Linnanmäellä

Työpaikalla oli järjestetty perhetapahtuma Linnanmäellä muutama päivä sitten. Kun kollegani ovat 30-40 ikähaarukassa on heillä useimmilla juuri sopivasti Linnanmäki-ikäisiä lapsia, minulla sen ikäinen lapsenlapsi.

Minulta on työurani aikana pyydetty tuollaisia koko perheen tilaisuuksia useita kertoja. Yhden kerran nuorena johtajana järjestin sellaisen. Ja huomasin ettei se ollut ollenkaan sellainen mitä ihmiset olivat odottaneet. Suurin osa puolisoista oli aika vieraita toisilleen eikä se tilaisuus ollut siten ollenkaan niin kiva kuin sitä pyytäneet työntekijät olivat kuvitelleet.

Mutta tämä oli kiva. Työantaja sponsoroi perheiden yhteistä illanviettoa eikä idea ollutkaan viettää aikaa vain kollegoiden ja kollegoiden perheiden seurassa vaan oman perheen kanssa. Olipa eräänkin rouvan lapset olleet myöhemmin sitä mieltä että onpas äidillä kiva työpaikka. Minä koiranleukana kyselinkin äidiltä että luulivatko lapsesi että olet töissä Lintsillä ;) Mutta kun oli kyse elokuun lopun illasta ja ulkona oli pientä sateen ripsutteluakin oli tilaa hyvin eikä missään tarvinnut jonottaa ja meidän muutaman sadan oma porukka valloitti jos ei koko Lintsiä niin kyllä vastaan tuli koko ajan tuttuja.

Minä olin melkein kuukauden etukäteen suunnitellut ja odottanut että pääsen vähän yli kolmevuotiaan pojantyttäreni kanssa kummitusjunaan. Ja sinnehän me sitten menimme. Voi että oli jännää. Minä pappana puristin koko ajan tiukasti kiinni ja yritin rauhallisella äänellä sanoa, että ei tarvitse pelätä kun pappakin on tässä vieressä.

No se kierroshan kestää muutaman minuutin ja kun heti kun tulimme ulos päivänvaloon ja hän näki äitinsä odottamassa siinä ulkopuolella niin purskahti aivan sydäntäsärkevään itkuun ja sai juuri ja juuri sanottua miten hirveästi hän oli pelännyt. Ja hän olikin pitänyt silmäT kiinni koko ajan. No enhän minä sitä pimeässä nähnyt vaikkA hiukan ihmettelinkin että oli niin hiljaa, Raukka, kauhusta jäykkänä tietenkin.

Äidin pusut ja halit sitten auttoivat aika nopeasti ja hetken kuluttua sitten oli vuorossa jos jonkinlaisia minuakin pelottavia laitteita. Eikä mitään pelkoja kun meni äitinsä kanssa isoon maailmapyöräänkin.

Jälkeenpäin sitten miniäni illalla kertoi kotimatkalla nähneensä siellä kummitusjunan lähellä lipun että ei suositella alle 8 vuotiaille. Ja minä hirviö olin melkein kuukauden vain odottanut että pääsen tuollaista "kidutusta" suorittamaan. Kauheaa. Tunsin itseni ihan roistoksi ja sydämettömäksi pahantekijäksi. Vielä seuraavana päivän kun käväisin kertoi nuori neiti miten ne nuket siellä huvipuiston kummitusjunassa olivat olleet ihan kauhean pelottavia. Onneksi miniäni lohdutti minua ettei lapsi ollut kuitenkaan nähnyt mitään painajaisunia vaan oli nukunut yöllä ihan hyvin. Huhuh - hiukan helpotti omaatuntoani.