23.11.2014

Ehdotus sukupuolineutraaliksi avioliittolaiksi ja sananvapaus

Sukupuolineutraali avioliittolaki on tullut eduskuntaan melkoisella ryminällä kun 166'000 kansalaista  oli tuon kansalaisaloitteen allekirjoittanut. Kansalaisaloitteessa oli hankkeelle keksitty enemmän ymmärtämystä herättävä kuvaus kertomalla kyseessä olevan kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista. Kuka nyt tasa-arvoa vastaan haluaisi olla. Tuolla kikalla, jota minä nimitän verbaaliakrobatiaksi, ei kuitenkaan haluta huomata, että miehillä ja naisilla on molemmilla sukupuolilla ihan samanlaiset oikeudet solmia avioliitto. Rajoituksena on iän, oikeustoimiskelpoisuuden yms lisäksi että avioliitto käsitetään miehen ja naisen keskinäiseksi suhteeksi ja perheen perusyksiköksi.

Myönnän tässä asiassa olevani konservatiivi. Samaa sukupuolta olevien liitolle luotiin aikoinaan oma oikeudellinen viitekehys. Eikä se kovin suuresti eroa avioliitosta oikeusvaikutuksiltaan. Ulkoinen adoptio rajattiin ulkopuolelle. Eikä puolisolle automaattisesti tullut oikeutta valita toisen puolison sukunimeä.

Huvittavaa on, että tasa-arvoa ajavat kansalaisliikkeet saivat aikaan aikoinaan tuon parannuksen, että puolisot voivat avioliiton solmittuaankin säilyttää omat sukunimensä. Selkeä moderni vaihtoehto. naisten tasa-arvon toteuttamiseksi.

Minulla on ollut elämäni aikana lukuisia tuttuja ja työtovereita ja hyviä kavereita sekä homoissa että muutama lesbokin ja oli siellä kai jokunen biseksuaalikin. En minä koskaan tehnyt numeroa heidän sukupuolisesta suuntautumisestaan ja he tiesivät, että pidän sukupuolista suuntautumista yksityisasiana, eikä se minnua häirinnyt ellen joutunut itse sukupuolisen häirinnn kohteeksi. Silloin jouduuin joskus hymyssä suin kertomaan, että kiitos vaan, pidän toistaiseksi naisista ja ilmoitan kyllä jos muutan omaa suntautumistani. Kun tämä oli minun asenteeni suhtauduttiin minuun kaverina jonka ymmärrettiin hyväksyvän heidän suuntautumisensa. Eli en osoittanut mitään homofobiaa käyttätymisessäni.

En pode vieläkään mitään homofobioita vaikka vastustan tuota sukupuolineutraalia avioliiittolakia. Tärkein syy kantaani on, että en halua hyväksyä homo- tai lesbopareille ns ulkoista adoptio-oikeutta. Samoin olen ymmärtänyt, että avioliittolain mukaisesti olisi lesbopareille annettava yhteiskunnan toimesta jälkeläisten tekemistä varten erilaisia kalliitta hedelmöityshoitoja. Ehkä vain siksi, että he vain kokevat luonnnonmukaisen lisääntymisen heteroseksillä vastenmieliseksi. Homoparejahan ei edes voitaisi hedelmöittää  keinohedelmöityksellä. Eli se siitä naisten ja miesten tasa-arvoisuudesta.

Nuo edellä esittämäni näkökohdat ovat henkilökohtaisia mielipiteitäni. Tietääkseni minulla on niihin täysi oikeus ja sananvapauden nimissä myös oikeus niistä kertoa ja kirjoittaa.

Mutta meidän keskusteluilmastomme näyttää aivan sairaalta sananvapausnäkökulmasta. Vääriä mielipiteitä ei pitäisi saada ollenkaan esittää ja ne jotka eivät hyväksy "ainoaa oikeaa" kansalaisaloitetta "tasa-arvoisesta" avioliittolaista pitäisi saada varmaan vaiennettua kokonaan. Sellaisiakin sanamuotoja voi lukea mediasta.

Toimittajien enemmistökin tuntuu olevan jonkinlaisen progressiivisuus huuman .vaikutuksilla altiina. Televisiossakin toimittajat ovat kuin Gestapon kuulustelijoita, jos studiossa on joku, joka ei kannata tätä kansalaialoitetta täysin sydämin. Ja varmasti saa leimakirveellä merkinnän junttiudesta tai impivaaralaisuudesta tai saa kuulla muuten vaan olevansa tyhmä ja ymmärtämätön tai ikäloppuu menneen ajan ihminen, joka ei ymmärrä liberaalia nykyaikaa.

Kun hyvin usein ennenkin Perussuomalaiset puolueen puheenjohtaja Timo Soini oli keksinyt ilmaisun "homorummutus" kuvaamaan sitä massiivista julkisuudessa medioissa tapahtuvaa aivopesu-vyörytystä sukupuolineutraalin avioliiittolain puolesta. No siihenhän heti tartuttiin ja alettiin irvailla minkälaisilla rummuilla ja minkälaisilla rytmeilä se muodostuisi heterorummutuksen sijasta homorummutukseksi jne. No hauskaa pilaahan siitä saa synnytettyä.

No, ensi viikolla tiedetään mikä on eduskunnan suuren salin kanta aiheeseen.

2 kommenttia:

  1. Äänestäisin (jos kansanedustaja olisin) heti tämän lain puolesta, jos homorummutus vihdoin loppuisi,, Mutta kaikkihan tietää että tästähän se vaan kiihtyy oikein pärinäksi ja sehän johtaa yliannosteltuna lopulta tinnitykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, minua todella nauratti tuo pärinäksi muuttuminen ja viimein tinnitukseksi muuttuminen. Näinhän se on. Tässä asialla ovat fanaatikot, jotka eivät anna periksi. Ihan samanlaista kuin Guggenheim farssi. Kaupungin ylin päättävä elin eli valtuusto äänestää ei hankkeelle niin sehän syötetään järjestelmään uudestaan. En minäkään itsaria tee jos tuo laki hyväksyttäisiin. Onhnan tämä sillä tavoin mediassa esillä, että nuorehkon poliitikon kannattaisi populistisesti varovaisuussyistä taipua puolipakon edessä. Tai sitten saisi huomata median lynkkaavan asenteen häneen seuraavassa vaalikampanjassa. Ihmettelen vain mitä kaikkea suvaitsevaisuuden nimissä meille pakkosyötetään. Oikein toivoisin, että tulisi mahdollisimman paljon islamilaisia homopareja (tai muita LHBTIQ-pareja), jotka alkaisivat vaatiimaan hyväksyntää näille avioliitoilleen imaameiltaan. Totta kai tällaista suvaitsevaisuutta ryhdytään jakamaan imaameille kun heitöä ryhdytään suunnitellulla tavalla kouluttamaan julkisin varoin suvaitsevaisiksi Suomi-kelpoisiksi. Ihmettelen muuten ettei ortodoksikirkkoa ole vielä ryhdytty painostamaan ja syyttelemään homovastaisuudesta :)

      Poista