29.9.2013

Vanha venäläinen kansanperinne

Yle Teema kanavalta tuli lauantaina 28.09. ohjelma joka kertoi Moskovasta ja Venäjästä. ja osittain joidenkin saksalaisten näkökulmasta 1800 ja 1900 tsaarin Venäjällä.

Minua jäi huvittamaan kun siellä esiteltiin saksalaisille venäläistä tapaa istuutua rauhassa hetkeksi alas esimerkiksi ennen pitkälle junamatkalle lähtemistä. Sen mukaan se auttaa palaamaan takaisin samaan paikkaan onnellisesti. Ja elokuvaan sellainen hetki oli dramatisoitu rautatieasemalle Moskovassa saksalaisen lähtiessä matkalle ja venäläisten ystävien saattaessa asemalla.

Meidän perheessämme on ollut sellainen tapa. Opin sen lapsuudenkodissa ja se on niin iskostunut, että omat lapsenikin ovat sen oppineet ja vuorostaan jatkaneet eteenpäin. Nuorin tyttäreni jopa englantilaisperäiselle ex-miesystävälleen silloin kun asuivat yhdessä.

Aika hassua tuollainen taikausko. Ainakin uskottelen olevani rationaalinen ihminen. Mutta huvitti vain tuossa televisio-ohjelmassa. Minä olin luullut että oli kyse vain äitini taikauskosta.

Hauska trivia juttu.

3 kommenttia:

  1. Eikö tuo nyt ole ihan normaalia, että ennen pitkää junamatkaa saatetaan käydä rautatieaseman ravintolassa tai kahvilassa vähän syömässä ja huilaamassa?

    Vai tekevätkö vain venäläiset sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ohjelmassa kuvattiin se juuri kuten minäkin sen aikoinaan sisäistin. Pelkkä istuminen on rituaalisempi kuin syöminen tai juominen ravintolassa tai kahvilassa. Sitä varmaan tekevät kaikki. Ymmärsin minäkin aikoinaan tavan venäläiseksi.

      Poista
  2. http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2013/10/puhutaanpa-korrektisti.html?m=1

    VastaaPoista