28.7.2008

Terveyspalvelukritiikkiä

Olin mökillä muutamia päivä ja mukana oli ulkomailla Norjassa pysyvästi muutaman vuoden asunut vanhin tyttäreni. Hänelle oli tullut oikein pahanlaatuisen tuntuinen flunssa ja yskintäköhiminen meni jo hyvin pelottavalta kuulostavaksi.

Hänellä oli mukana Norjasta saamansa eurooppalainen sairausvakuutuskortti jonka pitäisi oikeuttaa ulkomaalaisen saamaan sopimukseen liittyneissä maissa samat terveyspalvelut kuin oman maan kansalaiset.

Vastaus hämäläisen pikkukunnan terveyskeskuksessa oli tyly: ei meillä ole lääkäriaikoja edes oman maan kansalaisille. Aivan kuin se oikeuttaisi jättämään vierasmaalaiset heitteille. No, sai sentään vaatimalla ajan terveydenhoitajalle.

CRP arvo sentään otettiin ja sen perusteella terveydenhoitaja arveli että kyse oli vain virusperäisestä flunssasta. Käteen lyötiin valmis moniste virusperäisestä flunssasta.

Hyvää asiassa oli, että tarjolla oli hyvin seikkaperäinen moniste. Ikävää oli ettei diagnoosia tehnyt kukaan vastuullinen lääkäri.

Nyt useita päiviä myöhemmin yskintä, limä ja köhä on vain pahentunut. Olimme jo tulleet takaisin kotiini Kauniaisiin. Olen kehunut moneen otteeseen Kauniaisten terveyspalvelujen laadukkuutta. Kauniaisten terveyskeskuksessa saa edelleen yhtä laadukasta palvelua kuin muualla pääkaupunkiseudulla sai joskus 1960-70 luvulla. Vertailukohtana minulla on muutama muu paikkakunta pääkaupunkiseudulla ja Savossa missä olen vuosien varrella asunut.

Kauniaisissakin on jo ryhdytty muutoksiin. Terveyskeskuksen laboratorio on syksyllä 2007 ulkoistettu Huslab-nimiselle HUS:in liiketoimintaryhmälle. Henkilökunta on siirtynyt Huslabin palkkalistoille mutta heillä on selvästi vielä entistä Kauniaisten terveyskeskukselle ominaista ystävällisyyttä ja palvelualttiutta. Kerran tosin viime syksynä pyytelivät minulta anteeksi etteivät saa enää antaa aikaisemmin antamiaan lisäpalveluja . Nyt on kerta kaikkiaan jyrkästi kielletty kaikki prosessikuvauksesta poikkeava ylimääräinen palvelu.

Näin nämä hommat T-U-H-O-T-A-A-N. Kuvitellaan että suuruuden ekonomia toimii joka paikassa ja ulkoistus on muotivillitys jonka nimiin tunnutaan joka paikassa vannottavan oli lopputulos minkälainen tahansa.

Pääministeri Vanhasen suunnitelmat terveyskeskusten suurentamisesta tuntuvat näin asiakkaan kannalta aivan kauhistuttavilta. Kauniainen kuuluu kaupunkeihin joiden väestöpohja on joidenkin byrokraattisten keskiarvolaskelmien mukaan liian pieni jotta siellä olisi järkevää pitää omaa ITSENÄISTÄ terveyskeskusta eli sen HYVIN TOIMIVA terveyskeskus pitänee kai sulauttaa Espooseen.

Asiakkaana odotan kauhulla sitä päivää kun palvelut eivät enää pelaa nykyisellä joustavuudella ja tehokkuudella.

Toinen mielenkiintoinen havainto tuli tyttäreni kirjaamisesta terveyskeskuksen ajanvarausjärjestelmään. Järjestelmään ei voinut syöttää hänen norjalaista sosiaaliturvatunnustaan. Näin ei ajanvarausta voinut tehdä järjestelmään ollenkaan. Mielenkiintoinen oli asenne–ero palvelussa. Hämeessä suurin ongelma oli se, ettei ulkopaikkakuntalaista ulkomaalaista kyetty laskuttamaan järjestelmällä kun ei ollut suomalaista sosiaaliturvatunnusta. Kauniaisissa ongelma kierrettiin ja järjestelmälle syötettiin tyttärelläni joskus Suomessa ollut sosiaaliturvatunnus – eli löytyi kun vaivauduttiin etsimään. Niitäkin oli vuosien varrella kertynyt KAKSI erilaista kun oli kerran ollut 3 kk kirjoilla pitkän yhtäjaksoisen ulkomailla olon jälkeen.

Joku voi nyt tähän väittää, että no Kauniainen on eri asia. Se on rikas kaupunki ja palvelu on siksi niin hyvää pienessäkin terveyskeskuksessa. Mutta taitaa tuolla kustannuspuolellakin olla, että Kauniaisten terveydenhuoltomenot henkeä kohden ovat pienemmät kuin monessa suuremmassa kunnassa. Näin muistan asiasta lukeneeni. No voi tietenkin siihenkin esittää vastaväitteittä keskimäärin terveämmästä korkean elintason väestöpohjasta tms. Ja voisinpa huvikseni vaikka väittää syynä kaikkeen tähän olevan Kauniaisten kaupungin ruotsinkielisten suuri osuus ;) "De va kucku de" lauloi muistaakseni joskus Anita Hirvonen niminen laulutähtönen. Taitaa olla vieläkin noin 1/3 kaunialaislaisista (tulikohan kirjoitettua oikein?) asukkaista äidinkieleltään ruotsinkielisiä. On minua eksoottisesta nimestäni johtuen puhuteltukin ruotsiksi mutta ei se ole minua häirinnyt.

Lomani ei ole vielä alkanut vaan pidin tuossa kauniiden säiden aikana eläkeviikkoani. Tämän viikon työrupeaman jälkeen olenkin sitten vapaa 5 peräkkäistä viikkoa.

2 kommenttia:

  1. Olen tässä monta päivää miettinyt, kuinka kommentoisin, koska kirjoituksesi suorastaan huutaa jatkokeskustelua. Nostetaan kissan häntä kuumalle katolle, eli yksinkertainen kysymys, johon ET saa vastata, "ei minulla ole siihen vastausta":

    Miksi terveyspalvelut ovat ajautuneet kriisiin ja kuinka ratkaisisit sen?

    VastaaPoista
  2. KT: juu, en kommentoi.

    Pannan tämäkin asia sitten kuntoon tuossa syssymmällä siellä kumitontunmäen saunassa ;)

    VastaaPoista