25.10.2008

Vanhusten hoito psyykelääkkeillä

Jos Suomessa jotain laatulehtiä on niin kyllä siihen joukkoon kuuluu Suomen Kuvalehti. Sen todellisuus on ehkä hiukan erilainen kuin jonkun Hymy-lehden tms. Voisi jopa kuvata ehkä snobistisen elitistiseksikin. Kyllä Suomen Kuvalehdellä on jonkinlainen poliittisen korrektiuden seulakin. Voi olla (tai itse asiassa tiedän!) ettei siellä julkaista omien lukijoiden maailmankuvaa liikaa romahduttavia juttuja. Ne on siis parasta lukea edelleen vaikkapa Hymy tai Alibi lehdistä.

Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä nro 43 24.10.2008 oli kirjoitus otsikolla 'Suomi on psykoosilääkkeiden kärkimaa'. Artikkelissa sivuttiin hiukan vanhusten hoitoakin hoitolaitoksissa vaikka asiasta kuultu asiantuntija psykiatrian professori Raimo K. R. Salokangas kiistikin asian. Muistelen vain että eräs toinen professori, naispuolinen jonka nimeä en muista, mutta oli kuitenkin yliopistotasoinen vanhustenhoidon asiantuntija julkisuudessa kertoi, että hänestä on häpeällistä miten paljon vanhuksia henkilöstön säästöistä johtuvan vähyyden vuoksi nukutetaan kemiallisesti jo heti alkuillasta jotta helpotetaan ilta- ja yövuorojen toimintaa.

Olen itsekin seurannut muutaman vanhuksen kohdalla tuollaista ja kyllä se vaikuttaa aika yleiseltä hoitokäytännöltä.

Olisi mielenkiintoista jos tuollaiset vertailututkimukset myös taustoittaisivat tietoja missä lääkkeitä käytetään ja missä erot eri pohjoismaiden välillä ovat.

Ero esimerkiksi nimikkeen 'keskushermostoon vaikuttavat rauhoittavat lääkkeet' alla oli huomattava Tanskan ja Suomen välillä. Suomessa noita lääkkeitä käytettiin jopa kaksinkertainen määrä Tanskaan verrattuna. Tähän rinnalle pitäisi laittaa ihmeteltäväksi vertailutiedoksi myös radikaali ero Suomen ja Tanskan vanhustenhoidossa. Suomessa vanhusten laitoshoito on laajaa kun sen sijaan Tanskassa pyritään niin pitkälle kuin mahdollista turvaaman vanhusten kotona asuminen.

Vaikka asia on mielestäni erittäin vakava voi silti hiukan huumorin pilke silmäkulmassa muistaa eräs anekdootti tilastoista, kausaalisuhteesta ja korrelaatiosta ja joka sekin liittyy Tanskanmaahan. Sattui joskus takavuosina tilastoista ilmenevän että haikaroita oli Tanskassa eräänä vuonna ollut tavallista enemmän ja myös lasten syntyvyys oli sinä vuonna hyvin korkea. Minkä johtopäätöksen sinä vedät tuosta yhteydestä?

Vanhin tyttäreni kertoi eräässä yhteydessä kun keskustelimme eutanasiasta havaintonaan, että eutanasia on huomattavasti enemmän protestanttisten maiden agendalla kuin katolisten. Vaikka Tanska ei olekaan katolinen maa niin kyllä minustakin tuntuu että katolisissa maissa on edelleen elämän kunnioitus, vanhuus, perheen ja suvun merkitys suurempi kuin meillä jossa kaikki on ulkoistettu hyvinvointivaltion hoidettaviksi jättiläismäisissä laitoksissa. Järkyttävä esimerkki on Tampereen Koukkuniemen vanhainkoti, jossa on melkein 1000 paikkaa, joista vaähän yli 100 sairaalapaikkaa. Ja jossa muutama vuosi sitten hoitajien vähyyden vuoksi jouduttiin määräämään Tampereen kaupunki palkkaamaan lisää henkilökuntaa. Tuon kokoinen laitos on jo ihan järkyttävä vastakohta kotihoidolle. Kai tuollaiseen kokoon on hurahduttu jonkun suuruuden ekonomia-mantran lumouksissa. Olisi muuten mielenkiintoista saada tuollaisen "vanhustenhoitosiilon" vertailukelpoiset tilastot käytetyistä psyykelääkkeistä. Lisäsin tuon sanan 'vertailukelpoiset' koska voi toki olla että laitoksissa on huonompikuntoista väkeä kuin kotihoidossa. Eli tutkimuksen pitäisi ottaa huomioon tuollaisetkin mahdolliset taustamuuttujat.

Minun käsitykseni on MUTU:a mutta en ole yksi käsityksieni kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti