16.6.2006

Kansalaiset eivät ole yhdenvertaisia lain edessä?

Suomen perustuslaki

Perusoikeudet

6 §
Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

------------------------------------

Siinä juhlavasti todetaan jotain millä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä.

Kirjoitin jo aikaisemmin kansanedustajien muhkeista eduista kun tekevät työtä vieraalla paikkakunnalla verrattuna "tavallisiin" matkatyöläisiin. Nyt on noussut meteli vain siitä miten eri kunnissa näitä matkatyöläisiä kohdellaan mutta kukaan ei ole ottanut vertailuun kansanedustajien vastaavaa verokohtelua.

Tuossa yllä olevassa perustuslain lainauksessa on huvittavia avainsanoja: ilman hyväksyttävää perustetta. Mitähän sekin tarkoittaa? Kun kansanedustajat säätävät itselleen lain saamiensa korvausten verovapaudesta niin heidän etujansa käsitelläänkin eri lainkohdan mukaan ja silloin on vain huolehdittava että kaikki kansanedustajat ovat yhdenvertaisia saman laink0hdan edessä. Kansanedustajan ja telakkaduunarin ei tarvitse olla yhdenvertaisia kun heitä käsitellään eri lainkohdan mukaan.

Nimitin vuosia sitten oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen vuosittain antamia tuhansia ei-anna-aihetta ratkaisuja verbaaliakrobatiaksi. Juhlavan oloisia ja hienolta kuullostavia sanoja mutta täysin merkityksettömiä.

Olen keskustellut joidenkin amerikkalaisten lakimiesten kanssa ja heidän näkemyksensä mukaan Suomen perustuslakien kaltaiset juhlavat mutta juridisesti täysin merkityksettömät tavoitejulistukset muistuttavat entisen Neuvostoliiton juhlavia mutta merkityksettömiä perustuslakeja. Ne ovat vai kaukaisia utopia-päämääriä.

Mielenkiintoinen yhtymäkohta onkin, että uusien merkityksettömien perustuslakien laatijana kunnostautui kansanedustaja, OTL Paavo Nikula ja taitavana korulauseiden sorvaajana pääsikin sitten jatkamaan edellisen oikeuskanslerin luomaa kansalaisten oikeusturvaa vähättelevää korulauselinjaa.

Maksaisin kansanedustajille ihan mielelläni kunnon palkkaa mutta odottaisin mm verokohtelun tapahtuvan samojen verolakien puitteissa kuin muidenkin kansalaisten. Jos Nokian pääjohtaja Ollilaa verotetaan samojen lainkohtien mukaan niin miksi ei kansanedustajia? Myös eläkkeiden maksamisessa olisi minusta oltava joku kohtuus. Minusta on aika törkeää että jopa alle 40-vuotiaat kansanedustajat saattavat eduskunnasta tiputtuaan vuosikausia nauttia "sopeutumiseläkettä" menemättä töihin tai ilmoittautumatta työvoimatoimistoon työttömiksi työnhakijoiksi. Jotkut ovat ilmeisesti niillä rahoilla jatko-opiskelleetkin velattomasti. Siinäkin on yhdenvertaisuus kaukana.

Mutta jotain positiivista lopuksi: ulkona on kaunista ja lämmintä. Ja iloisena ja laiskana ostin kotiini robottimopin: http://www.robomop.net/
Suomalainen testi robottipölynimureista jossa yhtenä myös tuo robottimoppi
http://www.energia.fi/attachment.asp?Section=4195&Item=16595

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti