5.5.2007

Brysselin EU:n harjoittama ikärasismi

Olen jo sen verran vanha, että en hirveästi enää haaveile uusista rahakkaista urapoluista, mutta kymmenisen vuotta sitten vielä laman jälkikourissa hiukan yli 50 ikäisenä tutkin vakavasti EU tehtäviä.

Monipuolisen taustan, vieraiden kulttuurien tuntemuksen ja hyvän kielitaidon kanssa olisi saattanut olla ihan mielenkintoista tehdän uusi 10-15 vuotinen ura vaikka EU:ssa.

Mutta hupsista. Suomessa ikärasismi on virallisesti kiellettyä eikä siis työpaikkailmoituksissa missään näy yläikarajoja, vaikka varmaan kaikki tiedämme sellaisia käytettävän valinta- ja hylkäyskriteereissä . Ns eläkeputkihan tuntuu yrityksissä olevan oiva keplotteluväline vaikka eduskunta on säätänut tiukentuneita eläkeikärajoa nostaakseen työllisyysastetta.

Mutta EU:ssa: siellä on ihan avoimesti yläikärajat ja ne ovatkin sitten alhaiset. Muistaakseni jossain tehtävissä hakukriteereissä oli ilmoitettu 40 v yläikäraja hakijoille. Eikä ne olleet mitään raskaita betoniraudoittajien, palomiesten tai balettitanssijoiden virkoja.

Hyvin vaativissa viroissa yläikaraja oli korkeampi, mutta aina suomalaista eläköitymisrajaa vahintään 10 v pienempi.

Siis ylikansallisesti ikärasismi on ihan sallittua eikä jäsenmaiden lakeja tarvitse noudattaa vaikka rekryilmoitukset oli avoimesti jäsenmaan työvoimatoimistossa nähtävissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti