7.9.2010

Korkein oikeus ja nännin imeminen

Korkein oikeus on tehnyt surkuhupaisimman päätöksensä moneen vuoteen antamalla valitusluvan ja ottamalla nänniä imeneen lääkärin tapauksen jopa suulliseen käsittelyynsä.

Omilla nettisivuillaankin Korkein oikeus kertoo:

Korkein oikeus on ennakkopäätöstuomioistuin. Ennakkopäätöksiä annetaan sellaisista kysymyksistä, joihin laki ei anna selvää vastausta. Ennakkopäätöksillä annetaan oikeusohjeita tulevien vastaavanlaisten oikeusriitojen varalle ja pyritään varmistamaan, että tuomioistuimet eri puolilla maata tulkitsevat lakia samalla tavalla.

Kyllä tuo nännin imeminen näyttää olevan koko Suomen oikeusjärjestelmälle äärettömän tärkeä asia. Varmaan onkin niin ettei nännin imemisestä ole selkeää lainsäädäntöä ja siksi asia vaatii KKO:n arvovaltaisen kannanoton. Saadaankohan me vielä jonkinlainen 'sukupuolineutraalikin' tulkinta asialle vai vaatiiko se ihan erillisen case'in?

Olen yli kahdenkymmenen vuoden aikana nähnyt kymmenittäin oikeustapauksia jossa selville oikeusmurhillekaan ei ole annettu valituslupaa Korkeimmassa oikeudessa ja selityksenä useimmiten ettei kyse ole sellaisesta tärkeästä ennakkotapauksesta joka vaatisi Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen.

Nyt näemme minkälaiset asiat vaativat Korkeimman oikeuden mielestä tärkeitä ennakkopäätöksiä.

Jos on enemmän seurannut Korkeimman oikeuden toimintaa muutaman vuosikymmenen ajan niin sellainen henkilö tietää minkälaista mielivaltaa noiden valituslupapäätösten antaminen sisältää.

Ehkä Korkeimman oikeuden neuvoksilla oli vain joku palava ja kiero halu nähdä ja kuulla tarinaa nänniä imevästä lääkäristä. KKO:n tuomareina varmaan harvoin pääsevät noin 'rasvaisten' juttujen ääreen.

En voi kuin nauraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti