26.1.2011

50000 taloutta ilman sähköä!!!

Kun kuuntelen uutisia miten puut kaatuvat sähkölinjojen päälle ja katkovat sähköjä niin sähköyritykset valittelevat miten hankalaa on metsässä käydä näillä talvikeleillä korjaamassa vikoja.

Ihmisiä evakuoidaan kodeistaan kun sähköt ovat päivä- tai viikkokaupalla poikki. Minä olen miettnyt että mitäpä jos muutama tehdas pysäytettäisiin vaikkapa viikoksi samanlaisen ongelman vuoksi. Minkälainen kalabaliikki siitä nousisi!

Tavallisen sähkökuluttajan asema on huonotunut samassa tahdissa kun sähköyhtiöt ovat siirtyneet pörssisijoittajien omistukseen. Kuluttajan sähköt saavat näköjään melko vapaasti katkeilla katastrofaalisin seurauksin. Sähköyhtiöiden sanktiot ovat melko näennäisiä. Eli sähkön toimitusvarmuus ei näytä enää tärkeältä.

Totesin muutoksen perheemme kesähuvilalla jo vuosia sitten. Tontillamme kulki sähköjohtoja ilmassa. Sitä mukaa kuin puut kasvoivat alkoivat vaarat lisääntyä, että puut lähestyivät sähköjohtoja. Ja luonnollisesto vaarana myös puita kaatavat rajuilmat ja talven painavat lumikuormat.

Muutamia kymmeniä vuosia sitten kun sähköyritykset olivat usein kuntien omistuksessa siellä oli ennaltaehkäisevää huoltotoimintaa. Sähkölinjoja vaarantavaa puustoa kaadettiin tarvittaessa kunhan asiakas älysi pyytää apua. Sähköjohtojen lähellä olevien puiden kaataminen kun ei ole harrastelijoiden puuhaa.

Ei tuollainen ennaltaehkäisevä huolto- ja palvelu tietenkään sähköyhtiöille ilmaista ollut mutta se kuului asiakkaan maksamaan sähkön hintaan.

Kun sähköyritykset on rahan ahneudessa (ja tyhmyydessä) yksityistetty pörssisijoittajille puristetaan sähköstä maksimaaliset osingot. Sähkökatkot yksityisasiakkaille on tavallaan hyväksytty jotenkin väistämättöminä "luonnokatastrofeina" ja vahingonkorvaukset asiakkaille ovat ilmeisesti aika mitättömät. Katastrofitilanteessa huudetaan sitten avuksi armeijaa ja muuta yhteiskuntaa.

Ei tällaista infrastruktuuria olisi ainakaan minun mielestäni koskaan pitänyt yksityistää. Ja olivathan nuo sähköyritykset kunnille myös hyviä osingonmaksajia.

Kyllä meillä on moni infrastruktuuriasia mennyt yksityistämisien ja ulkoistamisien myötä pieleen.

Vastaanvanlainen idiotia oli kun meidän digitaalinen antenniverkko yksityistettiin ja myytiin ranskalaiselle sijoittajayhtiölle. Ja nyt itketään kun kyseisen käytännössä monopoliyhtiön veloitukset ovat ylisuuret.

Autokatsastuksen yksityistäminen ja kilpailuttaminen oli samanlaista hullun hommaa.

Huhuh. Jotenkin aina välillä odottaisi että asiat paranevat ja kehittyvät ajan kuluessa mutta surullista havaita miten moni asia päinvastoin huononee. Ala-arvoisesta tienpidosta olenkin kirjoittanut että palaamme siinäkin entisen Neuvostoliiton tasolle.

1 kommentti:

  1. Tätä samaa ollaan töissä ihmetelty kahvitunnilla, ei tämä nyt kovin poikkeuksellinen talvi ole. Oli kyllä virhe yksityistää sähkö ja vesi- laitokset niitä ei käytännössä voi kilpailuttaa.

    Tosin katsastuksesta olen eri mieltä. Katsastus konttorin perustaminen kun ei ole kovin iso investointi eikä se ole niin tärkeää infrastruktuuria. Muunmuossa polttoaineen jakelu menee tiukan paikan tullen ohi tärkeysjärjestyksessä

    T:Dorga

    VastaaPoista