Muisteluja vanhasta Neuvostoliitosta

Muistelen joskus 1950-1960 luvulla lapsuudenkodissani, että meille oli tilattuna muutamia neuvostoliittolaisia aikakausilehtiä. Minullekin sikäläinen 'Tekniikan maailma' muuta siitä kirjoitan toisen jutun. Yksi näistä lehdistä oli pilalehti Krokodil.

Meillä Suomessa eli silloin ja elää ehkä vieläkin sellainen kuva että neuvostoliittolaiset elivät ihan umpiossa. Tai ettei minkäänlaista vapaata sanaa löytynyt mediasta.

En ole mediatutkija. En siten pysty arvioimaan mitenkä pitäisi suhtautua pilalehti Krokotiilissä esitettyyn aika purevaankin yhteiskuntakritiikkiin. Oliko se osoitus jostain edes osittaisestakaan kritiikin tai lehdistön vapaudesta vai pitäisikö sitä pitää vain jonkinlaisen Radio Jerevan (Erevan) tyylisenä sorretun kansan varaventtiilinä.

Krokotiili oli kyllä pilalehti mutta hyvin erilainen kuin esimerkiksi amerikkalainen Mad jota siihen aikaan joskus silmäilin. Krokotiili ole enemmän aika älyllistä satiiria kun taas Mad oli (minun mielestä) aika kevyttä slapstick huumoria.

Mutta Kroktiilissä oli jos jonkinlaista ivaa yhteiskunnallisista epäkohdista. Muista jutun isosta ja kalliista nosturista joka oli jäänyt johonkin seisomaan eikä sille löytynyt vastuullista omistajaa sitä siirtämään pois tai korjaaman ja huoltamaan. Se seisoi paikallaan vuosikausia ja ruostui käyttökelvottomaksi pystyyn.

Toinen vastaava yhteiskuntakriittinen juttu oli, missä kerrottiin kosmetiikkatehtaasta. Sillä tehtaalla oli kaksi tuotantolinjaa: virallinen ja epävirallinen. Virallisella linjalla valmistettiin viralliset tuotteet. Mutta sitten oli epävirallinen tuotanto ja se oli kirjoituksen mukaan moninkertainen ja myynti toimi sittemmin meilläkin Holiday Magicista ja Goldenista tutulla verkostomarkkinointiperiaatteella. En viitsi sanoa esimerkkinä Wincapitaa kun sieltä puuttui kokonaan se varsinainen kaupanteon kohdesubstanssi. Taisi muuten tuo kosmetiikkatehdas sijaita yritteliäässä Gruusiassa tai Armeniassa.

Ja laskettiin Krokotiilissa usein pilaa suunnitelmatalouden Key Performance Indicator (laitan tuon nimityksen ihan piruuttaan kun meillä nuo yleistyy räjähdysmäistä vauhtia mittausidiotiaa lisäten) tyylisistä mittareista. Kun tuotantotavoite on esim 100 miljoonaa tonnia rautanauloja niin tuotantotavoitteeseen päästään helposti kun tehdään 200 g/kpl painavia ratapölkyn nauloja joita ei kovin paljoa tarvita.

Toinen esimerkki oli kun sähkölamppujen vuotuinen tuotantotavoite määriteltiin watteina niin seuraavana vuonan ei kaupassa ollut kuin 100 W hehkulamppuja.

Ei nämä olleet mitään salaisuuksia Neuvostoliitossakaan tai niin tabuja ettei niistä missään voinut kirjoittaa. Eri asia on ettei niistä kirjoitettu Pravdan tai Izvestijan etusivulla mutta ei se meidän kotimainen Pravda Helsingin Sanomakaan kaikkea kansalaisten tärkeäksi kokemaa sivuillaan julkaise. Mutta viranomaisten tai puoluetoimistojen propagandaa sitäkin kritiikittömämmin.

Erikoisen ilmiön Neuvostoliitossa muodosti torikauppa. Moskovan torit olivat mielenkiintoisia paikkoja. Sieltä sai tuoreita kukkasia ja etelän hedelmiä ja vihanneksia markkinahintaan. Ja logistinen ketju oli mielenkiintoinen. Jos oli lentokentällä aamulla aikaisin niin esimerkiksi Armeniasta tai Gruusiasta tulevat aamukoneet olivat ihan täynnä torikauppiaita mukana valtavat määrät myyntituotteita. Lentoliput oli hinnoiteltu niin halvoiksi (=aivan järjettömän alihintaisiksi!) että jos meillä ajetaan muutama kymmenen kilometriä lähimmän kaupungin torille niin neukkulassa mentiin lentsikalla vähän kauemmaksi ;)

Olin 1960-luvulla töissä vastaanottovirkailijana sellaisessa hotellissa jossa oli paljon neuvostoliittolaisia turisteja. Jo siihen aikaan neukku-turisteilla oli tapana tuoda mukanaan vodkaa matkajuomisina, ikään kuin matkarahana kun eivät virallisesti saaneet kovin paljoa vaihtaa ulkomaan valuuttaa. Ja sitä sitten kaupattiin mm hotellienkin henkilökunnalle. Näillä markkinoillakin oli siihen aikaan ostokartelli jossa hinnat useimmiten pysyivätkin.

Mutta sitten kerran tuli joko gruusialainen tai armenialainen ryhmä, en muista tarkemmin kumpi. Siinä ei odotettu häveliäästi iltaa kuten yleisesti omia politrukkeja pelätessä vaan tottuneina kauppamiehinä he alkoivat keskellä kirkasta päivää hieroa avoimesti ja julkisesti kauppoja. Kun ostokartellin sopimat hinnat eivät miellyttäneet. Kaverit pakkasivat vodkansa ja konjakkinsa takaisin laukkuun ja menivät aktiivisina myyntimiehinä keskelle neljän ruuhkaa vilkkaalle pääkadulle pysäyttelemään vastaantulijoita ja myymään neljän ja viiden tähden "konjakkejaan". Kyllä juomat oli ihan aitoja siihen aikaan eikä mitään myrkkyliemiä ja hyvin kauppa kävi ostokartelliin hintoja korkeammin tariffein.

Kun tulivat takaisin kehuskelemaan rahatukoillaan minullekin hotellin vastaanotossa muistutin kuitenkin että Suomessa viinanmyynti kadulla on rikollista.

Eräs pariskunta jäi mieleeni. Vauraan näköisiä ja luksumaisesti pukeutuneita suomalaisienkin mittapuiden mukaan. Kun olivat huomanneet että puhun välttävää venäjää alkoi herra kysellä onko tämä hotelli yksityisessä vai yhteiskunnan omistuksessa kun on niin hyvin hoidetun oloinen. Ja minä yritin selittää että kyse on yleishyödyllisen yhdistyksen omistamasta liikeyrityksestä. Eivät ymmärtäneet mutta vasta kun selitin että kyllä tätä pyöritetään aivan kuin kapitalistista yksityisyritystä niin ymmärsivät heti.

Siitäkös riemu syntyi. Ja asetelma alkoi minua hymyilyttää. Rouva alkoi hyvin vihaisena selittää miehelleen jotain tyyliin: 'Katso nyt mitä minä olen sanonut, että heti kun on kapitalistinen yritys niin kaikki toimii ja on hyvin hoidettua'. Sen verran keskustelua kävivät venäjäksi mutta sitten siirtyivät omalle kielelleen. Mutta keskustelun sävystä kävi selväksi kuka läksytti ketä kapitalismin ylivoimaisuudesta. Ehkä mies vielä epäröi ;) Ou est la femme?