26.10.2015

Hyvä lukija tai kuuntelija lähelläni

Kyllä minä tiedän, ettei kaikkien sairauksieni ja kremppojeni jatkuva kuunteleminen ole kenestäkään nuoresta ja terveestä mitään kivaa. Välillä saattaa tuntua aivan kuin minulla ei muuta elämänsisältöä edes olisi.

Näin muuten saattaa jopa olla. Varsinkin koko vuosi 2015 on mennyt erilaisten sairauksien ja niiden hoidon ja lääkkeiden sivuvaikutusten hoitamisessa. Ja olen itse joutunut hyvin tarkkaan seuraamaan ja valvomaan saamiani hoitoja ja perehtymään omaan lääkitykseeni. En minä uteliaana ja tiedonhaluisena ole voinut pelkästään jättäytyä hienon hyvinvointivaltiomme sairaanhoidon vietäväksi.

Olen yrittänyt ottaa opiksi. Ensimmäinen oli n 15 v sitten sairastamani aivoinfarkti. Lopetin silloin tupakoinnin kuin seinään. Sen jälkeen en ole tupakoinut enkä edes maistanut savuketta. Sen verran on tunnustettava, että joskus aikaisemmin vielä saatoin haistella tupakansavuista ilmaa kun kaverit tupakoivat. Silloin kun se velä haisi hyvältä. Mutta ei enää.

Kun lopetin tupakoinnin oli se sen hetkisistä tavoitteistani päällimmäinen aivoinfarktista toipumista lukuunottamatta. Mutta lihoin tupakoimattomuuttani ja opin erilaisten herkkujen mussuttamisen. Eli kyllä se lihoaminen johtui tuosta korvike- ja lohtusyömisestä ja mussuttamisesta.

Sitten sairastuin metaboliseen oireyhtymään (=lihoamiseen), jonka seurauksensa sairastuin aikuisiän diabetekseen. Sitä ryhdyin hoitamaan mm ruokavaliolla kun perehdyin vanhan koulukaverini pikkuveljen, ortopedi Antti Heikkilän kirjoituksiin diabeteksen hoidosta ruokavalion avulla. Järkeviä ja terveellisiä neuvoja, jotka myös auttoivat laihduttamaan.

Tarinaa voisi jatkaa loputtomiin. Mutta en vaivaa sillä, koska tämän tarinan kertominen ei ollut blogikirjoituksen aihe.

Tartuin kynään kun halusin kiittää kaikkia niitä, jotka ovat jaksaneet ja suostuneet kuuntelemaan vuosien varrella kaikkia elämän karikkoihin, vastoinkäymisiin ja sairauksiin liittyviin vuodatuksiini. Kertomalla näistä asioista kohtuullisen avomielisesti on oloni helpottunut ja olen saanut jopa apua olkoon sitten todellista tai kuviteltua. En ryhdy kaikkia heitä erikseen nimeämään. Heitä on ollut niin paljon, mutta jokaiselle olen ollut kiitollinen heidän kuuntelemisestaan.

Itse olen vuorostani yrittänyt toimia samalla tavoin hyvänä kuunteiljana - vertaistukena. Kun olen kovin puhelias voi jäädä vaikutelma, että eihän tuo edes osaa kuunnella niin osaan. Olen vain tottunut ehkä osallistuvampaan keskusteluun kuin se mtä suomalaisessa koulussa iskostetaan mieliin: vastaat vain kun kysytään yms. Rakastan etelämaalaisten tapaa keskustella interaktiivisesti. Usein nuorena siskoni kanssa katselime huvittuneina italialaisia neorealismin mestariteoksia elokuvissa ja sanoimme toisillemme, että tuohan on melkein kuin meidän perheessä. Mutta yllätys, osaan tarvittaessa hiljentyä ja kuunnella intensiivisesti toisen tuskaa ja hätää ja antaa siihen oman pienen kanssamatkustajan näkökulmani.

Ette voi arvata miten kiitollinen olen ollut kaikille niille lähimmäisille, joita olen kuormittanut murheillani. Olen joskus saanusta sivustahuomautuksia, ettei omilla murheillaan pidä hienotunteisuussyistä kuormittaa toisia kun heillä on itselläänkin kaikenlaisia murheita. Siihen minä olen olen vuosikymmenet vastannut, että "sitä varten ystävät ovat olemassa" ja olen itse myös valmis vastavuoroisesti myötäkulkijaksi. Sillä tavoin minä arvostan ystävyyttä pyyteettömänä mutta molemminpuolisena  lahjana.
          

2 kommenttia: