18.9.2008

Iittalan ja Arabian alkuperämaat

Käyskentelin Sello ostoskeskuksessa Prismassa. Siellä oli jotkut Sembalot jossa ihmisille tyrkytettiin tavaraa hiukan siihen tyyliin kuin olisi kyse alennusmyynnistä.

Sinänsä en ollut hämmästynyt mutta silti minua hämmästytti että lukuisista alennusmyyntipaljuista puuttuivat hinnat kokonaan. Ne oli asetettu kuin jossain alennusmyynnissä, erikoismerkinnöin ja keskelle käytävää ja joidenkin tuotteiden osalta vielä hiukan sikinsokin. Näyttää halvemmalta. Mutta yllätys: kaikki olivat ilman hintamerkintöjä.

Samalla tavoin esillä oli Iittalan juomalaseja ja Arabian muumi-mukeja. Ajattelin katsoa noiden kotimaisilta kalskahtavien tuotteiden alkuperämaata. Pakkauksissa ei ollut minkäänlaista merkintää alkuperämaasta. Nyt ei pakkauksissa ollut edes sekavaa ilmaisua 'Designed in Finland' jonka moni mieltää nopeasti katsoen samaksi kuin 'Made in Finland'. Minä olen jotenkin vielä kuvitellut että joku alkuperämaa pitäisi olla merkittynä mutta ei kai se enää ole pakollinen,. Joskus olen nähnyt merkinnän 'Made in E.U' kun jos tuote on valmistettu jossain EU:n halpatyövoimamaassa.

Sitä en edelleenkään ymmärrä miksi tällaisesta alkuperämaa merkinnästä on kokonaan luovuttu. Ymmärrän kyllä että myyjä vasta tuotteista mutta miksi kuluttajien hyväksi havaitsemasta järjestelmästä on luovuttu. En usko että alkuperämaan merkintä pakkauksessa mitään kustannuksia lisäsi.

Mutta jättämällä alkuperämaa merkitsemättä pakkaukseen voidaan paljon helpommin luoda vääriä alkuperämielikuvia kuluttajille. Eli nämä helpotukset palvelevatkin teollisuutta eikä kuluttajia. No ei sekään minulle mikään yllätys ollut.

6 kommenttia:

  1. Tuo alkuperämaan puuttuminen johtuu Arabian rajallisesta kapasiteetista, jolloin osa tuotteista tehdään Thaimaassa: http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/2121

    Osa siis Suomessa ja osa ulkomailla. Kai se on pakkausteknisesti helpompaa, kun on vain yhdet merkinnät.

    VastaaPoista
  2. Perkele. Olin kirjoittanut pitkän kommenttijutun tänne Bloggerin kommentointi-ikkunaan selaimessa (Firefox 3). Sitten painoin vahingossa jotain näppäintä "väärin" ja koko minun mielestä hyvä teksti hävisi. Eikä mikään tuntemani kikka tuonut sitä takaisin. Vielä toinen perkele.

    Pitäisi taas palata tekstinkäsittelyyn joka turvatallettaa kirjoituksen määrävälein. Aikaisemmin teinkin sen mutta vaihdoin oppimistarkoituksessa englanninkielisen Office 2007. Leipätyöni pakottamana! Ja kun siinä ei ole suomenkielen oikaisulukua niin siitä ei hirveasti ole iloa. Muuten käyttäisin varmaan vielä WordPerfectiä ja/tai Word 97 versiota joiss aminulla oli jo kaikki tarvittavat 'herkut'.

    Mutta tuohon Word 2007 en ole saanut mitenkään suomenkielen oikaisulukua tai tavutusta.

    Toisella (Pitäähän nörtillä näitä olla nurkissa useampia) kotikoneella käytänkin maksuttoman avoimen lähdekoodin OpenOffice ohjelman uusinta suomenkielistä versiota ja olen siihen erittäin tyytyväinen.

    No sallikaa lukijat minulle vielä kolmas perkele.

    VastaaPoista
  3. Jos tuotteen alkuperä kiinnostaa, eikä sitä mainita, niin asiaa kannattaa tiedustella. Ensin myymälässä myyjältä (joka ei kuitenkaan tiedä) ja sitten ko. firman kuluttajapalvelusta/palautesivulta.
    Yritykset nimittäin yllättävän usein sanovat, ettei asiakaspalautteen mukaan ketään kiinnosta tuotteeiden alkuperä. Minä väitän, että se kiinnostaa - enenevässä määrin. Mutta mistäpä he sen saavat tietää, jollei sitä heille kerro ;)

    VastaaPoista
  4. Pirjo: voin kysyä, se on totta. Mutta kun kaikkialla on yhä enemmän siirrytty itsepalveluun niin idioottimaista samaan aikaan siirtää tuollaiset jutut palvelupuolelle. Joo, ymmärränhän minä että meidän kaikkien pitäisi hukuttaa palvelupuoli alkuperämaakyselyihin niin kyllä se parannus (=paluu entiseen!) tapahtuisi.

    Mutta kun tätä kansalaisaktiivisuutta pitäisi panna joka paikkaan. Olisi kiva kun jotkut asiat vaan toimisi. Minä en kerta kaikkiaan jaksa purnata joka paikassa eikä se ole edes kivaa.

    Eikä meidän noita asioita tarvitse kertoa tuottajalle. Kyllä ne tietää mutta kun säädöksiä EU puitteissa helpotetaan niin kohta heti niitä aletaan hyväksikäyttämään.

    Onneksi sain äsken kehua laivalla hyvää myyjää joka sai minut ostamaan ylimääräisen konjakkipullon jota minun ei edes pitänyt ostaa. Eli jotain positiivista joskus.

    Jos joku väittää ettei kuluttajaa kiinnosta alkuperämaa niin hauaisin nähdä sellaisen tutkimuksen joka tuon todentaisi. Ymmärrän kyllä jos kysymys tutkimuksessa esitetään jotenkin muodossa: kumpaan luotat enemmän tunnettuun brandiin vai tuotteen alkuperämaahan laadun takeena?

    Noita tuon kaltaisia väitteitä ettei kuluttajaa kiinnosta esittävät juuri tuollaiset Arabia/Iittala tyyliset: tuotetaan halvalla jossain halpatyövoimamaassa ja peritään kova myyntihinta kun ostajalla on mielikuva suomalaisesta tuotteesta tuotemerkin pohjalta.

    Ihan laillista 'huijausta'.

    VastaaPoista
  5. Keskustelen työkseni suomalaisten yritysten kanssa tuotteiden ja raaka-aineiden alkuperästä. Silloin tällöin kuulen heidän sanovan, ettei heille KOSKAAN tule kuluttajapalautetta, jossa kyseltäisiin alkuperää. Siksi minä täällä kannustan kaikkia kysymään, jos kerran kiinnostaa.

    Ja olen kyllä Igor kanssasi samaa mieltä siitä, että olisi kiva, jos ei tarvitsisi kysellä, vaan näkyvillä. Mieluusti koko ketju, kaikkine pikkukäsineen ;)

    VastaaPoista
  6. Pirjo: Tuo kuulemasi on mitä suurimmalla todennäköisyydellä eräänlainen hurskasteleva puolitotuus.

    He tietävät ihan hyvin mitä kuluttajat haluavat. Heillä on hyvät
    markkinatutkimukset. Kuluttajat haluavat varmasti hyviä ja laadukkaita kotimaisia tuotteita kohtuuhintaan. Ei heidän tarvitse odottaa SUORAA kuluttajapalautetta kun se tulee noista markkinatutkimuksista.

    Mutta kotimaassa on vaikea tuottaa laadukasta kohtuuhinnalla. No niin. Globaali maailmantalous tarjoa kätevän lääkkeen. Tuotetaan halpatyövoiman maassa ja luodaan mielikuva tai brandi joka NÄYTTÄÄ kotimaiselta. Ja kun se näyttää kotimaiselta voidaan siitä periä markkinoilta hiukan korkeampi hinta kuin SELVÄSTI halpatuontimaassa valmistetusta. Mutta voidaan silti hinnoitella siihen verrattuna että tuote olisi tuotettu kalliilla työvoimakustannuksilla Suomessa.

    VastaaPoista