21.5.2013

Poliisien käteinen sakkokassa

Muutama viikko sitten luin uutisen, jossa jonkun poliisilaitoksen sakkokassasta olisi kavallettu rahaa. Ja kun siihen huoneeseen missä sakkokassa oli kovin monella pääsy päätettiin rikostutkinta lopettaa koska se olisi ollut hankalaa ja kallista. Uutisessa kerrottiin myös, että tuo sakkokassa koostui niistä sakkorahoista, jotka oli poliisille maksettu käteisellä.

Hiukan tuollainen "käteisellä sakkojen maksu" ihmetytti ja että koko sakkokassaa säilytettiin jossain sellaisessa kassakaapissa, jonka ovessa oli avain koko ajan kiinni lukossa ja lähes kaikilla poliisilaitoksella työskentelevillä oli vapaa pääsy kyseiseen huoneeseen.

Nyt uutisoitiin luksusautojen ja miljonäärien Gumball ajosta Suomen läpi. Näillä luksusurheiluautoilla oli ajettu jopa yli 200 km tuntinopeuksia ja poliisi oli sakottanut näitä autoilijoita. Jotkut näiståä miljonääreistäå olisivat maksaneet ylinopeussakkonsa heti käteisellä mutta nyt se ei kuulemma käykään päinsä. Ettei sakkoja voikaan maksaa poliisilaitoksella käteisellä. Kas kun miljonäärit olivat varustautuneet kahisevalla maksamaan sakkonsa heti pois alta.

Kuulostaa tosi hämärältä, että sakkoja maksetaan käteisellä ja kerätään johonkin epämääräisen kahvikassan tyyliseen. Mutta sitten toisessa uutisessa kerrotaan ettei sakkoja voi maksaa käteisellä.

Ja ennen kaikkea kun kyse on poliisilaitoksella ilmenevästä epärehellisyydestä niin tutkinta päätetään virallisen syyttäjän päätöksellä lopettaa kun se olisi hankalaa ja tulisi kalliiksi. Auta armias jos tuossa olisi ollut kyse siviilihenkilö-nakkivarkaasta niin varmasti tutkinta olisi hoidettu loppu asti kustannuksia säästämättä. Pitäähän rikolliset saada tuomittua tällaisessa Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa..    

1 kommentti:

  1. Voisiko tuossa olla kyse siitä, että poliisilaitokselle on tultu sakkolapun kanssa maksamaan annettu sakko? Ainakin aikaisemmin poliisi otti vastaan suorituksia ja niistä sai kuitin. Aikaisemmin pystyi myös tekemään niin, että esimerkiksi tuhannen markan sakon saattoi maksaa osissa, vaikkapa 10 mk kuussa, osamaksu teki sen, että koko sakkoa ei voitu ulosmitata tai sen ulosmittaaminen ainakin viipästyi. Enää tuo ei ole mahdollista.

    VastaaPoista