23.12.2011

Uusi matkapuhelin

Alkoi Nokian E90 Communicator osoittaa anteeksiantamattomia vikoja. Olen 2-3 päivän aikana saanut useita kertoja kuulla tutuiltani ettei numerooni saa yhteyttä. Jotkut jo epäilivät onko minulle tapahtunut jotain. Kun olen irroittanut akun ja käynnistänyt puhelimen uudestaan on puhelin jonkin aikaa toiminut. Mutta en minä voi joka päivä käynnistellä puhelinta jos se ei toimi kunnolla.

Kaikenlaista on tarjolla. Pitkälti toistakymmentä vuotta nokialaisille uskollisena on aika surullista mutta siirryin Samsungin Android puhelimeen. Olen vuoden päivät leikkinyt Android tablettitietokoneella joten se alkaa olla jotenkin tuttu. Katsotaan nyt miten opin sitä Androidia käyttämään puhelimena.

En ollut ajatellut vielä uusia puhelintani mutta viat kävivät liian häiritseviksi. Katsotaan nyt.

9 kommenttia:

  1. Androidit on hyviä jos sattuu tykkäämään kalastamisesta, niissä tulee matolaatikko mukana.

    Minä ostin juuri N9:n ja täytyy sanoa että siinä on luuria pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
  2. Samsungista B2100:sta Nokia e7:ään. On kyllä mahtava puhelinkoje. Vähän liukas tosin ja ostinkin nahkaisen kotelon, joka ei haittaa näppäimistöä, mutta estää tiputtelun. Samsungiin siirryin koska Nokia ei valmistanut enää kosteutta ja pölyä kestäviä malleja.

    Samsung säilyy edelleen käytössä jos tulee asiaa vaikeisiin olosuhteisiin. Pidän matkapuhelinkojeita melko pitkään ja hyvin nuo ovat yleensä kestäneet.

    Vuonna 1996 sain ensimmäisen Nokian 2110i:n ja sen jälkeen on ollut 3 nokialaista ja yksi samsung ja nyt taas Nokia. Oikeastaan ei ollut tarvetta ostaa, mutta kun sai tuossa syksyllä hinnanlaskun myötä edullisesti hyvän luurin, niin mikä ettei.

    VastaaPoista
  3. Itse asiassa tiesin N9 erinomaisuudesta muutamalta käyttäjältä. Mutta hinta ei ollut oikein sopiva minulle eläkeläisenä.

    Taisin minäkin aloitella matkapuhelimen käytön Nokian 2110i mallisella kapulalla. Loistava puhelin. Hankin sille autotelineenkin mikä helpotti puhumista ajon aikana. Mutta sitten alkoi paljastua karmea totuus: jokaiseen seuraavaan malliin olisi pitänyt hankkia aina oman mallinen ja kallis autoteline eikä se oikein tuntunut järkevältä silloisen pienyrittäjän horisontista.

    Olen minä kuullut Androidista haukkumisiakin, mutta en minä usko että se ihan turhan päiten olisi muuttunut älypuhelinten markkinajohtajaksi. Leikittyäni Android tabletilla vuoden verran rohkenen uskoa, ettei se nyt ihan susi ole puhelimenakaan tai että se olisi pelkästään onkimiseen sopiva.

    VastaaPoista
  4. Jos haluaa varmatoimista puhelinta halpismallit ovat oman kokemuksen mukaan parhaita. Toimii itsellä jos pääsen muualla nettiin.

    T:Dorga

    VastaaPoista
  5. Suosittelen Granpalle Applen Iphonea. Miljoonat ihmiset ovat uhranneet mahdollisuutensa soittaa puheluita sille, että saa imuroida Appstoresta toinen toistaan tarpeettomampia sovelluksia.

    Hyvää joulua Granpalle toivottaa VH!

    VastaaPoista
  6. Itse sain vanhemmiltani lahjaksi uuden peruspuhelimen kun vanha ei enää oikein toimi. Näyttää olevan hyvin pelkistetty malli. Ei ole edes kameraa eikä kai nettiäkään.

    Mutta kelpaa minulle. Joskus puhelin on vain puhelin. En edes haluaisi tämän "kehittyneempää" laitetta. Nettiin pääsee päätteeltäkin jos on tarvetta. Suunnistaa haluan itse, joten kaikki navigaattori -ominaisuudet ovat ehdoton no-no.

    Pelottaa ihan ajatella miten kiinni bittivirrassa tulevat sukupolvet aikanaan ovat, kun te eläkeläisetkin olette niin innostuneita uusimmasta tekniikasta.

    VastaaPoista
  7. Vasarahammer: iPhone'ia vastustan ihan periaatteesta. Härveli joka jo valmiiksi suunnitellaan kestämään vain yhden akun elinikä on aika syvältä kertakäyttökulttuuria. Olkoon miten elegantti tahansa muotoilultaan tai käyttöliittymältään nerokas.

    Sammalkieli: Ihan eläkkeelle saakka (eli vuosi sitten jäin eläkkeelle) olin tietotekniikan kehityksen etujoukoissa. Se oli ammattini ja sillä elätin itseni ja perheeni. Jos en olisi ollut kehityksessä mukana olisin jo 50+ iässä tippunut kelkasta. Moni on.

    Innostus on sitten toinen asia. Olen säilyttänyt määrätynlaisen uteliaisuuden ja innostuksen eläkepäivillekin. Minusta on sääli nähdä ihmisiä jotka eivät enää 40+ jälkeen innostu mistään uudesta. Minusta se on aina ollut kiehtovaa. Mutta kyllä järki pitää säilyttää kaiken innostuksen keskellä. Se on aina ollut mottoni.

    VastaaPoista
  8. Minusta on ihan OK että jotkut ovat innostuneita uusimmista mobiililaitteista, mutta itselläni on muut innostuksen aiheet.

    T:Dorga

    VastaaPoista
  9. Dorgalla on ihan terveet periaatteet. Ei näistä teknisistä vimpaimista hirveästi kannata innostua ellei nyt satu olemaan sitä tyyppiä. Eivät kaikki ole eikä tarvitsekaan olla vimpaimista innostuneita. Onneksi.

    Itse tunnen jostain syystä erityistä viehtymystä tietokoneiden käyttöjärjestelmiin mutta se kai lienee hyväksyttävää kun se oli vuosikymmenet ammattini. Ei ne mitään maailman tärkeimpiä juttuja suinkaan olleet mutta jonkun niitäkin piti osata.

    Android on Googlen kehittämä kännyköiden käyttöjärjestelmä josta on tullut älypuhelimien yleisin käyttöjärjestelmä.

    Tähän uuteen puhelimeen perehtyminen ja tottuminen kävi oikeastaan yllättävän helposti. Suurin syy siihen oli ehkä, että ostin vuosi sitten tablet PC-tietokoneen, jossa oli Android käyttöjärjestelmä, saadakseni jonkinlaisen tuntumaan tabletteihin ja ekirjojen lukijoihin ja perehtyäkseni Android käyttöjärjestelmään. Oli minulla jopa ajatus, että saattaisin jotain keikkahommia tehdä eläkkeelläkin.

    Ai niin. Kyllä painettu pokkari vielä toistaiseksi mielestäni hakkaa tuollaisen ekirjan kun ei niiden hinnassakaan ole kovin paljoa eroa. Sain kokea ekirjan helppouden kun ostin jenkeistä erään ekirjan, maksoin sen luottokortilla netissä ja latasin koneelleni muutamassa minuutissa. Ei tarvinnut odottaa kirjakaupan toimitusaikoja.

    On minulla ollut ihan riittävästi kaikkea kivaa ja mielenkiintoista puuhaa eläkkeellä joten en ole suuremmin kaipaillut keikkahommiin. Rahaa olisi voinut hiukan tienata tuon eläkkeen päälle kun vaikeinta tässä eläkkeellä on ollut ettei oikein totu pienentyneisiin eläketuloihin.

    Onneksi älysin eläneeni yli eläketulojeni jo useita kuukausia sitten ja säädin kulutukseni vastaamaan eläkettäni.

    Jopa auton huolto, joka yleensä maksaa noin 500 euroa on sekin nykyään erikseen budjetoitava.

    Onneksi veroprosenttini jostain syytä pienenee 2012 helmikuun alusta 2,5 prosenttiyksikköä ja eläkkeeni kohoaa 2012 alussa yllättävän paljon eli 3,61 prosenttia. Palkansaajienkin yleiskorotukset taisivat raamisopimuksessa jäädä hiukan pienemmäksi.

    VastaaPoista