Menneellä viikolla näytettiin Ylen Teema-kanavalla englantilaisen historiadokumentin osa, jossa kuvattiin Suomea natsi-Saksan liittolaisena.
Vuosien mittaan olen lukenut jos jonkinlaisia selityksiä ja tulkintoja, joissa pyritään ikään kuin pyyhkimään pois tuollainen kohta Suomen menneisyydestä. Seurasin hetken aikaa netissä tuon dokumentin nostattamia keskusteluja. Aihe on kipeä ja minusta on ihan luonnollistakin että aihe nostattaa suuria tunteita. Ja musta halutaan pestä valkoiseksi tulkitsemalla historiaa sopivan väritettyjen lasien läpi.
Saksassa on mielestäni suhtauduttu realistisemmin menneisyyden haamuihin. Kun kävin saksalaista koulua 1950-luvulla saatoin siellä havaita vaikenemista arasta menneisyydestä. Goethestä ja Schillerista oli sopivaa puhua mutta Hitleristä piti vaieta. No, en minä sitä silloin alakoululaisena tietenkään ymmärtänyt. Jälkeenpäin vasta ymmärsin kun alkoi natsi-Saksan historia kiinnostaa.
Enkä minä edellä kirjoittamallani suinkaan tarkoita etteikö Suomi itsenäisyyden säilyttämisen näkökulmasta tehnyt parhaat ratkaisut. Mutta minusta se ei silti poista sitä minun mielestäni tosiasiaa, että Suomi oli natsi-Saksan kumppani tai liittolainen. Mikä siinä nyt sitten oikea sana olisi. Siitä on minusta turha saivarrella. Olen sellaisiakin keskusteluja seuraillut netissä.
Huvittavimpia noissa nettikeskusteluissa näkemiäni selityksiä oli kun yritettiin osoittaa että Suomi ja Saksahan olivat vastakkaisilla puolilla kun suomalaiset ajoivat saksalaiset pois Suomen Lapista. Selitys on juuri tuollaista kaunistelua josta edellä kirjoitan. Ei Suomi vapaaehtoisesti nostanut aseitaan saksalaisia vastaan vaan se sisältyi jatkosodan 4. syyskuuta 1944 sovittuihin aselepoehtoihin.
25.11.2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Turhanpäiväistä pohdiskelua, koska täytyy muistaa, että Natsi-Saksa oli Stalinin liittolainen ennen sotaa. Yhdysvallat, Englanti ja Ranska olisivat julistaneet sodan Neuvostoliitolle keväällä 1940 Suomen pyynnöstä, mutta olivat Stalinin liittolaisia vielä 1946.
VastaaPoistaLiittolaisuus Stalinin kanssa on aivan yhtä tuomittavaa kuin Hitlerinkin, mutta kun Hitler hävisi sodan, vain siihen liittosuhteeseen moralisteilla riittää intoa antaa tuomionsa.
Ja täytyy nyt muistuttaa vielä siitä, että talvi- ja jatkosota olivat samaa sotaa. Ensimmäisessä Suomi ei ollut Saksan liittolainen vaan päin vastoin Saksa antoi Suomen Neukkulalle. Toisessa erässä Suomi sai Saksalta aseapua. Poliittista apua Suomi ei saanut kuin keväällä 1941, jolloin Hitler ei antanut lupaa Stalinille hyökätä Suomeen.
Eli summa summarum: pyörittelepä noita miten päin vaan, on paksua väittää Suomea Saksan liittolaiseksi. Liittolaisuudella kun tarkoitetaan, että ajetaan samaa tavoitetta. Suomella oli eri tavoitteet kuin Hitlerillä. Tämän USA ymmärsi, kun ei julistanut Suomelle koskaan sotaa.
KT "Liittolaisuudella kun tarkoitetaan, että ajetaan samaa tavoitetta."
VastaaPoistaVaikka sanotkin että turhanpäiväistä pohdiskelua niin itse määrittelet liittolaisuus käsitteelle sopivat reunaehdot ja simsalabim Suomi onkin "hyvisten" puolella.
Mitenkäs jos kyse olikin kumppanuudesta?
Mutta joka tapauksessa on selvää ettei Suomi kuitenkaan saksalaisia vastaan taistellut kuin vasta Lapin sodassa. BTW ei Lapin sodassakaan Suomi tai Saksa julistanut toisilleen sotaa de jure vaikka de facto sotaa keskenään käytiinkin.
"Suomi oli natsi-Saksan kumppani tai liittolainen."
VastaaPoistaKyllä se on totta, että Suomi oli Natsi-Saksan kumppani ja liittolainen. Ymmärrettävistä syistä tätä on yritetty kaunistella puhumalla "erillissodasta".
Liittolaisuussuhde oli selkeä, koska saksalaiset vastasivat Suomen rintaman pohjoisesta lohkosta.
Ns. "Jeesus-optiota" ei Suomen kaltaisella maalla ollut käytettäväissä II maailmansodan aikaisessa ympäristössä. Oli valittava Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Neuvostoliitto olisi tarkoittanut Suomen kansan varmaa tuhoa, sovjetisointia ja vankileireille johtavia karjavaunuja, joista Baltian maiden kohtalo ikävällä tavalla muistutti. Eli mihinkään ylimääräiseen itseruoskintaan ei ole tarvetta. Asioista tulee kuitenkin puhua niiden oikeilla nimillä eikä ikäviä asioita pidä piilotella.
On myös totta, että Suomi ei jakanut Saksan sodanjohdon päämääriä vaan pyrki lähinnä palauttamaan Talvisodassa vääryydellä otetut alueet itselleen. Moni tosin uskoi Saksan sotaonneen ja unelmoi sen avulla saavutettavasta Suur-Suomesta.
Kun Saksan sotaonni kääntyi Stalingradissa, Suomi pyrki aktiivisesti muuttamaan politiikkansa suuntaa ja lopulta puolenvaihto onnistui 1944.
Vasarahammer muotoili sanomansa paremmin kuin minä olin osannut. Mutta juuri noin minäkin olin tarkoittanut.
VastaaPoistaEn minäkään mitään itseruoskintaa ole hakenut. Asioista rehellisesti, avoimesti ja oikeilla nimillä puhumista olen peräänkuuluttanut. Ja koko kirjoitus syntyi juuri siitä syystä kun havaitsin tuon mainitsemani tv-dokumentin nostattamat kaunistelut nettikeskusteluissa.
Vajaa kaksi kuukautta sitten kirjoitin mietteitä kun tv oli esittänyt dokumentin venäläisistä sotavangeista Suomessa
http://granpaigor.blogspot.com/2011/11/suomi-natsi-saksan-rinnalla.html
Kiinnitin siellä huomiota erääseen sivujuonteeseen:
"Dokumentissa kerrottu marskin henkilökohtainen hanke pyytää muiden tietämättä apua kansainväliseltä Punaiselta Ristiltä sotavankiasiassa osoittaa, että hän oli vielä sellainen klassinen vanhan ajan sotilas, jolle kunnia ja vihollisenkin edustajien asiallinen kohtelu olivat tärkeitä. Ja siihen häntä tietenkin velvoitti myös aateluus - Noblesse Oblige."
Olen tullutkin muutenkin johtopäätökseen, että marski oli se tasapainottava ja rauhoittava voima joka esti suomalaisten pahimmat sodanaikaiset hullutukset.
No voi kehveli. Väärä linkkihän tuossa äskeisessä kommentissani oli. Tässä on oikea:
VastaaPoistahttp://granpaigor.blogspot.com/2011/10/vanja-vai-ryssa-sotavangeista-suomessa.html
Arvosteluni kohde liittyy kahteen seikkaan. Ensiksi, GPI leimaa Suomen liittolaisuuden natsi-Saksan kanssa moraalittomaksi. Natsi-Saksan moraali oli ilmiselvästi sairas, mutta Stalinin Neukkulalla ei ollut moraalia lainkaan. Kun Yhdysvallat oli kuitenkin Stalinin liittolainen, voiko siitä vetää johtopäätöksen, että Yhdysvaltain moraali oli yhtä olematon kuin Neukkulalla samalla tavalla, kuin Suomella liittoutuessaan Saksan kanssa. Eli kysymyksen lähtökohta on henkisesti niin rajoittunut, että sen voi ratkaista vain ja ainoastaan Yhdysvaltain suhtautuminen Suomeen, mikä oli siis päätös olla julistamatta sotaa.
VastaaPoistaToinen arvosteluni kohde liittyy tuohon liittoutumiseen. Täytyy nyt rehellisyyden nimissä tunnustaa, että Toinen maailmansota kattoi vuodet 39-46, minä aikana Suomi oli ensin Saksan vihollinen (Molotov-Ribbentrop pakti), sitten aseveli ja lopuksi taas vihollinen. Risto Peltovuoren kirja Saksa ja Suomen talvisota paljastaa hyvin, miten Suomessa koettiin liittolaisuus Saksan kanssa.
Mannerheimin läheisimmät työkaverit olivat Airo ja Walden. Molempien elämäkerroista tulee ilmi - samalla tavalla kuin Ruotsin Moskovan suurlähettiläs Assarssoninkin - että aikalaisista ei kukaan pitänyt Suomen valintaa moraalisesti ongelmallisena. Ilman Saksan tukea, Suomessa olisi kuoltu nälkään talvella 41-42. Se olisi ollut liittoutumattomuuden hinta.
Lopuksi: varmaan olen herkkähipiäinen, mutta inhoan GPI:n väitettä, että Suomi olisi ollut Hitlerin liittolainen, koska se kätkee sisäänsä arvolatauksen, että Suomi valitsi moraalisesti väärin. Koko ongelman asettelu on paljon laajempi, ja tällainen yksinkertaistaen tehty provo on - anteeksi nyt vaan GPI - todella mauton ja lapsellinen.
KT: Nyt luet jotain mitä en ole kirjoittanut ja otat sellaisesta nokkiisi. En minä ole käsitykseni mukaan puhunut mistään koko valtion väärästä moraalisesta valinnasta.
VastaaPoistaKun puhut että Suomi olisi Molotov-Ribbentrop paktin johdosta ollut Saksan vihollinen niin milloin Saksan ja Suomen välillä oli aseellista selkkausta tuona ensimmäisenä "vihollisuusaikana"? Eikös siinä Hitler vain luovuttanut Suomen Stalinin etupiiriin?
Tässä kommentissa useamman kerran tunnut myöntävän Suomen liittolaisuuden vaikka sen välillä taas kiellät.
Nyt näet jossain kirjoittamassani sisään kätketyn arvolatauksen, jossa tuomitsisin Suomen liittolaisvalinnan. On varmaan KT:nkin myönnettävä ettei Hitlerin Saksa ollut niitä sympaattisimpia liittolaisia. Vaikka miten Stalin olisi ollut vielä hirveämpi niin ei se Hitleriä sympaattisemmaksi tee.
Minä vain tuomitsen ettei asioista puhuta rehellisesti niiden oikeilla nimillä. Se on ainoa syy jonka vuoksi viitsin kirjoittaa aiheesta. Arvasin kyllä jo kirjoittaessani että tämä herättää hirveitä vastatunteita sellaisissa denialisti-lukijoissa joille koko ajatus Suomesta Saksan liittolaisena on vaiettava tabu-asia. Ja siksi keksitään kaikenlaisia asian hämärtäviä kiertoilmaisuja. Valitettavasti jopa arvovaltaisella historiantutkimuksen tasolla.
KT: Etkö huomannut kirjoituksessani lausetta
VastaaPoista"Enkä minä edellä kirjoittamallani suinkaan tarkoita etteikö Suomi itsenäisyyden säilyttämisen näkökulmasta tehnyt parhaat ratkaisut."?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista