1.1.2012

Hyvää uutta vuotta! Saako teleoperaattori viedä laskutaidottoman asiakkaan rahat?

Joku viimeksi vinoili hyvän joulun toivotustani, että kuvittelinko itselläni olevan lukijoita. Siinä samassa kuvitelmassa nytkin toivottelen hyvää uutta vuotta.

No yritän laittaa tähän vähän muutakin asiaa.

Puhelin/kännykkäoperaattorien tarjousviidakko on niin monimutkainen että harva siitä ottaa selvän. Ei hinnastoja ilmeisesti edes haluta selkeiksi, koska näin päästään huolimattomilta tai laskutaidottomilta viemään laillisesti heidän rahansa.

Olen kuullut paljon ihmisten juttuja 70-80 euron suuruisista kännykkälaskuista kuukaudessa mutta hurjimmat makselevat pitkälti toistasataa euroa kuukaudessa kännykkänsä käytöstä. Kun perheessa on usein isä, äiti ja muutama lapsi ja kaikilla omat kännykät maksavat puhelut ns maltaita. Kun mukaan on tullut vielä laajakaistaliittymät eri muodoissaan niin me kansalaiset lihotamme ja rikastutamme teleoperaattoreitamme aivan ylen määrin.

Pääpuhelinoperaattoreita lienee käytännössä vain kolme: Elisa, Telia-Sonera ja DNA. Elisan verkossa toimivat myös Saunalahti ja Kolumbus liittymät. Telia-Soneran verkossa toimii myös Telia-Soneran halpisvaihtoehto Tele2. DNA:ta en tunne onko heillä joku samassa verkossa toimiva halpisvaihtoehto.

Minun lähipiirini käyttää pääasiassa Elisan, Saunalahden tai Kolumbuksen kännykkäpalveluja. Heidän kanssa pidämme yhteyttä kaikkein eniten. Kun sain viimeisen käännynnäisen vaihtamaan operaattoria tähän samaan Elisa-ryhmittymään on melkein meidän kaikkien kännykkälaskut tippuneet parinkymmenen euron kuukausitasolle. Itselläni on Saunalahden mainosvapaa Tikka-liittymä, jonka kuukausimaksu on 4,90 euroa. Jos suostuisi tekstiviestimainoksiin olisi kuukausimaksu Tikka+ liittymästä vielä euron halvempi.

Minulla oli joskus tekstiviestipaketti liittymässäni, mutta kun sekin maksoi 5 euroa/kk havaitsin että maksamalla tekstiviestit erikseen käytön mukaan selviän käytännössä 2-4 euron kuukausimaksulla tekstiviesteistä.

Mutta jos puhut paljon puheluja toisiin operaattoriryhmittymiin kannattaa harkita jotain Saunalahden Otson tyylistä liittymää. Yksi tuttavani on melkoinen maratonpuhuja kännykkään. Hän kyllästyi jatkuvasti toistasataa euroa kuukaudessa oleviin kännykkälaskuihin ja otti tuon Otso liittymän. Nyt ei ole kertaakaan useamman vuoden aikana puhelujen määrä ylittänyt tuohon Otsoon sisältyvää 3000 minuuttia. Eli jos minä Elisa verkon asiakkaana puhuisin paljon Telia-Soneran ja DNA verkoissa oleville kannattaisi minun ottaa tuollainen Otson tyylinen sopimus ja se maksaisi 38,90 euroa kuukaudessa. Ei siis mitään satojen eurojen puhelinlaskuja.

Kalleinta on soittaa ns valtakunnallisiin yrityspalvelunumeroihin. Ne maksavat maltaita eikä ne sisälly kenelläkään operaattorilla noihin pakettitarjouksiin. Minulla menee käytännössä sadat puhelut tuohon Tikka-liittymän 4,90 euroa kuukausihintaan. Mutta sitten olen joutunut soittamaan ehkä muutamaan valtakunnalliseen yritysnumeroon kuukaudessa niin niistä muutamasta puhelusta tulee laskuun ehkä toinen 5 euroa lisää.

Olen kirjoittanut näiden "valtakunnallisten yritysnumeroiden vaaroista" blogissani vajaa vuosi sitten. Kannattaa lukea se vielä uudestaan. Liike-elämä on yhä enemmän siirtynyt niiden käyttöön kun koko puhelinliikenne ja yritysten sisäiset puhelutkin kulkevat kännyköillä.

Kaikenlaiset älypuhelimet ovat lisääntyneet ja nettiin ja sähköposteihin on helppo päästä ja iso joukko ihmisiä sellaisen hienouden haluaa. Internet yhteydet ml sähköposti ovat kallista puuhaa jos et ole hankkinut erillistä dataliikennesopimusta operaattorisi kanssa. Pelkästään joku Iltasanomien tai Iltalehden maksuttomien sivujen surffaus netissä kännykällä maksaa joka kerta muutamia euroja. Dataliikenne mitataan ja rahastetaan siirtyvien bittien määrällä. Ja useimmissa datapaketeissa jossa liikennöintimäärä on rajoitettu jollain isolta tuntuvalla bitti- tai byte/tavumäärällä se raja on täysin tosielämää vastaamaton. Tee dataliikennesopimus jossa on rajoittamaton liikennemäärä ja rajoita mieluummin nopeutta pitääksesi hinnat kurissa. Esimerkin vuoksi minulla on Saunalahden Mobiililaajakaista Mini sopimus - hinta 4,90 euroa/kk.

Eli minun kännykkälaskuni koostuu käytännössä seuraavasti
- kiinteästä 4,90 euroa/kk joka kattaa puhelut Elisa-Saunalahti-Kolumbus verkkoon
- tekstiviestit käytön mukaan 2-4 euroa/kk
- puhelut Telia-Sonera ja DNA verkkoon käytön mukaan muutamia euroja kuukaudessa
- puhelut valtakunnallisiin yritysnumeroihin käytön mukan n 4-6 euroa kuukaudessa
- kiinteä dataliittymä nettiin 4,90 euroa/kk, nopeus rajattu 0,5 Mbit/s

Olen miettinyt valintojeni riskejä. Tekstiviesteillä, Elisa-verkon puheluilla enkä dataliikenteellä en saa puhelinlaskuani kasvatettua. Lasku saattaa ryöpsähtää jos soitan useita pitkiä puheluja Telia-Soneran ja DNA:n verkkoihin tai valtakunnallisiin yritysnumeroihin. Kännykällä tapahtuviin kalliisiin arpajaisiin tai äänestyksiin en osallistu.

Innostuin kirjoittamaan aiheesta kun taas menneellä viikolla havaitsin miten taitavasti meitä rahastetaan. Uusi (Android) älypuhelimeni osti puhelinlaskuuni maksullisen säätiedotuksen kun ilmaisiakin olisi ollut tarjolla. Vain se ohjelma oli ilmainen joka tuon säätiedotuksen tilasi mutta säätiedotus oli maksullinen ja liitettiin puhelinlaskuuni. No kai ne oppirahat on joka kohdassa maksettava. Muuten olen Android älypuhelimeeni yllättävän tyytyväinen.

11 kommenttia:

  1. ota dna, meganen tuubi 3,90 kuussa ja liittymä 0,9. Dna-dna-puhelut ilmaisia. Niinpä meidän viisihenkinen perhe maksaa liittymämaksuja yhteensä noin 50 euroa kuussa. Halpaa kuin saippua.

    VastaaPoista
  2. Anonyymin tilanne on erilainen jos kaikki laskut maksetaan samasta kukkarosta. Lapseni ovat kaikki aikuisia. Osalla on työsuhdekännykät ja ne ovat olleet Elisalta.

    Minulla on lisäksi käsitys että suurin markkinaosuus kännyköissä on Elisalla, Telia-Soneralla hiukan pienempi ja DNA:lla huomattavasti pienempi. Näin ollen lähipiirin lisäksi on todennäköisintä joutua muutenkin soittamaan Elisan verkossa toimivaan numeroon kun Elisalla on suurin markkinaosuus.

    Mutta kertomani Saunalahden hinnoitteluesimerkit olivat vain esimerkkejä. Kirjoituksen opetukseksi oli tarkoitettu kuvata eräs ajatuksenjuoksu millä noita asioita olen yrittänyt ratkoa.

    Jos Anonyymin 5 henkinen perhe on pystynyt keskittämään mahdollisimman paljon DNA:n alle ja selviää viidestä liittymästä 50 eurolla kuukaudessa niin siinä on osattu laskea ja tehdä juuri sellainen oikea ratkaisu.

    Tuollaista Anonyymin kuvailemaa megasta dataliittymää hintaa 3,90 euroa kuukaudessa ja jossa olisi rajoittamaton liikennemäärä en ole löytänyt DNA:n sivuilta. Ei DNA olisi ainoa operaattori joka antaa kaikenlaisia tarjouksia pitääkseen kiinni asiakkaistaan. Ja sivustot pidetään niin sekavina ettei kukaan tiedä tarkkaan mitä ostaa. Minä löysin DNA:n sivuilta megaisen datalinjan hintaan 9,90 euroa/kk.

    Lisäksi DNA:lla on joku epämääräisen oloinen "etuoikeutetun dataliikenteen" rajallinen määrä. En pidä mloisesta. Minä ainakin haluan selkeyden mitä maksaa ja mitä saan eikä jotain ehdollista, että jos liikennöit liikaa niin sitten et enää saakkaan sitä mitä olet halunnut.

    Mutta kyllä 5 hengen kännykkälaskut megasella langattomalla datalinjalla kuulostaa todella hyvältä. Onnittelen!

    VastaaPoista
  3. Meillä puhelinlaskut ovat niin korkeita, etten viitsi ääneen tunnustaa. Olen kilpailuttanut ja analysoinut kaikkien operaattoreiden kanssa soittomme, mutta ne ovat sen verran omituisiin kohteisiin, ettei kukaan ole tarjonnut todellista säästöä. Suurista halvin on dna, ja suurien joukosta operaattori oli pakko valita, koska tarvittaessa minun on pakko saada keskustella puhelimessa puhelinasioista operaattorin kanssa.

    Mutta tuo on ihan totta, että operaattorin tulisi vaihtaa itse asiakkaaseen yhteyttä, jos tarjoavat samaa palvelua edullisemmalla hinnalla. Juuri kuukausi sitten reklamoin maksettuani vuoden päivät ylihintaa domainin ylläpidosta, ja sain pienen hyvityksen, jolla pääsi hyvälle tuntipalkalle reklamaation viemään aikaan nähden.

    VastaaPoista
  4. Minun neuvoni? Operaattoreista DNA kannattaa unohtaa heti. Kummalliset laskut ja asiakaspalvelun taso vaihtelee sietämättömästi. Usean vuoden asiakkuus katkesi minun kohdallani heidän laskutussysteeminsä uudistukseen, joka sotki totaalisesti kaiken, minun ja puolisoni puhelinnumeroa myöten. Puolison uusi kytkytkännykkä soitteli 100€ datasiirrot estosta huolimatta, kun tolvanat eivät olleet osanneet kytkeä sitä päälle. Hyvittivät kuitenkin, mutta vasta sen jälkeen kun oli näyttää mustaa valkoisella, että datasiirron olisi pitänyt olla päällä.

    En mainitse omaa suosikkioperaattoriani tässä, ettei kukaan kuvittele minun olevan jonkinlainen mainosmies. Tai olenhan minä sellainen, mutta päinvastaisessa mielessä.

    VastaaPoista
  5. KT: Tuo Saunalahden Otso on 38,90 €/kk hinnalla maratonpuhujalle aika hyvä paketti kun siinä on 3000 minuuttia mihin tahansa operaattorin kotimaiseen numeroon. Tosin ehdoissa on rajoitus: "Otso-liittymä ei ole saatavissa yrityksille". Ei tietenkään kun yrityksiltä saadaan rokotettua helposti vastaavista palveluista 100-200 euroa/kk.

    Saunalahden Tikka mikä minulla on on hyvä ja maksaa vain 4,90 mutta sen 3000 minuuttia on "vain" Elisa, Saunalahti, Kolumbus liittymiin (Suomen suurin liittymämäärä!). Poisluettuna valtakunnalliset yritysnumerot. Ne ovat kaikilla operaattoreilla erillisveloitettuja! Eli mikään paketti tai kilpailutus ei niitä halvenna!

    Operaattorien kanssa tapahtuvat vertailut on syvältä. Ei ne raukat myyjät edes itse tiedä mitä ne tarjoavat ja mikä olisi asiakkaalle edullisinta. Lisäksi ne vielä valehtelevat silloin kun eivät tiedä.

    Ulkomaille soitan nykyään lanka- ja matkapuhelimiin Skype'n maksullisilla palveluilla. Pari muutakin vaihtoehtoa olisi, mutta tämä Skype on parhaiten tuotteistettu ja kaikki hinnat selkeästi löydettävissä. Tansanian matkapuhelimeen (kun tyttäreni oli töissä siellä) minuuttihinta oli 1/5 Elisan/Saunalahden ulkomaanpuheluhinnoista. Ja Elisan/Saunalahden/Telia-Soneran Internet puhelujen hinnatkin ovat 'ryöväystä' Skypen hintoihin verrattuna. Lisäksi Skype on tuonut erilaisia 'unlimited mileage'-tyylisiä vaihtoehtoja, joissa maksat kiinteän kuukausiveloituksen ja saat puhelusi vielä paljon halvemmalla taksalla.

    Uskon vakaasti, että yhden kännykän maksimikulut voidaan rajoittaa vajaa 40 euroa/kk + valtakunnalliset yrityspuhelut. Minkälaisia ovat mainitsemasi omituiset kohteet - eivätkö ne mahdu näiden 3 pääoperaattorin verkkoihin vai onko valtaosa vaan yksinkertaisesti noita yritysnumeroita? Minun käsitykseni mukaan ei enää ole muita verkkoja kuin nuo kolme. Eli kaikki pikkuoperaattoritkin ovat vain noiden isojen verkkojen joko bulvaaneja tai alivuokralaisia.

    Telia-Soneralla on vielä jännä politiikka. Kun asiakas valittaa hintoja ja uhkaa vaihtaa operaattoria sama myyjä tarjoaa hänelle Telia -Soneran bulvaani-halpisverkkoa Tele2 ja paljon Telia -Soneran vakiohintoja halvemmin taksoin. Ja sopivasti sivulausessa huomaamattomasti sanotuilla 12 kk tai 24 kk naimakauppaehdoilla.

    Samoin ihmettelen miksi haluat "keskustella puhelimessa puhelinasioista". Normaalitapauksissa ne ihmiset jotka vastaavat isoilla operaattoreilla puhelimiin ovat kuitenkin vain juoksupoikia ja tyttöjä. Ja kun asia menee persiilleen niin on parasta ottaa yhteyttä johonkin myyyntijohtaja tasoiseen hemmoon ellei peräti toimariin. Ja kyllä he puhelinkeskusteluja ymmärtävät.

    VastaaPoista
  6. Toinen Anonyymi kertoo että DNA kannattaa heti unohtaa sekoilujen ja huonon palvelun vuoksi. Minulla on kokemusta aiemmpien työtehtävieni puolesta kaikista isoista operaattoreista. Jos ei ole ongelmia niin ei niissä suuria laatueroja ole. Hinnan eroja on paljonkin mutta riippuu paljon siitä mihin loveen olet vahingossa astunut. Ja jos taas asiat menevät tekniikassa pieleen niin suuret operaattorit ovat tasavahvasti yhtä surkeita. Joskus jos ongelmaa ratkottaessa törmää johonkin palvelualttiiseen tosiosaajaan (erittäin harvinaista mutta joskus osuu kohdalle!) painan nimen merkille ja lähetän jälkikäteen pomoille kehut ko henkilöstä.

    VastaaPoista
  7. Et voi Igor olla tosissasi! Minun aikanani optimaalisin kännykkäliittymä kullekin oppilaalle laskettiin yläasteen algebran valinnaisella kurssilla.

    Voin antaa kuitenkin vinkin: vältä D N A:ta kuin ruttoa! Se nimittäin on tullut markkinoille Soneran ja Elisan jälkeen, eikä se ole saanut vielä tänäkään päivänä kaikkea toimimaan kunnolla. Esim. laskut ovat mitä sattuu, ja joudut jonottamaan maksulliseen asiakaspalveluun.

    VastaaPoista
  8. MF: Kyllä minä olen ihan tosissani. Omalta osaltani olen osannut tehdä melko optimaalisen valinnan. Mutta tiedän valinnan olevan vaikeaa monelle ja sitten lipeväkieliset puhelinmyyjät lupavat ummet ja lammet ja kehuvat kilvan keskenään vertailukelvottomia tarjouksiaan. Ehkä fiksuimmat ja laskutaitoisimmat yläastelaiset kykenevät löytämään omat optimaaliset ratkaisunsa. Uskon nykynuorisoon noin yleisesti mutta kyllä porukkaan mahtuu laskutaidottomia ja hyväuskoisia höynäytettäviä ihan liikaa.

    En minä mikään suuri DNA:n tykkääjä ole koskaan ollut. Mutta samanlaista p...apalvelua olen onnistunut saamaan Elisa-ja Telia-Sonera ryhmistäkin. Vähäkös se Elisakin oli sotkenut laskutuksensa muutama vuosi sitten.

    Maksullisia palvelunumeroitahan nuo taitaa kaikki olla kokeilleet.

    VastaaPoista
  9. Mutta tiedän valinnan olevan vaikeaa monelle ja sitten lipeväkieliset puhelinmyyjät lupavat ummet ja lammet ja kehuvat kilvan keskenään vertailukelvottomia tarjouksiaan.

    DNA:n puhelinmyyjä kehui minulle DNA:n asiakaspalvelua. Kysyin: tarvitseeko sitä käyttää sitten paljon, jos siirryn asiakkaaksi? Meni hiljaiseksi.

    VastaaPoista
  10. Tätä kun lukee niin Suomessa tuntuisi hinnoittelu olevan kohdallaan ja tekniikkakin toimii.

    VastaaPoista
  11. Nimellinen on oikeassa. Suomessa on hinnoittelu vain kohdallaan jos käyttö on joka kuukausi samankaltaista ja olet muotoillut sopimuksesi operaattorisi kanssa siihen sopivaksi. Mutta olen kuullut kanssaihmisten maksaneen 100-200 euroa/kk suuruisiakin laskuja kun eivät ole olleet tarkkoja mitä ovat sisällyttäneet sopimukseensa. Ja erilaiset tarjoukset ja ehdot ovat aika sekava viidakko ja ihan kaikilla operaattoreilla. Tuo dataliikenteen hinnoittelu liikennemäärien mukaan on vaarallinen hinta-ansa. Tämä suomalainen malli jossa on tuollainen 'unlimited mileage' hinnoittelumalli on turvallinen eikä tule yllätyksiä ellei matkusta ulkomailla datayhteys päällä.

    VastaaPoista