Pankkien pääomittaminen

Tuo ilmaisu on viime aikoina tullut yhä useammin esiin mediassa eräänä isona kansallisena ratkaisuna pankki- ja rahajärjestelmän pystyssä pitämiseksi.

Meillä Suomessa on yhdenlaista kokemusta pankkien pääomittamisesta. Vuoden 1992 laman seurauksena haluttiin turvata työllisyyden ja yritystoiminnan jatkuminen. Esko Ahon johtama hallitus päätti että se tehdään parhaiten tukemalla pankkeja, jotka sitten vuorostaan kanavoivat tuen yritysmaailmaan. Perusteltuja soraääniä kuului valitusta pelastamistavasta ja niissä epäiltiin koko tuen valuvan pelkkään pankkien pelastamiseen kuten sitten kävikin. Kun valtio lupasi korvata pankkien luottotappioita avattiin melkoinen Pandoran lipas. Pankit ryhtyivät kilvan ns panemaan lihoiksi asiakkaitaan ja tapahtuikin melkoinen omaisuuksien uusjako.

Edellä oleva kuvaus ei ole mitenkään tarkka analyysi tapahtuneesta mutta eräänlainen tiivistelmä.

Yllättävää oli, että lainoittaessaan vaarassa olleita pankkeja valtio lahjoitti ja lainasi rahaa vaatimatta suuremmin mitään vastineeksi. Kyllä julkisuudessa oli paljonkin ja hyvin arvovaltaisiakin puheenvuoroja, että jos pankeille annetaan rahaa niiden pelastamiseksi on saatava jotain vastinetta omistuksen muodossa. Eli rahaa olisi annettu pankeille vain oman pääoman ehdoilla.

No sehän ei sopinut, että valtio tulisi pankkien osaomistajaksi. Pankit ja niiden omistajat luonnollisesti kavahtivat ajatusta. Sehän olisi haiskahtanut pankkien kansallistamiselta ainakin osittain. Esko Ahon hallitus ei moista ajatusta ottanut kuuleviin korviinsa.

Kun Saksassa oli vaikeuksia pankki- ja rahajärjestelmässä siellä tuntui aivan ehdottomana vaatimuksen valtion tuelle olevan, että pankeille annetaan rahaa vain oman pääoman ehdoilla eli osakkeita vastaan. Kun sitten ajat paranevat voidaan osakkeet myydä hyvästä hinnasta ja saada valtion rahat sillä tavoin takaisin.

Nyt euron ja eurovaltioiden kriisin jatkuessa puhutaan mediassa yhä useammin miten tärkeää olisi pelastaa pankkitoiminta. Ja ratkaisuna olisi, että kukin maa pelastaa omat pankkinsa niitä pääomittamalla mutta jos niillä mailla ei ole rahaa voitaisiin siihen käyttää yhteisiäkin rahoja.

Ja vetoomuksena on noissa, että ensisijaisesti olisivat velvollisia tuohon pääomittamiseen pankkien omistajat. Tuossa minun epäluuloni heräsivät! Mitäpä jos entisillä omistajilla ei ole pääomia tai eivät jostain muusta syystä halua sijoittaa varojaan uhkarohkeiksi kokemiinsa hankkeisiin.

Nyt herääkin kysymys että miten julkinen valta tulee avuksi ja auttaa noiden pankkien pelastamisessa ja samalla turvaa entisten omistajien omaisuuden säilymisen?

Minusta pulassa olevien pankkien kansallistaminen vaikkapa osittain siten että valtiot ryhtyisivät osakkaiksi olisi oivallinen pelote - miksi muuten pääomapiirit rahojaan huonossa jamassa olevaan pankkiin sijoittaisivat. Mutta pelko että valtio tulisi mukaan edes osaomistajaksi olisi oiva porkkana - vai olisiko se kuitenkin peräti keppi?

Nämä ovat ihan maallikon ajatuksia. En ole pankkitoiminnan asiantuntija. Yritän vain pelkällä valveutuneen rivikansalaisen maalaisjärjellä mietiskellä vaihtoehtoja ennen kuin meille tarjotaan mediassa se yksi ainoa ja oikea vaihtoehto.

Saas nähdä miten pankit aiotaan pelastaa.