Syyskuun 11. päivä

Muistan aika elävästi syyskuun 11. päivän 2001.

Se oli normaali työpäivä. Eräs nuori työtoverini oli katsomassa tietokoneeltaan CNN:n uutisia. Satuin kävelemään ohi ja näin tietokoneen näyttöruudulla lentokoneen törmäävän johonkin pilvenpiirtäjään. Kysyinkin häneltä että "Onkos tuo joku uusi tietokonepeli" kun tiesin kollegani olevan kovin innostuneen tietokone- ja sotapeleistä kuten monet muutkin samanikäiset nuoret miehet.

Jäin vierestä seuraamaan kuvaruudun tapahtumia ja tietokoneeseen liitetyistä kovaäänisistä kuului kiihtyneellä äänellä englanninkielistä selostusta. Kolleganikin sanoi, että tuo on CNN:n reaaliaikainen uutislähetys.

Aikamoinen shokki. Kun tajusin että nyt on tosi kysymyksessä aivoni alkoivat kuumeisesti työskennellä miettien että onko tässä syntymässä kolmas maailmansota ja onko Neuvostoliitto tai Kiina tms maa hyökkäjänä ja onko siellä jonkun maan johto seonnut ihan totaalisesti. Seuraava kauhun ajatus oli, että perheeni asui melkein 400 kilometrin päässä ja minä olin töissä Espoossa. Jäin oikeasti miettimään että näenkö enää koskaan perhettäni, vaimoa ja lapsia ja selviämmekö tästä sodasta ollenkaan ja onko ehkä kyseeessä monien uskovaisten ystävieni uskoma, heidän Raamatun ilmestyskirjasta löytämä ja tulkitsema ennuste maailmanlopusta. Ja jos selviämme sodasta onko maapallo joidenkin kauhuelokuvien mukaisesti niin kaaoksessa ja sekaisin että omien lähimmäisten löytäminen on hyvin vaikeaa.

No aika nopeasti selvisi että ihan tuollaisesta ei ehkä kuitenkaan ollut kysymys ja palasin omaan työhuoneeseeni. Soitin kotiin eikä vaimoni ollut kuullut ollenkaan asiasta ja luonnollisesti heti avasi television josta sitten tulikin muistukuvani mukaan ylimääräinen uutislähetys.

Kyllä siinä ehdin miettiä omaa sivari-asemaanikin mutta muistelin että ikämiehenä en ehkä joutuisi enää miinojen tallaajaksikaan. Ja kahden aikuisen ei-sivari-pojan isänä mietin kauhulla joutuisivatko poikani yhtäkkiä sotimaan jonkun ulkomaisen hullun vuoksi.

Kyllä siinä muutamissa kymmenissä minuuteissa aikamoinen myllerrys kävi pääkopassa.

Eikä se koko juttu sitten mitään ihan kevyttä ollutkaan. Vaikka kuolleiden lukumäärä ei ollut lähelläkään myöhempää vuoden 2004 Tsunamin 200000 kuollutta tai vielä hurjempaa Darfurin kansamnmurhaa jossa yli 3 vuoden aikaan on kuollut yli 400000 ihmistä.

Intian valtameren v 2004 tsunamissahan oli kyse luonnonkatastrofista. Darfurissa sen sijaan on siinäkin kyseessä ihmisen silmitön hulluus. Kauheasta järjettömyydestään huolimatta täältä Suomen lintukodosta katsoen Darfur näyttää vähemmän pelottavalta kuin syyskuun 11. tapahtumat joiden takaa paljastuneet voimat operoivat täysin globaalisti ja ihan viime viikon uutisten pohjalta jopa täältä koto-Suomestakin käsin.

En halunnut edellä kirjoittaa että syyskuun 11. takana olivat fundamentalisti muslimit enkä haluaisi sellaista islamin uskoisista uskoakaan. Ja tunnen fiksuja, sivistyneitä ja nykyaikaisia muslimeja jotka varmasti sanoutuvat irti tuollaisesta järjettömyydestä. Mutta luen hyvin monenlaisia kirjoituksia ja joudun aika tavalla miettimään mikä on totta vai tarua ja mikä monikulttuurisuutta jostain syystä Suomeen vimmalla ajavien sinisilmäisyttä ja hyväuskoisuutta.

Muutaman kerran olen jossain poliittisissa vaalitilaisuuksissa kysynytkin että milloin me kansalaiset olemme äänestäneet monikultturisuuden puolesta. Vai onko asia niin arka ettei siitä saa puhua ja pelkät kysymyksetkin aiheuttavat heti leimaamisen rasistiksi tai xenofoobikoksi. Minua kiinnostaa edelleen mistä tämä monikulttuurisuuden vimma on tullut meidän yhteiskuntamme agendalle. Kun nuo vaalitilaisuudet eivät olleet mitään äärioikeistolaisten rasistien tai xenofoobikkojen tilaisuuksia havaitsin välittömästi että olin esittänyt poliittisesti epäkorrektin kysymyksen. Mutta kun taas rasisti-xenofoobikko henkisten fundamentalisti-fanaatikkojen kokouksiinkaan minua ei kiinnosta osallistua niin pitää märehtiä asiaa ihan itsekseen. Tai sitten rohjeta kirjoittamaan arvostelun pelosta huolimatta tänne blogiin.

Hyviä argumentteja puolesta ja vastaan olen kiinnostunut kuulemaan mutta en mitään asiattomia nimittelyjä. Ne tulen korrektiussyistä surutta sensuroimaan.