Tuli käväistyä sairaalassa muutama päivä

Tuskin minun krempat hirveän kiinnostavia ovat. En kerrokaan tätä siksi vaan opin taas tästä kerrasta jotain itselleni hyödyllistä.

Kerron krempoistani vain jotta tapahtumat havainnoillistuisivat.

Olen jo vuosikausia pyytänyt vähintään kerran vuodessa mitattavaksi eturauhasen tilaa osoittavan ns PSA arvon. Uusi terveyskeskuslääkärini huolestui kohonneista arvoista ja suoritti vielä prosessiin kuuluvan käsikopelon. Siinä ei havainnut mitään erityisiä muutoksia ja totesi, että hän tekee lähetteen erikoissairaanhoitoon. Ihan kuten prosessin pitääkin edetä.

Jonkin ajan kuluttua sain erikoissairaanhoidosta kutsun Meilahden sairaalaan urologian poliklinikalle jossa suoritettaisiin tarkempia tutkimuksia. Kaikki ohjeet oli huolellisesti laadittu standardimuotoon ja menettlyohjeet oli helppo ymmärtää ja toteuttaa tarvittavine laboratoriokäynteineen yms. Tässä kohtaa pyydettiin myös tiedot nykyisistä käyttämistäni lääkkeistä. Se oli helppo tulostaa kirjoittimelle kun olin jo ajat sitten laatinut luettelon käyttämistäni lääkkeistä Excel taulukoksi.

Tutkimus suoritettiin haastattelun ja käsikopelon lisäksi myös ultraäänilaitteella peräsuolen kautta. Ja turvallisuuden varmistamiseksi vastaanotolla annettiin yksi antibioottitabletti n 1-2 tuntia ennen tutkimusta ja tutkimus suoritetaan paikallispuudutuksessa. Tutkimuksen aikana käytiin lääkärin kanssa keskustelua "mikä tilanne" tai "miltä näyttää" yms pohjalta. Hyväksyin että eturauhasesta otetaan mikroskooppitutkimukseen tarvittavat koepalat. Ultraäänitutkimuslaitteessa oli puudutuksen mahdollistavan piikin lisäksi noita koepaloja eturauhasesta napsiva "leikkuri". Toimenpide oli aika kivuton puudutuksessa vaikka hiukan epämiellyttävältä tuntui.

Mutta minä pidin tärkeänä, että tutkimukset saadaan eteenpäin ja ajoissa tehdyiksi, jotta saataisiin oikea diagnoosi vaivasta.

Tutkimuksen yhteydessä tutkittaville jaettiin painettu ohje, jossa kerrottiin, milloin on syytä välittömästi ottaa yhteyttä sairaalaan ja mitä muuta piti ottaa huomioon kotona.

Minulla alkoi viidentenä päivänä kokeesta ja koepalan otosta aamulla kovar vapinakohtaukset, kutsun niitä horkaksi. Tunne kun kuume kohoaa nopeasti ja korkealle. Soitin aamulla vielä kerran ja tarkistin että voin mennä lähimpään sairaalaan. Ei kun nopeasti taksiin ja Jorvin sairaalaan noin 500 metrin päähän päivystykseen. Aamutoimetkin jätin silleen kun kohtaukset olivat niin kovat.

Horkka loppui kun pääsin sairaalaan. Minusta otettiin verinäytteet ja sitten pelkkää odottelua. Eikä mitään ruokaa yli 6 tuntiin. Ei oikein diabetesystävällistä toimintaa. Onneksi olin kopaissut mukaan nk lääkeannostelija-"dosettin", jossa oi vielä koko maanantai päivän jäljellä oleva lääkitys lokeroissaan. Sitten alkoi tapahtua. Ilmestyi lääkäri joka oli perehtynyt asiaan ja oli ollut yhteydessä urologiin. Yritti saada selvyyttä uskaltaisiko potilaan päästää antibioottien kanssa elpymään kotiin,. Urologi sanoi ei ja komensi pääkaupunkiseudun urologiselle vuodeosastolle, joka sijaitsi Vantaalla Peijaksen sairaalassa. Kuljetus sinne ambulanssilla sairaalavaatteissa.

Kuljetus oli OK ja perillä oli asianmukainen vastaanotto ja vastaanottohaastattelu.

Ensimmäinen  ongelmakohta tuli kun en muistanut tarkoin syömiäni lääkkeitä. Onneksi olin vuosikausia sijoitellut niitä annostelijaan viikottain joten muistin aika hyvin kauppanimet ja miten monta kertaa ja mihin aikoihin niitä söin. Mutta useista lääkkeistä jouduin tarkemmin ihmettelemään pitoisuuksia. Mutta saimme kai jonkinlaisen kelpo listan rekonstruoitua haastattelevan hoitajan kanssa.

Nyt ne opit tästä: tee lista lääkkeistäsi, niiden nimistä ja pitoisuuksista ja miten nautit ne vuorokauden aikana. Ja pidä sitä aina mukanasi siltä varalta, että joutuisit sairaalaan. Muuten voit saada vääriä pitoisuuksia vaikka muistaisitkin muut tekijät oikein.

Seuraava ongelma oli eräs lääke mitä ei löytynyt sairaalasta: uudehko COPD (keuhkoahtaumatauti) hoitoon käytetty inhalaatiojauhe. Olisi hyvä olla aina mukana jos joutuisi sairaalaan. Ettei sairaaloista löydy kaikkia lääkkeitä mitä on käytössä on ymmärrettävää mutta törmäsin ongelmaan ensimmäistä kertaa.

Sen voi kokea ongelmana, että joku saa sairaalassa maatessaan kaikki lääkkeet yhteiskunnalta ja jotkut saavat vain osan ja joutuvat kustantamaan käyttämänsä lääkityksen tuolta osin itse.

Hoito oli OK. Kun erilaiset tarkkailuarvot olivat laskeneet riittävästi ja hoitava lääkäri oli vakuuttunut että pienellä jatkolla kotihoidossa elvyn hyvin hän kotiutti perjantaina kotiin Aah mikä ihana tunne päästä kotiin. Sai omat vaatteet ja sai syödä omien mieltymyksiensä mukaista ruokaa. Tiesin minä ettei sairaalan ruoka mitään gourmet ruokaa ollut mutta ei se tuntunut edes terveelliseltä sen verran aneemisesti näytti olevan vihanneksia, juureksia tai hedelmiä, joita olen lisännyt viimeisen vuoden aikana huomattavasti ruokavaliooni. Esimerkiksi lihapullat olivat sitä teollisuusmössöä, jota olen jo vuosia yrittänyt kokonaan välttää. Leipä kuului olennaisen osana eikä ilman sitä oikein voinut koostaa mitään ateriaa. Mutta jonkinlainen ruokailuprofiili musta kai saatiin tehtyä sisääntulohaastattelun yhteydessä kun lupasin syödä sairaalassaoloaikana leipää.

Ihmettelin hiukan tätä Peijaksen sairaalan menetelmää. Jo yli 3 vuotta sitten oli Jorvin sairaalassa sivun pituinen valmis kyselylomake (lentajien tyylinen check lista) ruokailumieltymyksistä. Havaitsin koko kuukauden sairaalassaoloajan, että sitä noudatettiin säntillisesti, Ja joka aterian mukana oli osasto, nimeni ja vuodepaikkani ja tiivis kuvaus tilausmiksistäni. Todellista managerointia parhaimmillaan.

Pääsin siis eilen kotiin. Menin 5 päivän jälkeen heti vaa'alle ja hups - olin 5 päivässä lihonnut 6 kiloa ja syön melkoisia määriä nesteenpoistolääkkeitä  sekä verenpaineen että sydämen vajaatoiminnan haittojen kurissa pitämiseksi. Soitin illalla osastolle ja pyysin heitä tarkistamaan mitä olivat nesteenpoistolääkkeitteni pitoisuudet sairaalassa. Jospa olin saanut puolet miedompia pitoisuuksia? Yllätys olikin suuri kun sairaanhoitaja kertoi, että näin voi käydä kun nesteytetään potilasta  Siis mitä hä? Aneemisilla sairaalaruoilla   voi siis lihota yli 1 kg/vrk. Onneksi havaitsin itse jo lauantaiaamuna, että paino oli pudonnut kotihoidossa kun syön oikeita ruokia ja varmasti lääkärin määräämiä lääkkeitä määrättyinä pitoisuuksina.

Mutta oli tässä toinenkin havainto: meidän suomalainen erikoissairaanhoito on eriytynyt. Aivoinfarktia hoidettiin aikoinaan HUS sairaalan neurologisella osastolla. COPD tautia kaikkine ongelmineen hoidettiin keuhko-osastolla. Ja kun kolme vuotta sitten havaittiin teho-osastolla (mahdollinen?) sydäninfarkti paljastui sydämen vajaatoiminto ja läppävuoto, joiden natiivihoito oli HUS sairaalassa kardiologinen osasto vaikka makasinkin elpymässä keuhkokuumeesta ja verenmyrkytyksestä keuhko-osastolla.

Ja nyt olin hoidossa urologisella osastolla. Eli jotta minua voitaisiin koko ajan hoitaa hyvin kokonaisvaltaisesti tarvittaisiin poikkitieteellisesti neljän erikoislääketieteen haaran asiantuntemusta ja niiden yhteensovittamista.

Omalta osaltani ymmärsin ongelman ytimen: minun on itse oltava aktiivinen hoitojeni ja vaatimusteni suhteen, että kaikki eri näkökohdat otetaan riittävästi huomioon hoidossa. Ja lisäksi minun oltava tarkka kun haluan valita jonkun henkilön huolehtiman hoidostani ja eduistani jos en itse siihen sairauden vuoksi olisi kykenevä. Ja henkilön on oltava aika "kovis", että jaksaa tarvittaessa pitää pintansa lääkärien kovaakin painostusta vastaan.

Joku sanoo mikset tee hoitotestamenttia? Minun vastaukseni on, että olen pitkien selvittelyjen jälkeen päätynyt siihen, että hoitotestamentit ovat usein eräänlaisia eutanasiapapereita. Ei kiitos. Kuten juutalaista syntyperää oleva vävypoikani on sanonut: minunkin hoidossa on yritettävä kaikki mahdollinen ja vielä vähän enemmän. Ja haluan, että tätä on vahtimassa henkilö, jolla on siihen voimaa ja osaamista.

Tällaiset opit sain tällä viikolla. Sydäntutkimukset jatkuvat elo-syyskuussa. Toivottavasti pääsen raportoimaan niistä jotain myönteistä silloin.