Olen tainnut täällä kirjoittaakin, että kun olen työelämässä ollut esimiesasemassa ovat todellisuudessa kaikkein parhaimpia alaisia olleet hankalat tyypit. No tämä tuli mieleen tänään kun olen ollut erityisen hankala työnantajalle. Tosin mielestäni ihan asiasta ja olen toki yrittänyt olla asiassa mahdollisimman rakentava. Ja olen yrittänyt vielä työnantajan edustajallekin suoda ns kunniallisen perääntymistien ettei tarvitse kasvojaan menettää ;)
Kaikkien osalta sitä en aina itse havainnut. Heidän osalta se selvisi vasta myöhemmin ja jonkun toisen havaitsemana, mutta ei näitä tapauksia tainnut olla kuin yksi. Itse olin itselleni jälkeenpäin vihainen että en ollut asiantilaa oivaltanut tai havainnut. Yhden syyn kyllä laitioin kaverille itselleenkin jälkeenpäin. Hän nimittäin onnistui taitavasti peittämään oman fiksuutensa kaikenlaiseen jatkuvaan naukumis-valittamiseen, monelta osin jopa perusteettomaan, sen sijaan että olisi asiallisin argumentein aloittanut keskustelun.
Mutta minun ei siitä pitänyt kirjoittaa.
Nämä vaikeat tyypit ovat niitä jotka eivät tottele tyhmiä määräyksiä mitä esimies antaa vaan rohkeasti panevat itsensä likoon ja uhmaavat. Pitää sanoa useimmiten, ehkä eivät hekään aina.
Olen paljon lukenut Hitlerin ajan kilteistä kauhujuttuja toteuttavista pikkuvirkailijoista jotka sitten jälkeen perustelivat hirmutekojaan, että hehän tottelivat vain määräyksiä.
Tämä asia tuli taas eteeni kun eräänä iltana tuli televisiosta aivan tuore dokumenttiohjelma Abu Ghraibin vankilasta Irakista. Ja miten siellä amerikkalaiset sotilaat, jopa naissotilaat toteuttivat mitä alentavimpia ja nöyryyttävimpia kauhutekoja. Ei siinä paljon puuttunut etteivätkö olisi työntäneet polttouuneihin jos vain pomot olisivat määränneet ja ihmisten polttoon tarkoitettuja uuneja olisi ollut käytettävissä.
Ei se natsismi meistä nykyajan ihmisistäkään näemmä kovin kaukana ole vaikka kuinka hurskastelisimme. Tässä Abu Ghraibin tapauksessakin se kuvottavuudet "salliva" taikasana oli terroristi kun se Hitlerin aikaan oli juutalainen tai mustalainen tai homo tai kehitysvammainen tms.
Ohjelma tuli 13.8.2008 illalla TV1:ltä Ulkolinja sarjassa. Ei kuitenkaan löydy maanmainiolta Ylen Areenalta jossa hyviä ohjelmia voi tietokoneella katsoa jälkikäteenkin.
Mutta asia sai minut jälleen palaamaan takaisin kuuluisaan sosiaalipsykologi Milgramiin ja hänen mielenkiintoisiin tutkimuksiin ihmisen sokeasta tottelevaisuudesta esimerkkinä kuuluisa Milgramin tottelevaisuuskoe.
Oletko koskaan ajatellut kuinka kiltti, pehmeä ja tottelevainen itse olet? Ja minkälaisiin uhrauksiin olisit valmis moraalisi vuoksi? Kannattaa itse kunkin miettiä.
Miehenä mutta myös sivarina olen monien kymmenien vuosien aikana lukenut sekä kirjoista että lehdistä vuosikymmenien sotien kauheuksista myös maailmansotien jälkeen nykyaikana (Korea, Vietnam jne) mutta myös elokuvista ja niissä kaikissa vielä sekä faktasta että fiktiosta.
Erityisesti on mietityttänyt meidän miesten sotilaina (kannan tästä jonkinlaista kollektiivista syyllisyyttä sukupuoleni vuoksi vaikka sivari olenkin) vihollisnaisiin kohdistamamme raiskausväkivalta.
M-I-K-S-I sellaista tapahtuu?
Joukossa (ja erisnimi etunimen sijasta tarkoittaa ryhmää!) tyhmyys tiivistyy. Ja pitäisi kai lisätä raakuus yms.
Tuossa mainitsemassani Abu Ghraibin tapauksessa dokumenttielokuvan hiukan kyseenalaiseksi asettamankin mukaan esimiehet eivät tienneet mitään ja tämä kaikki julmuus oli vain häiriintyneiden yksilöiden itsensä keksimää. Eräät aihetodisteet tosin viittasivat muuhun mutta asia osattiin kai aika hyvin peitellä ja silotella.
Mutta voi miten ystävällisiä ja miellyttäviä ihmisiä nämä hirviöt elokuvan haastatteluissa olivat. Ei heidän kasvoiltaan näkynyt mitä infernaalisen hulluuden merkkejä. Kovasti olivat itsekin ihmeissään ja katuvaisia mitä olivat tulleet tehneeksi eivätkä edes kaikilta osin ymmärtäneet miksi kauhutekonsa olivat tehneet. Vaikka elokuvan tekijät esittivät hypoteesejaan esimiesten määräyksistä niin kauheuksien tekijät olivat sellaisista asioista kummallisen hiljaa.
Toisen maailmansodan jälkeisessä Nürnbergin oikeudenkäynnissä luotiin oikeuskäytäntöä yksilön vastuulle omista kauhuteoistaan vastaavanlaisissa tilanteissa. Kannattaa miettiä.
15.8.2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Sotaan kuuluu absoluuttinen väkivalta, joka kohdistuu myös naisiin ja lapsiin. Sotahistoria osoittaa, että amerikkalaiset ovat kaikissa sodissaan toteuttaneet siviiliterroria aivan kuten kuka tahansa muukin sotiva kansakunta. Abu Ghraibin tapahtumat eivät ole uutta tai poikkeuksellista. En kuitenkaan laittaisi yhtäläisyysmerkkejä Irakissa sotivien osapuolien välille, kun puhutaan sodan julmuuksista. Toki Yhdysvallat käyttää voimaansa oman etunsa, joka ei juuri eroa suomalaisten eduista, ajamiseen. Minusta siinä ei ole mitään outoa, koska niin ovat toimineet aina ne, joilla voimaa on ollut riittävästi.
VastaaPoistaMerkittävin syy häviölle jääneiden nöyryyttämisessä on tietenkin puhtaasti evoluutiobiologinen, mutta myös se, että sotilaat ovat nuoria miehiä, jopa poikia. Sodan johdossa taas on aikuisia miehiä, jotka ovat poikina sotineet. Onkin sanottu, että talvisota oli jääkärien näköinen, koska he iäkkäinä ja siviiliuran tehneinä näkivät sodan laajemmassa yhteydessä kuin mihin etulinjan johtajat yleensä kykenevät. Talvisota oli kaikista Toisen maailmansodan rintamista poikkeuksellisen siisti siviilien osalta. Kaikissa muissa tilanteissa venäläiset käyttivät systemaattista siviilien nöyryyttämistä osana sotaansa, Suomessa vain yksittäistapauksina.
Yksi talvisodan "ihmeistä", venymiskyky, onnistui pitkälti juuri siksi, että pojat ja nuoret miehet luottivat esimiestensä puheisiin. Tunnetuin jääkäri on varmaan Tuntemattoman kapteeni Kaarna, jonka esikuvana oli jääkärikapteeni Toivo Kärnä, jonka Linnakin kuvaa muuten sangen auktoriteettivastaisessa teoksessaan alaistensa kovin pitämäksi isähahmoksi.
Hiukan on minullekin tuollainen asiallinen ja kiihkoton kuva jäänyt suomalaisesta kansanmiehestä ja talvisodasta. Sellaisia juhamietoja ;)
VastaaPoistaOsan siitä kuvasta on päässäni muodostanut myös Tuntematon sotilas. Vaikka en ole koskaan mikään suuri sotakirjojen ystävä ollut se teki minuun suuren vaikutuksen. Vaikka se omalla tavallaan oli herooinen se oli silti minusta kaikkea muuta kuin sotakirja. Olen monelle ulkomaiselle tutulle suositellut sitä jonkinlaisena suomalaisen (miehen) sielunmaiseman tulkkina Seitsemän veljeksen ohella.