Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä nro 34 on Nokian eläkkeelle jääneen puolalaisyntyisen idänsuhteiden johtajan Stefan Widomskin haastattelu.
Eräs kuvateksti oli minun mielestäni aika osuva: "Stefan Widomskin mielestä suomalaiset elivät 1990-luvun ikään kuin Venäjä olisi hävinnyt olemattomiin." Samanlaisia ajatuksia on minunkin päässäni useamman kerran liikahtanut.
Toinen vastaava osuva vertaus oli "Tosielämässä karhu ei muutu jänikseksi, vaikka venäläisissä kansansaduissa eläinten roolit vaihtuvatkin."
Oikeastaan tuli tänään mieleen eräs vertailu kun kävin kirjakaupassa katselemassa mitä mielenkiintoisia uutuuskirjoja löytyi.
Ei löytynyt mitään uutta mielenkiintoista mitä ei löytyisi kirjastostakin eli miksi käyttää rahaa turhaan. Ulkomaisia kirjoja taas pitää tutkailla Akateemisessa tai Suomalaisessa kirjakaupassa Helsingin keskustassa ellei sitten etsi niitä netistä. Nythän netistä voi aika kätevästi tilata ulkomaisia kirjoja ihan siedettävillä hinnoilla.
Mutta minulle tuli historiallisia kirjoja selaillessani mieleen miten Suomeen etsittiin saksalaissyntyistä kuningasta viime vuosisadan alkupuolella. Tai miten 1930-40 luvuilla sympatiseerattiin Hitlerin Saksaa. Onneksi meillä oli Venäjällä upseerikoulutuksen saanut kenraali Mannerheim ja sitten sodan jälkeen vielä presidentit Paasikivi ja miksei myös Kekkonen, vaikka Kekkosen aikaan itsevaltaisia piirteitä sisältyikin. Nämä herrat tuntuivat ymmärtävän venäläistä suurvalta-ajattelua, imperialismia.
Nyt tuntuu että nämä samanhenkiset nykyihmiset mielivät nyt sinne Natoon. Ja ihan kuin kyse olisi jostain uskonnolliseen kiihkoon verrattavissa olevasta. Aivan kuin Natosta löytyisi taas uusi vapahtaja (kirjoitin tarkoituksella pienellä alkukirjaimella) joka pelastaisi meidät vihdoin Venäjän ikeeltä. Voisimme mellastaa sielumme kyllyydestä.
Jotkut fiksuimmat (minun mielestäni) ovat jo oivaltaneetkin, että Nato juna taisi jo mennä ohi.
"Puutullit ja rekkajonot ovat peanuts" Stefan Widomski pudottaa. Niin kai ne venäläisille ovatkin mutta eivät varmaan suomalaisille. Venäjän tullin omituisuuksista jo tsaarin aikana kirjoitin v 2006 tässä blogissa.
Haastattelun lopussa oli minulle uusi termi russofobia. Voi olal että olen joskus kuullut mutta ei ole jäänyt sanavarastooni. Se on hiukan korrektimpi nimitys aiemmalle ryssänvihalle. Ilmiö lienee kuitenkin sama.
22.8.2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Suomalaiset pitävät tärkeänä pienelle maalle kuulumista kaikkiin mahdollisiin kansainvälisiin järjestöihin, jotka vaikuttavat Suomen etuihin. NATO on tällä hetkellä ainoa kv. järjestö, jonka kaikki jäsenet ovat demokraattisia markkinatalousmaita. En suoraan sanottuna ymmärrä sitä logiikkaa, jonka mukaan Suomi ajaa paremmin omaa etuaan epädemokraattisten ja ihmisoikeuksia rikkovien maiden johtamassa YK:ssa kuin NATOssa. Mutta, tämähän on puhtaasti antiamerikkalaisuudesta (vanhan vasemmiston lempilapsi) kumpuava arvovalinta.
VastaaPoista"Voisimme mellastaa sielumme kyllyydestä."
Jos viittaat natsi-Saksaan tuolla, niin saanen muistuttaa, että natsiaate on (kansallis)sosialismia. Kun Neuvostoliitto voitti Saksan 1945, sen oli demonisoitava kilpaileva sosialistinen aate, mikä tehtiin leimaamalla se äärioikeistolaiseksi. Kansallissosialismin ihannoiminen oli Euroopassa yleinen tapa vastustaa neuvostososialismia.
Paasikiven ja Kekkosen tavalla venäläistä imperialismia ymmärsivät monet muutkin, kuten Tanner, Junnila ja Enhrooth, mutta suomettumisen sijaan he arvostivat suoraselkäisyyttä. "Venäjän ymmärtämisellä" tarkoitetaan järjestään selän laittamista kyyryyn eikä suinkaan oman arvon tuntoa.
Onhan Suomi jäsenenä vaikkapa EU:ssa, ja Pohjoismaiden neuvostossa. Ei kai YK:ssa pelkkää omaa etua ajetakaan. Eikä Suomi nyt niin tarkka ole miten demokraattisten maiden kanssa se kauppaa käy.
VastaaPoistaMellastamisella en tarkoittanut natsi-Saksan kristalliyön tyylisiä juttuja. Vaan sitä miten kovaäänisesti ja julkeasti me kansallisilla antipatioilla ja sympatioilla rehvastelemme.
Kyllä Saksan juttua kai enemmän fasimiksi leimattiin.
Tannerin aikaa en ole elänyt joten vaikea arvioida. Tuure Junnilasta ja Georg C Ehrnroothista on sentään aikalaiskokemusta. Sen kaltaista suoraselkäisyyttä en pidä Venäjän imperialismin ymmärtämisenä. Minun käsitykseni mukaan ko herrojen touhussa paljastui vanha ryssänviha ja tuoreempana Kekkos-vastaisuus. Minä pidin sirkuspelleinä. Aikalaispoliitikkona Veikko Vennamokin oli fiksumman tuntuinen. Tuure Junnilan kunniaksi voidaan sanoa, että hänellä taisi olla joku ansio Vankileirin saaristo kirjan julkaisemisessa siihen aikaan kun Suomessa kirjasensuuriakin harrastettiin. Tosin harrastetaanhan sensuuria nykyäänkin vaikkakin toisessa muodossa. Junnilan kaverin kekkosvihassa, Kauko Karen kirja Tähän on tultu oli mitä osuvinta Kekkosen arvostelua. Luin minäkin antaumuksella.
Tyylikkäänä, taitavasti esityksenä argumentoivana Venäjän arvostelijana tänä päivänä pidän vihreiden Heidi Hautalaa. Minusta hän tekee sen tavalla jota ainakaan minä en pidä ns elämöintinä.
Mutta nämä on mielipideasioita ja varmaan paljon kiinni silmälasien väristä - ehkä minun on pinkinvihreät ja hiukan sävytetty perussuomalaisten sinivalkoisuudella. Juu, minä tunnustan diggaavani kovasti Timo Soinia! ;)
Onhan Suomi jäsenenä vaikkapa EU:ssa, ja Pohjoismaiden neuvostossa.
VastaaPoistaEU ja PN -jäsenyydet nimenomaan tukevat alkuperäistä väitettäni, Suomen tulisi kuulua NATOon, koska siellä ovat kaikki muutkin demokraattiset markkinatalousmaat. Samalla syyllä perusteltiin aikoinaan EU-jäsenyyttä, että Suomen pitää olla mukana järjestössä, jossa pääteteään meitä koskevista asioista.
Ei kai YK:ssa pelkkää omaa etua ajetakaan.
Höpönassun pesässäkö kävit?
Eikä Suomi nyt niin tarkka ole miten demokraattisten maiden kanssa se kauppaa käy.
Suomi ei käy kauppaa - yritykset käyvät.
En yleensä siteeraa Wikipediaa, mutta nyt on pakko, kun siellä on Fasismin alla nyky-Venäjästä osuva kuvaus:
Fasismissa kansallisuusaate oli äärimmilleen vietyä ja se tarkoitti oman kansan ja valtion ihannoimista ja parempana pitämistä sekä muiden kansojen halveksimista. Kun fasismi pyrki kohdistamaan ihmisten huomion omaan erinomaisuuteen ja kansalliseen yhteyteen, onnistuttiin kansalaisten ajatukset kääntämään pois oman yhteiskunnan epäkohdista.
Neuvostososialistit luokittelivat natsismin fasismiksi, äärioikeistolaisuudeksi, vaikka se oli tosiasiassa puhdasta sosialismia, ei oikeistolaisuutta sen enmpää kuin bolsevismikaan.
GPI: Tuure Junnilasta ja Georg C Ehrnroothista on sentään aikalaiskokemusta. Sen kaltaista suoraselkäisyyttä en pidä Venäjän imperialismin ymmärtämisenä. Minun käsitykseni mukaan ko herrojen touhussa paljastui vanha ryssänviha ja tuoreempana Kekkos-vastaisuus. Minä pidin sirkuspelleinä.
VastaaPoistaKun kerran alkuun pääsin, niin jatketaanpa tuota Wikipedian lukemista:
Junnilan poliittinen pohja oli oikeistolainen ja antikommunistinen. Silti Junnila ei ollut kiihkeä "ryssänvihaaja" eikä "paukutellut henkseleitään" kun kommunismi romahti. Junnila keskusteli mielellään eri ihmisten kanssa ja arvosti niitä, joilla oli hänen mielestään jotain sanottavaa, vaikka he eivät edustaneet hänen kannattamaansa poliittista linjaa.
Minä lepuutan tapaustani.
Lepuutanpa minäkin keissiä vaikka mitenkä teki mieli vastata ;)
VastaaPoista