Mielenkiintoinen kyläilyilta

Kävin kylässä tutussa lapsiperheessä. Isäntä otti puheeksi aika mielenkiintoisen näkökulman tämänhetkiseen vielä toistaiseksi taantumaksi nimitettyyn tilanteeseen. Joskus aikoinaan makrotaloutta opiskelleena havahduin oikein minäkin - en ole pitkään aikaan ajatellut muita kuin ihan "pieniä asioita" kuten blogini aiheista varmaan huomaakin. Nyt näyttää siltä että kun hätä onkin omassa kansantaloudessa Yhdysvallat toimii vastoin aikaisempia omia oppejaan joita se vuosikymmenet yritti levittää Aasiassa ja muuallakin kehittyvissä maissa Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin johdolla. Eli pääopit yksinkertaistettuina: pois kaikenlainen protektionismi ja lisätään vain avointa markkinataloutta - kyllä se markkinamekanismi korjaa tilanteen. Melko puhdasta laissez-faire linjaa. Ja Aasiassa ollaan nyt vihaisia etteivät Yhdysvalloissa noudatakaan omia oppejaan.

Seuraavat ajatukset ovat omiani - ei eilisiltaisen isäntäni. Nyt Yhdysvallat mm kansallisti itse pankkeja republikaanipresidentti Bushin johdolla. Ja kuulin juuri Saksan Angela Merkelin puolustavan oman hallituksensa epämarkkinatalousmaisia otteitaan. Sekin ottaa pankkien osakkeita haltuunsa.

Suomen hallitus näyttää "kunnon" markkinatalousmaana pumppaavan rahaa pankkien tukemiseen vaatimatta niiden osakkeita. Sitä olen hiukan ihmetellyt. En tiedä onko selityksenä meidän rahoitusmarkkinoiden huomattava pankkikeskeisyys. Monissa muissa maissahan pankkien merkitys tuotannon rahoituslaitoksina on pienempi kuin Suomessa. Meillä Suomessa on tietääkseni erityisen voimakas pankkikeskeisyys. No ehkä tulevan laman jälkeen herroille Vanhanen ja Katainen järjestyy (suoja?)työpaikat jossain pelastamassaan rahoituslaitoksessa. Ei sen puoleen kyllä molemmat ihan fiksuilta tuntuvat että laitoinkin tuon sanan "suoja" sulkumerkkien sisään ja vielä perään kysymysmerkin.

Mutta ei tämä mitä ilmeisimmin lamaan johtava taantuma mikään helppo asia ole hallitukselle. Hyvähän tässä on tavallisen rivikansalaisen arvostella.

Mutta pankkien osakkeita voisi kyllä valtio ottaa itselleen sopivasti. Olisipa laman jälkeen sitten ehkä jotain realisoitavaa veronmaksajien iloksi ellei niitä pysyvästi haluttaisi pitää omistuksessa.

No sitten vakavampien keskustelujen päätteeksi sain olla vierailevana pelaajana mukana kun pelattiin Monopoli-peliä perheen isän ja heidän kahden viime syksynä juuri koulun aloittaneiden poikien kanssa. Hyvin pojat pelasivat ja olivat monopolirahoja laskiessaan oppineet laskemaan ja lukemaankin pelin sattuma-kortteja. Ja olivat ilmeisesti pelanneet sen verran paljon että olivat aika hyvin jo selvillä pelin vaatimista loogista ja taktista ajattelua vaativista päätöksistä. Kun omat lapset ovat jo kaikki aikuisia niin olipa kiva tarkastella lasten reaktioita. Olin huono vieras kun minulla oli onni puolellani isompi pojista joutui ensimmäisenä hävinneenä poistumaan pelistä. Oli kyllä jo vähän aikaisemmin huomannut joutuneensa rahapulan (Monopolin leikkiraha) ja muiden menetysten vuoksi alakynteen ja aluksi yritti pidätellä itkua kunnes hävittyään ensimmäisenä poistui pöydästä avoimesti itkien. Kova paikka pienelle pojalle. Pikkuveli sen sijaan hävisikin hymyillen - todellisen pelurin tavoin. Jännää miten erilaisia voivat kaksi veljestä olla.

Pikkuveli oli muutenkin aikamoinen veijari. Aina kun pikkurahoja oli kertynyt vaihtoi ne pelin pankkiirilla isoihin seteleihin kun se näytti ilmeisesti jotenkin paremmalta tai rikkaammalta. Seurasin rahanvaihto huvittuneena. Samainen pikkukaveri on muutenkin aikamoinen nautiskelija mm ruoan suhteen.

No pelin loputtua minun, illan vierailevan tähden voittoon kävin kiittelemässä ja kättelemässä ansiokkaasti jo sänkyyn iltaunille menneet nuoret kilpakumppanini. Siinä jo oli itkut hellittäneet ja hymykin tuli jo suupielistä. Häviö oli sittenkin kestetty miehekkäästi. Perheen isä piti vain hyvänä että oppivat pojat myös häviämään. Ja itse asiassa minä oli kuten ymmärsin perhetuttuna parempi voittaja ehdokas kuin joku vieraampi - minulle oli ehkä sittenkin poikien helpompi hävitä. Tutun vierailijan voitolla oli ollut kasvattava funktio ;)

Talon isäntä kertoi illan mittaan jossain vaiheessa opettavansa pojille shakkia. Oli löytänyt kirjastosta Anatoli Karpovin Disney-yhtymälle kirjoittaman lapsille tarkoitetun aivan alkeista lähtevän shakkioppaan joka oli vielä suomennettukin. Minäkin vilkaisin sitä ja havaitsin että erinomainen kirja. En ole vielä tarjoutunut isäntäväelle mutta kyllä minun on varmaan osallistuttava myöhemmin vierailijana poikien kanssa shakkiturnaukseen. Voi olla että he isänsä preppauksessa hyvin nopeasti saavuttavat minun pelitaitoni ylittävät taidot. Menen sitten pojille harjoitusvastustajaksi niin pääsevät nauttimaan myös aidoista voitoista - ei mistään onnen pelistä kuten Monopoli kuitenkin pitkälti on.

Vaikka minuakin isäni yritti aikoinaan varmaan jo ennen kouluikää prepata shakin peluuseen niin en jaksanut lapsena enkä nuorenakaan uppoutua tuntikausiksi pelilaudan ääreen. Sitä olen joskus miettinyt miten shakin peluu ja sen arvostaminen on erityisesti venäläistä syntyperää olevissa perheissä ollut erityisen korostettu. Niin minunkin lapsuudessani. Isäni harrastikin shakkia aikuisenakin aina silloin tällöin joidenkin tuttavapiirinsä venäläissyntyisten miesten kanssa.

Mutta oli kiva ilta.