Talviautoilun ihanuuksista

Tulipa mieleen eräitä asioita kun säätiedotus lupasi kovenevaa pakkasta.

Olen aina jostain syystä pitänyt ranskalaisista autoista. Erityinen suosikkini on ollut Citroen. Rakkaus sitikkaan syttyi pikkupoikana joskus vuonna 1956 kun näin ensimmäisen uuden edellisenä vuonna esitellyn uuden DS mallin Suomessa. Lopullisesti rakkaus sinetöityi kun pääsin sellaisen kyytiin istumaan. Siinähän aivan kuin leijui kuopppienkin yli. Todellinen tulevaisuuden juttu.

Autowiki kertookin "Ranskan kielessä DS lausutaan kuten déesse, joka tarkoittaa jumalatarta" ja minun maailmassani Citroen onkin aina edustanut naista.

Tuollaista DS:ää minulla ei ole itselläni ollut. Mutta samanlaisella kaasunestejousituksella varustettu GS-malli minulla on ollut. Malli oli aika harvinainen ja joku minulta joskus kysyikin oliko Citroen hyvä auto. Minulla oli siihen vastauskin: ei se mikään hyvä auto ole mutta silti niin ihanan pehmeä.

Mutta minun piti kirjoittaa talviautoilusta. En muista oliko vuosi 1985 vai 1986. Mutta kylmä talvi oli Suomessa ja Savossa silloisella kotipaikkakunnallani oli muutaman kerran pakkasta jonkin verran yli 40 miinusastetta eli siis alle -40. Minulla ei ollut silloisessa asuintalossa auton lämmitystolppaa kun niitä ei ollut rakennettu riittävästi.

Ensimmäisenä 40 asteen pakkasaamuna olin aika skeptinen lähteekö auto käyntiin mutta päätin kuitenkin yrittää. Olihan muutamaa kuukautta aikaisemmin huoltomies öljynvaihdossa kysellyt laitetaanko synteettiset öljyt talveksi. Kauhistelin tavalliseen öljyyn verrattuna noin 4-5 kertaista hintaa mutta kun huoltomies kehui että sen jälkeen on melkein kuin kesällä ajelisi annoin periksi. Eihän tuota öljynvaihtoa ole kuin kerran talvessa jolloin lisäkustannus oli ihan siedettävä. Ja muistin hyvin aikaisempien talvien käynnistystongelmat.

Olihan noita pakkasia jo ollut sinä talvena ja 25 asteen pakkasessa auto käynnistyi vaivattomasti.

No kun lämpömittari alkoi näyttää 40 alkavaa pakkasta alkoi jännittää. Olihan kyse minunkin elämässäni varmaan ensimmäisen kerran tuollaisia lämpötiloja.

Mitä vielä. Lähdin aamun hämärässä pihaan autolle ja sehän hurahti nätisti käyntiin toisella yrittämällä. Annoin sen hetken aikaa lämmetä ennen kuin lähdin ajamaan työpaikalleni. Nyt sain nauttia sen ihailemani pehmeän kaasunestejousituksen toisesta puolesta. Jousituksen hydrauliikkaneste oli niin kohmeessa että auto oli kova kuin kivireki liikkellelähtiessä. Alussa olikin siksi ajettava hyvin hitaasti ja varovaisesti ja vältettävä kaikkia epätasaisuuksia. 10-20 asteen pakkasella tuo hydraulikka lähti muutamassa minuutissa toimimaan mutta nyt sain körötella kilometrikaupalla jousettomaalla autolla.

Saavuin kuitenkin työpaikalle ja taisi auto siihen mennessä jo saada kaasunestejousituksensakin toimimaan.

Aamukahvipöydässä oli keskutelun aihe miesten kesken mikäs muu kuin autojen aamuiset käynnistysongelmat. Monet työtoverit olivat hieman huvittuneina seuranneet minun viehtymystäni sitikoihin. Eräs uudenkarhealla isolla Volvolla ajava kollega ei ollut saanut lämpötolppassakaan ollutta Volvoaan käynnistymään sinä aamuna ja kysyikin hiukan piruillen: "et kai sinä sitikalla tullut töihin?" Voi että tunsin lievää vahingoniloa kuin sanoin, että oli minullakin käynnistysongelmia. Ei lähtenyt sitikka ensimmäisellä kerralla mutta toisella kerralla hurahti jo käyntiin. Siinä vaiheessa kuulin ettei Volvokaan lähtenyt vaikka oli peräti lämpötolpassa ollut.

Synteettiset öljyt olivat siihen aikaan vielä aika harvinaisia. Siinä yhteydessä jouduin kyllä myöntämään että tuskin olisi minunkaan auto käynnistynyt ellen olisi edellisessä huollossa vaihdattanut synteettiset öljyt ensimmäistä kertaa.

Sen jälkeen olen säännöllisesti käyttänyt synteettisiä moottoriöljyjä.

Minulla on jo vuosia ollut suuri onni ja etuoikeus voida ajaa lämpimästä autotallista työpaikan lämpimään autohalliin. Mutta synteettisista mööttöriöljyistä en tuon talvikokemuksen jälkeen ole luopunut. Ainahan sitä joutuu joskus jossain käydessään pitämääm auto kylmässä ulkona pidempäänkin.

Pitää vielä tuosta Citroenin DS mallista kertoa, että olisin saanut kerran eräältä harrastajalta ostaa kauniisti entisöidyn ja loistokunnossa olevan yksilön melkoisen edullisesti kun halusi sen siirtyvän "hyvään sitikka-perheeseen" - tarvitsi raja´haa aviuoeronsa johdosta. Onneksi vaimoni esti. Hän oli saanut tarpeekseen niistä "ilmapalloautoista" kun ei niillä ollut edes asiantuntevaa huoltoa paikkakunnallamme. Onneksi minullakin järki voitti ettei iäkkään klassikon ostaminen käyttöautoksi olisi ollut järkevää vaikka kuinka ihanaa olisi ollut. Eikä minulla ollut mitään mahdollisuutta säilyttää tuollaista keräilyharvinaisuutta pelkkiä pyhäajeluja varten.

Johtopäätökseni tuosta talvikokemuksesta kuitenkin oli että jos auton sähkölaitteet ovat kunnossa niin kyllä ranskalainenkin auto on toimiva ratkaisu.

Mutta kuten moni minun ikäinen vajoan minäkin aina joskus muistelemaan vanhoja intohimoisia rakkaussuhteita :) kas kun nykyiseen autooni minulla on hyvin pragmaattinen suhde. Se on pelkkä kulkuväline.