Yhteiskunnan vika, populismi ja riippumattomuus

Jäljempänä kirjoittamani asiat riippuvat toisistaan vain hyvin löyhästi.

Kauhajoen tapahtumat olivat järkyttäviä. Pitää kirjoittaa heti tähän alkuun selvennyksenä.

Lueskelin joitakin päiviä sitten Iltalehdestä formulakuljettaja Kimi Räikkösen mietteitä Kauhajoen surmista:

"- En usko, että Suomessa on mitään erityistä ongelmaa. Uskon, että tuollaista voisi tapahtua missä tahansa, Räikkönen sanoo.

Räikkösen mukaan ei ole helppo löytää selitystä sille, miksi tällaista tapahtuu.

- Pahoinvoivia ihmisiä on paljon. Ehkä kun tietyt ihmiset elävät vaikeita aikoja ja näkevät tällaisia tapahtuvan, he ajattelevat toistaa niitä, Räikkönen pohtii.

- Tai ehkä totuus on se, että ei ole mitään yhtä selitystä: se on vain hulluutta, hän miettii."

Ihan oikeasti. Voiko paremmin sanoa.

Kun lukee eri tasoisten poliitikkojen lausuntoja joissa monessa on selityksenä jotenkin "yhteiskunnan vika" ei voi kuin ihmetellä. Jään miettimään, että pitäisikö meidän ajatella Kimille formuloiden jälkeistä aika terävänäköisenä ja viileäpäisenä kansanedustajana.

Muutenkin olen alkanut vakavasti miettiä minkälaisilla keinoilla me voisimme varmistaa esimerkiksi kansanedustajiemme riippumattomuuden erilaisista ryhmäpainostuksista. Monessa tapauksessa puoluekuri, vanhemmat kollegat, puoluetoimiston painostus yms tuntuvat nopeasti olouttavan ja vaientavan uuden kansanedustajan, joka huomaa muuttuneensa melkein pelkäksi napinpainajaksi. Jörn Donner kirjoitti ansiokkaasti aiheesta kirjassaan 'Terveenä laitoksessa'.

Minua on pitkään harmittanut joidenkin poliitikkojen tai puolueiden halveksiva leimaaminen populistisiksi. Yleisestihän attribuutti liitetään vähättelevässä sivumerkityksessä Perussuomalaiset puolueeseen tai sen nykyiseen puheenjohtajaan Timo Soiniin. Miksei kyseisen puolueen entisiinkin puheenjohtajiin.

Wikipedia sanookin hauskasti populismista: "Lisäksi jos populismin käsitteestä otetaan pelkkä kansansuosion tavoittelu yksinkertaisin iskulausein, pätee määritelmä myös niin sanottuihin valtapuolueisiin, ainakin mitä niiden vaaliohjelmiin ja -lupauksiin tulee."

Muistelen joskus lukeneeni Timo Soinin esitelmän populismista ja se teki minuun hyvän vaikutuksen. Myöhemmin selvisi että hänhän oli kai peräti tehnyt akateemisen opinnäytetyönsä eli gradun samaisesta populismista.

Nyt samaa yksinkertaistavaa leimakirvestä käytti arvostamani vihreä ex-kansanedustaja Osmo Soininvaara blogikirjoituksessaan USA:n politiikka populismin vankina. En ole mikään suuri Yhdysvaltain ihailija mutta lausuma "Yhdysvaltain poliittisen päätöksenteon välitön riippuvuus kansan mielipiteestä ja ymmärryksestä ja keskiverto äänestäjän valistumattomuus ja tietämättömyys eurooppalaisen silmin katsottuna on vaarallinen yhdistelmä" henkii kyllä melkoista norsunluutornissa istumista. Eiköhän meiltä löydy lähes yhtä valistumattomia ja tietämättömiä äänestäjiä jatkuvasti äänestämään samat puolueet ja kasvot meitä johtamaan.

Muistan joskus aikoinaan paljon keskustelleeni siitä onko Helsingin Sanomat niminen Suomen suurimmaksi SDP-äänenkannattajaksikin joskus nimettynä riippumaton vai sitoutumaton vai ei kumpaakaan vai kumpaakin?

Riippumattomuuden suuren merkityksen olen havainnut toimittuani noin 1/2 vuotta työpaikallani luottamusmiehenä. Eläkkeeseen oikeuttavasta iästäni johtuen olen havainnut riippumattomuuteni suuremmaksi kuin jos olisin 30-50 vuotias taloudellisesti palkkatyöstä riippuvainen. Olen leikillisesti sanonutkin että otsaani saa ihan vapaasti lyödä vaikkapa kommunisti leiman niin ei pahemmin vaikuta, koska tuskin luottamusmiesurani päätyttyä tulen palaamaan palkkatyöhön vieraan palvelukseen. Niin, leima olisi muutenkin väärä. En ole koskaan ollut enkä ole kommunisti. En enemmistöläinen enkä vähemmistöläinen. Omista poliittisista mieltymyksistäni saatan kirjoittaa joskus myöhemmin. Siihen saakka saavat lukijani tyytyä kirjoittamieni rivien väleihin.