30.10.2009

Kiinteistökehitystä Helsingissä

Kuuntelin pari päivää sitten keskustelua jossa olivat vastakkain Helsingin apulaiskaupunginjohtaja ja museoviraston johtaja. Ja aihe oli Katajanokalle jonkun norjalaisen grynderin suunnitteluttama uusi hotelli.

Tarkoitus olisi purkaa Alvar Aallon suunnitelema marmoripalatsi joka oli pitkään Enso Gutzeitin nykyisen Stora Enson pääkonttori.

Eräs tuttu bloggaaja kirjoitti hotellihankkeeesta yli vuosi sitten. Hänen kirjoituksessaan viitattiin Uuden Suomen uutiseen muutama kuukausi aikaisemmin.

Kun lueskelin muitakin hankkeeseen liittyviä kirjoituksia niin jäi mietityttämään miksei todella sitä vanhaa konttorirakennusta vain muuteta hotellikäyttöön. Lukemani perusteella koko rakennus olisikin suunniteltu alunperin hotelliksi jonnekin muualle ja sen vuoksi siellä oli monissa toimistohuoneissa omat loisteliaat kylpyhuoneet. Historian perpektiivistä talokaan ei ole kovin vanha. Rakennettiinhan se vasta 1962. Ja silmäkin on ehtinyt siihen tottua. Voisi kai jo sanoa että se kuuluu vakiintuneeseen kaupunkikuvaan. Olen vain maallikko arkkitehtuurin suhteen mutta minusta se marmoripalatsi on ihan käunis. Tosin olisi siellä ennen marmoripalatsia sijainnut talo voinut olla edelleen paikallankin. Se ehti sentään olla paikallaan jopa pidempään, 65 vuotta.

Muistan kun kävin sukuloimassa 1960 luvun alkupuolella Venäjän vallankumouksen jälkeen Ranskaan siirtyneen sukuhaaran luona niin ihailin taloa, jossa heidän omistama kirjakauppa sijaitsi. Arvelin keskustan kaunista monikerroksista kivitaloa noin 100 vuotta vanhaksi. Minulle kerrottiin sen kuitenkin olevan 1700-luvulta. Nykyajan mukavuudet yms oli sinne lisätty vain vaiheittain.

Katajanokalle suunnitellun uuden hotellin suunnitelmat on tilattu kansainvälisesti arvostetulta arkkitehtitoimistolta. Ehkä oli ajateltu että vain siten rohjetaan repiä alas Alvar Aallon suunnittelema rakennus.

Mutta kun ymmärsin että Alvar Aallon suunnitelema rakennus oli mitä ilmeisimmin tarkoitettukin alunperin hotelliksi jäin ihmettelemään että eikö sen muuttaminen hotellikäyttöön olisi ollut erityisen yksinkertaista ja edullista?

Olen seurannut useita vuosia pizzakeisari Rabbe Grönblomin Omenahotellit ketjua. Olen vieraillut muutamassa. Ne on muunnettu vanhoista toimistorakennuksista eli ilmeisesti tuollainen muuntaminen on edullista eikä voi olla kovin vaikeaa. Puhumattakaan rakennuksesta joka olisi alunperin suunniteltu hotelliksi.

Mutta tämä ei ollut syy kirjoitukseeni. Syy oli tuossa tuoreessa televisiokeskustelussa kuulemani hotellitontin hinta. Tontti sijaitsee yhdellä Helsingin hienoimmista merenrantapaikoista ja aivan keskustassa.

Televisio-ohjelmassa tontin arvoksi tai hinnaksi mainittiin 1 miljoona. En oikein uskonut korviani.

Tavallisen ihmisen rahavaroissa 1 miljoona on toki iso rahasumma. Mutta kotikaupungissani Kauniaisissa maksaa 1 perheen omakotitalon tonttikin yli 0,3 miljoonaa. Tässä yksi esimerkki. Eikä ole presidentinlinnan vieressä eikä meren rannassa.

Tuollaista omakotitontin hintaa Kauniaisissa pidetään vielä edullisena. Kauniaisissa arvellaan 1000 m2 omakotitontin käyväksi hinnaksi 0,4 - 1 miljoonaa.

Hauskasti juttuani täydentävää aineistoa löytyy täältä ja samasta paikasta toinenkin tuore juttu.

Onko tässä kiinteistökehitystä suorittamassa joku Nova-Groupin tyylinen kiinteistä- ja keskustakehittäjä kun näyttää niin kovin olevan koko Helsingin kaupunginsuunnittelulautakunnan jäsenistö apulaiskaupunginjohtajan kanssa norjalaisen hotellihankkeen takana. Onkohan tuossa hotellitontin hinnassa sisäänrakennettuna joku sopivan muotoinen vaaliavustus oikeille tahoille?

Kirjoitin pari vuotta sitten erikoisesta ilmiöstä ja otsikoin sen ensimmäisessä jutussa Sensuuria ja toisessa jutussa Korruptiota vai veronkiertoa. Mutta kun en ole tutkiva journalisti en jaksanut alkaa kaivella asiaa enempää eikä se siihen aikaan tuntunut kiinnostavan iltapäivälehtiäkään vaikka siitä heille vihjattiin.

Lisäys 03.11.
Minulle olikin yllätys joka selvisi Osmo Soininvaaran blogista ettei Katajanokalle suunniteltu uusi hotellirakennus korvaisikaan Stora Enson entistä pääkonttorirakennusta. Tässä oikeampi kuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti