2.1.2009

Olen tottunut euroon - oletko sinä?

Tuli tässä uuden vuoden mietiskelyn yhteydessä yhtäkkiä mieleen, että olen tottunut jo euroon. Aika harvoin suoritan enää kertolaskua päässäni jossa muunnan eurot markoiksi ymmärtääkseni luvun suuruusluokan. Itse asiassa en enää muista koska viimeksi olisin sellainen muunnoksen tehnyt. Erilaisten hintojen ja arvojen vertaaminen euroissa on muuttunut jo ihan arkipäiväksi. Tottuminen tapahtui asteittain joten on vaikea sanoa mitään tarkkaa aikaa. Ehkä jossain 4-6 vuoden kohdalla.

Edellisen kerran samanlaista tapahtui kun 1960-luvulla muutettiin markat nykymarkoiksi. Olin silloin paljon nuorempi tietenkin. Mutta silloinkin meni vuosia ettei tarvinnut enää suorittaa kertolaskua sadalla ymmärtääkseen markkamäärän suurusluokkaa.

Mutta kyllä euroihin siirtyminen aikamoiset piilohinnankorotukset toteutti meidän huomaamattamme. Virallisesti elinkustannusindeksi (1951 elinkustannusindeksi) on kohonnut joulukuusta 2001 marraskuuhun 2008 hiukan yli 13 prosenttia ainoastaan. Esimerkkinä eli jos henkilöauton pesu maksaa huoltoaseman pesuautomaatissa nykyään 22 euroa olisi sen pitänyt maksaa markan loppuaikoina v 2001 lopulla 114 mk. Kun asiasta olen keskustellut muistelijoiden kanssa ovat kaikki samaa mieltä että siihen aikaan tuollaisten hintojen vaatimusta olisi pidetty häikäilemättömänä ryöväämisenä. Taisi kaikilla herkuilla pesu huoltoaseman automaatilla olla siihen aikaan jotain 50-60 markan luokkaa eli puolet nykyisestä hintatasosta.

Ja kyllä vähittäiskauppa silloin 1963 samalla tavoin käytti hyväkseen ihmisten hintasokeutta. Silloin kaikki tuntui nykymarkoissa niin halvalta. Ihan kuten aluksi euroissakin tuntui. Paitsi kun kertoi eurohinnan kuudella. Silloin vasta tajusi todellisen hinnan suuruusluokan. Nyt 7 vuoden jälkeen olen jo tottunut ja turtunut.

Samanlaisen kehityksen havaitsen kun menen kahville johonkin keskikaupungin kahvilaan. Tai vaikka vähän syrjemmällekin. Ja puhun nyt ihan tavallisesta kahvista. Vaikka baristat tekevätkin cafe lattea tai cafe macchiatoa niin ihan tavallinen, pitkään lämmitysalustalla väkevän kitkeräksi seistessä muhinut kahvi maksaa parhaimmillaan muutaman euron. Markka-aikaan 2-3 markkaa eli 30-50 senttiä oli ihan normaali hinta moisesta. Aika iso ero jos inflaatio on jyrännyt vain 13% koko aikana.

Tuollaisissa nostalgiamuisteloissa vielä kummittelee "vanha hyvä" markka-aika. Muuten olen ainakin minä jo euroihin ja sen mukana tuomiin uusiin hintasuhteisiin ihan tottunut.

2 kommenttia:

  1. En yleensä tee enää markkavertailua, mutta joskus on ihan pakko, kun joku läheinen tai itse on tekemässä selvästi hölmöä ostosta. Kysymys "maksaisitko tästä tavarasta/palvelusta x markkaa?" palauttaa useimmiten takaisin maan pinnalle.

    VastaaPoista
  2. Anonyymin tavoinhan minäkin.

    Tuo mainitsemani auton pesu huoltoaseman robotilla oli juuri sellainen Anonyymin kuvaama "hölmö ostos" jonka kalleus tuli esiin vasta kun sen muunsi markoiksi ja vertasi markka-ajan hintoihin.

    Sillä erotuksella että tuo hölmö ostos on pakko tehdä kun ei mistään saa halvemmalla. Paitsi pesemällä itse käsin.

    Tai kuten minä hyödynnän useilla Shell huoltoasemilla käytössä olevaa 'Happy Hour' tarjousta. Illalla ja yöllä 21 jälkeen saa pesut 1/2 hintaan. Ja kun minulla on suureksi onnekseni kotona autotalli voin ajaa sinne auton talvipakkasellakin pesun jälkeen kuivumaan.

    Sitä en tosin ymmärrä miten minun tallini ovi on n 30 cm kapeampi kuin saman talon muiden tallien ovet. Aivan kuin arkkitehdilta olisi loppunut tila. Niinpä olenkin onnistunut kolhimaan jo autoa ja ovenpieliä muutaman kerran kun olen huolimattomasti ajanut talliin. Arvatkaa olenko kiroillut ;)

    VastaaPoista