Jatkuvaa purnausta?

Olen useampaan kertaan kirjoittanut, että harmittaa kun kirjoitussuoneni tai runoratsuni vaatii jonkun kielteisen impulssin käynnistyäkseen. Vaan niin on taas käynyt. Taas pitää ihmetellä kielteisiä asioita.

Omat lapset ja lapsenlapsi ovat yleisimpiä ilonaiheita, hyvä niinkin. Ihmissuhteethan ne tärkeitä ovatkin. Pitää kirjoittaa niistäkin jossain vaiheessa.

Kuulin työpaikasta jossa yrityksen ilmapiiri on mm silmänpalvonnan läpitunkema. Se ilmenee siten että siellä henkilöstö usein toimii pelkkien ennakkoluulojen ja kuvitelmien varassa. Esimieheltä ei uskalleta kysyä ja erilaiset päätökset tehdään arvuuttamalla kyselemättä, keskustelematta mitä esimies saattaisi ajatella.

Myös raportointi toimii silmänpalvontaperiaatteella. Raportoidaan esimiehen toivomia vaikka ne eivät kaikilta osin ihan paikkansa pitäisikään. Erityisen tärkeätä on lähes neuroottisella ahkeruudella tapahtuva määräajoissa pysymisen raportoiminen kun jossain taustalla vaanii esimiehen esimies lukemassa raportteja miten asetetuissa määräajoissa on tehokkaasti pysytty. Totuudesta viis.

Loput sitten edellisestä johtaakin loogisesti tai vain arvaa: yrityskulttuuri on pönäkkä, hierarkkinen ja byrokraattinen. Monikerroksisessa organisaatiossa esimiesten oman arvovallan pönkittäminen titteleillä tai erilaisilla arvoasemaa korostavilla keinoilla on yleistä.

Henkilöstön työmotivaatio ja viihtyvyys on huonoa.

Esimiestyössä pakoillaan vastuunottoa. Päätökset teetetään mielellään erilaisilla tiimeillä ja ”neuvostoilla”. Kun asia menee pieleen voi syyttää tiimiä. Tämän syy on, että virheen sattuessa kaikkein tärkeintä on syntipukin löytäminen ja rankaiseminen. Usein vielä klassiseen tapaan: syyttömät rangaistaan ja syylliset palkitaan.

Eikä tämän toteaminen tarkoita että en arvostaisi ryhmätyötä tai konsensusta päätöksenteossa.

Kuulin jopa huhuja että yrityksessä olisi kannusteena käytetty suoritustasomittareiden julkistamista kahvihuoneen seinällä nimet avoimesti mainiten huonoimmasta päästä - aivan kuin keskiaikaisena häpeäpaaluna tai orjapiiskurina. Täydellistä ymmärtämättömyyttä myönteisten kannusteiden tehosta.

Tämä kaikki oli surullista kuultavaa ja otin syvästi osaa kuulemiini järjettömyyksiin. Olisi vielä kirveellä töitä tuollaisella työpaikalla. Kyllä käsitykset suomalaisten työpaikkojen hyvästä johtamisilmastosta lienevät samanlaista urbaanilegendaa kuin Suomen Transparency Internationalilta saama ”maailman vähiten korruptoitunut maa” leima.

Kirjoitin jo pitkälti yli kymmenen vuotta sitten sähköpostia Göttingenin yliopistossa silloin työskennelleet (silloisen Transparencyn johtohenkilöitä) tutkijalle, kreivi von Lambsdorffille tästä Transparencyn tutkimusmenetelmästä ja sen esimerkiksi Suomen kohdalla antamista virheellisistä tuloksista. Muistaakseni Kauppalehden Presso kirjoitti samasta tutkimusharhasta 2005 tai 2006 – en ole enää löytänyt tuota Presson juttua mistään.