Vielä kerrostalon elinkaaresta

Kirjoitin tämän vuoden helmikuussa kerrostalojen elinkaaresta jonka olin jossain asiantuntijoiden vetämässä televisio-ohjelmassa kuullut noin 40 vuodeksi niiden talojen osalta jotka rakennettiin 1950-60 luvulla.

Nyt luen Taloussanomista tuoreen jutun että niitä seuraavina vuosikymmeninä eli 1960-1970 luvulla talojen elinkaari oli vielä lyhyempi 30 vuotta:

'1960–70-luvulla talot rakennettiin kestämään 30 vuotta. Nyt se 30 vuotta on mennyt, sanoo, Rakennustarkastusyhdistys RTY:n puheenjohtaja Pekka Virkamäki. '
Perkele. Pitäisikö nuo rakennuttajat ja rakennustarkastajat laittaa syytteeseen viattomien kansalaisten petkuttamisesta? Missä kerrottiin 1950-1970 luvulla uusien ja kalliiden asuntojen elinkaaren muodostuvan 40-30 vuodeksi?

Irvokkaaksi tuollainen kerrostalon 30 vuoden elinkaari muodostuu nykyään kun asuntolaina otetaan 25-30 vuodeksi. Eli juuri kun olet saanut asuntosi maksetuksi se onkin saavuttanut elinkaarensa pään. Ja ellei sitä pureta sen korjauskustannukset muodostuvat melkein uutta vastaavan hintaiseksi.

Hitto. Usein on puhuttu että auto on huono sijoitus. No niinhän se varmaan on mutta jokainen ostaja tietää ostaneensa hyödykkeen joka kuluu, vanhenee ja menettää arvonsa. Mutta kun ostat auton vaikkapa 3-4 vuoden maksuajalla saat sentään sen jälkeen ajaa vielä aika monta vuotta täysin maksetulla autolla. No, ero on sitten työsuhde-leasing autoja ajavien tilanne. Hehän saavat yleensä taas alleen uuden auton 3 vuoden kuluttua mutta useimmat myös tietävät maksavansakin siitä ihanuudesta.

Tämä asuintalon 30 vuoden elinkaari korostuu mielessäni kun vertaan sitä isoisoisäni Pietariin v 1901 perheelleen rakennuttamaan 'omakotitaloon', josta kirjoitin blogissa otsikolla Taiteesta vain viikko sitten. Talon 100-vuotisjuhlaa vietettiin v 2001 eli se on nyt jo 110 vuotta vanha. No rakennusaineena olikin käytetty mm graniittia. Ja tuossa 4 vuotta sitten kerrostalon elinkaaresta kirjoittamassani jutussa mainitsin sukulaisteni 1700-luvulla rakennetusta kerrostalokiinteistöstä Pariisin keskustassa.

Isäni laskikin usein leikkiä miten hänen isoisällään oli tapana tehdä hyvin perusteellista ja huolellista työtä. Ja samanlainen oli isäni perusarvo ja sitä elämänviisautta hän istutti minuunkin. Kirjoitin neljä vuotta sitten aiheesta otsikolla 'Mitä opin vanhemmiltani'. En tiedä olenko saanut sitä arvoa "jos teet jotain niin tee se saman tien kunnolla ja huolellisesti" siirrettyä lapsilleni eksplisiittisesti mutta toivon niin.

Tarkkaan investointiensa takaisinmaksuajoista huolehtivat kiinteistösijoittajat ja Novo Groupin kaltaiset "kiinteistökehittäjät" purkavatkin surutta keskustan vanhojakin kiinteistöjä "kehittääkseen" niitä tuottavampaan suuntaan. Siinähän käytetään usein hyväksi poliittisia suhteita kaavoituksesta päättäviin, sillä he voivat yhdellä rakennusoikeutta lisäävällä kynänvedolla luoda uutta omaisuutta lähes tyhjästä.

Ehkä me Suomessa olemmekin metsäläisiä, joille tuollainen jatkuva alas repiminen hyvin sopii. En ole mikään kovin suuri Alvar Aalto fani mutta mieleeni tulee silti suojelukohteeksi Helsingin Katajanokalla paraatipaikalla sijaitseva Aallon suunnittelema entinen Enso Gutzeitin marmorinen pääkonttori. Sitähän kilvan erilaiset kiinteistökehittäjät himoitsevat ja yrittävät vähätellä sen arkkitehtonisia arvoja vain saadakseen luvan rakentaa tilalle jotain älyttömämpää mutta sijoittajilleen hyvin tuottavaa. Aina välillä hävettää. Ihme ettei suunnitella Katajanokan Uspenskin katedraalin purkamista tai jos vaikka pantaisiin uusiksi koko Senaatintorin alue - mitä niitä vanhoja elinkaarensa pään jo ohittaneita röttelöitä suojelemaan. Tulisi hyvä paikka uudelle jättiläis-Prismalle ja Citymarketille ;)