21.2.2006

Sisältötuotantoa vai kännykkäsaastaa?

Televisiosta tulee päivä- ja yöaikaan lähes jokaiselta kotimaiselta kanavalta todellisia sisältötuotannon helmiä:

Kännykällä tekstiviesteillä pelattavia mielettömän hintaisiksi muodostuvia kuvaruutupelejä. Onko tämä sitä muutama vuosi sitten hehkutettua "sisältötuotantoa", jota julkisilla varoillakin piti edistää? Järkyttävää.

Toinen samanlainen mielettömyys on tv:n ja kännykän yhteispelillä tuotetut "tietokilpailut". Kun kysymykset ovat helppoja voi siinä tyhmempikin kuvitella olevansa tietokilpailutasoinen eli voitto on jo ihan hilkulla. En ole jaksanut noihin perehtyä, mutta rahankeruu noissa tuntuu kuitenkin olevan pääasia. Todennäköisesti moni rahastavalle robotille soittava kuvittelee osallistuvansa aitoon tietokilpailuun.

Varsinaiset arpajaiset joihin osallistutaan erikoismaksullisilla tekstiviesteillä ovat jo turruttaneet ainakin minut. Uskonkin että on ihan laillista järjestää televisiossa sms-arpajaisia ilman mitään lupia noin vaan kunhan jonnekin nurkkaan pienellä tekstillä kirjoittaa, että vastata voi tavallisella postikortillakin.

Samanlainen ylenmääräinen kännykkärahastus on alkanut vaivihkaa tapahtua "valtakunnallisilla" yrityspalvelunumeroilla eli 010, 020, 030 alkuisiin numeroihin kännykällä soittaminen voi maksaa melkein mitä tahansa. Kun lähes kaikilla on kännykät saadaan normaalit puhelinsoitot yrityksillekin rahastetuiksi oikein kunnolla. Kuvittelin 80-90 luvulta alkaen noiden 010, 020, 030 olevan yritysnumeroita joihin soittaminen menee paikallispuhelun hinnalla mistä tahansa Suomesta niinhän niitä aluksi markkinoitiin. Siihen aikaan maksulliset puhelinnumerot oliva 06xx tai 07xx alkuisia ja maksuttomat palvelunumerot 08xx. Eli 06xx olivat tarkoitetut "vakaville" maksullisille yrityspalveluille ja 07xx oli sitten erilaisille viihdepalveluille, alussahan ne olivat kaikki samassa. Kun tämä rahastus alkoi muodostua ongelmaksi määrättiin puhelinoperaattorit järjestämään erilaisia tilattavia soitonestoja. Mitenkä noihin yrityspalvelunumeroihin soittaminen voidaan estää?

Kun jo viranomaisetkin alkoivat siirtyä näihin "yrityspalvelunumeroihin" puuttui käsitykseni mukaan laillisuusvalvontaviranomaiset asiaan ainakin työvoima- ja verotoimistojen ilmaispalvelujen osalta. Hyvä edes niin.

Luin joskus vuosi pari sitten perheiden rahankulutustilastoja. Nelihenkinen perhe saattaa nykyään helposti kuluttaa pelkkiin kännykkä- ja tietoliikennelaskuihin lähes yhtä paljon kuin autoiluun. Myös omassa perheessäni. Huhuh.

On ihan piristävää kun nykyään törmätä ihmisiin, jotka ovat vapaaehtoisesti järkiperustein luopuneet kännyköiden käytöstä. He ovat vain valitettavan harvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti