Toivottavasti uutinen on tosi. Ruotsinkielisessä teksti-tv:ssä ilmestyi juuri uutinen että TV4:n toimittaja olisi voittanut hallinto-oikeudessa ja ns Tiitisen listasta olisi luovutettava hänelle kopio.
No vihdoinkin. Alkavat jo näemmä tuomioistuimetkin ymmärtää että meidän pitäisi olla aidosti länsimainen oikeusvaltio ja demokratia eikä mikään puoluepolitrukkien temmellyskenttä.
24.6.2008
Vieraat kielet ja oikeinkirjoitus
Sanoista on tullut minulle entistä tärkeämpiä myös eri kielillä. Jonkin aikaa sitten ostin kirjakaupan alennusmyynnistä "Whaddyacallit" nimisen kirjan. Alaotsikkona oli amerikanenglannin slangin ja amerikkalaisuuksien sanakirja.
Minulla oli joskus aikaisemmin kirjahyllyssä Valittujen Palojen slangisanakirja mutta sen oli kieliä harrastava poikani minulta vienyt. Piti hankkia uusi.
Keskustelin tyttäreni kanssa juhannuksena kielistä. Minä muistin miten lapsuudenkodissani autoritatiivisimman vastauksen suomenkielen kieliopista sai isältäni, joka oli äidinkieleltään venäjänkielinen. Vaikka puhuinkin nuorena venäjää isäni kanssa oli äidinkieleni ja kotikielemme silti suomi.
Tyttäreni kertoi taas kokemuksia Englannista. Ollessaan töissä siellä kyselivät siellä äidinkieleltään englanninkieliset häneltä, ulkomaalaiselta oman äidinkielensä oikeinkirjoitusohjeita.
Muistan minäkin miten suomenkielisessä lukiossa irvailtiin minua saksankielen kieliopin tuntemuksesta. Kas kun puhuin ja kirjoitin saksaa korvakuulolta kiitettävästi kun sen myös korvakuulolta olin alakoulussa oppinut. Mutta kieliopista en tiennyt kovinkaan paljoa. Jopa aivoni toimivat vielä pitkään suomalaisessa koulussa saksankielellä. Päässälaskutkin opin vasta lukion viimeisellä luokalla saksan sijasta ajattelemaan suomeksi.
Minä olin varmaan yli 50 v ikäinen kun ensimmäisen kerran oivalsin miksi amerikkalaisille lapsille 'spelling' (tavaus) oli niin tärkeä oppiaine ja miksi lapsille järjesteltiin jopa spelling-kilpailuja. Vaikka olinkin usein ihmetellyt amerikkalaisten huonoa oikeinkirjoitusta.
No on paljon muitakin asioita joita olen oppinut jälkijättöisesti. Eräs huvittavimpia näistä on ollut, että olin jo kolmen lapsen isä kun ensimmäistä kertaa oivalsin että eivät kaikki naaraspuoliset lehmät lypsä vaan ainoastaan poikineet. Sellaista se on olla kaupunkilaispoika joka oli vielä koulussa huono biologiassa. Hiukan hävettää jopa tunnustaa tuollainen tietämättömyys. Ettei makaronit kasva puissa oli kyllä tiedossani jo alle 10 vuotiaana.
Joskus 1980-luvun alkupuolella sain käsiini ensimmäisen englanninkielisen tekstin oikolukuohjelman (jotkut puhuvat oikaisuluvusta) ja sen mukana tuli lista englanninkielisistä homonyymeistä. Muistaakseni vuosi oli 1982 tai 1983 jolloin ostin ensimmäisen oman tietokoneen ja tekstinkäsittelyohjelman (uteliaille: Wordstar ja CP/M. Tietokoneella tapahtuvaan tekstinkäsittelyyn olin perehtynyt jo 1979.
En minä silloin spelling-aiheesta vielä ymmärtänyt mutta minua kiehtoi sanat jotka lausuttiin samalla tavoin mutta yleensä kirjoitettiin eri tavoin eli juuri nuo homonyymit.
Nyt juhannuksena kuulin uuden englanninkielisen ilmaisun 'butterface' eli voinaama. Aluksi kuvittelin että kyse olisi jostain keltaihoisesta tai muuten kalpeasta. Se on uutta slangia ja tarkoittaa hyvävartaloista naista, jolla on rumat kasvot - nopeasti ja huolimattomasti lausuttuna 'but her face' (suomeksi: mutta hänen kasvonsa) kuulostaa samalta kuin 'butterface'. Kun ryhdyin etsimään ilmaisua netistä löysin uuden aarteen Urban Dictionary ja sieltähän se butterface-sanakin löytyi.
Lisäksi suosittelen kiinnostuneille sfnet.keskustelu.kieli.kaantaminen uutisryhmää ja hauskoja käännöskukkasia.
Minulla oli joskus aikaisemmin kirjahyllyssä Valittujen Palojen slangisanakirja mutta sen oli kieliä harrastava poikani minulta vienyt. Piti hankkia uusi.
Keskustelin tyttäreni kanssa juhannuksena kielistä. Minä muistin miten lapsuudenkodissani autoritatiivisimman vastauksen suomenkielen kieliopista sai isältäni, joka oli äidinkieleltään venäjänkielinen. Vaikka puhuinkin nuorena venäjää isäni kanssa oli äidinkieleni ja kotikielemme silti suomi.
Tyttäreni kertoi taas kokemuksia Englannista. Ollessaan töissä siellä kyselivät siellä äidinkieleltään englanninkieliset häneltä, ulkomaalaiselta oman äidinkielensä oikeinkirjoitusohjeita.
Muistan minäkin miten suomenkielisessä lukiossa irvailtiin minua saksankielen kieliopin tuntemuksesta. Kas kun puhuin ja kirjoitin saksaa korvakuulolta kiitettävästi kun sen myös korvakuulolta olin alakoulussa oppinut. Mutta kieliopista en tiennyt kovinkaan paljoa. Jopa aivoni toimivat vielä pitkään suomalaisessa koulussa saksankielellä. Päässälaskutkin opin vasta lukion viimeisellä luokalla saksan sijasta ajattelemaan suomeksi.
Minä olin varmaan yli 50 v ikäinen kun ensimmäisen kerran oivalsin miksi amerikkalaisille lapsille 'spelling' (tavaus) oli niin tärkeä oppiaine ja miksi lapsille järjesteltiin jopa spelling-kilpailuja. Vaikka olinkin usein ihmetellyt amerikkalaisten huonoa oikeinkirjoitusta.
No on paljon muitakin asioita joita olen oppinut jälkijättöisesti. Eräs huvittavimpia näistä on ollut, että olin jo kolmen lapsen isä kun ensimmäistä kertaa oivalsin että eivät kaikki naaraspuoliset lehmät lypsä vaan ainoastaan poikineet. Sellaista se on olla kaupunkilaispoika joka oli vielä koulussa huono biologiassa. Hiukan hävettää jopa tunnustaa tuollainen tietämättömyys. Ettei makaronit kasva puissa oli kyllä tiedossani jo alle 10 vuotiaana.
Joskus 1980-luvun alkupuolella sain käsiini ensimmäisen englanninkielisen tekstin oikolukuohjelman (jotkut puhuvat oikaisuluvusta) ja sen mukana tuli lista englanninkielisistä homonyymeistä. Muistaakseni vuosi oli 1982 tai 1983 jolloin ostin ensimmäisen oman tietokoneen ja tekstinkäsittelyohjelman (uteliaille: Wordstar ja CP/M. Tietokoneella tapahtuvaan tekstinkäsittelyyn olin perehtynyt jo 1979.
En minä silloin spelling-aiheesta vielä ymmärtänyt mutta minua kiehtoi sanat jotka lausuttiin samalla tavoin mutta yleensä kirjoitettiin eri tavoin eli juuri nuo homonyymit.
Nyt juhannuksena kuulin uuden englanninkielisen ilmaisun 'butterface' eli voinaama. Aluksi kuvittelin että kyse olisi jostain keltaihoisesta tai muuten kalpeasta. Se on uutta slangia ja tarkoittaa hyvävartaloista naista, jolla on rumat kasvot - nopeasti ja huolimattomasti lausuttuna 'but her face' (suomeksi: mutta hänen kasvonsa) kuulostaa samalta kuin 'butterface'. Kun ryhdyin etsimään ilmaisua netistä löysin uuden aarteen Urban Dictionary ja sieltähän se butterface-sanakin löytyi.
Lisäksi suosittelen kiinnostuneille sfnet.keskustelu.kieli.kaantaminen uutisryhmää ja hauskoja käännöskukkasia.
Porvarit valtiollistamaan
Otsikkoni on lainattu. Iltalehden kolumnistina toimiva Nokian ex-johtaja, kirjailija-miljonääri Kalle Isokallio on mies jonka kirjoituksia luen useimmiten ihaillen. Tässä viimeisin.
Hän kirjoittaa asiasta jota minäkin olen usein ihmetellyt. Miksi yhteiskunnalle tärkeää infrastruktuuria on yhtiöitetty ja yksityistetty?
Minä olen pitänyt esimerkkinä sähkölaitoksia. Kun muistelen muutaman kymmenen vuoden takaisia oloja niin hyvin harvoin oli valtakunnallisissa uutisissa tietoja pitkistä vuorokausia kestäneistä sähkökatkoista. Nykyään vastaavia uutisia kuulee ihan jatkuvasti.
Eräs selitys avautui minulle jo viime tai toissa kesänä. Kesämökillämme sähköjohdot kulkevat myös naapurille ilmassa tonttimme poikki. Viime vuosina tontin puut ovat kasvaneet hyvin lähelle sähköjohtoja. Tässä villakoiran ydin onkin. Kun sähkölaitokset olivat kunnallisessa omistuksessa sai ainakin Hämeessä sähkölaitokselta maksutonta metsuriapua sähkölinjaa mahdollisesti uhkaavien puiden kaatoon. En minä ainakaan maallikkona ole rohjennut ryhtyä kaatamaan aivan sähkölinjan vieressä kasvavia puita. Kaatuisivat vielä vahingossa sähkölinjan päälle.
Kun viime kesänä kyselimme apua paikalliselta sähkölaitokselta ilmoitettiin sieltä että he eivät reagoi asiakkaiden pyyntöihin vaan että heillä olisi joku oma huolto-ohjelma. Asiakkaana ei voi muuta kuin arvuutella että kysehän on toiminnasta, jota voitaisiin kutsua ryöstöviljelyksi. Tingitään "turhasta" ennaltaehkäisevästä huollosta ja otetaan isompia riskejä sähkökatkoksista. Lopputuloksena tulos paranee ja saadaan maksettua isompia osinkoja ja isompia bonuksia johdolle. Asiakkaan huoltovarmuudesta viis.
Samanlaista ihmettelyä olen tehnyt teiden ylläpidosta. Muistan 1956 kun Neuvostoliitto palautti Porkkalan Suomelle. Porkkalan asfaltoitujen teiden huonoa kuntoa ja laatua naureskeltiin ja kaikki pantiin neuvostoyhteiskunnan sosialistisen yhteiskuntamuodon kyvyttömyyden tiliin.
Minä olen viime vuosina ihmetellyt, että miten meillä teiden ylläpidon tasoa on laskettu siitä mitä se oli esimerkiksi 1970-80 luvuilla. Vaikka Suomi on rikkaampi kuin koskaan niin teiden ylläpito on melkein laskenut vanhan Neuvostoliiton tasolle!
Olen paljolti samaa mieltä Isokallion kanssa, Kyllä meidän yhteiskunnan kannattaisi valvoa ja huolehtia omasta infrastruktuuristamme. En ymmärrä sitä mieletöntä vimmaa jolla kaikki julkiset infrastruktuuriasiatkin pitää yhtiöittää, yksityistää ja/tai ulkoistaa. Aivan kuin kuviteltaisiin, että jos julkinen valta ei osaa tai kykene hoitamaan noita niin julkinen valta silti osaisi yksityistää tai ulkoistaa hankkeet.
Sen sijaan että kehitettäisiin hallinnoivien virkamiesten osaamisen tasoa ja motivaatiota huolehtia yhteiskunnan infrastruktuurista he tekevät huonosti hoidettuja ulkoistamis-, yhtiöittämis- ja yksityistämisprojekteja.
Infrastruktuurin yhtiöittämistäkin usein perustellaan, että voidaan maksaa yksityisen sektorin kanssa kilpailukykyisempiä palkkoja johdolle aivan kuin noihin virkoihin olisi aikaisemmin ollut vaikea rekrytoida päteviä johtajia. Näitä miettiville suosittelisin perehtymään klassiseen Maslowin tarvehierarkiaan. Jo siellä on palkka luokiteltu ns hygieniatekijöihin eikä se kohtuullisen tason ylitettyään enää toimi todellisena kannusteena.
Hän kirjoittaa asiasta jota minäkin olen usein ihmetellyt. Miksi yhteiskunnalle tärkeää infrastruktuuria on yhtiöitetty ja yksityistetty?
Minä olen pitänyt esimerkkinä sähkölaitoksia. Kun muistelen muutaman kymmenen vuoden takaisia oloja niin hyvin harvoin oli valtakunnallisissa uutisissa tietoja pitkistä vuorokausia kestäneistä sähkökatkoista. Nykyään vastaavia uutisia kuulee ihan jatkuvasti.
Eräs selitys avautui minulle jo viime tai toissa kesänä. Kesämökillämme sähköjohdot kulkevat myös naapurille ilmassa tonttimme poikki. Viime vuosina tontin puut ovat kasvaneet hyvin lähelle sähköjohtoja. Tässä villakoiran ydin onkin. Kun sähkölaitokset olivat kunnallisessa omistuksessa sai ainakin Hämeessä sähkölaitokselta maksutonta metsuriapua sähkölinjaa mahdollisesti uhkaavien puiden kaatoon. En minä ainakaan maallikkona ole rohjennut ryhtyä kaatamaan aivan sähkölinjan vieressä kasvavia puita. Kaatuisivat vielä vahingossa sähkölinjan päälle.
Kun viime kesänä kyselimme apua paikalliselta sähkölaitokselta ilmoitettiin sieltä että he eivät reagoi asiakkaiden pyyntöihin vaan että heillä olisi joku oma huolto-ohjelma. Asiakkaana ei voi muuta kuin arvuutella että kysehän on toiminnasta, jota voitaisiin kutsua ryöstöviljelyksi. Tingitään "turhasta" ennaltaehkäisevästä huollosta ja otetaan isompia riskejä sähkökatkoksista. Lopputuloksena tulos paranee ja saadaan maksettua isompia osinkoja ja isompia bonuksia johdolle. Asiakkaan huoltovarmuudesta viis.
Samanlaista ihmettelyä olen tehnyt teiden ylläpidosta. Muistan 1956 kun Neuvostoliitto palautti Porkkalan Suomelle. Porkkalan asfaltoitujen teiden huonoa kuntoa ja laatua naureskeltiin ja kaikki pantiin neuvostoyhteiskunnan sosialistisen yhteiskuntamuodon kyvyttömyyden tiliin.
Minä olen viime vuosina ihmetellyt, että miten meillä teiden ylläpidon tasoa on laskettu siitä mitä se oli esimerkiksi 1970-80 luvuilla. Vaikka Suomi on rikkaampi kuin koskaan niin teiden ylläpito on melkein laskenut vanhan Neuvostoliiton tasolle!
Olen paljolti samaa mieltä Isokallion kanssa, Kyllä meidän yhteiskunnan kannattaisi valvoa ja huolehtia omasta infrastruktuuristamme. En ymmärrä sitä mieletöntä vimmaa jolla kaikki julkiset infrastruktuuriasiatkin pitää yhtiöittää, yksityistää ja/tai ulkoistaa. Aivan kuin kuviteltaisiin, että jos julkinen valta ei osaa tai kykene hoitamaan noita niin julkinen valta silti osaisi yksityistää tai ulkoistaa hankkeet.
Sen sijaan että kehitettäisiin hallinnoivien virkamiesten osaamisen tasoa ja motivaatiota huolehtia yhteiskunnan infrastruktuurista he tekevät huonosti hoidettuja ulkoistamis-, yhtiöittämis- ja yksityistämisprojekteja.
Infrastruktuurin yhtiöittämistäkin usein perustellaan, että voidaan maksaa yksityisen sektorin kanssa kilpailukykyisempiä palkkoja johdolle aivan kuin noihin virkoihin olisi aikaisemmin ollut vaikea rekrytoida päteviä johtajia. Näitä miettiville suosittelisin perehtymään klassiseen Maslowin tarvehierarkiaan. Jo siellä on palkka luokiteltu ns hygieniatekijöihin eikä se kohtuullisen tason ylitettyään enää toimi todellisena kannusteena.
23.6.2008
Piirros leikkikouluajoilta
Olin juhannuksena mökillä (ja vietin syntymäpäivääni). Juhannus kaupungissa on aina tuntunut minusta ahdistavalta. Tyttärellänikään ei ollut muuta tekemistä viikonloppuna eikä ollut vuosiin ulkomailla asuneena ollut juhannusta mökillä niin lähti mukaan ja sitten vielä kävimme hakemassa mukaan erään hänen koulukaverinsa. Minä tietenkin isänä houkuttelin nuoria neitoja lähtemään juhannuspäivän lavatansseihin, joiden teemana oli "maajussille morsian". No kävivät neidot siellä näyttäytymässä - ehkä vain minulle mieliksi.
Puoliksi juuriltani hämäläisenä nautin mökillä olosta. Olihan sillä seudulla äidin puoleisen sukuni juuret muutaman sadan vuoden ajalta. Jännää miten tuollaiset asiat jotenkin korostuvat iän myötä.
Tuossa edellä oleva talvinen hiihtokuva on minun leikkikoulussa 5 v tekemäni. Löytyi mökiltä vanhasta matkalaukusta kokoelma vanhoja piirustuksiani.
Kuvan oikeassa yläreunassa on varmaan ensimmäisiä signeerauksiani. Venäläisin kirjaimin etunimeni Igor. Lisäselityksenä leikkikoulu oli Helsingissä Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun kulmassa 1950-luvun alussa sijainnut venäläinen Tabunovin leikkikoulu, josta julkaisin jonkin aikaa sitten täällä blogissa luokkakuvan.
Nimessä Igor on kuitenkin kirjoitusvirhe. Kaksikielisenä sekoitin venäläisen I kirjaimen (tässä И) ja Suomen N kirjaimen. Eli olin kirjoittanut nimeni alkuun suomalaisen N kirjaimen kun olisi tietenkin pitänyt kirjoittaa venäläinen I kirjain (tässä И), joka on kuin N kirjaimen peilikuva.
Läksiäislahja
Sattui radiossa aikaisin aamulla tulemaan edelliseltä päivältä eli syntymäpäivältäni haastattelu, jossa päähenkilönä oli eräs lahjakkaimmista alaisista mitä minulla eri esimiesasemissa on työurani aikana ollut.
Hän on kolmessakymmenessä vuodessa luonut tyhjästä keskikokoisen matkailualan imperiumin keski-Euroopassa. Palkkatyössä alaisena hän oli mitä hankalin sopeutumaan byrokratian ahdistaviin sääntöihin ja jouduin jatkuvasti puolustamaan häntä johdolle. Loistavista tuloksista huolimatta tuntui johdolle joskus byrokratian noudattaminen tärkeältä itseisarvolta. Siitä lähtien olen oivaltanut, että hankalimmat alaiset ovat yleensä olleet kaikkein parhaimpia.
Muistan eräästä toisesta työpaikasta lähtiessäni kiittäneeni parhaita tiimini jäseniä läksiäislahjalla. Lahja oli ehkä epätavallinen: ilmoitin olevani milloin tahansa tulevaisuudessa valmis heidän suosittelijakseen ilman että minulta tarvitsee etukäteen kysyä.
Kyseessä oli itseni tavoin (taisin olla siihen aikaan iältäni 30 v hujakoilla) aika nuorista työuransa alkupuolella olevista nuorista.
Jännää on, että kaikki nämä henkilöt ovat pärjänneet erilaisilla työurillaan erittäin hyvin. Mutta on yhdistäviä tekijöitäkin. Suurin osa on tehnyt uraa menestyvinä yrittäjinä paitsi yksi naispuolinen, joka väitteli tohtoriksi.
Aivan vastikään eräs nuori kollegani kehui firman juhlissa pienessä hiprakassa miten olen monasti omalla myönteisellä innostumisellani saanut lähipiirini kollegoihin tarttumaan saman innostuksen hengen. Voi että olin siitä tiedosta onnellinen. En ollut koskaan voinut kuvitella että minulla, vanhalla miehellä voisi olla sellainen vaikutus nuoriin työtovereihini.
Hän on kolmessakymmenessä vuodessa luonut tyhjästä keskikokoisen matkailualan imperiumin keski-Euroopassa. Palkkatyössä alaisena hän oli mitä hankalin sopeutumaan byrokratian ahdistaviin sääntöihin ja jouduin jatkuvasti puolustamaan häntä johdolle. Loistavista tuloksista huolimatta tuntui johdolle joskus byrokratian noudattaminen tärkeältä itseisarvolta. Siitä lähtien olen oivaltanut, että hankalimmat alaiset ovat yleensä olleet kaikkein parhaimpia.
Muistan eräästä toisesta työpaikasta lähtiessäni kiittäneeni parhaita tiimini jäseniä läksiäislahjalla. Lahja oli ehkä epätavallinen: ilmoitin olevani milloin tahansa tulevaisuudessa valmis heidän suosittelijakseen ilman että minulta tarvitsee etukäteen kysyä.
Kyseessä oli itseni tavoin (taisin olla siihen aikaan iältäni 30 v hujakoilla) aika nuorista työuransa alkupuolella olevista nuorista.
Jännää on, että kaikki nämä henkilöt ovat pärjänneet erilaisilla työurillaan erittäin hyvin. Mutta on yhdistäviä tekijöitäkin. Suurin osa on tehnyt uraa menestyvinä yrittäjinä paitsi yksi naispuolinen, joka väitteli tohtoriksi.
Aivan vastikään eräs nuori kollegani kehui firman juhlissa pienessä hiprakassa miten olen monasti omalla myönteisellä innostumisellani saanut lähipiirini kollegoihin tarttumaan saman innostuksen hengen. Voi että olin siitä tiedosta onnellinen. En ollut koskaan voinut kuvitella että minulla, vanhalla miehellä voisi olla sellainen vaikutus nuoriin työtovereihini.
Naistutkimus - epäonnistunut nimitys
Kävin tyttäreni kanssa keskustelua opiskeluista ja siinä yhteydessä tuli esiin englanninkielinen termi Gender Studies. Se on sukupuolineutraali nimitys oppiaineille, joille meillä Suomessa on annettu nimitys naistutkimus.
Wikipedian mukaan naistutkimus on "Naistutkimus on kattokäsite, johon sisältyvät tasa-arvotutkimus, feministinen tutkimus, kriittinen miestutkimus sekä lesbo-, homo- ja queer-tutkimus."
Tuossa Wikipedian tekstissä minua alkoi huvittaa, että sanan miestutkimus eteen oli pitänyt laittaa ilmaisu kriittinen, mutta ei feministinen tutkimus eteen.
Eikös kaiken tieteellisen tutkimuksen pitäisi olla kriittistä?
Onhan aika huvittavaa, että miestutkimus on vain naistutkimuksen osa.
Minusta nuo pienet kielelliset yksityiskohdat osoittavat miten yksipuolisen värittynyttä tuo naistutkimus voi huonoimmillaan olla.
Wikipedian mukaan naistutkimus on "Naistutkimus on kattokäsite, johon sisältyvät tasa-arvotutkimus, feministinen tutkimus, kriittinen miestutkimus sekä lesbo-, homo- ja queer-tutkimus."
Tuossa Wikipedian tekstissä minua alkoi huvittaa, että sanan miestutkimus eteen oli pitänyt laittaa ilmaisu kriittinen, mutta ei feministinen tutkimus eteen.
Eikös kaiken tieteellisen tutkimuksen pitäisi olla kriittistä?
Onhan aika huvittavaa, että miestutkimus on vain naistutkimuksen osa.
Minusta nuo pienet kielelliset yksityiskohdat osoittavat miten yksipuolisen värittynyttä tuo naistutkimus voi huonoimmillaan olla.
20.6.2008
Kuormasta ei syödä
Minulla on ollut työelämässä ja esimiestehtävissä muutamia periaatteita. Ei nepotismia ja kuormasta ei syödä. Puhunpa tuosta jälkimmäisestä. Ja kaverien vaimot ovat olleet myöskin aina tabuja. Sen sijaan minun kauniita vaimojani ovat hyvätkin kaverini katsoneet oikeudekseen yrittää käpelöidä selkäni takana. Ja näin on hyvistä kavereista tullutkin entisiä kavereita. Eräästä todella hyvästä ystävästä luovuin tämän syyn vuoksi varmaan yli kolmenkymmenen vuoden ystävyyden jälkeen kun kaveri ei edes kyennyt pyytämään anteeksi vaimoni kopeloimistyrityksiään.
Minulla oli kerran, itse asiassa kaksikin eri kertaa, hurmaava ja kaunis naispuolinen apulainen ja vielä vapaakin. Taisin molemmissa tapauksissa ihastua, myöhemmässä tapauksessa ainakin. Enkä minä kaikkiin naispuolisiin alaisiin ole aina ihastunut. Mietin monta kertaa ihan vakavasti miten ratkaisisin ongelman. Pitäisikö alainen irtisanoa jotta voisi ryhtyä yrittämään suhdetta?
Vaikka kaunis naisen takapuoli on ihan vastustamaton en kuitenkaan ole ollut pyllylle taputttelevaa tai nipistelevää tyyppiä eli olen kyennyt hillitsemään käytöstäni kaikenlaisista testosteronimyrskyista huolimatta. Eli voi olla että nämä alaiseni eivät koskaan ihastumistani havainneet vaikka uskoisin naisten vaistojen näissä asioissa pelaavan.
Mutta pidin näppini kurissa vaikka se aivan ylen määrin vaikeaa olikin. Olin elämäni ensimmäisessä työpaikassa nähnyt miten hankala asetelma muodostui kun johtajalla ja alaisella oli suhde. Ja silloin joskus jo lukiolaispoikana oivalsin miten tärkeä periaate työpaikan ilmapiirin hyvänä pitämiseksi on periaate ettei ns kuormasta syödä.
Olen edelleen samaa mieltä.
Ai niin, Ja hyvää juhannusta! Lähden mökille viettämään synttäreitäni.
Minulla oli kerran, itse asiassa kaksikin eri kertaa, hurmaava ja kaunis naispuolinen apulainen ja vielä vapaakin. Taisin molemmissa tapauksissa ihastua, myöhemmässä tapauksessa ainakin. Enkä minä kaikkiin naispuolisiin alaisiin ole aina ihastunut. Mietin monta kertaa ihan vakavasti miten ratkaisisin ongelman. Pitäisikö alainen irtisanoa jotta voisi ryhtyä yrittämään suhdetta?
Vaikka kaunis naisen takapuoli on ihan vastustamaton en kuitenkaan ole ollut pyllylle taputttelevaa tai nipistelevää tyyppiä eli olen kyennyt hillitsemään käytöstäni kaikenlaisista testosteronimyrskyista huolimatta. Eli voi olla että nämä alaiseni eivät koskaan ihastumistani havainneet vaikka uskoisin naisten vaistojen näissä asioissa pelaavan.
Mutta pidin näppini kurissa vaikka se aivan ylen määrin vaikeaa olikin. Olin elämäni ensimmäisessä työpaikassa nähnyt miten hankala asetelma muodostui kun johtajalla ja alaisella oli suhde. Ja silloin joskus jo lukiolaispoikana oivalsin miten tärkeä periaate työpaikan ilmapiirin hyvänä pitämiseksi on periaate ettei ns kuormasta syödä.
Olen edelleen samaa mieltä.
Ai niin, Ja hyvää juhannusta! Lähden mökille viettämään synttäreitäni.
15.6.2008
Lankesin erääseen paheeseeni
Käyskentelin perjantaina Sello nimisessä ostosparatiisissa Leppävaarassa. Yleensä tiedän mitä noista isoista kauppakeskuksista haen mutta nyt käyskentelin ihan vain ympäriinsä.
Akateemisen kirjakaupan ovella oli houkuttelevat mainoslaput alennusmyynnistä.
Tarjouksena oli esimerkiksi kolme normaalisti noin 5 euroa maksavaa pokkaria kympilla. No enhän minä voinut vastustaa. Faktaa ja fiktiota pari kassillista. Siinä se yksi paheistani.
Englanninkielen slangisanoja täynnä oleva sanakirja kympillä kun ei ollut pokkari mutta silti edullinen. Opettelen englanninkielisiä räävittömyyksiä kun vanhin tyttäreni muuttaa takaisin jenkkilään ja olin ajatellut käydä kylässä.
Toinen kiinnostava oli suomi - englanti lakikielen sanakirja, oli ihan pakko ostaa. Mielenkiintoista vertailu luettavaa kun 1990-luvun alussa jouduin tuota erikoissanastoa opiskelemaan valittaessani Suomen valtion touhuista YK:n ihmisoikeustoimikunnalle - sinne kun kelpasivat vain YK:n viralliset kielet.
Toimittaja Roman Schatzin faktan ja fiktion sekamelskaa "Rakasta minut" kirjassa on paraikaa loppusuoralla yöpöydälläni. Oli se tänään aamiaispöydässänikin. Juu, on minulla huono tapa lukea ruokapöydässä. Ja nuorempana luin löhötessäni kylpyammeessa. Huonoja tapoja. Mutta annan itselleni armon niistä.
Minun pitäisi aina kiertää kaukaa kirjakaupat. Saahan samoja kirjoja useimmiten kirjastostakin eikä maksa mitään. Kertyy vaan hyllyyn pölyjä keräämään. Edellisen barbaariteon (=kirjojen hävitys kotoa) tein n 7 vuotta sitten kun muutin perheeni pääkaupunkiseudulle. En jaksanut enää kerta kaikkiaan raahata sitä kirjamäärää mukana. Antikvaariset kirjakaupat eivät olleet kiinnostuneita. Sinne olisi pitänyt olla Päätaloa tai Paasilinnaa tms ja olisivat muutenkin valinneet kermat päältä kun minä asetin ehdoksi: kaikki tai ei mitään. Mitään rahaa en edes halunnut. Halusin vain kirjat hyvään kiertoon. Onneksi eräs naapurini suostui ottamaan vastaan kun oli pienessä hiprakassa eikä vaimo ollut kuulemassa. Kannoinkin koko seinällisen kirjoja pienissä jätesäkeissä naapurin pihalle sadekatoksen alle. Itselläni säilytin vain muutaman sanakirjan ja eräitä tunnearvoilla varustettuja, esimerkiksi kirjoittajiensa minulle lahjoittamia ja signeeraamia.
Seuraavaksi taidan ottaa lukuvuoroon perjantain ostoksista Kingsley Amisin "Otetaan taas" kirjan, jonka alaotsikkona on "Juomisen nautinnot". Ylistää kuulemma juopottelua ;)
Akateemisen kirjakaupan ovella oli houkuttelevat mainoslaput alennusmyynnistä.
Tarjouksena oli esimerkiksi kolme normaalisti noin 5 euroa maksavaa pokkaria kympilla. No enhän minä voinut vastustaa. Faktaa ja fiktiota pari kassillista. Siinä se yksi paheistani.
Englanninkielen slangisanoja täynnä oleva sanakirja kympillä kun ei ollut pokkari mutta silti edullinen. Opettelen englanninkielisiä räävittömyyksiä kun vanhin tyttäreni muuttaa takaisin jenkkilään ja olin ajatellut käydä kylässä.
Toinen kiinnostava oli suomi - englanti lakikielen sanakirja, oli ihan pakko ostaa. Mielenkiintoista vertailu luettavaa kun 1990-luvun alussa jouduin tuota erikoissanastoa opiskelemaan valittaessani Suomen valtion touhuista YK:n ihmisoikeustoimikunnalle - sinne kun kelpasivat vain YK:n viralliset kielet.
Toimittaja Roman Schatzin faktan ja fiktion sekamelskaa "Rakasta minut" kirjassa on paraikaa loppusuoralla yöpöydälläni. Oli se tänään aamiaispöydässänikin. Juu, on minulla huono tapa lukea ruokapöydässä. Ja nuorempana luin löhötessäni kylpyammeessa. Huonoja tapoja. Mutta annan itselleni armon niistä.
Minun pitäisi aina kiertää kaukaa kirjakaupat. Saahan samoja kirjoja useimmiten kirjastostakin eikä maksa mitään. Kertyy vaan hyllyyn pölyjä keräämään. Edellisen barbaariteon (=kirjojen hävitys kotoa) tein n 7 vuotta sitten kun muutin perheeni pääkaupunkiseudulle. En jaksanut enää kerta kaikkiaan raahata sitä kirjamäärää mukana. Antikvaariset kirjakaupat eivät olleet kiinnostuneita. Sinne olisi pitänyt olla Päätaloa tai Paasilinnaa tms ja olisivat muutenkin valinneet kermat päältä kun minä asetin ehdoksi: kaikki tai ei mitään. Mitään rahaa en edes halunnut. Halusin vain kirjat hyvään kiertoon. Onneksi eräs naapurini suostui ottamaan vastaan kun oli pienessä hiprakassa eikä vaimo ollut kuulemassa. Kannoinkin koko seinällisen kirjoja pienissä jätesäkeissä naapurin pihalle sadekatoksen alle. Itselläni säilytin vain muutaman sanakirjan ja eräitä tunnearvoilla varustettuja, esimerkiksi kirjoittajiensa minulle lahjoittamia ja signeeraamia.
Seuraavaksi taidan ottaa lukuvuoroon perjantain ostoksista Kingsley Amisin "Otetaan taas" kirjan, jonka alaotsikkona on "Juomisen nautinnot". Ylistää kuulemma juopottelua ;)
14.6.2008
Eilen tuli vuosi eropäätöksestäni ja muuta ajankohtaista
Eilen oli perjantai ja 13. päivä. Yleensä nuo 13. pv ja perjantai ovat minun onnenpäiviäni.
Vuosi sitten päättäessäni erota 13.6. ei ollut kuitenkaan perjantai-päivä. Exäni kertoi jälkeenpäin tehneensä vastaavan eropäätöksen jo aikaisemmin. No minähän en sitä silloin tiennyt ja siksi pidän tuota 13.6. omalta osaltani päätöksentekopäivänä.
Tiedä häntä oliko kyse onnenpäivästä vai ei. Sen näyttää vain aika. Tulipahan vain mieleeni. Juhlistin kuitenkin vuosipäivää muutamalla hyvällä punaviinilasillisella. Yksin. Vaikka yksin juomista en yleensä suosittelekaan. Suosittelen tätä punaviiniä: Vin d'Alsace Pinot Noir 2006 ja valmistaja Domaine Joseph Scharsch. Minulle suositteli eräs viiniasiantuntijakollegani. Hintakin ihan siedettävä, hiukan toistakymmentä euroa.
Työpaikkani henkilöstölehdessä ilmestyi toissapäivänä haastatteluni. Olin toinen haastatelluista 55+ seniorityöntekijöistä. Kirjoituksen tarkoitus oli korostaa kuinka tärkeitä eri ikäiset työntekijät ovat työpaikoilla ja mielestäni toimittaja oli aiheen aika hyvin onnistunut ydintämään.
Tuossa blogin otsikossa mainitut ikävuodetkin kun minulla kohta vaihtuvat niin että pääsen tähän eläkelakien muutoksen jälkeen säädettyyn alimpaan vanhuuseläkeikään (63 v). Toivottavasti jaksan isäni tavoin pysyä vireänä jotta voin sitten joskus 80 v juhlapuheessa hänen tavoin sanoa, että "ehkä nyt minun on myönnettävä olevani vanhus".
Tuossa henkilöstölehden haastattelussa sanoinkin, että aion olla työssä niin kauan kuin työ maistuu ja minulla on vielä annettavaa (toivottavasti muidenkin mielestä ;)
Kesäni on alkanut vaikka lomailenkin joskus loppukesästä.
Kesän mausta olen kuitenkin päässyt jo osalliseksi kun vanhin poikani osti kesämökille uuden moottoriveneen. Taitaa siinä olla melkein 200 hv V6 moottorissa. Taidan minä tyytyä ainakin yksin ajaessani vanhaan pikkuveneeseen jota voi soutaa tai sitten ajaa pienellä 3,5 hv perämoottorilla. Tässä yhteydessä jotenkin kadehdin nuoruutta - ja hulluutta. Miksi hulluutta? Mietin mitä tuollaisen lähes 200 hv moottoriveneen ajaminen maksaa. Vaikka se on kuinka kivaa, senhän joutuu ikuinen pikkupoika minussa tunnustamaan, niin kyllä se käy kukkarolle.
Muistan kun kerran erään nuorehkon kollegani kanssa keskustelin hänen muhkeasta ja kalliista työsuhdeautostaan ja sen mielettömästä verotuskäsittelystä niin hän myönsi kaikki argumenttini oikeiksi mutta lisäsi "että se on silti niin pirun kivaa".
No siinäkin yhteydessä muistelin itseäni kuin aikoinaan ajoin kaasu-nestejousitetuilla Citroen autoilla, parhaimmillaan vaimollanikin oli omansa. Eräs naapurini kysyi kerran että onko tuo Citroen hyvä auto kun noin siitä tykkäät. Siihen jouduin sanomaan, että ei ole, mutta sen pehmeä kulku maanteillä hivelee takapuoltani niin miellyttävästi.
Vaikka aina silloin tällöin varmaan kesälläkin runoratsuni laukkaa tänne blogiin, onhan meillä mökillä kunnollinen nettiyhteyskin (tietenkin nörteillä pitää sellainen olla) niin hyvää alkavaa kesää kaikille!
Vuosi sitten päättäessäni erota 13.6. ei ollut kuitenkaan perjantai-päivä. Exäni kertoi jälkeenpäin tehneensä vastaavan eropäätöksen jo aikaisemmin. No minähän en sitä silloin tiennyt ja siksi pidän tuota 13.6. omalta osaltani päätöksentekopäivänä.
Tiedä häntä oliko kyse onnenpäivästä vai ei. Sen näyttää vain aika. Tulipahan vain mieleeni. Juhlistin kuitenkin vuosipäivää muutamalla hyvällä punaviinilasillisella. Yksin. Vaikka yksin juomista en yleensä suosittelekaan. Suosittelen tätä punaviiniä: Vin d'Alsace Pinot Noir 2006 ja valmistaja Domaine Joseph Scharsch. Minulle suositteli eräs viiniasiantuntijakollegani. Hintakin ihan siedettävä, hiukan toistakymmentä euroa.
Työpaikkani henkilöstölehdessä ilmestyi toissapäivänä haastatteluni. Olin toinen haastatelluista 55+ seniorityöntekijöistä. Kirjoituksen tarkoitus oli korostaa kuinka tärkeitä eri ikäiset työntekijät ovat työpaikoilla ja mielestäni toimittaja oli aiheen aika hyvin onnistunut ydintämään.
Tuossa blogin otsikossa mainitut ikävuodetkin kun minulla kohta vaihtuvat niin että pääsen tähän eläkelakien muutoksen jälkeen säädettyyn alimpaan vanhuuseläkeikään (63 v). Toivottavasti jaksan isäni tavoin pysyä vireänä jotta voin sitten joskus 80 v juhlapuheessa hänen tavoin sanoa, että "ehkä nyt minun on myönnettävä olevani vanhus".
Tuossa henkilöstölehden haastattelussa sanoinkin, että aion olla työssä niin kauan kuin työ maistuu ja minulla on vielä annettavaa (toivottavasti muidenkin mielestä ;)
Kesäni on alkanut vaikka lomailenkin joskus loppukesästä.
Kesän mausta olen kuitenkin päässyt jo osalliseksi kun vanhin poikani osti kesämökille uuden moottoriveneen. Taitaa siinä olla melkein 200 hv V6 moottorissa. Taidan minä tyytyä ainakin yksin ajaessani vanhaan pikkuveneeseen jota voi soutaa tai sitten ajaa pienellä 3,5 hv perämoottorilla. Tässä yhteydessä jotenkin kadehdin nuoruutta - ja hulluutta. Miksi hulluutta? Mietin mitä tuollaisen lähes 200 hv moottoriveneen ajaminen maksaa. Vaikka se on kuinka kivaa, senhän joutuu ikuinen pikkupoika minussa tunnustamaan, niin kyllä se käy kukkarolle.
Muistan kun kerran erään nuorehkon kollegani kanssa keskustelin hänen muhkeasta ja kalliista työsuhdeautostaan ja sen mielettömästä verotuskäsittelystä niin hän myönsi kaikki argumenttini oikeiksi mutta lisäsi "että se on silti niin pirun kivaa".
No siinäkin yhteydessä muistelin itseäni kuin aikoinaan ajoin kaasu-nestejousitetuilla Citroen autoilla, parhaimmillaan vaimollanikin oli omansa. Eräs naapurini kysyi kerran että onko tuo Citroen hyvä auto kun noin siitä tykkäät. Siihen jouduin sanomaan, että ei ole, mutta sen pehmeä kulku maanteillä hivelee takapuoltani niin miellyttävästi.
Vaikka aina silloin tällöin varmaan kesälläkin runoratsuni laukkaa tänne blogiin, onhan meillä mökillä kunnollinen nettiyhteyskin (tietenkin nörteillä pitää sellainen olla) niin hyvää alkavaa kesää kaikille!
13.6.2008
Irlannin kansanäänestys
Olen hiukan huvittuneena seuraillut johtavien poliitikkojen käsityksiä miten irlantilaiset kansana äänestivät "väärin" Lissabonin sopimuksesta.
Mutta viis demokratiasta. Kyllä nämä eliittijohtajat keinot keksivät.
Mutta hyvä että aina välillä saavat muistutuksen valtansa rajoista aina silloin tällöin. Suomessahan me olemme liekanaurussa kiltisti määkiviä lampaita.
Mutta viis demokratiasta. Kyllä nämä eliittijohtajat keinot keksivät.
Mutta hyvä että aina välillä saavat muistutuksen valtansa rajoista aina silloin tällöin. Suomessahan me olemme liekanaurussa kiltisti määkiviä lampaita.
10.6.2008
Leikkikoulukuva melkein 60 vuoden takaa
Tapahtui tässä muutama viikko sitten että putkahti sähköpostia ja mukana oli valokuva. Sähköpostin otsikossa oli kysymys "Oletko sinä tässä kuvassa".
No olenhan minä kuvassa. Ylärivissä kolmas vasemmalta. Ja päällä oikein puvun takki. Kuva on melkein 60 vuotta vanha. Se oli leikkikoulustani joko vuodelta 1950 tai 1951.
Lähettäjä oli leikkikoulukaverini, jota en muista lähes 60 vuoden aikana tavanneeni kuin ehkä ihan satunnaisesti enkä silloinkaan muistanut hänen olleen leikkikoulussa samaan aikaan. Ja sitten selvisi että olimme asuneet viitisen vuotta naapureina vierekkäisissä kerrostaloissa 2000-luvun alkupuolella.
Toivottavasti en syyllisty kovin suureen tekijänoikeusrikkomukseen kun julkaisen kuvan tässä blogissa.
Joitakin asioita muistan leikkikouluajaltani ja on minulla tallella jotain piirustuksiakin siltä ajalta. Pitää laittaa jossain vaiheessa tännekin. Yksi muisto minulla on: pelkäsin kovasti mielestäni ankaran opettajan ylähuulessa ollutta isoa luomea.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
