28.3.2013

Työttömien tilastointi

Olen joskus uutisissa kuullut lievää ihmettelyä kun työttömyyslukuja julkistetaan, että mitkä luvut ovat oikeita kun useammanlaisia lukuja esiintyy tilastoijasta riippuen.

Tasa-arvotutkija Pauli Sumanen viittasi tähän omituisuuteen blogissaan Uudessa Suomessa otsikolla työttömyyden tilastoinnista. Eräs blogin kommentoija julkaisi linkin mielenkiintoiseen TEM:in tutkimukseen nimeltä 'Ikääntyneiden työllisyys- ja työttömyyskehitys uuden ikäpolitiikan aikana'. Hiukan jäin ihmettelemään mitähän tuo uusi ikäpolitiikan aika oikein tarkoittaa.

Mutta sitten tutkimuksen sivulla 11 on taulukko joka hätkähdyttää ellei suorastaan järkytä. Se todentaa vanhan kansanviisauden tilastosta ja emävaleesta.

Siinä on pantu rinnakkain työ- ja elinkeinoministeriön  ylläpitämä  työnvälitystilasto ja tilastokeskuksen työvoimatutkimus. Molemmissa on omat tiedonkeruunsa ja poikkeavat työttömyysmääritelmät.

No niin. Itse asiaan. Vuoden 2011 työttömyysaste 15-24 vuotiaiden osalta on toisessa tutkimuksessa 10,4% ja toisessa 20,1%. Siis mitä hemmettiä - toinen luku on kaksinkertainen!

Samanlaisia ovat muutkin luvut: 55-59 vuotiaiden kohdalla 11,5% ja 7,0%, 60-64 vuotiaiden luvut olivat 14,9% ja 5,6% eli koko ikäryhmässä 55-64 vuotiaat yhteenlaskettuna 12,8% ja 6,5% eli nekin melkein kaksinkertaiset.Vain ikäryhmissä 25-44 ja 45-54 olivat erot 20-40% luokkaa.

Siis mitä tuollaisilla tilastoilla tekee kukaan? Mielenkiintoisia ovat tiedonkeruumenetelmien erot ja niihin johtaneet syyt. Mutta en ryhdy niitä analysoimaan tässä. Niitä selitellään noissa kahdessa jutussa joihin laitoin linkit edellä. Erityisen huolestuttavia ovat nuo erot tuolla ikähaitarin alku- ja loppupäässä. Eli siellä minne poliitikkojenkin pitäisi suunnata huomionsa ja toimenpiteensä antavat tilastot lukuja kuin lottoarpajaisissa. Huhuh. Lukekaa taas niin tiedätte. Kyllä tieto lisää tuskaa alan ihan oikeasti jo ajatella ;).

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti