Kollektiivinen päätöksenteko

Olen törmännyt yritystoiminnassakin kollektiiviseen päätöksentekoon.

Uskomatonta mitä kaikkea voidaan työntää kollektiivisen päätöksenteon taakse. Jos päätöstä tekee esim 5-6 hengen komitea/tiimi tai mikä se nimi nyt onkaan, niin heistä 1-2 on aktiivista ja sitten 4-5 nyökyttelijää, jees-ihmisiä. Erityisesti jos noissa 1-2 aktiivisessa sattuu olemaan muihin esimiesasemassa oleva niin eivät nuo loput rohkene olla eri mieltä, vaikka aidosti olisivatkin, vaan hyväksyvät päätöksen vaikenemalla.

Jos päätös osoittautuisi myöhemmmin huonoksi ei kukaan suostu siitä ottamaan vastuuta. Nyökyttelijät sitten rauhoittavat omaatuntoaan mumisemalla itsekseen, että "minähän olinkin eri mieltä".

Kun kapitalistisessa markkinataloudessa törmään tällaiseen "neuvostojen valtaan" niin minua puistattaa.

Tällä en suinkaan tarkoita etteikö ryhmätyö saata olla erittäin hedelmällistä.

Muistan pitkän työurani ajalta muutaman tuollaisen tapauksen vieläkin.

Eräs tapaus oli erään projektin ohjausryhmässä. Projektin vetäjä oli tehnyt erittäin suuren työn tehdessään yhden A4 mapin täyttävän projektisuunnitelman. Projektisuunnitelma oli annettu muutaman kiireisen henkilön muodostamalle ohjausryhmälle. Olin yksi heistä.

Päivisin kun en ehtinyt minulta meni muutama ilta tuon mapin lukemiseen ja ymmärtämiseen. Yritin puhelimitse olla yhteydessa toisiin ohjausryhmän jäseniin, mutta kaikilla oli jatkuva kiire ja sanoivat, että tavatan sitten ohjausryhmän kokouksessa.

Ohjausryhmän kokouksessa vastaan hangoittelustani huolimatta projektisuunnitelma hyväksyttiin äänestyksellä. Minun annettiin ymmärtää, että olin vain hankala kun en voinut hyväksyä kaikkea esitettyä. Ja kun ohjausryhmän kokouksellakin oli kiire, time-managereihin varattu aika oli loppumassa, ei kokouksessa ehditty keskustella ollenkaan esittämistäni näkökohdista.

Kokouksen jälkeen soitinkin sitten eräälle kollegalleni ohjausryhmässä ja ihmettelin, miten hän saattoi täysin hyväksyä projektisuunnitelman osin epäonnistuneetkin selvitykset. "Hei, en mä ehtinyt siitä lukea. Vilkaisin ja se näytti ihan OK:lta." Kun sitten selvitin mahdollisimman lyhykäisesti ja ytimekkäästi asian niin sain vastauksen "Ai, niinkö siellä olikin. Sehän on ihan päin honkia."

Vastaava toinen esimerkki oli eräässä teknologiahankkeessa 1980-luvulla. Istuimme palaverissa hiomassa erään mittavahkon tuotekehityshankkeen yksityiskohtia. Eräs hankkeen kehitysinsinööri esitti omat suunnitelmansa ja muu pöydän ympärillä kuunteli hiljaisena. Minä en oikein hyväksynyt enkä ymmärtänyt esitettyä ja pyysin lisää selvitystä kokouksessa. Siinä yhteydessä eräs yrityksen johtaja-asemassa oleva sitten hyvin kyynisesti esittikin, että "tämähän on kuin Japanissa että asiaa puidaan niin pitkään että päästään konsensukseen". Vastakysymykseni olikin: "No, onko se sitten huono asia?" Kokous päättyi ja vastustuksestani huolimatta kehitysinsinöörin suunnitelma hyväksyttiin nyökyttelemällä.

Kirjoitin seuraavaksi päiväksi kyseiselle, hankkeen käytännössä siunanneelle johtajalle perusteellisen kirjallisen selvityksen miksi hyväksytyssä muodossa suunnitelma olisi johtanut väärään, kalliiseen tai ainakin huonoon lopputulokseen.

Oli yllättävää havaita ko johtajan ilme kun oli perehtynyt selvitykseeni. Onneksi hän oli sitä tyyppiä, joka kehtasi myöntää erehtyneensä ja hanke saatiin noilta osin sitten kuitenkin ohjattua oikeammille raiteille.

Mutta kuinka paljon olenkaan törmännyt omaa asiantuntemustaan tai arvovaltaansa pönkittäviin, joille erehtymisen myöntäminen on lähes mahdotonta. Tai sitten yrityksen koko ilmapiiri on sellainen, että erehdyksiä ei sallita ja niiden sattuessa , tai oikeammin paljastuessa (niitähän yritetään kaikin voimin peitelläkin ;) tärkeimpänä nähdään syyllisten löytäminen ja rankaiseminen.