Alkoholismi

Alkoi yksinäisyys kirjoituttaa. Kaksi nuorimmaistani lähtivät äitinsä luokse sushi-iltaan. Poika lähtee huomenna takaisin ulkomaille opiskelupaikkaansa. Tytär varmaan lähtee heti kun saa gradunsa valmiiksi, sitä vartenhan hän tulikin Suomeen käväisemään..

Niin, viidestä lapsestani kolme on enemmän tai vähemmän kansainvälisiä. Siinä on hyvä ja huonot puolet. Mutta enpä ajatellut siitä kirjoitella.

Kaksi aihetta on pyörinyt päässäni. Toinen on alkoholismi ja toinen on sinkku-elämä. Kummastakin tekisi mieli kirjoittaa jotain. Alkoholin vaikuksista olen kirjoittanutkin.

No niin.. Kenenkään minun sinkkuaikana tapaamani naisen (kauheaa, melkein jo luopioksi tai huijari-Casanovaksi tässä itsensä tuntee ;) ei tarvitse pelätä. En kirjota mitään paljastuksia enkä luottamuksellisia asioita. Enkä nyt edes kirjoita koska koko aihe ei ole kypsynyt mielessäni.

Mutta alkoholismista.

Älkää ymmärtäkö väärin. Ei minua itseäni alkoholismi vaivaa eikä ole vaivannut. Voin juoda tai olla juomatta. Ja vaikka en koskaan enää näkisi alkoholijuomia en kokisi että menettäisin mitään tärkeää elämästäni. Osaan olla selvin päin ihan yhtä hullu kuin humalassa joten en tarvitse alkoholia vapautuaksenikaan. Niin saatan olla jossain jatkuvassa ”syntymähumalassa”.

Mutta alkoholismi on hirveä sairaus. Minä en tiedä onko se geeneissä vai kasvatuksen myötä perittyä vai ihan itse opittua. Olisihan se hyvä jos tietäisimme tuollaisen asian. Eli joudumme elämään epätietoisena mistä tuo sairaus johtuu. Pidän alkoholismia sairautena. Samanlaisena kuin vaikka masennusta. Jos joku alkaa minulle selitellä että kyse on luonteen heikkoudesta tms ja että alkoholistien pitäisi vain tarttua itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä niin en usko tuon ihmisen kovin läheltä ongelmaa koskaan tarkkailleen.

Surullista on ollut vuosikymmenien aika havainnoimani. Pahasta alkoholismista selvinneitä olen vain nähnyt kahdenlaisia. AA-liikkeen kautta raittiuden saaneita tai sitten uskonnollisen herätyksen kokeneita, monet vielä erityisesti joko helluntailaisia tai vapaakirkkolaisia. muut hoitomuodot eivät tunnu auttaneen tai sitten olen ollut vain sokea tai minun otantani on liian pieni muodostaakseen mitään tieteellistä näyttöä. Myöntäisin mielelläni olevani väärässä jos joku kykenee osoittamaan jotain vastakkaista. Minä olisin iloinen jos kaikki hoitomuodot olisivat tehokkaita. Ei nuo AA-kokemukset eikä uskonnolliset heräämiset mitään ihan kivuttomia parantumisia ole nekään.

Mutta on mahtavaa tavata ihminen, joka nousi 20 tai 30 vuotta sitten suorastaan katuojasta ja sai elämälleen ihan uuden suunnan. Olen tavannut tällaisia ihmisiä.

On minulla 5 lapsen isänä erilaisia teorioita miten lapsia pitää kasvattaa että heidän suhteensa esimerkiksi alkoholiin tai seksiin tai mihin tahansa muuhun asiaan olisi luontevaa yms mutta veikkaan että ne ovat silti pelkkiä poppatohtorin konsteja.

Olen jonkin verran joutunut seuraamaan aika läheltäkin huumenuorten vanhempia. Olen jokaisen henkistä lastia yrittänyt helpottaa vakuuttamalla heitä että näin voi käydä kenelle tahansa eikä vanhemman pidä missään tapauksessa itseään siitä syyllistää.

Mutta kun nyt mietin mitä tuohon edelle olen kirjoittanut niin itse asiassa en mitään olennaista. Itsestään selvyyksiä tai tyhjiä sanoja. Yhtä hyvin olisin voinut jättää kirjoittamatta. Maailma ei muuttunut yhtään paremmaksi eikä tieto lisääntynyt kirjoituksestani. Sain vain omaa yksinäistä aikaani kulumaan hetken verran. Arvo sekin.

No voi toki joskus tulevaisuudessa joku lapsenlapseni lukea, että ai noinko minun pappani asioista joskus ajatteli.

Ehkä olisi sittenkin pitänyt kirjoittaa sinkkuudesta ;)