisia romaneja mutta se tuskin lienee mitenkään olennaista.

Minua kiinnostaa miten he juuri Suomeen tulevat? Olemme sentään aika kaukana Romaniasta ja lähempänäkin olisi vauraita EU-maita. Onko tätä kukaan ihan oikeasti pyrkinyt edes selvittämään. Vai pidetäänkö meitä täällä Suomessa ehkä tuolla josain helposti höynäytettävinä?

Samaa aikoinaan ihmettelin kun meille tuli somalialaisia. Eihän meillä ollut eikä ole mitään yhteistä rajaa Somalian kanssa, tosin ihan avoimestihan tiedettiin että Neuvostoliitossa oli tuosta ihmiskuljetuksesta hyötyviä rahastajia. Silloinen Neuvostoliitto/Venäjä ei ollut vielä allekirjoittanut Geneven pakolaissopimusta (se allekirjoitti sopimuksen vasta 1993), joten Venäjällä ei ollut vielä silloin velvollisuutta ottaa kauttansa kulkeneita pakolaisiksi hakeutuvia takaisin. Eli oli hyvä ihmissalakuljetuksella rahastettavissa ollut porsaanreikä.

Mutta jos me nyt ehdottomasti haluamme nämä romanialaiset kerjäläiset tänne eikä meillä ole mitään laillista keinoa päästä heistä eroon niin sosiaalitoimiston luukulle vain hakemaan toimeentulotukea, ei meillä Suomessa uuden perustuslain mukaan tarvitse kenenkään kerjätä. Tosin en tiedä tarkkaan alkaako oikeus sosiaaliturvaan EU-sääntöjen perusteella heti maahan tulon jälkeen vai vasta myöhemmin mutta joka tapauksessa se koskee kaikkia asuinpaikan mukaan ja ainakin EU-kansalaisia, jollaisia romanialaiset kerjäläisetkin ovat. Minusta joku kotimainen julkista rahoitusta nauttiva pakolaisjärjestö voisi laajentaa toimenkuvaansa huolehtimaan myös näiden kerjäläisten laillisten oikeuksien toteutumisesta. Ovathan hekin omassa kotimaassaan vainottuja olen ollut lukevinani mediasta niin sopisi hyvin pakolaisjärjestölle.

Mutta julkiseen kerjäämiseen pitäisi kyllä voida puuttua. Turussahan sellainen yritys oli mutta se jostain syystä torpedoitiin heti alkuun. Käsittämätöntä. Olemmeko me ihan kyvyttömiä huolehtimaan näistä kaikkein heikoimmista? Minä en ainakaan koe noita polvillaan hurskasta näytteleviä kerjäläisiä minään pikantteina katukuvan koristajina tai eurooppalaisuutta lisäävinä, jos tuo Tanja Karpelan sanomaksi väitetty ylipäänsä piti paikkansa. Enkä ole kenenkään muunkaan kuullut näkymästä iloitsevan.

Joku kirjoitti netissä aika osuvasti ettei jonkun fundamentalisti-uskovaisryhmittymän vastustaminen voi olla rasismia. Se olisi ennemminkin ksenofobiaa. Siksi pysyn tässä kirjoituksessa otsikon rajauksessa.

Pekingin olympialaiset, miehisyysgeeni yms

Joku miehisyysgeeni minultakin taitaa puuttua. Kirjoitin aiheesta noin vuosi sitten jostain näkökulmasta.

Autoista ja naisista kykenen keskustelemaan sujuvasti miesseurassa mutta kun puhe kääntyy penkkiurheiluun olen aika tietämätön eikä aihe minua suuremmin kiinnostakaan. Eräs ystäväni sanoikin joskus aika osuvasti: tämä kansa on korvannut kulttuurin urheilulla. Yhdyn lausuntoon.

Minua ei Pekingin olympialaiset kovin suuresti värähdytä. Tottakai iloitsen jos suomalaiset urheilijat tuovat sieltä paljon mitaleja mutta en menetä yöuniani vaikka eivät toisikaan.

Muistan 1973 kun olin Saksassa työpaikkakoulutuksessa ja vietin vapaa-aikaa saksalaisten mieskollegoitteni seurassa. Yleisin keskusteluaihe oli silloin ensimmäisen öljykriisin vaikutukset autoiluun. Saksassa mentiin aika radikaaleihin toimenpiteisiin. Muistikuvani mukaan moottoriteille määrättiin lyhytaikaiseksi jäänyt sunnuntaiajokielto - nimitys jäi vain soimaan korviini "Sonntagsfahrverbot". Ja kattonopeudestakin moottoriteille ainakin puhuttiin vai oliko sellainenkin tilapäisesti määrätty.

Siihen aikaan minulla ei Helsingissä hyvien liikenneyhteyksien varrella asuvana ollut lähes tarpeetonta autoa eikä ajokorttiakaan, jonka hankin vasta yli kymmenen vuotta myöhemmin asuessani huonohkojen kulkuyhteyksien takana maalla. Silloin kyllästyin talvipakkasella odottelemaan linja-autoa sunnuntaina kahden tunnin vuorovälein.

Toinen samalla opintomatkalla Saksassa 1973 kohtaamani ihmeellisyys oli kun kollegat (taisivat olla kaikki miehiä) puhuivat jostain kisoista ja ettei siksi voinut sille ajalle järjestää mitään muita menoja. Minäpä tyhmänä rohkenin kysyä että mitkä kisat. Siitäkös syntyi ihmetys. Minkälainen mies meille on palkattu suomalaiseen sisaryhtiöön kun ei tiedä että kyse on jalkapallon MM-kisoista. Jalkapallohan on Saksassa miehille vielä pyhempi asia kuin meillä jääkiekko.

Olivat ihan järkyttyneitä kollegastaan joka ei tietänyt jalkapallon MM-kisoja eikä ajanut autoa. Arvelivat jopa kommunistiksi ja epäilivät suuresti miehisyyttäni ja arveltiin miehimykseksi ;)

Mutta itse asiassa minun pitikin kirjoittaa eräästä taas Pekingissä ihmettelemästäni. Miten kuulan, kiekon ja keihäänheiton paikalla erilaiset toimitsijat uskaltavat olla kentällä ainakin silmämäärin katsottuna muutamien metrien päässä siitä sektorista minne kuula, kiekko tai keihäs putoaa. Tapahtuuko lipsahduksia niin harvoin ettei vaaraa ole? Minusta tuntuu ihmeelliseltä tuollainen luottamus ja varmuus. Ja eikös jossain keihäskisassa ihan 1-2 v sitten tapahtunutkin joku onnettomuus kun keihäs lipsuikin sivuun normaalista sektoristaan?

Joku tietävämpi voisi valistaa minua tässä asiassa.

Muutenkin olen seuraillut bloginkirjoittajia. Miehet usein kirjoittavat maailmoja syleilevistä suurista asioista kuten maailmanpolitiikasta, Natosta ja nyt viime aikoina vaikkapa Venäjästä ja Gruusiasta. Naisbloggaajia (yhdellä vai kahdella g:llä?) tuntuu olevan paljon miehiä enemmän ja heidän kirjoituksensa vaikuttavat usein olevan paljon enemmän henkilökohtaisia. Kun tutkailen omia kirjoituksiani niin enemmän ne tuonne feminiiniselle puolelle näyttäisivät menevän. Ihan mietityttää välillä että liittyykö se ikään vai mahdolliseen testosteronitason laskuun? Mutta sitten lohduttaudun ajatuksella, että olen jo nuorena ollut saman tyylinen. Ja kun ei suuremmin itseäni muiden mielipiteet häiritse niin antaa olla.

19.8.2008

Murre ja slangi tarttuu

Kävin Savossa asumassa yli 20 vuotta.

Jotkut helsinkiläiset tuttuni olivat järkyttyneitä ja ihmettelivät miten kukaan voi viihtyä ylipäänsä Savossa. Minä viihdyin. Enkä tiedä vieläkään mihin tuollainen ennakkoluulo perustuu.

Aina välillä epäilen voiko tuollaista heimoluonnetta ylipäänsä olla olemassa mutta aivan yhtä usein huomaan sen pitävän paikkansa.

Minulla on kosketuspintaa hämäläisiin lankomieheni, äidin puoleisten hämäläisten sukujuurieni kautta sekä vuosikymmenien kesälomaoleilusta äitini suvun peruja olevalla kesämökillä sydän-Hämeessä. Eli osa ns juurista on siellä.

Savolaisuuteen minulla on kosketuspintaa kahden (ex-)vaimoni kautta sekä yli 20 vuoden asumisesta Savossa savolaisten keskellä.

Noille helsinkiläisille epäilijöille olen joskus sanonut leikillisesti, että savolaisista voi olla montaa mieltä. Heitä voi inhota tai rakastaa, mutta kylmiksi he eivät ketään jätä.

Itselleni tarttui muutama sana Savossa asuessa hyvin nopeasti. Muistan aina sen ihmetyksen aiheen kun yksi savolainen naisystäväni muutaman kerran huvittuneena havaitsi minun käyttävän sanaa mussiikki. Eli sanoin sen aivan huomaamattani kahdella s-kirjaimella. Tosi savolaisittain vaikka muuten puhuinkin varmaan 98% yleiskieltä.

Hämeessä tarttuu nopeasti tervehdys "moro" ja kyllä linja-autoakin alkaa aika nopeasti nimittää onnikaksi (sanasta omnibus).

Tuli vain mieleeni kun sain slangisanoja vilisevän sähköpostin. Voi muuten miten hienoa luuttumusiikkia juuri tuleekin radiosta. Keskitynpä siihen.

18.8.2008

Tyttöjen ja poikien tasa-arvo

Olen kolmen tytön ja kahden pojan isä. Kaikki ovat jo aikuisia.

Katselin tänään isoa joukkoa koulusta moposkootterilla palaavia nuoria. Kiinnitin huomiota että heistä aika iso osa oli nuoria tyttöjä.

Minulle tuli asiasta mieleen parikin asiaa. Yksi oli tuo noiden moposkoottereiden muutamassa vuodessa tapahtunut räjähdysmäinen lisääntyminen. Eikä ihme: muutamaa vuotta aikaisemmin samanlaiset tai ainakin minun silmissäni samanlaisilta näyttävät laitteet maksoivat 3000-4000 euroa. Nyt pääosin kiinalaisen moposkootterin saa 599 - 999 eurolla ja aika monta mallia on jo rekisteröity kahdelle että pääsee kaverinkin kanssa. Käytettyjä ajokuntoisia näin kesällä myytävän 200-300 euron hintaan. Ja liikennevakuutukseksi kelpaa mopovakuutus joka on ihan siedettävän hintainen verrattuna isojen skoottereiden moottoripyörävakuutuksiin.

Olen itsekin ajellut joskus 90-luvun alkupuolella tuollaisella vekottimella jonkin verran. Kätevä kesäkulkuneuvo kaupungissa ja lyhyillä etäisyyksillä. Tietenkin voi ajatella että entisaikaan ajeltiin polkupyörällä ja melkein yhtä kätevää. Terveellisempää, ympäristöystävällistä eikä kuluttanut öljyä samalla tavoin.

Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan tuolla tavoin hurskastella.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa nykyajan nuorista neidoista ja heidän tasa-arvostaan. Olin aistivinani noilla moposkoottereilla ajelevien tyttöjen varmaan kokevan itsensä paljon entistä tasa-arvoisemmiksi nuorten samanikäisten poikien kanssa. Ei mopo tai moottoripyörä ole enää mikään kundien tai poikatyttöjen yksinoikeus.

Itse asiassa kesällä 2006 näin naisellisimman koskaan näkemäni moposkootterin. Voi olla että ajatusmaailmani on klisheemäinen mutta olkoon: se oli pinkki ja siihen oli maalattu kauniita kukkia pintaan. Satulakin oli jotenkin naisellisen dekoratiivinen ja samoin ajajan kypärä. Ja kaikki tyylikästä hyvällä maulla. Kysyinkin ajajalta niin kertoi saaneensa isältään syntymäpäivälahjaksi ja että kyse oli ihan tyttöjen vakiomallista.

Mietin joskus omaa kasvatustani. En kai vaan ole yrittänyt jollain ajatusmalleilla istuttaa tyttäriini jotain perinteistä naiskäsitystä. En muista että olisin sellaista tehnyt vaikka en ehdoin tahdoin ole ostanutkaan tyttärilleni pikkuautoja tai pojilleni nukkeja. Ehkä joskus jonkun poikkeuksen tasa-arvoiseen suuntaan olen saattanut jopa tehdä. Ja legopalikoita olen muutenkin pitänyt aika sukupuolineutraaleina leluina ja kaikki lapseni ovat niillä antaumuksella leikkineet.

Taisin helmikuussa tänä vuonna kirjoittaa blogissani mm hormonien merkityksestä, siellä toiseksi viimeisessä kappaleessa.

Uskon edelleen että niillä on merkitystä jo pienestä pitäen että pienet pojat luontaisesti käyttäytyvät eri tavoin kuin pienet tytöt. Mutta toivon että olisin jotenkin onnistunut kasvattamaan (tai jättänyt kasvattamisella pilaamasta ;) omista tyttäristäni itsensä miesten kanssa tasa-arvoisiksi tuntevia yksilöitä.

15.8.2008

Globalisaatio

Sattui kirjastossa silmiini mielenkiintoisen tuntuinen kirja: Työväen
Sivistysliiton v 2006 kustantama ja Nelson Lichtensteinin toimittama
Wal-Mart Globalisaation kova ydin ISBN 051-701-509-7.

Kirja on ollut minulla jonkin aikaa iltalukemisena. Olen lukenut sitä
kuin jotain dekkaria, ettei sitä edes yöllä halua laskea käsistään ennen
kuin on lukenut vähintään vielä seuraavan kappaleen.

Ai niin kirjoja lukiessa aina muistan kadehtineeni ex-vaimoani (nro 1)
hänen pikalukutaidostaan. Ja se taito on periytynyt vanhimmalle
tyttärelleni. Kun hän oli luonani käymässä hän luki 3-4 kirjaa siinä
samassa ajassa kuin minä ehdin lukea yhden.

Eräs tuttavani kävi pikalukukurssin ja väitti että tuota pikalukua voi
oppia. Olen jonkun kirjan lukenut pikaluvusta mutta ainakaan sen opit
eivät menneet päähäni. Voi olla että en riittävästi edes harjoitellut.
Kai se tuossakin pätee se vanha sanonta: harjoitus tekee mestarin.

No menin hiukan sivupolulle, tapojeni mukaan.

Wal-Mart on mielenkiintoinen esimerkki kirjassa. Vanhana yritysjohtajana
(juu, kaikkea sitä on tullut tehtyä työuran aikana) joudun suorastaan ihailemaan miten hyvin manageroivat yritystään. Lähes noin pitäisi jokaisen kapitalistisessa länsimaassa toimivan yrityksen yrittää toimia. Kirjoitan tuohon "lähes" kun kirjankin perusteella jää monta asiaa mietityttämään.

Mutta Yhdysvaltain koko yhteiskunta ja yritysympäristö on toisenlainen. Siellä puutteellisen sosiaaliturvan ja tuloloukut hoitaa Wal-Mart.

Samaan aikaan kun olin kirjoittamassa tätä tuli televisiosta perjantai-iltapäivän uusintana eräät suosikkiesiintyjäni. Ikuiset vastarannankiiski-skeptikot(-kyynikot?) Penn & Teller ja heidän ohjelmansa aihe oli juuri Wal-Martin vastustajat.

Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoisia esimerkkejä molemmat ja saivat minut todella uskomaan että meillä Suomessa suurten keskusliikkeiden pieni määrä (markkinateoreettisesti hienommin oligopoli ellei peräti jo monopoli) pitää hinnat keinotekoisen korkealla.. Tai minä sen jo ennenkin ellei niin että peräti tiesin. Sainhan juuri loppuun asiaa käsittelevän aika ansiokkaan dokumenttikirjan: Kaupan kynnysrahat - kauppiaiden tarinoita, kirjoittanut Marjasinikka Väänänen ja kustantaja keravalainen Suomineito Production Ky ISSN 1456-2723 ja ISBN 951-98075-1-9.

Sain kirjan loppuun viime viikolla. Kyllä se selvitti aika tarkkaan riippuvuudet miksi meillä on eräät Euroopan kalleimmat elintarvikkeet. Norjassa tilanne on ilmeisesti samanlainen ellei vielä pahempi raportoi siellä asunut tyttäreni, joka tosin ensi viikolla muuttaa takaisin Yhdysvaltoihin. Norjassa kuuleman mukaan jopa saksalainen Lidl joutui vastikään lopettamaan toimintansa. Sehän on Suomessa ilahduttavan piristävä hintakilpailija. Stockmannin jälkeen aina järkyttyy kun käy Lidlissä tai ehkä päinvastoin ;) Käyn Lidlissä paljon Stokkaa useammin eikä ollenkaan hävetä. Taisi muuten niin mainio kynäilijä professori Jukka Kemppinen blogissaan kertoa jotenkin häpeästä kaihtavansa Lidliä, ymmärsin että se olisi jotenkin häpeällistä köyhäilyä. Itse olen naureskellut moneen kertaan köyhäilyä kun toinen toistaan muhkeampia diplomaattiautoja kurvailee minua lähimmän Mankkaan Lidlin parkkipaikalla. Ehkä se vauraan Kauniaisten (siellähän minä köyhä osa-aikaeläkeläinen asun!) läheisyys sitä teettää ;)

Hankalat vs kiltin nöyrät ihmiset

Olen tainnut täällä kirjoittaakin, että kun olen työelämässä ollut esimiesasemassa ovat todellisuudessa kaikkein parhaimpia alaisia olleet hankalat tyypit. No tämä tuli mieleen tänään kun olen ollut erityisen hankala työnantajalle. Tosin mielestäni ihan asiasta ja olen toki yrittänyt olla asiassa mahdollisimman rakentava. Ja olen yrittänyt vielä työnantajan edustajallekin suoda ns kunniallisen perääntymistien ettei tarvitse kasvojaan menettää ;)

Kaikkien osalta sitä en aina itse havainnut. Heidän osalta se selvisi vasta myöhemmin ja jonkun toisen havaitsemana, mutta ei näitä tapauksia tainnut olla kuin yksi. Itse olin itselleni jälkeenpäin vihainen että en ollut asiantilaa oivaltanut tai havainnut. Yhden syyn kyllä laitioin kaverille itselleenkin jälkeenpäin. Hän nimittäin onnistui taitavasti peittämään oman fiksuutensa kaikenlaiseen jatkuvaan naukumis-valittamiseen, monelta osin jopa perusteettomaan, sen sijaan että olisi asiallisin argumentein aloittanut keskustelun.

Mutta minun ei siitä pitänyt kirjoittaa.

Nämä vaikeat tyypit ovat niitä jotka eivät tottele tyhmiä määräyksiä mitä esimies antaa vaan rohkeasti panevat itsensä likoon ja uhmaavat. Pitää sanoa useimmiten, ehkä eivät hekään aina.

Olen paljon lukenut Hitlerin ajan kilteistä kauhujuttuja toteuttavista pikkuvirkailijoista jotka sitten jälkeen perustelivat hirmutekojaan, että hehän tottelivat vain määräyksiä.

Tämä asia tuli taas eteeni kun eräänä iltana tuli televisiosta aivan tuore dokumenttiohjelma Abu Ghraibin vankilasta Irakista. Ja miten siellä amerikkalaiset sotilaat, jopa naissotilaat toteuttivat mitä alentavimpia ja nöyryyttävimpia kauhutekoja. Ei siinä paljon puuttunut etteivätkö olisi työntäneet polttouuneihin jos vain pomot olisivat määränneet ja ihmisten polttoon tarkoitettuja uuneja olisi ollut käytettävissä.

Ei se natsismi meistä nykyajan ihmisistäkään näemmä kovin kaukana ole vaikka kuinka hurskastelisimme. Tässä Abu Ghraibin tapauksessakin se kuvottavuudet "salliva" taikasana oli terroristi kun se Hitlerin aikaan oli juutalainen tai mustalainen tai homo tai kehitysvammainen tms.

Ohjelma tuli 13.8.2008 illalla TV1:ltä Ulkolinja sarjassa. Ei kuitenkaan löydy maanmainiolta Ylen Areenalta jossa hyviä ohjelmia voi tietokoneella katsoa jälkikäteenkin.

Mutta asia sai minut jälleen palaamaan takaisin kuuluisaan sosiaalipsykologi Milgramiin ja hänen mielenkiintoisiin tutkimuksiin ihmisen sokeasta tottelevaisuudesta esimerkkinä kuuluisa Milgramin tottelevaisuuskoe.

Oletko koskaan ajatellut kuinka kiltti, pehmeä ja tottelevainen itse olet? Ja minkälaisiin uhrauksiin olisit valmis moraalisi vuoksi? Kannattaa itse kunkin miettiä.

Miehenä mutta myös sivarina olen monien kymmenien vuosien aikana lukenut sekä kirjoista että lehdistä vuosikymmenien sotien kauheuksista myös maailmansotien jälkeen nykyaikana (Korea, Vietnam jne) mutta myös elokuvista ja niissä kaikissa vielä sekä faktasta että fiktiosta.

Erityisesti on mietityttänyt meidän miesten sotilaina (kannan tästä jonkinlaista kollektiivista syyllisyyttä sukupuoleni vuoksi vaikka sivari olenkin) vihollisnaisiin kohdistamamme raiskausväkivalta.

M-I-K-S-I sellaista tapahtuu?

Joukossa (ja erisnimi etunimen sijasta tarkoittaa ryhmää!) tyhmyys tiivistyy. Ja pitäisi kai lisätä raakuus yms.

Tuossa mainitsemassani Abu Ghraibin tapauksessa dokumenttielokuvan hiukan kyseenalaiseksi asettamankin mukaan esimiehet eivät tienneet mitään ja tämä kaikki julmuus oli vain häiriintyneiden yksilöiden itsensä keksimää. Eräät aihetodisteet tosin viittasivat muuhun mutta asia osattiin kai aika hyvin peitellä ja silotella.

Mutta voi miten ystävällisiä ja miellyttäviä ihmisiä nämä hirviöt elokuvan haastatteluissa olivat. Ei heidän kasvoiltaan näkynyt mitä infernaalisen hulluuden merkkejä. Kovasti olivat itsekin ihmeissään ja katuvaisia mitä olivat tulleet tehneeksi eivätkä edes kaikilta osin ymmärtäneet miksi kauhutekonsa olivat tehneet. Vaikka elokuvan tekijät esittivät hypoteesejaan esimiesten määräyksistä niin kauheuksien tekijät olivat sellaisista asioista kummallisen hiljaa.

Toisen maailmansodan jälkeisessä Nürnbergin oikeudenkäynnissä luotiin oikeuskäytäntöä yksilön vastuulle omista kauhuteoistaan vastaavanlaisissa tilanteissa. Kannattaa miettiä.

14.8.2008

Porttiteoria ja telekuuntelu

Olen jo vuosia ollut erittäin huolestunut yhteiskuntamme kehityksestä
isoveli valvoo suuntaan. Olen sen vuoksi mm liittynyt Electronic
Frontier Finland ry yhdistykseen
http://www.effi.org/
koska se ajaa meidän kansalaisten oikeuksia. Eräisiin muihinkin
järjestöihin kuulun tämän vuoksi.

Aikoinaan puhuttiin homoseksualismin tai huumeiden kohdalla tuollaisesta
porttiteoriasta että pelkkä kokeilu johti enenevässä määrin noihin.
Käytännössä kai porttiteoria on noissa yhteyksissä perusteettomaksi todettu.

Mutta iso veli yhteiskunnan toteutumisessa porttiteoria on totisinta
totta. Aikoinaan puhelinkuuntelu oli lailla kielletty, vaikak sitä
tunnetusti tehtiin laittomasti. Eräs suojelupoliisin eläkkeelle jäänyt
työntekijäkin sen avoimesti televisiossa myönsi eikä kukaan siitä
vastuuseen joutunut. Kun GSM puhelut tulivat väitettiin laajalti ettei
niitä edes teknisesti voi kuunnella joka sekin myöhemmin osoittautui
pelkäksi tyhjäksi puheeksi.

Sitten alettiin yksityisyyttä kaventamaan ja lakeja löysentämään.
Argumentteina olivat tietenkin vain hyvät asiat. Aluksi
kansainväliset ammattirikollisliigat ja vakavat huumerikokset. Sitten
pedofilia ja ihmiskauppa. Yhdysvaltain 9/11 eli 11.9. jälkeen joukkoon
lisättiin turvallisuus ja kansainvälinen terrorismi.

Jos kirjoitat jotain vastaan niin saat vastaasi ihmettelyä, että eihän
meillä kunnon ihmisillä ole mitään pimitettävää. Ja yllättävän moni
ihminen menee tuohon lankaan näkemättä että vuosi vuodelta valvonnan
rajoja jatkuvasti laajennetaan. Ja lisätään koskettamaan sähköpostia yms
- ihme ettei kirjepostia ole vieläkään sallittua avata.

Ruotsi jo ihan avoimesti säätää valvonnan sallituksi läpikulkevasta
liikenteestään ja meillä Suomessa jotenkin hurskastellaan että se olisi
jotenkin ihan kamalaa kun se on ihan normaalia arkipäivää varmaan jo
meilläkin.

Juu, ei minulla ole todella mitään peiteltävää mutta silti haluaisin
että meillä olisi vielä jotain länsimaisiin arvoihin kuuluvaa
yksityisyyttä lakisääteisesti eikä niin että joillain viranomaisilla on
mahdollisuus jo valvoa melkein mitä tahansa. Kas kun moniin
korkeisiinkaan viranomaisiin minulla ei ole enää minkäänlaista
luottamusta. Eikä lakeja rikkovat viranomaiset enää joudu edes
vastuuseen kuin vain hyvin harvinaisissa poikkeustapauksissa.

Mikä on oikeaa työtä?

Minkälaista on oikea työ?

Muistan joskus kuinka ex-vaimoni ilkeili minulle joskus kiistellessämme
ettei minun nörtin näyttöpäätetyö ollut mitään oikeaa työtä kun se ei
ollut fyysisesti rasittavaa, ei tullut hiki. Ei hän varmaan aina
tarkoittanut sitä edes ihan oikeasti vaan esitti sen vain perheriidassa
ilkeilläkseen. Enkä tällä suinkaan tarkoita ettenkö itse jollain muulla
olisi kiistelyssä ilkeillyt vastapainoksi - en minäkään mikään enkeli
ollut ;)

Saattoi ulkopuolisesta näyttääkin, että sitä vain surffaa internetissä
ja chattailee ircissä. Anteeksi tietokoneslangiin liittyvät sanat. Eivät
ehkä avaudu kaikille.

Mutta kyllä nykyään tietotyö voi olla sellaista. Näyttää kevyeltä ja
sitähän se fyysisesti on vaikka saattaa henkisesti olla hyvinkin
stressaavaa.

Muutaman kerran muistan työstä väsyneenä oikein loukkaantuneeni
puolisoni esittämästä työni vähättelystä. Hänhän oli kahden pienen
lapsen kanssa kotona ollessaan hyvin väsynyt ja stressaantunut ja koki
rasittavaksi vain oman työnsä.

En kyllä muista että olisin perheenäidin kotityötä koskaan väheksynyt.
Ettei vain aika kultaisi muistoja? Mutta en muista että olisin
väheksynyt kotitöiden määrää tai rasittavuutta koskaan. Joskus kehotin
puolisoani hellittämään kotitöissä kun väsyi rehkittyään minun mielestä
liikaa. Arvostin toki hänen panostaan kotona. Yhtä puhdasta, siistiä ja
moitteetonta järjestystä en ollut monessa kodissa tavannut. Mutta olisi
minulle hiukan vähempikin riittänyt. Kivahan se on kun puoliso yrittää
miellyttää mutta ei tarkoitus ole sentään ylittää omia voimavaroja.

Olen edelleen vakaasti sitä mieltä että pieniä lapsia kotona hoitava
perheenäiti tekee arvokasta mutta myös aika raskasta työtä. Se mikä
joskus on epäoikeudenmukaista havaintojeni mukaan että äitikin on
ulkopuolisessa päivätyössä ja sitten illalla kotityöt eivät jakaannukaan
tasaisesti puolisoiden kesken. Silloin usein kiistelyn kohteeksi voi
tulla kumman päivätyö on ollut oikeasti raskaampaa. Ja siinä yhteydessä
voi hyvinkin käydä ettei henkistä työtä pidetä ollenkaan rasittavana.
Mutta kyllä me miehet usein varmaan yritetään keplotella irti
velvollisuuksistamme.

On minulla tästä työn tekemisestä toinenkin aihe, mutta siitä kirjoitan
myöhemmin kun se päässäni ensin hiukan kypsyy. Kysymys on siitä
minkälainen työ antaa ihmiselle tyydytyksen tunteen. Kaikki työt ei tee
sitä.

Osa-aikaeläke ja indeksikorotukset

Yhteiskunnan indeksilaskelmat eräissä eläkejutuissa ovat olleet
hälyttävän epärealistiset.

Minä olen ollut osa-aikaeläkkeellä jo vajaa 7 vuotta. Osa-aikaeläke on
eräällä tavoin yhteiskunnan toimesta subventoitu eläkevakuutusehdoissa
sellaisilla rajoituksilla ettei kukaan pystyisi väärinkäyttämään
osa-aikaeläkettä.

Osa-aikaeläkkeen ideahan on ollut helpottaa vanhenevien ihmisten työssä
jaksamista ja samalla pitkittää heidän työssäoloaan ja ALENTAA
ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖIDEN ELÄKEKULUJA. Eli osa-aikaeläkettä varten ei ole
tarvinnut olla sairas. Mutta osa-aikaeläkkeen ehdoilla on samaan aikaan
estetty ettei eläkkeellä ollessa voi alkaa kiertämään pykäliä ja tehdä
töitä vaan on ihan oikeasti oltava eläkkeellä.

Kokonaisuutena ajatellen tällä kikalla eläkevakuutusyhtiöt säästävät
eläkekustannuksissa huomattavia summia. Nyttemmin myös eläkeikärajojen
muokkauksella päästään samaan.

Lakipykälissä onkin mielenkiintoisia rajoituksia: osa-aikaeläkettä
säädettäessä ilmeisesti lainsäätäjä ei tullut ajatelleeksi että
osa-aikaeläkeläinen voisi vielä edistyä urallaan ja saada
osa-aikaeläkkeellä ollessaan ylimääräisiä palkankorotuksia. Ilmeisesti
ajatus olikin että osa-aikaeläkeläiset olisivat ihan "raakkeja" joita
houkutellaan keinotekoisesti olemaan pidempään töissä eikä jäävän
ennenaikaiselle täyseläkkeelle työkyvyttömänä eli säästämään
eläkeyhtiöiden varoja. Muodollisesti osa-aikaeläkkeelle pääsivät silti
aivan terveetkin. Itse olin virallisesti aivan terve ja työkykyinen.

Noissa palkan ja osa-aikaeläkkeen yhteensovituksissa oli useamman laista
muutakin yhteensovitusrajaa. Minäkin jouduin eräänä vuonna pyytämään
rahapalkan alennusta kun veroviranomainen korotti eräiden luontaisetujen
verotusarvoja "liikaa". Kyllä henkilöstöpäällikkö oli ihmeissään kun
aikoinaan pyysin rahapalkan alennusta sinä vuonna nousseiden
luontaisetujen vuoksi. Ai niin, veroviranomainen käyttää ilmaisua
luontoisetu kun ainakin minun mielestä luontevampi olisi ilmaisu
luontaisetu.

Tänä vuonna törmäsin samanlaisiin rajoituksiin kun työantajani maksoi
edellisen vuoden hyvästä tuloksesta ylimääräisen bonuksen, se aiheutti
välittömästi vuosiansioiden ylittävän yhteensovitusrajan. Ja vielä
toinenkin täysin epärealistinen rajoitus paljastui: ministeriö on
määrännyt jonkun indeksikorotuksen (mikähän indeksi se onkaan?) joka
vuoden vaihde maksimitulorajalle.

Vuoden 2006 ja 2007 vuoteen 2008 mennessä eli kahden vuoden
indeksikorotus maksimipalkalle oli 5,7% kun pelkästään viimeisen 12 kk
työehtosopimuksen korotukset ovat yhteenlaskettuna yli 6%. En muista
enää mitä TES korotus on ollut 24 kk aikana. Joka tapauksessa nuo
ministeriön määräämät MAKSIMIkorotukset ovat todellisuuteen nähden
epärealistisen pienet työmarkkinoiden kehitykseen verrattuna.

12.8.2008

Testausta

Valmistaudun lomamatkalle. Testaan tässä miten sähköpostilla lähettämäni
viestit saadaan näkymään blogissa.

t
GranpaIgor

Romaninaisten kansallispuku ja muut etniset vähemmistöt

Minulla oli nuorena erittäin hyvä kaveri joka oli mustalainen, kuten siihen aikaan oli aivan sivistynyttä sanoa. Nythän se osoittaa jo sivistymättömyyttä tai rasismia jos tuollaista kauheaa nimitystä käyttää.

Katson että en pode mitään xenofobiaa enkä rasismia. Minulla on tuttuja kaikenlaisista etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä.

Mutta siitä olen ihmeissäni miksi tämä romaninaisten kansallispukumuoti on lähes tabu. Muistan jo nuorena kaverini kanssa kiistelleeni, että ei me muutkaan kansalaiset töissä kansallispuvuissamme käydä tai vaadi että meille rakennetaan sellaiset suojatyöpaikat jossa voimme työskennellä tuollaisissa vaatteissa.

Nyt kun Suomeen on tullut paljon ulkomaalaisia romaneja niin ei heillä ole mitään samanlaisia kansallispukuja. Enkä monessa muussakaan maassa ole ymmärtänyt että romaniväestön naiset edelleen 2000-luvulla kävelisivät jossain krinoliinihameiden näköisissä kansallispuvuissa. Enemmän nuo hameet näyttävät minusta tänä päivänä teatterirekvisiitalta. Neuvostoliitossa näin aikoinaan Moskovan mustalaisteatteri Romenissa esiintymisasuna. Tietenkin voidaan sanoa, että meidän romanit on niin vauraita muiden maiden romaneihin verrattuna, mutta meillähän maksetaan tuon krinoliinihameen hankintaan jopa toimeentulotukena ylimääräistä rahaa kun koko asu on niin kallis.

Sen sijaan valitettavasti kuulin ihan vastikään kaveriltani, jonka kanssa olimem yhdessä samassa kaupassa, miten nuorehko, hoikka, suomalainen romaninainen taitavasti piilotti valintamyymälässä oluttölkkejä valtavan krinoliinihame-kansallispukunsa poimuihin. Ja niitä upposi sinne paljon. Ja poistui ilmeenkään värähtämättä kassan ohi maksamatta niistä yhtään. Pienessä kaupassa oli vain yksi ihminen ja minäkin kuulin asiasta kaveriltani vasta kun romaninaiset olivat jo poistuneet. Tuskin olisin perään edes lähtenyt sillä myymälän edessä oli aika muhkeassa isossa Volvossa muutama romanimies rouvia odottamassa.

Ei tässä olennaista ole että naiset olivat romaneja. Kyllä varmaan myymälävarkaita on valtaväestössä paljon enemmän.

Lähinnä tämä tuli mieleeni kun kuuntelin televisiosta maahanmuuttajanaisten menestystarinoita. Kyllä siinä korostui periaate maassa maan tavalla.

Sama asia tulee eteen kun erilaiset uskonnolliset yhteisöt alkavat vaatia erivapauksia: juutalaiset ja muslimit vaativat pikkupoikien ympärileikkausoikeutta. Tyttöjen ympärileikkaushan on Suomessa onneksi jo kielletty. Enkä halua väittää poikien ympärileikkausta edes aivan samanlaiseksi silpomiseksi vaikka ei se minun arvomaailmassani siitä suuresti eroa.

Ja minusta vaatimukset musliminaisten erilaisista pukeutumissäännöistä edustavat kyllä jotain mennyttä aika ainakin länsimaissa. Tässä Abayja, Burka ja Niqab ja ovat aika kiistanalaisia että ne oikeasti kuuluisivat islamin uskoon.

Tiedän maailmassa ison määrän hartaitakin islaminuskoisia naisia eri maissa joilla ei ole edes päähuivia. Ja heitä on jopa islamilaisissa maissa paitsi noissa kaikkein konservatiivisimmissa, en halua ihan väittää että ahdasmielisimmissä.

Onneksi Suomessa ei ole suuremmin vaadittu muuta kuin oikeutta tuon päähuivin käyttöön. Joten kuten voin sen juuri ja juuri hyväksyä.

Mutta sitä ihmettelen ettei voimakas naisasialiike Suomessa ole tuohon suuremmin puuttunut. Olisi syytä. Maassa maan tavalla.

Uskovat ja muut

Arvostan monia tuttavapiiriini kuuluvia uskovia. Kaikilla uskovilla on jotain juttuja jotka ovat heille pyhiä.

Olen ihmetellyt millä innolla kirkkoihin halutaan kaikkia profiilin korjauksia. Homojen ja lesbojen parisuhteita vaaditaan laajalla rintamalla siunattavaksi kirkoissa tasa-arvon ja syrjimättömyyden nimissä vaikka iso osa uskovista pitää sitä Jumalallisen ilmoituksen vastaisen.

Älkää ymmärtäkö väärin, minulle on yhdentekevää siunaako kirkko nuo parisuhteet vai ei. Minun puolestani saa ihan hyvin siunata. Ymmärrän senkin, että uskovat homot ja lesbot kokevat ahdistusta jos kirkko heitä syrjii. Mutta ymmärrän myös vastustajia että muutos tuossa kohden on Jumalan sanaa tms uskon perusjuttujen vastaista.

Minut on kastettu aikanaan ortodoksiksi mutta erosin kirkosta joskus yli 20 v ikäisenä uskon puutteen vuoksi. Sivarina en voinut ymmärtää sotia siunaavaa Jumalaa. Minulla oli silti sen jälkeenkin hyvin myönteinen kuva ortodoksisesta kirkosta avarasydämisenä ja inhimillisiä heikkouksiakin hyvin ymmärtävänä, lämpimänä yhteisönä. Myönteinen kuva oli tietenkin syntynyt täällä Suomessa. Kas kun minun mielestäni enemmistö papeista vaikutti samanlaisilta kun minun mielestäni Suomen ortodoksikirkon paras julkisuustyöntekijä isä Mitro. Tosin homo- ja lesboliittojen siunaamiseen samoin kuin naispappeuteen Suomen ortodoksinen kirkko suhtautuu siihen juuri oppinsa mukaisesti. Se ei siis ole mitään pahantahtoista ahdasmielisyyttä vaan he katsovat sen sotivan kirkkonsa oppeja vastaan. Tosin huhujen mukaan jossain seurakunnassa pappi olisi jopa valmis siunaamaan homoliiton.

Muistan myös kouluaikana miten hyvin sympaattiset ortodoksiset uskonnonopettajat (molemmat pappeja) opettivat miten ortodoksinen kirkko oli ainoana kirkkokuntana säilyttänyt alkukirkon opit puhtaana.

Yllätys olikin suuri kun kuulin Amerikassa asuvalta tyttäreltäni joka eli avoliitossa juutalaisen miehen kanssa että ortodoksi menemällä naimisiin juutalaisen tai miksei musliminkin kanssa joutuisikin kirkon kiroukseen
ja ekskommunikoitaisiin (taipuukohan verbinä näin?).

En ollut usko silmiäni tai korviani kun löysin netistä yhdysvaltalaisten ortodoksikirkkojen (niitä on siellä useampia) nettisivuilta nämä asiat. Olin toki tiennyt jo aikaisemmin että Venäjän ortodoksikirkko on aina ollut hiukan (ei saivarrella tästä hiukan sanasta, yritän olla kohtelias) antisemiittinen. Mutta että myös kreikkalainen ortodoksikirkko Amerikassa, missä on paljon juutalaisia, pani ihmettelemään.

Omalla tavallaan oli sitten kuitenkin huvittavaa että hartaat ortodoksit Amerikassa kuitenkin suhtautuivat tyttäreni silloin avomieheen erittäin sydämellisesti.

No minäpä selvittelin ihan mielenkiinnosta asiaa täällä Suomessa ja sainkin yllätyksekseni kuulla että täällä asiat oli toisin. Saatoit saada maalliselle avioliitollesi samanlaisen kirkollisen siunauksen mitä protestanttinenkin kirkko käytti.

Ja tällä jutulla oli nimikin: "ekonomia"-periaate! Siis taloudellisuusperiaate! Piispoilla on mahdollisuus tehdä tällaisissa asioissa poikkeamia tilanteen sitä vaatiessa ja sitä kutsuttiin tuolla nimityksellä. Huhuh mitä opportunismia. Ymmärrän tietenkin pienen vähemmistökirkon asemaa kun erilaiset seka-avioliitot ovat reaalista arkipäivää. Mutta ei ne Amerikassa tuollaista joustavuutta soveltaneet.

No joka tapauksessa tuo avasi kyllä käsitystäni miten kaikki alkukirkon opit olisi ortodoksikirkossa säilytetty koskemattomina. Silti olen avoimesti sanonut, että jos joskus palaisin kirkon piiriin niin palaisin takaisin ortodoksikirkkoon. On joku minulle joskus esittänyt että kunhan en vain ryhtyisi tuohon Pascalin vedonlyöntiin. On siitä peliteoriaa opiskellut tyttärenikin maininnut. Tässä toinenkin linkki.

Eräs uskova tuttuni, jota pidän erittäin fiksuna ja älykkäänä, oli kerran tekemässä pehmeää käännytystyötään kun purin jotain murheitani hänelle. Siinä yhteydessä vastasin jotenkin seuraavasti:

K "Uskotko että Jumala ihan oikeasti on kaikkivoipainen eli hänelle on kaikki mahdollista?"
V "Kyllä minä siihen uskon"
K "Miksi siihen sitten tarvittaisiin sinua välittäjäksi? Eikö voi ajatella että jos minun aikani tulee niin Jumala on niin voimakas että kutsuu minua uskoon?"
V "Kyllä, olet ihan oikeassa."
Ei hän koskaan minua käännytystyöllään ollut häirinnyt mutta tämän jälkeen emme puhuneet asiasta.

Mutta itse pääasiaan en ole vieläkään ratkaissut kantaani: pitäisikö kirkon siunata homo- ja lesboliitot. Mutta onneksi sen asian päättäminen ei edes kuulu minulle.

9.8.2008

Georgia, Ossetia ja Venäjä

Mielenkiintoinen ja avartava näkemys. Suosittelen lukemaan Kaliforniassa opiskelleen Peter Lavelle'in kolumnin. Mutta kuten aina en ainakaan minä näe sodassa mitään järkeä.

On minullakin yksi georgialainen esi-isä muutamien sukupolvien takaa.

Uskovaiset ilmestyskirjan ennusteita tulkkaavat ystäväni ovat huolissaan.

Enkä voi minäkään välttyä pieniltä pelon väristyksiltä.

Olin auttamassa eestiläisiä heidän itsenäistymisessään omalla pienellä panoksellani. Samoihin aikoihin oli etelä-Neuvostoliitossa jo silloin jos jonkinlaista lähes silmittömän tuntuista vapauskiihkoilua. Enkä tarkoita tässä etteikö heillä vapautukseensa olisi ollut täyttä oikeutta. Silloin piti vain ihailla eestiläisten kiihkotonta mutta määrätietoista ja strategisesti etukäteen hyvin valmisteltua gandimaisen rauhallista itsenäistymistaistelua ja vallansiirtoa. Oli helppo ennustaa ettei sellaista vastaan olisi Neuvostoliiton ollut helppoa hyökätä saamatta vastaansa koko kansainvälisen yhteisön tuomiota.

Nato hommankin eestiläiset ovat osanneet junailla tyylikkäästi.

Pitää toivoa hartaasti, että tämä Georgian, Ossetian ja Venäjän konflikti saataisiin rauhoittumaan mahdollisimman nopeasti.

Ai niin, itse pidän Eesti ja Gruusia nimityksistä vaikka niistä laajasti käytetäänkin nimityksiä Viro joka on muistaakseni yksi Eesti Vabariikin maakunta Virumaa ja Georgia, joka lienee vain anglosaksinen nimitys Gruusialle.

7.8.2008

Laihdutustriviaa ja hyvästä vedestä

Lueskelin taas vaihteen vuoksi kaikenlaista laihduttamiseen ja terveisiin elämäntapoihin liittyvää.

Aspartaami, tuo mainio makeuttaja joka on paljon niitä sinisiä pahanmakuisia hermesetaksia enemmän sokeria muistuttavaa saattaakin helposti kaikkien muiden vaarojen lisäksi aiheuttaakin lihoamista. Ja sitähän on nykyään monessa kevytjuomassakin makeuttajana.

Ruotsalaisen ravintotutkija Torwald Åbergin mukaan aspartaami huijaa kehoa luulemaan saaneensa hiilihydraatteja eli energiaa. Kun petos paljastuu elimistölle alkaakin juojan tehdä mieli oikeaa makeaa ja mihin lankaan on sitten helppo langeta.

Vesijohtovesi on täällä Kauniaisissa niin pahan makuista että sitä ei viitsi juoda. Taitaa olla Kauniaisten ainoa tuntemani selkeä epäkohta asuinpaikkana. Pitää kai taas alkaa käyttämään kotona juomaveden hiilisuodatusta. Tai sitten pitää taas alkaa vaan ostaa kunnon vettä.

Muistan kun tutustuin vuosia sitten Vaherron Esaan joka omistaa "Kuohun kirkas" nimisen tuotemerkin ja pullottaa maan mainiointa ellei ihan maaailman mainiointa vettä. Menin kerran vahingossa sanomaan Esalle, että sinä kun myyt sitä puhdasta lähdevettä niin siitäpäs Esa piti minulle pitkän luennon hänen todella syvästä porakaivosta pumpatusta puhtaasta vedestä ja sen merkityksesta ja kertoi että hän ei mitään lähdevesiä pullota vaan Suomen puhtainta porakaivovettä. Ja se vesi oli todella hyvää ja säilyy täysin juontikelpoisena kuukausikaupalla. Jos nykyään näen Kuohun kirkasta ruokakaupassa ostan sitä pullon.

Juoma ei ole siis samaa kuin ideanikkari, matkatoimistomoguli Kalevi Keihäsen joskus omissa lentokoneissaan 1970-luvulla myymä Kiteen kirkas niminen juoma. Se oli ja näemmä on edelleenkin kunnon pontikkaa. Kuohun kirkas on vain vettä ;)

Äitini

Sunnuntaina 10.8. äitini olisi täyttänyt 90 v. Löysin mökiltä erään vanhan matkalaukun täynnä erilaisia muistoja menneisyydestä. Tähän juhlapäivään sopii hyvin aarteista löytämäni: minun leikkikoulussa piirtämä ja kirjoittama äitienpäiväkortti melkein 60 vuoden takaa.




Ihan tarkkaan en muista minkä ikäinen olin. Mutta koska se oli leikkikoulu niin olin varmaan 5-6 vuotias eli 57-58 vuotta sitten jos ollaan tarkkoja.

Kun leikkikoulu oli venäjänkielinen kirjoitin tervehdyksen äidille tietenkin myös venäjäksi. Ja poika kun olen niin tottakai siellä oli pari autoa piirrettynä. Mutta uskon edelleenkin että äitini osasi niitä pikku pojan piirtämiä autojakin lämmöllä arvostaa.

Hiukan sellainen pala tulee kurkkuun kun tätä kirjoitan. Niin se aika kuluu. Sanoittaja Vexi Salmi jonka kolumneja antaumuksella luen Iltalehdestä kirjoitti eilen osuvasti miten iän karttuessa aikakin tuntuu kuluvan monin verroin nopeammin kuin lapsena. Otsikkona oli ohikiitävät kesät. Osuva kirjoitus.

Dementia erään omaisen näkökulmasta

Kirjoitin tämän seuraavasta kappaleesta alkavan kirjoituksen erään Alzheimer-yhdistykseen lehteen vuosia sitten. Tuli tänään mieleeni kun luin erästä blogia jossa naiskirjoittaja kuvasi äitinsä dementiaa. Äidistäni kirjoitan jotain tänne muutaman päivän kuluttua kun äidin syntymästä tulee kuluneeksi 90 v.

Äitini kuoli 70-vuotiaana ja 6 vuotta vanhempi isäni jäi leskeksi. Isäni oli ollut perinteinen aviomies – perheen pää ja huoltaja. Kuvaavaa tälle perheen pää asennoitumiselle oli, että yhteisen hautapaikan hautakiveen kaiverrettiin päällimmäiseksi vielä elävän isäni nimi ja vasta sitten äitini nimi. Isäni oli 50-vuotta kestäneen avioliiton aikana tullut kaikin puolin huolletuksi, suorastaan hemmotelluksi äitini toimesta. Arjen pikku kodinhoitopuuhiin totuttelussa meni oma aikansa mutta taitamaton ei isäni ollut koskaan ollut ja elämä jatkui. Isä oli hyvin vireä ja puuhakas ihminen leskeytyessään. Hän seurasi aikaansa, luki paljon , kuunteli musiikkia ja matkusteli useamman kerran vuodessa ulkomailla

Ensimmäiset dementian oireet alkoivat näkyä vuorokauden aikojen sekoittumisessa. Isä oli tavannut käydä eräässä vanhainkodissa lounaalla päivisin, koska hän sillä tavoin välttyi tekemästä itse ruokaa. Nyt hän ilmestyi muutaman kerran vanhainkodin ovelle 11-12 aikoihin illalla ja oli hyvin vihainen kun ulko-ovi oli lukittu. Muutaman kerran hän myös yritti kolkuttaa pankin ovea yöllä ja ilmaantui sisareni luokse käväisemään keskellä yötä.

Asuin itse melko kaukana toisella paikkakunnalla, mutta keskustelimme usein sisareni kanssa tilanteesta. Olimme luonnollisesti molemmat hyvin huolestuneita. Toisaalta isämme oli hyvässä fyysisessä kunnossa, kävi säännöllisesti lääkärissä ja muutenkin huolehti itsestään. Hän oli aina moitteettomasti pukeutunut ja huolehti omasta ja kotinsa puhtaudesta. Halusimme molemmat kunnioittaa isämme itsenäisyyttä ja lohduttelin sisartani, että mielestäni niin kauan kuin isämme kykenee huolehtimaan arkisesta ravinnosta ja puhtaudesta ja löytää tiensä kaupungilta kotiinsa ovat asiat jotenkuten hallinnassa. Vuorokauden aikojen sekoittaminen on ikävää ja saattaa olla vanhukselle itselleen vaarallistakin seistä yöllä 12 aikaan jonkun pankkiautomaatin edessä nostamassa rahaa, mutta ainakin minun mielestäni haitat ja riskit oli vain siedettävä – eihän siitä kenellekään ulkopuoliselle mitään kohtuutonta haittaa olisi. Toki tarkkailimme tilannetta.

Juhliessamme isämme 80 vuotispäiviä ilmoitti hän juhlapuheessaan ensimmäisen kerran myöntävänsä, että ”ehkä” hän voi nyt ryhtyä käyttämään itsestään ilmaisua ”vanhus”. Mutta kyllä hän edelleenkin vaikutti vireältä ja hyväkuntoiselta.

Seuraava oire, joka alkoi meitä omaisia häiritä oli isämme arvostelukyvyn hämärtyminen kaikenlaisten postimyyntiyritysten mainoskilpailuihin. Niillehän on ominaista, että mainoskirje on osoitettu vastaanottajan nimellä aivan kuin kyse olisi henkilökohtaisesta kirjeestä vaikka niitä syydettiin tietokonetulostuksina kymmeniätuhansia ellei satojatuhansia kappaleita. Isämme, joka oli vannoutunut klassisen musiikin ystävä osti kaikki mahdolliset iskelmämusiikkilevykokoelmat postimyynnistä ja vaikka ei koskaan omistanut kasettisoitintakaan niin hänellä oli samat äänitykset samalta yritykseltä ostettuina kasettiversioinakaan. Erään kerran hän aivan vakavalla naamalla kertoi, kuinka hän oli saanut kyseisen yrityksen hyvänä kanta-asiakkaana henkilökohtaisen kirjeen, jossa hänet oli valittu voittamaan kahden hengen maailmanympärimatka. Hän myös kertoi, että hän oli kirjoittanut eräälle ulkomailla asuvalle sukulaisrouvalle – johon hän oli hyvin ihastunut – että ryhtyy valmistautumaan maailmanympärimatkalle. Puheeni siitä, että kyse oli vain arpajaisista isäni kuittasi olankohautuksella. Myöhemmin ilmoitin tuolle markkinointiyhtiölle, että heidän markkinointikirjeensä menevät arvostelukykynsä menettäneelle vanhukselle joka ostaa kaiken heidän tarjoamansa vaikka ei niitä edes tarvitse ja pyysin heitä lopettamaan kyseisten mainoskirjeiden lähettämisen. Siitä joustavuudesta, jolla ilmoitukseni otettiin vastaan päättelin, että en ollut ensimmäinen lähiomainen, joka asiasta oli valittanut.

Seuraava ihmetystä herättävä oire oli, että isäni ihastui keskiolueen. Hän oli koko ikänsä halveksinut oluenjuojia, mutta yhtäkkiä hän alkoi itse juoda sitä lähes päivittäin. Onneksi hyvin kohtuullisesti 1-2 pulloa päivässä. Samoihin aikoihin myös hänen kielenkäyttönsä muuttui osittain. Se oli aina ollut täysin moitteetonta ja sivistynyttä kirjakieltä, mutta nyt siihen alkoi ilmestyä ”kuselle menoa”, ”paskalla käyntiä” yms mikä meistä lapsista tuntui aivan hämmästyttävältä ja samalla vieraalta muutokselta.

En osaa aivan varmasti ajallisesti ajoittaa milloin dementian oireiden lisääntyminen alkoi kiihtyä, mutta sellainen mielikuva minulle jäi, että kun isältä löydettiin n 82 vuotiaana eturauhassyöpä järkkyi kuitenkin jotain hänen mielessään. Ei hän siitä pahemmin puhunut, mutta hän oli aina ollut hiukan sulkeutunut.

Ilmeisesti syöpähoidot olivat fyysisestikin aika raskaat eikä enää ollut kyse ollut ihan nuorukaisestakaan, vaikka sellaisena melkein olimme omaa isäämme sisareni kanssa pitäneet vielä 80 vuotiaanakin – sillä niin elämänhaluinen ja vireä hän oli vielä silloinkin.

Nyt alkoi esiintyä useita perättäisiä päiviä, että isämme ei enää käynyt päivän lounaalla vanhainkodissa, mistä sisareni sai tiedon, kun hän silloin tällöin kyseli vanhainkodin johtajattarelta miltä isämme siellä käydessään vaikutti.

Samaan aikaan alkoi esiintyä muutaman kerran, että isämme eksyi kaupungilla eikä löytänyt omaan kotiinsa. Toisella tai kolmannella kerralla poliisit toimittivat hänet sairaalaan, jossa ryhdyttiin tutkimuksiin. Tutkimuksissa meni jonkin aikaa ja erääksi viikonlopuksi isä pääsi kotiinsa, mutta sairaalasta toivottiin, että hänellä olisi silloin jotain kotiapua.

Koska itse asuin 400 km päässä olin monelta osin joutunut kuulemaan yksityiskohtia sisareltani puhelimitse sillä omat käyntini olivat ajoittuneet usein vain yhteen iltaan tai viikonloppuun enkä ollut silloin huomannut mitään erikoista.

Kun isä nyt pääsi sairaalasta viikonlopuksi kotiin lähdimme perheeni kanssa viettämään viikonloppua isän luokse ja samalla oli tarkoitukseni tarkastella mahdollisimman avoimesti kykenisikö isämme enää tulemaan omatoimisesti toimeen. Olin ymmärtänyt sisareni kanssa keskusteluista, että hän ei kyennyt tekemään päätöstä isän mahdollisesta siirtämisestä hoitokotiin. Katsoin, että oli siten minun velvollisuuteni suorittaa sellainen arvio omakohtaisesti ja siltä osin vapauttaa sisareni mahdollisista syyllisyydentunteista, jos joutuisimme sijoittamaan isämme vastentahtoisesti johonkin dementikkojen hoitokotiin.

Tällä välin olimme jo saaneet lääkärien lausunnon sekä diagnostisoidusta Alzheimerin taudista että eturauhassyövän kehittymisestä.

Vietettyäni perheeni kanssa muutaman päivän isän seurassa olin havaitsevinani selvästi isän terästäytyneen. Ilmeisesti hän aisti, että kyse oli jonkinlaisesta tarkkailukäynnistä, jossa hänen henkistä kuntoaan arvioitaisiin ja siten hän selvästi yritti tehdä vaikutusta mm pesemällä pyykkiä tavallista enemmän yms.

Kun isämme oli aina ollut hyvin täsmällinen ja suorastaan pikkutarkka hän säilytti kaikki ruokakaupan kuititkin talousmenojen kirjanpitoaan varten. Niitä kuitteja tarkastellessani huomasinkin, että aivan viimeaikoina ruokakaupan ostokset olivat koostuneet peruna- ja juustolastuista, leivonnaisista, suklaasta ja keskioluesta. Mitään tavanomaista ruoaksi käsitettävää ei kauppalipuissa ollut näkyvissä. Kiittelin mielessäni nykyaikaa ja sitä, että kuiteissa näki selvällä suomenkielellä mitä oli ostettu eikä pelkkiä tuotenumeroita.

Olin käynyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaihtoehdot läpi ja päädyin siihen tulokseen, että isämme ei enää kyennyt tulemaan toimeen omassa kodissaan omin voimin. Päätöksen teko oli raskasta, mutta parhaimmalta vaikutti se vaihtoehto, että isä sijoitettaisiin johonkin dementikoille tarkoitettuun hoitokotiin. Kun kerroin tällaisesta päätöksestä sisarelleni oli hän huojentunut, ettei hänen tarvinnut sitä päätöstä tehdä vaan ainoastaan yhtyä minun jo valmiiksi ratkaisemaan asiaan.

Samassa yhteydessä jouduimme vielä isämme puolesta ratkaisemaan toisenkin asian. Keskusteluissa lääkärin kanssa yritin arvioida, vaatisimmeko isän eturauhasyövän leikkaushoitoa. Toisaalta isämme oli siltä osin kohtuullisen hyvässä kunnossa, että kykeni melko hyvin kävelemään ja rakasti kävelyä, mutta kuitenkin ikänsä ja eturauhasyövän ja hoitojen uuvuttama, että lääkärin arvio oli, että mahdollisuudet elpyä leikkauksesta uudelleen kävelykuntoon eivät olleet suuret. Toisin sanoen meidän lapsien oli valittava muutenkin epävarma eturauhassyövän leikkaushoito ja otettava riski mahdollisesta isän jäämisestä kokonaan vuodepotilaaksi tai sitten toisena vaihtoehto jatkaa eturauhasyövän hormoni- ja sytostattihoitoja tarvittaessa yhdistettynä yhä lisääntyvällä kipulääkityksellä. Tältä osin päädyin sisareni kanssa tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon – halusimme nähdä isämme kävelevän loppuelämänsä omilla jaloillaan – uskoimme sen hänen tapauksessaan muodostavan sen laadukkaamman vaihtoehdon – ehkä ”hiukan” vähemmän elinaikaa 84 vuotiaalle isällemme mutta varmemmin laadukkaampaa kun saa varmasti liikkua omin jaloin. Päätöksentekotapa oli sama kuin tuossa hoitokotipäätöksessä – minä tein raskaan päätösehdotuksen ja kannoin siitä oman taakkani ja sisareni yhtyi siihen.

Viimeisen kerran isäni tavatessani hän tunsi jotenkin minut mutta ei enää vaimoani eikä nuorimpia lapsiani, mutta suklaa maistui edelleen ja silmät näyttivät iloisilta. Uskoin, että isällä on hyvä olla. Viikon kuluttua hän kuoli.

5.8.2008

Tätä miestä kannattaa kuulla

Olen tuntenut jämsäläisen Erkki Vasaman parikymmentä vuotta. Erkki on aika erikoinen vaikuttaja. Tiedotusvälineet ovat pitkään yrittäneet vaieta asioista joita Erkki edelleen päivittäin ajaa oikeusturvansa menettäneiden puolesta.

Erkki täytti 4.8.2008 75 v ja Ylen Radio 1:n toimittaja Seppo Konttinen rohkeni haastatella Erkkiä syntymäpäivän kunniaksi. Tästä löytyy linkki Ylen mainiolle Areena sivustolle josta ohjelman nauhoite löytyy parin kuukauden ajan. On se tämä tietokoneaikakausi metkaa kun ohjelman voi jälkikäteenkin kuunnella jos ei muuten muistanut.

Lämpimät onnittelut toimittaja Seppo Konttiselle rohkeudesta tässäkin asiassa. Mieshän on julkaissut kirjan "Salainenpankkituki". Pitää toivoa että Konttinen saa jatkaa tutkivaa journalismiaan ja että vihdoinkin saataisiin mediastakin ihan oikeasti se neljäs valtiomahti ja se lopettaisi olonsa pelkkänä vallan sylikoirana. Ai miten rakastankaan tuota ilmaisua "vallan sylikoira" vaikka en ole enää ihan varma kuka sen alun perin keksi. Päivän juhlakalu Erkki Vasama on sitä paljon käyttänyt mutta taitaa silti olla jyväskyläläisen oikeustaistelijan, taitavan kynänkäyttäjän Jorma Uskin ensimmäisenä käyttämä.

4.8.2008

Kaupan pilaantuneet elintarvikkeet ja päättelyä

Nämä viime aikojen skandaalijutut miten Stockmannilla oli myyty vanhentuneita ruokatarvikkeita eivät ollenkaan minua ihmetyttäneet.

Olen useasti havainnut miten tehtaissa valmiiksi pakattuja elintarvikepakkauksia, usein eineksiä tai lihatuotteita joiden parasta ennen päiväys on käsillä tai ehkä jopa ohitettu, avataan ja sijoitetaan irtotuotteina esille lihatiskille. Huhujen mukaan myös jauhelihapaketteja "tuoreutetaan" tällä kikalla.

Itse olen hyvin varovainen jos ostan lihatiskin irtotuotteita. Niiden parasta ennen päiväyksestähän ei ole mitään takeita muita kuin myyjäyrityksen rehellisyys.

Kun ostan tehtaassa valmiiksi pakatun tuotteen on paketissa melkoisella varmuudella oikea parasta ennen päiväys ja tuote on pakattu asianmukaiseen suojakaasuun.

Käsitykseni mukaan esimerkiksi irtojauhelihaa ei saisi lihaosastolla säilyttää myyntiä varten seuraavan päivään mutta yllättävän usein näkee sitä sulkemisajan lähellä siirrettävän kylmätiloihin.

Muistan kuinka eräs ravintola-alalla yrittäjänä työskennellyt kertoikin kerran kymmeniä vuosia sitten että hyvin kannattavaksi ravintolayrityksen saa jos osaa oikein hyödyntää ylijäämät, en viitsi puhua jätteistä tässä yhteydessä.

Samoin muistan joskus yli 30 vuotta sitten hämmästyttäneeni ulkomaanmatkalla silloin 7 ja 9 vuotiaat tyttäreni kun melkoisella tarkkuudella osasin arvata etukäteen päivittäisellä lounaalla tarjottavan alkukeiton. Lounaan alkukeitto kun lähes säännönmukaisesti sisälsi edellisen päivän illallisen raaka-aineita. Muutaman päivänkuluttua alkoi hiukan ällöttää tuo "hämmästyttävä" yhteys. Lounaan alkukeitto ei enää maistunut minulle.

Itse muistan joskus alle 10 vuotiaana hämmästelleeni hiukan samoin isäni Sherlock Holmes kykyjä. Olin juuri saanut syntymäpäivälahjaksi 2 osaisen Sherlock Holmesin kertomukset ja harjoittelimme isäni kanssa erilaista päättelyä. Linnamäen edessä Helsingissä kävellessämme isäni sanoi yhtäkkiä edessä olevan miehen varmasti kohta menevän englantilaisvalmisteiseen henkilöautoon. Eikä meidän kauan tarvinnut seurata kun mies avasikin englantilaisvalmisteisen auton oven. Olin pikku pojan tavalla hämmästynyt isäni taidosta. Sainkin selvityksen. Silloin 50-luvulla englantilaisissa henkilöautoissa oli lähes poikkeuksetta nahkaiset penkit. Isä havaitsi että edessä kävelevän miehen popliinitakki oli alkanut kiiltää juuri sopivasti takapuolen kohdalla kuten usein kävi englantilaisia autoja ajavilla.

2.8.2008

Aivohalvaus

Olen kokenut henkilökohtaisesti aivoinfarktin hiukan yli 7 vuotta sitten. Vahinkoni jäivät pieniksi ja huomaamattomiksi. Jopa hyötyäkin tuli: lopetin tupakanpolton ja lihoin :(

Mutta jos illalla alkaneesta kohtauksesta iltasella konsultoimani lääkäri olisi silloin ymmärtänyt edes nuo tässä kuvatut oireet olisin päässyt hoitoon yli puolta vuorokautta nopeammin ja ehkä selvinnyt vielä pienemmin vahingoin tai kokonaan vahingoitta. Hyödytöntä jälkiviisautta tyyliin: jos lehmät lentäisi tai jos tädillä olisi munat.

Tosin siihen aikaan taisi Espoo muutenkin olla ainoa pääkaupunkiseudun kunnista jossa liuotushoito ei vielä kuulunut vakiintuneeseen hoitokäytäntöön. Nyttemmin asia on käsitykseni mukaan muuttunut.

Tässä oireiden kuvausta:

1. yhtäkkinen näön huononeminen yhdessä tai molemmissa silmissä
2. ruumiin jomman kumman puolen heikkous tai turtumus, myös kasvoissa
3. puhevaikeudet
4. hämmennys, sekavuus tai muistin menetys
5. huimaus, tasapainon menetys tai koordinaation menetys
6. kova yhtäkkinen päänsärky, jolla ei ole syytä

American Stroke Association kertoo, että jokainen voi havaita aivohalvauksen (aivoninfarktin tai -verenvuodon) tarkistamalla kasvojen tai käsien heikkouden ja puheongelmat. Sivullisena voit helposti havaita jonkun kohtaaman aivohalvauksen pyytämällä häntä suorittamaan kolme yksinkertaista asiaa:

1. pyydä häntä hymyilemään
2. pyydä häntä kohottamaan molemmat kätensä päänsä yläpuolelle
3. pyydä häntä sanomaan yksinkertainen lause


Jos henkilöllä on mielestäsi vähääkään ongelmia noiden kolmen yksinkertaisen tai jo yhdenkin tehtävän suorittamisessa soita HETI EMPIMÄTTÄ hälytysnumeroon 112 ja kuvaa nämä oireet. Aivohalvaustapauksessa jokainen minuutti on tärkeä.

Parempi on tehdä turha hälytys kuin aivohalvauksessa pahimmassa tapauksessa "vihannekseksi" muuttunut perheenjäsen tai ystävä.

Olen nähnyt muitakin diagnoosiapuja maallikoille mutta tämä kolmen kohdan on yksinkertaisin löytämistäni ja helpoin muistaa. Kerro kaverillekin.