15.2.2012

Suomen edustajat Davosin kokouksessa

Seurasin aika laajasti miten mediassa hehkutettiin Suomen edustajiksi Davosin talousfoorumissa helmikuun lopussa pääministeri Jyrki Katainen, Suomen Sveitsin suurlähettiläs Alpo Rusi ja EU:n komission varapuheenjohtaja Olli Rehn.

Ulkoministeriö oli hiukan varovaisempi uutisoidessaan Rehnin asemasta ja uutisoi 'Suomi sai runsaasti näkyvyyttä Jyrki Kataisen ja Olli Rehnin esiintymisten kautta'

Ensinnä ihmetytti tietenkin ettei Suomesta ollut yhtään talouselämän johtohenkilöä vaan pelkästään valtiovallan edustajia.

Mutta ihmettelin ja ihmettelen edelleen valtavasti miten on mahdollista että Suomea oli median mukaan edustamassa EU:n komission varapuheenjohtaja Olli Rehn. Ei taida toimittajien asiantuntemukseen kuulua tieto, että EU komissaarit vannovat virkavalan missä he lupaavat ajaa ainoastaan EU:n etuja. Me suomalaiset olemme hölmöjä jos me emme edes tuollaista ymmärrä vaan lähetämme edustajaksemme jonkun toisen etuja ajavan ja valvovan olkoonkin että on kansallisuudeltaan suomalainen ja Suomen kansalainen.

2 kommenttia:

  1. Me suomalaiset olemme hölmöjä kun me emme edes tuollaista ymmärrä. MOT

    Mutta onhan siellä täytynyt olla Kataisen lisäksi edes joku Suomesta, joka ymmärtää taloudesta jotain.

    VastaaPoista
  2. Hakki: Jos suurlähettiläs Alpo Rusi katsotaan sellaiseksi :) Ei siellä ollut kuin tuo tynkäedustus. Ja kuten kirjoitin niin Olli Rehniä en katso Suomen edustajaksi.

    Kyllä me olemme näin hölmöjä edusmiestemme välityksellä!

    VastaaPoista