Pikaluku

Olen kateellinen pikalukijoille. Ex-vaimoni (nr 1 ;) on pikalukija. Ainakin vanhin tyttäreni on myös pikalukija. Siinä saattaa yhden illan aikana mennä kaksikin kaunokirjallista teosta. Yksi ainakin.

Eräs tuttuni oli käynyt pikalukukurssin ja vuosia sitten kertoi sen nopeuttaneen hänen lukemistaan. Eli sitä voi siis opetella. Vaikka pidän kaikin puolin sekä faktan että fiktion lukemisesta niin en ole tullut opetelleeksi pikalukua.

Ammattini IT alalla on jatkuvan uusien asioiden opiskelun takia vähentänyt kaunokirjallisuuden harrastamista. Aina on joku uusi käsikirja omaksuttavana jos aikoo pysyä ajan tasalla. Voi ihan perustellusti kysyä onko tällainen järkevää. Olen joskus kysyjille sanonutkin IT alasta että jos aikoo pysyä ajan tasalla on juostava kovaa ja silti on joskus tunne että jää jälkeen.

Ennen siirtymistäni IT alalla ehdin olla matkailualalla lähes 18 vuotta. Ja matkailualakin oli nopearytmistä. Mutta rytmiltään aika leppoisaa nyt kun on vertailukohta.

Toimiessani konsulttina ihmetteli kerran eräs asiakkaani tuntiveloituksen suuruutta. Siinä vaiheessa oli Commodore 64 mallinen jokaisen nuoren mikrotietokone-pelikone jo historiaa. Itse olin tutustunut Commodore edeltäjiin jo v 1979. Selitin asiakkalle miten paljon aikaa vaati oman ammattitaidon ajan tasalla pitäminen koska asiakkaat tietenkin haluavat aina näin nopeasti muuttuvalla alalla aina viimeisimmät tiedot. Kun sitten selitin asiakkalle että voin kyllä myydä Commodore osaamistani puolet halvemmalla kuin tuoreinta tietotaitoa jos hän nyt sitä sattuisi vielä tarvitsemaan. Siinä vaiheessa tuntui asiakaskin ymmärtävän.

Olen ymmärtänyt että pikaluku nopeuttaisi myös asiapitoisen tekstin ymmärtämistä.

Pitäisiköhän vielä miettiä tuollaisen pikalukukurssin läpikäymistä?

Äsken soitti eräs täyseläkkeellä oleva tuttavani. Valittelin hänelle että ei minulla näin kiirettä ollut kun olin täyspäivätyössä. Jotenkin tuntui että vapaata aikaa oli silloin enemmän. Nyt kun olen ollut osa-aikaeläkkeellä jo 8 vuotta on ollut koko ajan olevinaan kiire. Mitenkähän kiire on kun siirryn täyseläkkeelle?

Stressiä olen oppinut purkamaan mikä hiukan helpottaa kiireen kokemista ja siihen joskus liittyvää syyllisyyden tuntua. Syyllisyyden tunto tulee tietenkin siitä ettei ole ehtinyt riittävästi antaa aikaansa läheisilleen. Yritän olla armollinen itselleni ja usein huomaan psyykkaavani itseäni että parhaani yritän enkä enempään kykene. Ehkä kykenisin enempäänkin jos oikein pinnistäisin mutta siitä saisin vuorostaan stressiä ;)