5.6.2013

No jopas on aikoja!

Luen hämmästyneenä miten meidän sosiaalidemokraattisen työväen puoleen puheenjohtaja Urpilaisen johtama valtiovarainministeriö ehdottaa mm ruoan ja lääkkeiden arvonlisäverotuksen nostamista samaan kuin kaikkien muiden tuotteiden  - vaikkapa minkä tahansa luksustuotteiden joiden arvonlisävero tippuisi korotuksen mahdollistamana 24 prosentista 22 prosenttiin. Silti valtion verotulot nousisivat 1,4 miljardia euroa.

Samassa Uuden Suomen jutussa kerrotaan lohdutuksena:
"Tutkijat pohdiskelevat, että hinnat nousisivat alv-yhtenäistämisen myötä ja se söisi ostovoimaa alemmissa tuloluokissa suhteellisesti eniten. Tämä puolestaan kompensoituisi osittain sosiaalietuuksien indeksikorotuksilla."

Mielenkiintoisia sanoja ovat: "osittain"  ja "sosiaalietuuksien indeksikorotuksilla"

Mitähän tuo osittain tarkoittaa? Olen juuri vuoden alussa törmännyt, että kaikki käyttämäni lääkkeet nousivat ensiksi arvonlisäveron korotuksen myötä ja se lisäksi sairasvakuutuksen  lääkekorvaukset pienenivät. Nyt ne nousisivat sitten lisää. 

Minkällaisella sosiaalietuuksien indeksikorotuksella minulle tuo kompensoitaisiin edes osittain kun ainoa saamani sosiaalietuus on 50 €/kk muodostava eläkeläisen asumistuki? Vai lasketaanko työeläke tällaiseksi sosiaalietuudeksi ja sen taitettu indeksi tuollaiseksi komnpensaatiokorotukseksi?

Perkele, saatana , v....u.

Muutenkin ansiotasoni tippui eläkkeelle jäädessäni puoleen siitä mitä se oli viimeiset vajaa kymmenen vuotta kun olin puolipäivätyösä ja osa-aikaeläkkeellä. Hyvä tuolla ministeriössä on demarijäsenkirjavirkamiesten ja puheenjohtaja. ministeri Jurta Urpilaisen suunnitella veronkorotuksia (ja toisille alennuksia!).

Mutta ei se mitään. Samaan aikaan meillä on toinen uutinen. Me aiomme käyttää (halusin kirjoittaa tuhlaamme!)  Nato-maa Islannin ilmatilan valvontaan 0,6 miljardia euroa. Korjaus 06.06.13: Kari oikaisi virheeni - oikea summa on 600'000 euroa, vrt kommentti.

Sanon uudestaan perkele, saatana, v....u. Mitä helvettiä? Meidän pitäisi säästää että saisimme velkaantumisen vähenemään ja sen vuoski suunnitellaen jopa arvonlisaveronkin korotusmuutosta niin toisella kädellä me saman tien heitämme 0,6 miljardia kuin kankkulan kaivoon. Korjaus 06.06.13: Kari oikaisi virheeni - oikea summa on 600'000 euroa, vrt kommentti.

Perkele, saatana , v....u.

4 kommenttia:

  1. Ei sentään 0.6 miljardia vaan miljoonaa. Verojen korottamisesta olen samaa mieltä. Jos valtion menot perkaisi kunnolla, niin varmasti säästöjä kertyisi helposti tuon alvin korotuksen verran. Mutta miksipä virkamiehet omaa oksaansa sahaisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kari on oikeassa! Taisin olla vain niin tuohtunut molemmista aiheista, että luin tuon summan väärin. Kiitos oikaisusta! Tosin en silti ymmärrä miksi me puolueeton maa tuemme Nato maan ilmapuolustusta.

      Poista
  2. Eiköhän se turha ruotsinkielen pönkittäminen ja sinunkin kannattama pakkoruotsi olisi oikeita säästökohteita. Väitan että se voitaisiin tehdä ko. vähemmistön pahemmin kärsimättä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä on "turhaa" jonkun kielen pönkittämistä on varmaan makuasia. Minä en usko, että pakkoruotsi maksaa yhtään sen enempää kuin jos tilalla olisi vaikkapa venäjä. Tarvitaan siihenkin opettajia.

      Osaan viittä kieltä. Työelämässä olen tarvinnut valitettavan vähän saksaa, joka oli pääasiallisin koulunkäyntikieleni. Laskin jopa päässälaskut saksaksi kun siirryin suomalaiseen lukioon. Saksan osaaminen on siirtynyt passiiviseksi. Luen sujuvasti mutta puhumiseeni sekoittuu työelämässä käyttämäni englanti ja ruotsi.

      Ajelin viikolla tuttuni kanssa ruotsinkielisellä länsi-Uusimaalla. Savossa kasvaneen tuttuni kanssa keskustelu kääntyi matkan aikana luonnollisesti ruotsinkieleen. Olen edelleen hyvin iloinen, että puhun ruotsia eikä minun tarvinnut noilla ruotsalaisalueilla liikkuessani pelätä törmääväni ruotsinkielisiin.

      Mutta maassamme on eräitä idioottimaisia turhia kustannuksia aiheuttavia käytäntöjä. Jos kunta muuttuu enemmistöltään ruotsinkielisetä suomenkieliseksi tulee hirveä kiire vaihtaa katujen nimikyltit niin, että ensin on suomenkielinen kyltti ja vasta sen alla ruotsinkielinen. Eli ainakin tässä kohden ylimääräisiä kustannuksia aiheuttavat vain suomalaisuusintoilijat ;)

      Olen antanut kouluopetuksen pakkoruotsissa periksi. Jos demokraattinen enemmistö haluaa luopua tuosta "pakkoruotsista" niin olkoon. Mutta kunnioitettakoon perustuslakeja edelleen. Mottoni on: Eihän miljoona kärpästä voi olla väärässä - paska on hyvää :)

      Poista