Vuoden ensimmäinen kirjoitus - sekalaisia mietteitä

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja ystäville. En postittanut tänäkään vuonna enää joulukortteja tms.

Joulukuun aikana olen ahdistunut lukuisia kertoja. Minähän vaihdoin kesällä 2010 asuntoni pieneen paritalon puolikkaaseen. Olin jotenkin kovin täpinöissäni kun sain 30 vuoden jälkeen jälleen oman pikku pihan. Tiesinhän minä että menetin autotallin ja saunan yhteydessä olleen uima-altaankin (ja pinta-alaakin). Eikä postikaan tullut enää kerrostalon tavoin eteisen postiluukusta vaan piti hakea kauempaa eli näillä keleillä pitää rämpiä lumessa ja kylmässä.

Mutta sitä en tiennyt minkälaisella lumimäärällä tämä talvi alkaa. En muistanut edellistäkään talvea. Enkä ymmärtänyt että minunhan on myös tehtävä lumitöitä - huoltoyhtiön lumenluonti ei kata kaikkea tarvittavaa.

Nyt vasta olen tajunnut miten onnellinen olen ollut kun olen kymmenisen vuotta voinut pitää autoa joko autohallissa tai -tallissa ja myös töissä ajaa aina lämpimään autohalliin. Aina pääsi liikkeelle lumettomalla ja valmiiksi lämpimällä autolla. Kun jäin eläkkeelle ei ole enää työpaikan halliakaan. Suurimmat sulatukset teen ajamalla ison 'ostoshelvetin' autohalliin ja sitten lorvin siellä riittävän pitkään ja syön ehkä lounaankin. Lämpötilasta ja jään määrästä riippuen 1-4 tuntia. Onneksi Leppävaarassa voi käydä myös elokuvissa tai kirjastossa.

Nyt minulla on oma autopaikka aivan ulko-oven vieressä, mutta ei mitään katosta. Sähköliitäntä on ulko-oven vieressä. Auton lämmityksen voin sentään kytkeä päälle sisältä eteisestä ja saan käyttää myös erillistä sisätilalämmitintä. Hiukan sulaa ikkunat joskus ja saa hiukan lämmintä sisällekin. Pelkkiä penkinlämmittimiä eli 'sitzheizungia' en pidä riittävänä. Vanhempi poikani tykästyi tuohon sitzheizung sanaan kun tutkaili vähän käytetyn auton tuontia Saksasta.

Mutta jos auton päällä on joka toinen päivä 10-20 senttiä lunta niin aika moinen kaivaminen on edessä. Lisäksi erilaisten sairauksien vuoksi kuntoni ei ole hääppöinen. Lumikolaa käyttämään olen välillä jo häpeämättä pyytänytkin ystäviä.

En ole vieläkään kasvissyöjä. Ja jouluuni kuuluu ehdottomasti kinkku asianmukaisine lisukkeineen. Vuosi sitten jouluna paistoin vielä kinkun itse. Tänä jouluna yritin löytää riittävän pientä ja päädyin valmiiksi paistettuun. Liian ison minä silti ostin kun en älynnyt että ostamassani pikkukinukussa ei ollut luuta eikä pahemmin rasvaakaan.

Ihan loppuun en kinkkua syönyt vaan tein lopuista jo aiempien joulujen tapaan hernekeiton. Ja hyvää tuli. Niin hyvää ettei siitä pakastettavaksi jäänyt. Huomenna syön loput.

Oli minulla jotain muutakin mielessä mutta taidan kirjoittaa suurimmasta osasta myöhemmin.

En nähnyt televisiosta ohjelmaa Idän Pikajunasta - Orient Expressistä. Siinä Hercule Poirot'oota näyttelevä David Suchet matkustaa sillä. Näin vain mainoksen. Totean tähän rehvakkaasti että olen sillä minäkin matkustanut v 1963. En tosin Istanbuliin vaan Tessalonikissä osa vaunuista laitettiin menemään Ateenaan. Matka oli elämys silloin 17-vuotiaalle lukiolaiselle. Mutta aika rankka oli matka varsinkin kun olin vielä reissussa yksin. Junassa meni 3 yötä peräkkäin ja viimeisenä yönä en ollut saanut makuuvaunuakaan. Kreikassa lepäilin sitten viikon verran ja onneksi paluumatkalle olin varannut lentoliput.

Agatha Christien kirjan lukeneena tai jonkun televisioesityksen nähneenä tuo sana Orient Express kalskahtaa eksoottiselta ja romanttisen kiehtovalta. Muistan minäkin joskus vuosia sitten nähneeni jotain nostalgisia televisio-ohjelmia Orient Expressistä. Minä en kohdannut vastaavaa ylellisyyttä. Junavaunut ja makuuvaunut olivat ihan tavallisia ainakin 2. luokassa, jossa minä matkustin. Ravintolavaunu poikkesi kotimaisen VR:n silloisistakin ravintolavaunuista edukseen vaikka niissäkin oli siihen aikaan vielä valkoiset pöytäliinat. Ja ruoka oli aivan toista luokkaa. Meillähän siihen aikaan puhuttiin ns lentävästä voileivästä, joka tilattiin että saatiin juoda olutta junassa. Mutta ei niitä voileipiä ollut syötäväksi ehkä edes tarkoitettukaan. Kunhan kierrettiin silloisia holhoavia anniskelumääräyksiä.

Anniskelumääräyksistä tuli mieleen tipattomat tammikuut. Olen terveyskeskuslääkäri Kiminkisen ihailija. Olen samaa mieltä hänen kanssaan tipattomasta tammikuusta. Minä saatan yhtä hyvin viettää vaikka tipattoman helmi- ja maaliskuun.

Nyt lopetan tällä erää, menen nukkumaan ja kirjoitaan muista aiheista myöhemmin.