Tekniikka vanhenee liian nopeasti

Erilaiset vempaimet vanhenevat liian nopeasti. Väite on ehkä hiukan liioiteltu sillä osittain mallin vanhentuminen on meidän mielissämme. Muutama vuosi sitten isolla rahalla ostamamme digikamera tuntuu päivän tarjouksiin verrattuna vanhanaikaiselta. Ja mielimme uutta vaikka vanhakin toimii ihan hyvin. Samalla tavoin käy kännyköidenkin kanssa.

Kun kävin viikolla kylässä havaitsin talon isännällä Nokian puhelinmallin jota nuoremmat saattaisivat pitää aivan aataminaikaisena, mutta puhelin oli täysin käyttökunnossa. Isäntäni kertoi jossain Elisan myymälässä käydessään siellä tarjotun uutukaisempia. Hän antoi myyjälle haastavan tehtävän: jos mallistosta löytyy sellainen joka istuu hänen autoonsa kalliilla rahalla joitakin vuosia sitten asennettuun hands-free laitteistoon ja telineeseen niin hän voisi vaihtaakin. Ei muuten löytynyt.

Teollisuushan elää rakentamalla tuotteisiinsa valmiit vanhentumisominaisuudet. Osin on tietenkin kyse myös siitä että tekniikka kehittyy koko ajan huimaa vauhtia. Mutta paljon on kyse myös ilmiöstä joka amerikkalaisilla markkinointiguruilla oli varmaan jo yli 20-30 vuotta sitten ihan normaalia arkipäivää. Sillä oli nimikin (muistaakseni) "planned obsolence" - jotenkin vapaasti suomentaen "suunniteltu vanhentaminen". Eli tuotteeseen suunnitellaan jo etukäteen elinkaari jonka aikana se kuluttajan silmissä vanhenee. Eli rakennetaan tavallaan eräänlaiset turhuuden markkinat.

Taisi Audi joskus takavuosina rakentaa auton jonka kori oli kokonaan ruostumatonta aluminiinia. Siihen ei korroosio purrut. Eipä siitä ole paljon kuultu sen jälkeen.

Kun toisaalta kirjoitin tänään projektissani jossa aion siirtää kaikki vanhat negatiivini digimuotoon niin on minulla sitten vielä jäljellä vanhat kaitafilmit jotka pitäisi siirtää videoiksi. Tästäkin oli ystäväni kanssa juttelua kylässä käydessä kun hänellä oli iso määrä vanhoja ns Super 8 mallisia kaitafilmejä iso määrä mutta ei ollut enää toimivaa projektoria. Ja kaupallinen konvertointi digimuotoon maksaa ns maltaita. Minulla sattuu olemaan vielä vanhempaa tekniikkaa. Aloitin kaitafilmauksen vuonna 1960 ja silloin filmi oli mallia 2 x 8 mm. Minulla on vielä toimiva projektorikin, mutta jos sen projektorilamppu sammuu niin en tiedä saako uusia enää mistään.

Kaitafilmien konvertointia varten digimuotoon on olemassa erikoislaitteita, mutta niiden hinta on niin kova ettei sellaisen hankinta yksityisihmisille kannata. Ja pitäisi olla eri tekniikoita varten vielä eri koneet.

Kenenköhän tuollaiseen tekniikkaan pitäisi investoida? Joku perinneyhdistys tai jossain seuratoiminnassa? Kunnan kulttuuritoimen vai kirjastolaitoksen?

No ei se mitään. Hyppäsin tavallisten videokameroiden yli ja ostin kolmisen vuotta sitten hienon Sanyo Xacti videokameran. Maksoi kolme vuotta sitten muistaakseni lähes 800 euroa mutta se toimi samalla tavallisena digikamerana. Tuo linkki ei ole ostamaani malliin mutta kuvaa minkä näköisestä laitteesta on ulkoisesti kysymys. Nyt ostamaani mallia vastaavilla ominaisuuksilla varustettuja saa alle 200 eurolla. Myy siinä sitten pois käytettysi niin sen arvo lienee korkeintaan jossain 50-100 euron välillä.

Uusi samanmerkkinen huippukamera maksaa edelleen n 800 euroa mutta ominaisuudet ovat taas moninkertaistuneet.

Tuntuu jotenkin hassulta, että tämä länsimainen elämänmuoto todella perustuu jatkuvalle kuluttamisella. Ja yhä kiihtyvälle.

Polkupyörä on esimerkki toisenlaisesta tuotteesta. Tekniikka ei ole kovin paljoa muuttunut mutta ihmisten asenteet ovat. Saattaa olla että puhjennut rengas vielä korjataan tai peräti ehkä korjautetaan. Mutta kerrostalojen siivoustalkoissa heitetään vanhoja polkupyöriä roskiin. Vaikka niistä saisi pienellä vaivalla ihan oivia kulkuneuvoja. Ihmetystäni herättääkin että samanlaista ilmiötä ei ole isoissa pyöräilymaissa kuten Tanskassa tai Hollannissa. Siellä pyörät kiertävät pitkään käytössä ja käytettyjä pyöriä myydään ja ostetaan (ja Suomen tavoin myös varastetaan) usein usean pyörän erissä. Ja huoltoyrityksiä löytyy eikä siellä ylenkatsota vanhojenkaan pyörien huoltoa. Meillä joskus tuntuu että meillä nousukasmaisesti halveksitaan ja ylenkatsotaan niitä raukkoja köyhiä jotka joutuvat ajamaan vanhoilla polkupyörillä.

Aiheeseen liittyen minun pitää omakohtaisesti surkutella että n 8 vuotta sitten sairastamani aivohalvauksen jälkeen en ole kovin montaa kertaa rohjennut polkupyörän selkään huonontuneen tasapainoaistini vuoksi. Se on oikeastaan ikävin menetys tuosta sairastumisesta. Pidin pyöräilystä. Toinen menetys oli tupakoinnin lopettamisen jälkeinen läskistyminen, mutta siinä oli sentään joku hyödyllinen vastapooli eli tuo että onnistuin lopettamaan n 40 v kestäneen tupakoinnin. Eli olen 8 vuotta ollut tupakoimatta. Kai niillä säästyneillä rahoilla noita kameroitakin sitten raatsii muutaman vuoden välein vaikka vaihtaakin ;)