Diili

Vaikka minua pääsääntöisesti melkein ällöttävät erilaiset television valloittaneet reality-ohjelmat olen joskus syrjäsilmällä katsellut tv-ohjelmaa nimeltä Diili.

Olen ollut työelämässä melkein 50 vuotta ja sinä aikana monen aaltoliikkeen kautta työskennellyt erilaisissa tehtävissä juoksupojasta johtajaksi. Eli olen toiminut sekä alaisena että esimiehenä. Sen lisäksi olen aina ollut kiinnostunut johtajuudesta taitona ja ilmiönä. Olen opiskellut johtajuuden klassikoilta kuten Sun Tsu, von Clausewitz, Suvorov, Machiavelli mutta olen myös lukenut Sarasvuon sisäistä sankaria ja Daniel Golemanin Tunneälyä. Ison vaikutuksen on minuun tehnyt amerikkalainen Tom Peters kirjoituksillaan mm ylivertaisesta osaamisesta. Ja jossain vaiheessa löysin amerikkalaisessa Wayne W Dyerissä hengenheimolaisen, joka oli kirjoittanut kirjoihinsa sitä mitä minä olin vuosien saatossa kantapään kautta oppinut.

Ihan varma en ole onko hyvä johtajuus jotain synnynnäistä vai opittua. Todennäköisimpänä pidän jonkinlaista sopivaa synnynnäisten ja opitttujen taitojen yhdistelmää. Ja kun puhun synnynnäisistä taidoista niin en tarkoita ainoastaan jotain geneettistä perimää vaan myös jotain kasvukokemuksiakin eri ikävaiheissa. Eli siis opittua sekin vaikka ei koulupenkillä, kursseilla tai jostain kirjoista.

Diilissä näyttää johtajuuteen sisältyvän aimo annos kuvottavaa ärhentelyä ja öykkäröintiä aivan kuin sellainen kuuluisi hyvään johtajuuteen. Vaikka käsite "Management by perkele" on minulle tuttu pidän noita keinoina joihin johtaja joutuu turvautumaan kun ei muuhun oikein kykene. Amerikkalaisversio Diilistä Donald Trumpin johdolla oli muistaakseni hyvin samanhenkinen.

Televisio-ohjelma on varmaan hiukan eri asia. Öykkäröintiä ja ärhentelyä on lisättävä tv-ohjelmaan vaikka keinotekoisesti draaman terävöittämiseksi.

Se minua huolestuttaa että tuollaisia ohjelmia katsomalla meille syntyy erilaisia pikkuhitlereitä esimiesportaisiin, jotka imevät kritiikittä näkemiään johtamismalleja.

Ja toinen asia joka hiukan huvittaa on vetää yhtäläisyysmerkki hankitun rikkauden ja hyvän johtajuuden välille. Vaikka Harkimo ja Sarasvuo ovat rikkautensa onnistuneet (en tässä analysoi paljonko on taitoa ja paljonko hyvää onnea) itse hankkimaan niin Trump on ainakin vaurautensa siemenen perinyt.

Olen kerran eräälle vauraalle johtajalle jopa joutunut omalta erikoisalaltani toteamaan että tässä asiassa lompakon paksuus ei tuo hänelle mukanaan tietoa ainoastaan mahdollisuuden käyttää sen paksun lompakon mukanaan tuomaa valtaa.

Nyt laman aikaan (vain puhutaanko edelleen taantumasta?) pulpahtaa taas esiin näitä erilaisia öykkäröiviä pikkuhitlereitä jotka myös tehokkaina saneeraajina esiintyvät. Useimmiten heidän keinonsa ovat vain heidän omia bonuspalkkioitaan optimoivia temppuja, joita minä usein nimitän sellaiseksi mitä maataloudessa ryöstöviljelyksi nimitetään. Eli näytetään lyhytnäköisesti kuin saataisiin hyviä tuloksia aikaan mutta vähääkään pidemmällä tähtäimellä tuhotaan kasvupohjaa (=yritystä). Usein nämä henkilöt ovat jo hypänneet seuraavaan saneerauskohteeseen saatuaan edellisen yrityksen ohjattua näennäisen voiton mutta todellisen tuhon tielle. Olen leikillisesti sanonutkin usein että milloinkohan yrityksiin johtajia etsivät headhunterit alkavat hakea sellaisia johtajia jotka ovat saaneet johtamansa yritykset kukoistamaan ilman massiivisia tuotannollis-taloudellisia siivouksia. Vältin kirjoittamasta nykyisin niin yleisestä YT- eli yhteistoimintamenettelystä, koska sen alle voidaan tosiasiassa laskea myös iso määrä myönteisiä asioita eikä pelkästään ihmisten irtisanomisia tai lomauttamisia, vaikka sitä usein YT-kirjainyhdistelmällä tarkoitetaankin.

Erityisen mielenkiintoiselta tuntuu mediassa lukemani havainto, että eniten YT-menettelyssä työpaikkoja pois-saneeranneita ovat isot ja valtion osakkuusyhtiöt. Sen sijaan erilaiset omistajajohtoiset perheyhtiöt ovat usein tinkineet ennemminkin tulostavoitteistaan ja omistajajohtajiensa bonuksista yrityksen pitkän tähtäimen kehityksen hyväksi. Vastaavanlaista erottelua on käsitykseni mukaan käsitellyt ammattisijoittaja Seppo Saariokin kirjoissaan. Eli miten palkkajohtajajohtoiset yritykset eroavat omistajajohtoisista.

Minusta tähän Diiliinkin pitää vain osata suhtautua samanlaisella ajanvietehuumorilla kuin etsitään poikamiehelle morsianta tyyliset reality-ohjelmat.

Ikävä vain että tänä päivänä tuollaiset diilit mitä typerimmissä muodoissa toistuvat korvaamatonta tuhoa aiheuttaen monilla työpaikoilla.