11.3.2011

Uusi Android Tablet PC ja ensileikit

Kone on tällainen, merkki Kendo M 7. Maksoin siitä nettikaupassa 99 euroa. Muutaman päivän kuluttua hintaa oli taas hilattu 149 euroon. Oli kai kauppa käynyt liian hyvin. Viime syksynä tarjottiin samaista vempainta asiakkaille jopa hintaan 299 euroa.

Edellisessä aihetta sivuavassa blogikirjoituksessa mietin minkälaista on lukea eKirjaa tuollaiselta 7" kosketusnäyttökuvaruudulta. Kuvaruudun ns resoluutio on 800 x 480 pistettä. Nyt voin kertoa että hyvin näen minäkin lukea. Itse asiassa kun yöpöydälläni on Koneen ruhtinaasta Pekka Herlinistä kertova pokkari niin sen lukeminen vaatii simien siristämistä jos valoa on huonosti mutta tuon tabletin kuvaruudulla näkyy erinomaisesti.

Minä luulenkin että tällaiset vimpaimet tulevat korvaamaan aikaisemmat eKirje-lukijat. On monikäyttöisempi kun voi tehdä muutakin. Sohvalla lojuen olen tällä lukenut sähköpostia, seurannut Facebookin tapahtumia ja lukenut kaikenlaisia nettitapahtumia ja uutisia langattoman kotiverkon välityksellä.

Hiukan isokokoinen tämä laite on. Että ei sitä huvikseen tuolla ulkona liikkuessan kantele mukana. Litium akku näyttäisi kestävän tuollaiset 10 tuntia että suhteellisen hyvin. Tosin voisi olla parempikin.

Tässä on sama Android käyttöjärjestelmä kuin vyöryn lailla markkinoille tulleissa Android älypuhelimissa. No, nuo Android älypuhelimet ovat yleensä maksaneet vajaa 200 eurosta ylöspäin. Jos olisin ollut uuden puhelimen tarpeessa olisin ostanut jonkun sellaisen minäkin. Vaikka Saunalahti myikin kytkykaupalla ZTE Blade mallista kännykkää halvalla järki voitti turhan ostoksen kun minulla on edelleen täysin toimiva Nokia Communicator E90 älypuhelin.

Android älypuhelimen ja tuollaisen Android Tablet PC:n suurin ero on koko. Puhelimessa on ulkomitat, kannettavuus yms tärkeää mutta samalla puhelimen kuvaruutu on aika pieni esimerkiksi eKirja-lukijana käytettäväksi. Ehkä se hätätilanteessa matkoilla voisi toimia sellaisenakin.

Kun mietin tällaista Androidia matkapuhelimena niin kyllä Nokialla on haastetta oman Microsoft Windows älypuhelimensa kanssa. Mutta yhdessä Microsoftin kanssa myös resursseja löytyy. Ja Suomen kannalta pitää toivoa että yhteistyö onnistuisi ja suomalalsillakin osaajilla olisi siinä oma osuutensa. Veikkaukseni on Matti Nykäsen tavoin fifty-sixty (50-60) luokkaa. Androidiin löytyy erilaisia pikku ohjelmia pilvin pimein sekä ilmaisia että maksullisia eikä niiden ostaminen takkuile samalla tavoin kuin Nokian käynnistämä Ovi-nettipalvelu. Olen jutellut monien IT-ammattilaisten kanssa ja kaikki ovat olleet pettyneita ja vihaisia Nokian Ovi-palveluun. Sivusin hiukan aihetta blogikirjoituksessani Töissä tarvitaan kusipäitä. Hiukan lisään linkin Android Nokia vertailuun ettei Nokia ihan alakynteen jää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti