Tässä blogissa oleva suosikkilistani on armottomasti vanhentunut. Sitä pitäisi päivittää, mutta kun suosikkilistani koko ajan elää ja muuttuu. En ole aikoihin ehtinyt esimerkiksi seurata poliittisia keskusteluja ellei nyt Osmo Soinivaaran blogia lasketa sellaiseksi. Taitaa olla. Ja se on yksi uusi suosikkini ja kuuluisi ehdottomasti listalle.
Eli koko listan pitäisi ollakin jotenkin dynaaminen vastatakseen kulloistakin todellista tilannetta. Onpahan tuossa taas yksi projekti joka odottaa toteuttamistaan.
Oikeastaan naurattaa. On tämäkin aika mitätön kirjoittamisen aihe.
Mutta samanlaiseen ongelmaan törmään päivittäin työpaikallani. Tiedot vanhenevat ja muuttuvat ja pitäisi olla joku vaivaton prosessi pitää niitä jatkuvasti ajan tasalla tässä muuttuvassa maailmassa.
Itse oivalsin jo yli 30 vuotta sitten, että ainoat asiat jotka ylipäänsä ovat varmoja ovat jatkuva muutos ja elämän rajallisuus.
Jos tiedoissa on päivämäärämerkintä hiukan elintarvikkeiden parasta-ennen tyyliin tai pelkkä julkaisupäivämäärä helpottaa sekin lähdekritiikin harjoittamista.
Joskus 1980-luvulla päivitin informaatikon taitojani (en silti ole ammattilainen siinä asiassa) tiedonhaussa silloisista isoista kansainvälisistä tieteellisistä ja siihen aikaan maksullisista tietokannoista. En ainakaan minä silloin osannut haaveilla Googlesta, Wikipediasta yms.
Ja onhan tämä muutos ihan uskomatonta. Nuorimmat vastikään aikuistuneet lapsenikin ehtivät varmaan lukea vielä Jules Vernen kirjoja mielikuvituksellisina osaamatta kuvitella että hiukan toistakymentä vuotta myöhemmin kuvapuhelut 3G-kännyköillä, Skypella tao Messengerillä on ihan arkipäivää.
28.10.2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Tässä sulle testi että saat sunnuntaiehtoon kulumaan. Tunnut olevan niin siipi maassa muutaman viimeisen kirjoituksen sävyn perusteella. Onko jotain sattunu? Pohdit että haluisit kirjoittaa yhdestä muttet voi, mietit lasten lähtöä, muutoksen varmuutta, murehdit kirjoitustesi "tyhjänpäiväisyyttä" jne. Kuules nyt GPI; sinun kirjoituksesi ovat hyviä juuri tällaisina kuin ne ovat. Jos tuntuu, että on joku aihe josta et halua kirjoittaa, voin suositella siitä kirjoittamista. Kukaan täällä ei sinulle naura. Ainakaan sellainen, joka on sinulle tärkeä tai ketä sinä arvostat. Ei muuta kuin tulta munille!
VastaaPoistaMä olen aivan kypsä tuohon Soininvaaraan. Tolkuttoman omahyväistä valheellista ylimielistä oikeassaolemista. Mies on viisas ja ehkä yksi parhaista poliitikoista, mutta valitettavasti ilmiselvä puhdaspiirteinen poliitikko - pikkusieluinen, pitkävihainen ja kaikentietävä. Tuskin kukaan vakavalla naamalla sanoisi, että Suomessa on maailman parhaat poliitikot - silti lähes kaikkien muiden maiden näkyvimmät poliitikot saavat suomalaisten mielissä ja suomalaisessa mediassa niskaansa vähättelevää panettelua (Bush, Putin, Blair, Sarkozy, Berlusconi jne jne). Ja sitten meillä olis sellainen ainutlaatuinen poliittinen kenttä, joka työntäisi kerta toisensa jälkeen räkä-räikkösen kaltaisia superlahjakkuuksia... Ei, kyllä se valitettavasti taitaa olla niin, että lahjakkaimmat suomalaiset eivät hakeudu politiikkaan ja meidän kaartimme on hyvää kansainvälistä keskikaartia aivan kuin yleisurheilijammekin.
Kumitonttu on kannustava lukija. Tulee palautetta. Kiitoksia. KT:n linkki on työn alla. Siellä vain tuntui olevan hiukan liikaa Suomenlahden eteläpuolelta sanoisinko kauniisti ns sihteeriopistolaisia neitokaisia.
VastaaPoistaKT:n diagnoosi ”siipi maassa” osui oikeaan. Kesän vastoinkäymisistä olen kirjoitellutkin blogissa ja kyllä ne vielä syksyllä vaikuttavat. Siinä ovat ne ”onko jotain sattunut”. Mutta ei mitään uusia vastoinkäymisiä enää syys-lokakuussa. Syksyn säät lisäävät alakuloa. Luontokin valmistautuu talveen. Eikä naisetkaan enää näytä naisilta kuten keväällä ja kesällä ;) Ei tarvitse kuin kuunnella Vivaldin Vuodenaikojen Syksy osaa niin voi aistia syksyn luonteen.
Mutta KT on tulkinnut myös väärin. En suoraan murehdi lasten lähtöä enkä muutoksia sinänsä. Jos näytän murehtivan kirjoitusteni tyhjänpäiväisyyttä niin ei sekään suoraan ole murehtimista. Itse asiassa murehdin aika vähän. Aika huoleton heppu taidan olla muutenkin. Ja usein olen luonnehtinut itseäni onnelliseksi mieheksi.
Rakastan joskus amerikkalaisen pomoni opettamaa: ”Difficulty is a disguised opportunity”. Suomeksi jotenkin ”vastoinkäyminen on piilossa oleva mahdollisuus”. Usein paikkansa pitävä upea totuus. Mutta se aukeaa vain jos yrittää ottaa oikean asenteen vastoinkäymisen kohdatessaan. Jossain sanonta on laitettu Albert Einsteinin mutta myös Martin Gardnerin suuhun. Se ja sama mutta hyvä sanonta.
Tulipa tuossa nyt tilitettyä ja kirjoitettua itsestäni. Itserakkautta, omahyväisyyttä vai hyvää itsetuntoa, jätän muiden arvioitavaksi ;)
Kun olen kirjoittanut harrastamastani itsesensuurista niin se ei johdu, että pelkäisin jonkun nauravan kirjoittamalleni. Syitä sensuuriin on ollut kaksi: joko asia on todella selkiytymättömänä kaaoksena päässäni tai sitten asiaan liittyy ulkopuolisia suojeltavia. Itseni kyllä rohkenen panna peliin, useimmiten. Joskus ihan harvoin joudun suojelemaan itseänikin.
Kumitontun rohkaisu ” Ei muuta kuin tulta munille!” kuulosti hyvältä. Kiitos kannusteesta. Yritän koko ajan tuolla asenteella.
Olin aikoinaan monta vuotta vihreässä puoluetoiminnassa mutta havaitsin liike-elämän eettisemmäksi kuin politikoinnin. Aina oli joku valmis puukottamaan selkään. Vaikka pidän edelleenkin vihreitä kaikkein turmeltumattomimpina (kauhea sanahirviö) niin kyllä siellä poliittiset manööverit osataan ja tunnetaan. Erityisen taitavia olivat muista puolueista sinne loikanneet. Joskus olen aprikoinut voiko politiikkaa muuten hoitaakaan.
Olen KT:n kanssa aika tavalla samaa mieltä Soininvaarasta. Terävä ajattelija ja kirjoittaja, jopa erittäin. Luen mielelläni Soininvaaran kirjoituksia. Joka tapauksessa paljon mieluummin kuin esimerkiksi Paavo Lipposen kolumneja. Eiköhän tähän myös KT yhdy? Mutta aistin kyllä ”Oden” kirjoituksissa joitakin ärsyttävää besserwissermäisyyttä. Mutta vaikea tuomita kun itse lankean samaan helmasyntiin.