27.9.2013

Sydänretki sairaalaan

Omalääkärini vaihdos terveyskeskuksessa on poikinut paljon. Kun kaikkien muiden voimattomuutta osoittavien tunnusmerkkien lisäksi alkoi EKG sydänfilmi näyttää asiantuntijalle huolestuttavalta. Hän ohjasikin minut lähetteellä erikoissairaanhoidon asiantuntijoiden tutkimuksiin Jorvin sairaalaan. Minulla oli aikaisemmin nelisen vuotta sitten löydetty sydämen vajaatoiminto ja  hiippaläpän vuoto.

Nyt sitten sydänvaltimoiden varjoainetutkimuksissa paljastui, että minulla oli vakava sepelvaltimotauti eikä kardiologi suositellut kotiuttamista liian suurien riskien vuoksi ja ehdotti ns ohitusleikkausta sydämelle. Hän laittoikin minun jonoon. Muutaman päivän kuluttua saapui ilmoitus, jotta minut leikattaisiin heti seuraavan viikon alussa.

Näin sitten tapahtuikin ja sydämen ohitusleikkaus suoritettiin HUS Meilahden sairaalassa, minne pääkaupunkiseudun sydänleikkaukset on keskitetty.

Hiukan yli viikon sairaalassa oleskelun jälkeen minut kotiutettiin tänään perjantaina  jatkotoipumaan kotioloissa.

Leikannut sydänkirurgi keskusteli kanssani ennen leikkausta ja kertoi, että englanninkielisessä kirjallisuudessa minun vakavaa sepelvaltimosairauttani nimitettiin 'widow maker'iksi ja kysyi mustalla huumorilla, että arvaatte varmaan miksi.

Eli en minä ollut ymmärtänyt koko neljän vuoden aikana sairastaessani että kyse oli todella vakavasta asiasta. Kuvittelin vain kuntoni syystä tai toisesta rapistuneen. Loistavaa työtä sydänkirurgeilta.




8 kommenttia:

  1. Hyvä, että husband repair men'it saivat Igorin sydämen kuntoon. Kuulemme siten taas Igorin raportteja tulevaisuudessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä parhainta kuntoutumista!
      Meilahden Kardiologinen on upea koonti suomalaisesta huippuammattitaidosta ja on hienoa, että sait asiasi hoidettua nopeutetulla järjestelyllä.
      Raikkain syysterveisin;
      Timo Rainela

      Poista
    2. Kiitoksia terveisistä. Meilahden kardiologit ansaitsevat todella kaiken kiitoksen tässä tapauksessa. Todella kun tutkimuksissa selvisi että mies on kuolemanvakavasti sairas pantiin töpinäksi. Mutta koko hoitoprosessia ajatellen minua pidettiin hoitamattomana noin 4 vuotta tekemättä käytännössä yhtään mitään joten mitään kovin etuoikeutettua en ole kokenut sittenkään saaneeni. Mutta sen kriittinen arviointi tulee myöhemmin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Aikamoinen onnenkantamoinen oli ja vieläkin on ihan euforinen onnentunne.

      Poista
  3. Pitäisikö todeta drakoonisesti ´Mikä pahan tappais?' vai riittääkö pelkkä onnitteluni? ;-) Tuo euforia varmaan johtuu eteristen kaasujen jälkeisvaikutuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hakki! Kyllä elämänjano on kova edelleen. On minulle jo kerrottukin, että euforia menee ohi. Sitten pitänee korkata rutikuivaa cavaa jos haluaa euforiaa ;)

      Poista